Mainos

Vitutusketju

  • 1 298 588
  • 7 473

Grabovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ihmettelen vieläkin ja olen monta vuotta ihmetellyt, miksei kiekko voi muuten purkaa omista kuin laidan kautta vaikka tiedetään lähes sata varmasti, että menee vastustajalle. Harvoin on niin kiire, etteikö ehtisi keskeltä katsoa sopiva reikä tai vaikka lätyn heittää.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Haukiputtaalainen entinen liigatuomari Tuomo Sorakangas pisti hiljattain pillin taskuun kunnioitettavan 2000. vihelletyn jääkiekko-ottelunsa jälkeen. Alueen paikallislehti Rantapohja kertoo saavutuksesta tämän linkin takana olevassa jutussaan.

Syy siihen, että miksi nyt sitten kertoilen asiasta tässä ketjussa, löytyy maaliskuun 2011 KalPa-JYP-ottelusta, jossa oli ensin Sakari Salminen ja sitten tuli Sorakangas ja... Nooh, video kertoo.
 
-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Kuuntelin juuri tuoreimman Veljcastin ja voin sanoa että melko rankasti vituttaa. Veljcastin tietojen mukaan Sapergia on ollut halukas tulemaan Kuopioon hänestä kertovan kirjan julkaisuun, mutta KalPan toimisto ei ole tätä mahdollisuutta hyödyntänyt.

Siis minkälaisia ”myyntimiehiä” siellä toimistolla oikein on, jos ei ymmärretä käyttää tätä mahdollisuutta ensinnäkin puhtaasta kunnioituksesta legendaa ja yleisöä kohtaan, mutta myös ihan kyseisen illan vetovoiman ja sen aiheuttaman nostalgiabuustin ja kassavirran huomioon ottaen? Siis alleviivataan; yksi ikonisimmista ja rakastetuimmista hahmoista koko Kalevan Pallon historiassa olisi tullut Monttuun ja tähän mahdollisuuteen ei tartuttu?

Syvä perhanan huokaus. Päivä päivältä tämän organisaation touhut vaikuttavat enemmän ja enemmän amatöörien puuhasteluilta. Siinä ei paljoa hieno lauantainen voitto IFK:sta paina mitään jos historian hahmoilla pyyhitään pikkutakit päällä tällä tavalla persettä. Voi vittu sentään, minä sanon.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Siis minkälaisia ”myyntimiehiä” siellä toimistolla oikein on, jos ei ymmärretä käyttää tätä mahdollisuutta ensinnäkin puhtaasta kunnioituksesta legendaa ja yleisöä kohtaan, mutta myös ihan kyseisen illan vetovoiman ja sen aiheuttaman nostalgiabuustin ja kassavirran huomioon ottaen? Siis alleviivataan; yksi ikonisimmista ja rakastetuimmista hahmoista koko Kalevan Pallon historiassa olisi tullut Monttuun ja tähän mahdollisuuteen ei tartuttu?
Sinänsä tämä ei nyt ainakaan itseäni yllätä millään tavalla. KalPassa on sellainen kulttuuri, että jos jonkun tapahtuman tms. järjestäminen maksaa vaikka 1000€ on se liian iso riski. Ei uskalleta katsoa sen riskin taakse, että jospa se 1000€ alkupanostus poikisi vaikka 500 katsojaa lisää jotka tuovat vaikka 5000€ rahaa sisään eli 4000€ voittoa. Ei kun on riski että se 1000€ menetetään. Parempi on vain istua toimistolla ja voivotella sitä kun ei yleisöä käy peleissä.

Sikäli samoilla linjoilla Veljcastin kanssa, että tällaiset suorat syötöt pitäisi ymmärtää laittaa maaliin. Myöskin tuo Sutisen jargoni siitä, että jokainen kivi käännetään yleisön saamiseksi halliin on aivan paskapuhetta. Mitään ei tehdä eikä niitä kiviä paljoa käännellä. Kyllähän KalPa varmasti kääntelisi kiviä ja järjestäisi ties mitä kunhan ei toimistolla tarvitse käsiä liata tai ottaa taloudellista vastuuta tai yleensä vastuuta yhtään mistään. Takuulla olisi KalPan "myyntimiehille" kelvannut Sapergian tulo, mutta jonkun muun olisi se pitänyt järjestää ja rahoittaa. Toki KalPalle ottelusta saatavat lisätulot olisivat sitten varmasti kelvanneet.

Tässä on muuten KalPan tämän kauden tapahtuma- ja teemapelit. On siellä varmasti toimistolla hiki virrannut kun niitä kiviä on Sutisen Mikan ohjeilla käännelty. Marraskuun jälkeen ollaankin toimistolla ilmeisesti hikinauha repäisty pois otsalta ja taputeltu selkiä, että olihan noissa hommaa mutta hyvin selvittiin.
 
Lorenzo

Huhhuh! On kyllä teemaa kerrakseen!
Tuohon Sapergia kirja julkaisuun olisi teemapeli käynyt uskomattoman hyvin. Tai ihan vaikka vaan lämmöt kaikilla "vanhat Sapergia paidat" päällä ja Sapergian nimikirjoituksilla varustettuna myyntiin. Jumalauta olis kauppa käyny, mutta ei. Siihen olisi pitänyt investoida ja tehdä vähän työtä!! VMP!
 
Nysse

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KooKoo, Jokerit sekä Tukholman joukkueet
Tuossa touhussa haisee se, että pelätään virheitä ja niiden tekemistä niin paljon että parempi olla tekemättä mitään. Pitäisikö kerrankin uskaltaa tehdä edes jotain? "Kyllä katsoja löytää halliin" :)

E: Tarkennus.
 
Viimeksi muokattu:

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Tuossa touhussa haisee se, että pelätään virheitä ja niiden tekemistä niin paljon että parempi olla tekemättä mitään. Kyllä katsoja löytää halliin :)
JYP-pelin 2411 katsojaa on hieno osoitus siitä, että kyllä katsoja löytää halliin. Tosi nolo lukema.
 
AriL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuossa touhussa haisee se, että pelätään virheitä ja niiden tekemistä niin paljon että parempi olla tekemättä mitään. Pitäisikö kerrankin uskaltaa tehdä edes jotain? "Kyllä katsoja löytää halliin" :)

E: Tarkennus.
Jotenkin tuntuu että Junnon haamu kummittelee edelleen toimistolla. Pelätään aivan järjettömyyksiin saakka tappiota. High risk, high reward on joku joskus loihe sanomaan. Korkeaa riskiä ei näissä kuvioissa taida paljon olla, mutta pienellä panoksella palkintoa olisi kyllä tarjolla

Jotenkin vaan enemmän haisee puhdas amatöörius ja osaamattomuus tai laiskuus. Jos kaikessa vedellään vasurilla ja varman päälle, niin ikinä emme tule näkemään mitään muuta, kuin tuota samaa sirkustemppua, jonka on joskus vuosituhannen vaihteessa todettu menneen yleisöön kuin häkä. Käristemagguria ja olutta muovituopista.. Roosteri heilumaan katsomoon ja joskus hulluina päivinä DJ soittamaan ysärimuzakkia (huuu.. jännää).

Ja kieltämättä kateellisena katselen töissä, kun muiden seurojen fanipojilla on aika siistiä pipoa, lippistä, hupparia sun muuta, joilla leuhottelevat. Ja ne tuntuu joka kausi lanseeraavan jotain uutta, joka myy. KalPan tuotteet on tsekattu viimeksi pari vuotta sitten ja veikkaan ettei kovin montaa uutuutta tällä välin ole tullut.
 
Mursu_23

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Washington Capitals, ManU
Joo on kieltämättä aika ummehtunut meininki KalPassa noiden tapahtumien ja fanituotteiden suhteen. Hyvänä esimerkkinä nuo pelaajien käytössä olevat New Eran pipot, jotka menis ihan varmasti kaupaksi kaikille, jotka tietää ko. merkin historian pipojen ja lippisten parissa. Mutta KalPa myy mielummin halvinta mahdollista pipoa omalla logolla, joka nukkaantuu ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Joskus muutama vuosi takaperin kyselin KalPan toimistolta, että voisiko tuollaisen pipon hankkia pojalle jotakin kautta, niin eipä onnistunut. Ja muutenkin vastaus oli luokkaa ei me tiedetä, mistä noita saa älä kysele enempää…
 
Suosikkijoukkue
Mäenpää, Kantner,KalPa,JoKP ja Pittsburgh Penguins

Siis varsinkin Fanituotteet on kun 1990-luvun mestisseuralta, ei ole valikoimaa kovin paljoa ja noi fanipaidat on aika ankeita, sois kehittää ensi kaudelle rankalla kädellä..
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Siis varsinkin Fanituotteet on kun 1990-luvun mestisseuralta, ei ole valikoimaa kovin paljoa ja noi fanipaidat on aika ankeita, sois kehittää ensi kaudelle rankalla kädellä..
Äläs nyt. Onhan siellä t-paitojen klassikko eli "Kaitsu" paita. Tuollaista helmeä ei monelta muulta joukkueelta löydy. Liekö KalPa aikoinaan tilannut noita merikontillisen vai eikö noin hieno paita vaan ole mennyt kaupaksi. Näyttää edelleen löytyvän jokaisessa koossa vaikka Black Fridaynä tuohon helmeen olisi päässyt käsiksi 5€ hintaan.

Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat

Kyllähän myös keräilyharvinaisuuksia eli Maione-paitoja myydään varmaan edelleen toimiston poistorekissä! Ei monella muulla ole! :)
 
Nysse

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KooKoo, Jokerit sekä Tukholman joukkueet
Miksikäs sitä nyt turhaan uudistuisi tai mitään kehittäisi/investoisi, tämä tekeminen riitti viimevuonnakin Plusmerkkiseen tulokseen. Jotenkin sellainen kutina ettei mitään tapahdu ennenkuin tulos laahaa. Toivon olevani isosti väärässä.

Edit: Ottaisi edes pikkuveljestä eli mikkelistä mallia. Keskustan kauppakeskuksessa upea fanishop täynnä hienoja ja etenkin uusia erilaisia fanituotteita.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Tänään sitten nautitaan todella puolettomasta selostuksesta, kun Mertaranta selostaa Pelicans-matsia.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Suosikkijoukkue
KalPa
Viime keväänä tuli kerran lähdettyä jopa isku-areenalle kun oli Saukkonen selostajana. Tiedä vaikka olisi tänäänkin mennyt jos olisi pari tuntia sitten huomannut.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Viime keväänä tuli kerran lähdettyä jopa isku-areenalle kun oli Saukkonen selostajana. Tiedä vaikka olisi tänäänkin mennyt jos olisi pari tuntia sitten huomannut.
Lahden juna olisi itselläkin ollut mielessä, jos olisin tiennyt Anteron olevan luureissa.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
”KalPa ei ole joutunut kuin pyyhkäisemään reunuksen yli”.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös