Vitutusketju

  • 10 547 049
  • 56 137

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Saman teki minullekin DNA. Saisivat kyllä jotenkin hyvittää tapahtuman asiakkailleen koska uudenvuodenyönä varmaan lähetellään eniten tekstareita joulua lukuunottamatta koko vuonna.
 

TouchAndGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti Maple Leaf
Aion huomenna soittaa asiakaspalveluun ja ilmoittaa, mitä mieltä olen tällaisesta toiminnasta ja kysyä, miten tämä korvataan laskussa.

Veikkaan, että kirjoittelet huomenna samaan ketjuun lisää. Ei ne vastaa sieltä alle puolen tunnin odottelun lainkaan. Itsellä oli DNA GPRS:n kanssa kytkennässä ongelmia ja jouduin soittelemaan asiakaspalveluun. Muutamia kertoja jonottelin linjoilla 15-20 min pätkiä turhaan. Sitten paloi käämit, hihat,housut, proput ja päreet ja ajattelin, että saavat luvan vastata. Odotin 38 min ja sen jälkeen käskytin tyttöystävän puhelimen päähän odottelemaan ja hän odotteli reilun vartin eli yhteensä vajaa tunti meni ennen kuin sieltä joku vastasi.

Tostahan oli juttua oikein telkkarissa, että ei voi olla todellista tommonen jonottaminen. Perkele onko pakko haalia lisää asiakkaita, jos niitä ei pysty palvelemaan. Opetellaan tekemään sitä bisnestä oikein senkin amatöörit!

Jos olisin sinä Maple Leaf, niin menisin käymään siihen liikkeeseen mistä otit liittymän ja käskeä niiden selvittää korvausjutun ja välittämään reklamaation etiäpäin. Taitaa tolla tavoin päästä helpommalla.

Kirjoitelkaa muuten miten teidän kävi.
 

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Tämänkin ketjun viimeisimmissä viesteissä on taas aivan liian monta hyvää syytä olla hankkimatta dna:n liittymää. Itsellänihän on periaatteena ja mottona "dna:ta ei tueta", vaikka saisikin Hurrikaanikanavan ilmaisena luuriin.

Ettepä dna:n käyttäjät ole olleet aiemminkaan yksin: http://www.jatkoaika.com/keskustelu/showthread.php?threadid=14669
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Deeänaaistit

Älkää soittako niihin Asiakaspalvelunumeroihin. Ne on juuri siksi olemassa, että asioista oikeasti päättävät saa olla rauhassa. Kiusatkaa siis niitä.

Oma periaate on etsiä puhelinluettelosta ensin suht alhaalla johtoportaassa olevan asiakaspalvelutyöntekijän suoranumero ja soittaa tälle. Jos ei toimi, valitaan yksi ylöspäin jne jne.

Pomoilta saa aina helpommin asiat läpi ja enemmän ymmärrystä.

Ikinä ei ole vielä taktiikka pettänyt.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Maple Leaf
DNA teki saman minulle. Aion huomenna soittaa asiakaspalveluun ja ilmoittaa, mitä mieltä olen tällaisesta toiminnasta ja kysyä, miten tämä korvataan laskussa.

Asiakaspalveluihin soittajille pettämätön vinkki. Kysykää aina teitä palvelleen henkilön nimi. Ja jos nimi tulee ilmi heti puhelun alussa, niin kysykää se uudestaan siinä vaiheessa, kun sovitte jostain tai sitten puhelun lopussa. Tuntuu nimittäin (itsekin joskus asiakaspalvelun puhelimeen työkseni vastanneena ja kollegoideni toimintaa seuranneena), että anonyymilla asiakaspalvelijalla on suurempi kiusaus ottaa seuraava puhelu ja jättää sovitut toimenpiteet hoitamatta. Etenkin kun tehokkuutta mitataan ainoastaan vastaanotettujen puheluiden määrällä.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vituttaa ääliöt, jotka juhlistavat vuoden vaihdetta ampumalla huvikseen hätäraketteja. Hesarin/STT:n mukaan merialueella suoritetuista turhista etsinnöistä koitui 16 000 euron kustannukset. Totta tai ei, mikäli tätä ketjua lukee joku mainittua huvia harrastanut, tässä Mankeli-henkiset terveiset: ammu ittees päähän.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti TouchAndGo
Jos olisin sinä Maple Leaf, niin menisin käymään siihen liikkeeseen mistä otit liittymän ja käskeä niiden selvittää korvausjutun ja välittämään reklamaation etiäpäin. Taitaa tolla tavoin päästä helpommalla.

Kirjoitelkaa muuten miten teidän kävi.

DNA:n asiakaspalvelu saa ainakin tässä vaiheessa täydet pisteet. Jouduin jonottamaan noin minuutin, ja selitettyäni kohteliaasti asiani sekä mielipiteeni asiakaspalvelijaneito lupasi selvittää asian teknisen osaston kanssa. Hän soitti takaisin noin kymmenen minuutin kuluttua, myönsi ongelmia olleen ja sanoi, että pistää viestiä laskutukseen, jossa asia oikaistaan.

Kun kerroin, etten varmasti ole ainoa, joka tässä asiassa tulee DNA:ta lähestymään, neito pyysi kertomaan kaikkia vastaavia ongelmia kohdanneita ottamaan yhteyttä, jotta laskut voidaan oikaista. Asiallista toimintaa.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Maple Leaf
DNA:n asiakaspalvelu saa ainakin tässä vaiheessa täydet pisteet. Jouduin jonottamaan noin minuutin, ja selitettyäni kohteliaasti asiani sekä mielipiteeni asiakaspalvelijaneito lupasi selvittää asian teknisen osaston kanssa. Hän soitti takaisin noin kymmenen minuutin kuluttua, myönsi ongelmia olleen ja sanoi, että pistää viestiä laskutukseen, jossa asia oikaistaan.

Kaikesta huolimatta rohkenen epäillä, että otat vielä uudestaan yhteyttä sekä dna:han että tähän ketjuun jahka seuraava lasku kolahtaa postiluukusta.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Snakster
Kaikesta huolimatta rohkenen epäillä, että otat vielä uudestaan yhteyttä sekä dna:han että tähän ketjuun jahka seuraava lasku kolahtaa postiluukusta.

Tämäkin mahdollisuus on käynyt mielessä, mutta toistaiseksi haluan uskoa annettuihin lupauksiin. Uskonhan myös Joulupukkiin, Helsingin Sanomiin ja siihen, ettei maamme ulkopoliittinen johto ole jo päättänyt liittää Suomea Natoon.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Maple Leaf
Tämäkin mahdollisuus on käynyt mielessä, mutta toistaiseksi haluan uskoa annettuihin lupauksiin. Uskonhan myös Joulupukkiin, Helsingin Sanomiin ja siihen, ettei maamme ulkopoliittinen johto ole jo päättänyt liittää Suomea Natoon.

Näihin samoihin uskon itsekin enkä yleensä ole joutunut pettymään. Yleisenä varoituksen sanana voisin kuitenkin siteerata Pelle Miljoonaa: "Älä usko valheisiin!"
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: Svante

Viestin lähetti Rööri
No niin no, kyllähän tässä avioliitossa hyvätkin puolensa on – ei nyt vaan tule näin äkkiä yhtään mieleen…

Vaan tuosta onnellisesti eroamisesta juohtui mieleeni, että onko tuon perästä tapana pitää esim. yöpöydällä taikka kirjahyllyssa jonkinlaista erokuvaa?

Voin paljastaa että mua on aina vituttanut nämä ylioppilaskuvat ja hääkuvat, jotka löytyy joka saatanan kodista - vaan eiole eikä tule löytymään meiltä. Ei silloin kun olin ekaa kertaa aviossa eikä silloin kun olin toisen kerran aviossa.
Eikä koskaan ole ollut mitään erokuvaa, mutta mainitsemasi ehdotus on silti harkinnan arvoinen.
Taidan ottaa käyttöön kun lapset ovat muuttaneet pois.

Kun meikä meini ekaa kertaa avioon lähdettiin kirkon jälkeen suoraan valokuvaamoon ja muu vierasjoukko (ei -joukkue) lähti ravinteliin odottamaan. Kaverini oli kuskina ja sattui asumaan samassa talossa missä valokuvaamo oli.
Kaveri istui himassa katselemassa jotakin Suomen lätkämatsia sillä aikaa kun meikäläisiä kuvattiin. Otetiin edestä ja takaa, hymyilevinä ja tosikkoina..... kunnes hihat paloi meikäläiseltä.
Kaksi tuntia meni tähän ja arvatenkin vierasjoukko oli saatanan vihainen kun ei hääväki saapunut riittävän nopeasti.
Tää oli ennen kännyköitä, eli 70-luvulla. Vittu kun vitutti ja häpeän vieläkin tätä tilaisuutta. Saatana, että tällaistakin piti mennä sopimaan..... prkl!!!!
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Kuvista...

Svante hei, samalla siellä kirjahyllyssä voisi hääkuvan lisäksi olla kuvat kaikista entisistä heiloista, yhden illan hoidoista jne. Hittolainen kun ei aikoinaan tajunnut pitää aina kameraa mukana "saattokeikoilla". Tuollaisesta kuva-arsenaalista voisi riittää hyvinkin reipashenkistä, etten sanoisi suorastaan hurmoksellista keskustelua vaimon ja etenkin anopin kaa?
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Saatana. Ei ole kerennyt edes vielä uudenvuoden krapula kunnolla laskeutua, kun tulee jo uusia huonoja uutisia. Kännisen pyöräilyreissun jäljiltä tyttöystävän pyörä jäi auki ja simsalapimsalapoks enää sitä ei ole.

Voro on ollut aika tarkkasilmäinen. Pyörä oli kakskerroksisen rivitalon (luhtitalo?) rappusten takana semmosessa piilossa, että nopeella vilkasulla sitä ei nää ja sen saamiseksi sieltä ahtaasta kolosta joutuu näkemään jonkunverran vaivaa. Voro oli ottanut vaivanpalkaksi vielä kaverin six-packin siitä oven vierestä ja nakannut luultavasti huolettomasti pyörän etukoriin.

Voi vittu kun masentaa.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti Fläppis
Voro oli ottanut vaivanpalkaksi vielä kaverin six-packin siitä oven vierestä ja nakannut luultavasti huolettomasti pyörän etukoriin.


Anteeksi että jankkaan, mutta siis "ottanut kaverin six-packin siitä ovenvierestä"? Miksi ihmeessä ne kaljat siellä ulkona olivat? Oliko jääkaappi rikki? Olen minäkin unohtanut joskus fillarin lukitsemattomana ulos, mutta en kyllä ikinä oluita. Kossupullon olen kyllä hukannut lumihankeen, mutta se on sitten jo eri tarina.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Mari Rantasila ja Neil Hardwick syövät jäätelöä tv 2:ssa samaan aikaan, kun Suomen nuoret leijonat pelaavat erittäin mielenkiintoista matsia.

Voi kiristus tuota YLE:ä..

K
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Kaiser Soze
Mari Rantasila ja Neil Hardwick syövät jäätelöä tv 2:ssa samaan aikaan, kun Suomen nuoret leijonat pelaavat erittäin mielenkiintoista matsia.

Mitä jäätelöä ne syö? Pakko kokeilla, jos ne kerran sitä syövät. Sen on pakko olla hyvää!!!

Jotenkin vituttaa tämä aivan sama asia. Ja helvetisti vituttaakin! Ja oikeastaan siksi, että nyt on tavallaan pakko katsoa Idolsia ja katsella kuinka pissikset jauhavat "Antti on ihana"-juttua.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: Kuvista...

Viestin lähetti Predator
Svante hei, samalla siellä kirjahyllyssä voisi hääkuvan lisäksi olla kuvat kaikista entisistä heiloista, yhden illan hoidoista jne. Hittolainen kun ei aikoinaan tajunnut pitää aina kameraa mukana "saattokeikoilla". Tuollaisesta kuva-arsenaalista voisi riittää hyvinkin reipashenkistä, etten sanoisi suorastaan hurmoksellista keskustelua vaimon ja etenkin anopin kaa?

Tai kuvia niistä "kavaljeereistä", joiden kanssa anoppi on viettänyt mukavia ja helliä hetkiä.

P.S. Nyt JHagia vituttaa kun Antti (Idols) lauloi Hectorin kappaleen, vittu kun ei tullut nauhoitettua ;-)
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti Sistis
Mitä jäätelöä ne syö? Pakko kokeilla, jos ne kerran sitä syövät. Sen on pakko olla hyvää!!!

Jotenkin vituttaa tämä aivan sama asia. Ja helvetisti vituttaakin! Ja oikeastaan siksi, että nyt on tavallaan pakko katsoa Idolsia ja katsella kuinka pissikset jauhavat "Antti on ihana"-juttua.

KATSO TV 2 kello 20.30 niin vitutus hellittää tai sitten ei.
(Nuorten leijonien matsi)
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti Sistis
Mitä jäätelöä ne syö? Pakko kokeilla, jos ne kerran sitä syövät. Sen on pakko olla hyvää!!!

Ei voi. Yle on niin perseaukinen lafka, ettei niillä ole varaa tarjota kuin kasvisrasvajäätelöä. Toivottavasti ohjelmavastaava syä samaa sotkua ja tukehtuu siihen.

Kansa haluaa KIEKKOA !

K
 

Haamu

Jäsen
Viestin lähetti Kaiser Soze
Mari Rantasila ja Neil Hardwick syövät jäätelöä tv 2:ssa samaan aikaan, kun Suomen nuoret leijonat pelaavat erittäin mielenkiintoista matsia.

Voi kiristus tuota YLE:ä..

K

Vittu mitä perseilyä. Mikäs näin tekstitv:n välityksellä seurata matsia...

Missä on se tv, josta maksaa siitä mitä katsoo?
 

GM

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders
Ei tämä Englannin cupin ottelua kakkosella selostava kaverikaan mikään selostajien äiti ole.Bubi kehiin perkele!.
Tinttikin on kentällä ihan oma itsensä.Milläköhän se on pelipaikkansa ostanut?Pitää olla puntia pelissä perkeleesti.Vai antaisiko peräti perttiä managerillensa?
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lukko - SaiPa

52.44 Toni Porkka 2-2 (Sami Torkki, Pasi Saarela) YV

58.59 Topi Lehtonen 3-2 (Quinn Hancock, Joe Murphy)

Viimeisen 10 minuutin aikana tärkeääkin tärkeämpi peli kääntyi Lukolle. Juuri näin. Jes.

Seonvainjääkiekkoaseonvainjääkiekkoaseonvainjä...
 

mexicana

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Vaasan Sport, TPS, Vaasan Sport, TPS, Vaasan
PRKL

Vittu MÄKINEN = ÄMMÄ jumalauta ei mennä poikittaisella naamaan...
Vittu REIJO = Sokea juuri sillä hetkellä kun pitäisi nähdä selvääkin selvemmin.

Muuten hyvä peli.
Vittu kun lähetään hallilta, ei vittu jäädä nyhväämään sen auton kanssa siihen eteen, jumalauta jono liikkuu.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vituttaa kun USA johtaa nuorissa 3-0 ensimmäisen erän jälkeen!





No ei vaan, enhän minä tilannetta tiedä. Ottelulähetystä tässä jännityksellä odotellaan, ja vituttaa lähinnä tämä odottaminen.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti Iker
Vituttaa kun USA johtaa nuorissa 3-0 ensimmäisen erän jälkeen!





No ei vaan, enhän minä tilannetta tiedä. Ottelulähetystä tässä jännityksellä odotellaan, ja vituttaa lähinnä tämä odottaminen.

Heh.. Kerkesinpä jo laittamaan Quoten, että vituttaa kun täällä on tämmöinen palikka, jolle olisi niskalaukaus ihan paikallaan, mutta huomasin sitten onneksi tuon allaolevankin.. Voisi sanoa että helpotti :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös