Vitutusketju

  • 1 180 807
  • 6 569

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Tämä mahdollisuus HJK:ta kohtaan ei tule toistumaan. Tulevalla kaudella siellä on vielä kovempi nippu. 3 M€ jo taskussa lohkovaiheen otteluista. Kaksi tasuria IFK:ta vastaan kostaantui. IFK on ollut yleensä Kupsille pisteautomaatti, nyt ei. Tosin HJK:n peli olisi ollut nähtävästi enemmän hyökkäyspainotteinen jos olisivat olleet pakkovoiton edessä. Vituttaa vain lisää kun alkaa pyöritellä näitä vaihtoehtoja. On sanonta, että urheilun (joukkueen) fanittaminen vuoroin antaa ja vuoroin ottaa. Minun kohdalla vain jälkimmäinen tuntuu toteutuvan.

Olen vielä sotkenut poikanikin elämän, viemällä häntä pienestä pitäen kaikkeen mukaan. Nyt häntäkin vituttaa, lähetti paikan päältä minunkin mittapuulla painokelvotonta tekstiä. KalPakaan ei kyllä jatkossa paranna tilannetta. Olisi pitänyt antaa vain pelailla tietokoneella, eikä viedä kaukalon / futiskentän laidalle, altistumaan tulevalle kestovitutukselle.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kun mietit vaikka sitä, että siellä KuPSin toimari on soitellut Arto I. Järvelälle, voisiko tämä otteluohjelmaa tehdessään siirtää KalPan viikonloppukotiottelut vaikkapa torstaille, vituttaa ehkäpä hieman vähemmän.
Minulle molemmat seurat ovat ihan yhtä rakkaita. Toivon kummallekin pelkkää hyvää. En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, jotka yrittävät hakemalla hakea vastakkainasettelua näiden kahden loistavan kuopiolaisseuran välillä. Minusta tällainen käytös on lapsellista ja pikkumaista.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse en lauantaina ennättänyt KalPan peliä katsomaan, joten katsoin sen Cmorelta sunnuntaina ennen KuPS:n peliä. Olipa vitutuksen täytteinen sunnuntai. KalPa konttasi taas tuttuun tyyliin, Kisu loukkaantui ja KuPS:lle lyötiin hopeat kouraan. No päivä se valkeni tänäänkin, joten jälleen kohti uusia vitutuksia.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Onhan se mukava lähtee uuteen työviikkoon kun suosikkijoukkueet on viikonloppuna taas heittäny pari lusikkalista paskaa niskaan. Eteenpäin.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Tämähän ei tuo yhtään lohtua kellekkään joka eilen on pettynyt mutta.. Kalpan kannattajana olisin jo muutaman päivän päästä finaalista ikionnellinen että jonkunlainen mitali on kaulaan isketty. Ei oo päästy torille eikä paljon muutakaan juhlaa ole ollut. Spengler ja muutaman kalpapelaajan mm menestys on ollu ainoat lähimuistiin. Mut näillä mennään ja onneks kuopiossa on jalkapallon saralla menestystä sekä naisten että miesten puolella. Liigatasolla. Kaikki onnittelut kupsille hopeasta vaikka se ei nyt lämmittäskään ja väärä ketju siihen.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Jännä juttu muuten että suurin osa tänne kirjoittajista sympatiseeraa kaikkia kuopiolaisia palloilulajeja mutta esim. ff2:lla juntit eivät tiedä mistään muusta mitään kuin potkupallosta. Toki joitain tunteneena ymmärtää paremmin.

Itse elän jokaisen seuran mukana ja seuraan livenä KalPaa, KuPSia, Welhoja, Steelersiä ja Savo Volleytä.
 

PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Mutta onhan hopea hieno saavutus ja lopussa ei vaan pomppinut Kupsille. Ensi vuonna uusi yritys. Kalpa voi parantaa tästä kivasti pelaamalla paremmin ja hommataan se hyvä alakerran pakki. Ihan hyvin kaikki pelannu molemmissa joukkueissa, ei vaan tuu pisteitä joka paikasta. Eiköhän kaikki vaan hallille kääntämään suuntaa.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Minulle molemmat seurat ovat ihan yhtä rakkaita. Toivon kummallekin pelkkää hyvää. En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, jotka yrittävät hakemalla hakea vastakkainasettelua näiden kahden loistavan kuopiolaisseuran välillä. Minusta tällainen käytös on lapsellista ja pikkumaista.
No, ehkäpä Jatkoajan "kirjoittamattomaan koodistoon" kuuluu perinteisesti tarjota hieman poikittaista vieraisiin pöytiin huutelusta. On lisäksi vaikea kuvitella esim. Toni Saksmania soittelemassa Veikkausliigan sarjaohjelman tekijälle (kuka lieneekään) pyydellen oman kaupungin toiselle seuralle mahdollisimman huonoa sarjaohjelmaa.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Laukaukset KalPalle 50-21, mutta silti jälleen kerran kolme pistettä jää haaveeksi. KalPa ei vain osaa voittaa varsinaisella peliajalla.
 

SavonPekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vähän voisi ylivoimia sekoittaa. 1yv siirtelee mitä nyt on tehnyt jo koko kauden. 2yv parantanut mutta valitettavasti vaan tilanne on se että Järvinen häviää jokaisen aloituksen ja aina lähdetään omista, eikä hän saa tuotua kiekkoa alueelle ja lisäksi ei kädet riitä maalin edessä nopeisiin reagointeihin...

Ja taitaa olla Pytlikille vähän väärä sarja, ihmettelen miksi Kapanen ei pelaa tuossa nuorisoketjussa.
 
Viimeksi muokattu:

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
6v4 ylivoima, yhden maalin tappioasema ja 40 sekuntia pelikellossa. Hyökkäysalueella ensiksi Pitkänen antaa onnettoman syötön viivaan ja haetaan vauhtia keskialueelta. Uudelleen alueelle tuonnin jälleen Lappalainen neppaa paniikissa ranteella viivasta ensimmäistä miestä päin ja kiekko takaisin keskialueelle.

Tuo kärkimiesten suoritus ratkaisevalla hetkellä kuvastaa tämän hetkistä sekasortoa.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Nämä vieraspelit voi näemmä jättää jatkossa kokonaan seuraamatta. KalPa on ylivoimaisesti sarjan paskin vierasjoukkue ja 2 viimeisintä yritystä HPK:ta ja Kärppiä vastaan kertoo kyllä että joukkueessa tiedostetaan asia liiankin hyvin. Kuupat on niin jumissa, ettei edes kahden miehen ylivoimalla saada aikaan muuta kuin helevetillistä sekoiilua.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mäenalainen ajelee Bastin saikulle, Nenonen ajelee Kiiskisen saikulle ja kultakuuppaa ajellaan päähän vähän väliä harva se peli ja kukaan, ei siis vittu kukaan tee elettäkään näyttäkseen että sä vittu vastaat tekosistas.

"Kyllähän me sellaista ryhmäytymistä ja yhtenäistymistä tarvitaan..."

Vittu, että hävettää ja hävettää, että vituttaa.
 

ToobHanns

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Bruins
Mäenalainen ajelee Bastin saikulle, Nenonen ajelee Kiiskisen saikulle ja kultakuuppaa ajellaan päähän vähän väliä harva se peli ja kukaan, ei siis vittu kukaan tee elettäkään näyttäkseen että sä vittu vastaat tekosistas.

"Kyllähän me sellaista ryhmäytymistä ja yhtenäistymistä tarvitaan..."

Vittu, että hävettää ja hävettää, että vituttaa.

Vähän tämänsuuntaista mietin myös viikko sitten perjantaina kun HIFK-pelaaja Schmaltz kävi 3.erässä napauttamassa Jatkolaa rällään torjunnan jälkeen. Kaleukkelit liukuivat omissa oloissaan vaihtoon ja tuomari hoiti Schmaltzin jututtamisen..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös