En tiedä kuinka pahasti olet oikeasta maailmasta irtaantunut, jos pystyt väittämään, että on se on samankaltainen asia omata rumat lenkkarit kuin että vanhempasi ovat homoja. Lue vaikka noita lehtien kommenttipalstoja, niin pääset hyvin siihen perusajatukseen mikä tällä hetkellä vielä Suomessa asian suhteen. Ei näille jutuille voi vaan viitata kintaalla, koska se on karu tosiasia, että homojen viralliset lapset tulevat joutumaan kovan mylläkän keskelle näinä murroksen aikoina. Siihen ei auta, vaikka kuinka dildo päässä ja elefantti-stringit jalassa heittäisi voltteja Helsingin kaduilla.
Elämä jatkuu...
. Ei näille jutuille voi vaan viitata kintaalla, koska se on karu tosiasia, että homojen viralliset lapset tulevat joutumaan kovan mylläkän keskelle näinä murroksen aikoina.
Tänään pitää palata armeijaan ja yrittää olla hajoamatta pieniin kyynelten muotoisiin palasiin.
Tänään pitää palata armeijaan ja yrittää olla hajoamatta pieniin kyynelten muotoisiin palasiin.
Eikö se nyt ole aika selvää, että nämä epäviralliset perheet ovat juurikin epävirallisia sen takia, koska halutaan suojautua muulta yhteiskunnalta. Tällöin tiedoissa näkyy biologiset vanhemmat, eikä juorut pääse niin nopeasti leviämään.
Siinä maailmassa missä suurin osa ihmisistä elää, eli normaalissa karussa arjessa. En pilvilinnojen päällä tanssahtelemassa.Meinaat että kiusaajat omaavat niin hyvät tiedot henkilötiedoista ja virallisista rekistereistä, että tämä porukka joutuu enemmän kiusatuksi kun homma on virallista?
Missä maailmassa sinä elät?
Luuletko, että jonkun pojan/tytön vahvemmat eivät "paljastuisi?"
Edit:
Miksi laitat sanoja suuhuni? En ole käsittääkseni moista ehdottanut. Totesin, että näitä lapsia tullaan kiusaamaan. Ehkä minun olisi pitänyt kirjoittaa, että luullakseni näitä lapsia tullaan kiusaamaan tai on todennäköistä, että heitä tullaan kiusaamaan. Itse asiaa se ei muuta millään tavalla. Edelleenkään en ole kieltämässä homoilta adoptio-oikeutta. Tsiisus.
Nyt vaan muutama päivä sellaista rääkkitreeniä että saa pään tyhjäksi silkasta väsymyksestä (intin pitäisi auttaa tuota järjestämään) ja jos ei auta, niin siellä on kyllä väkeä kenen kanssa jutella asioista (en tarkoita mitään viinanhajuisia kantapeikkoja tai edes varusmiesjohtajia tällä). Koska olet omalta puoleltasi melko selkeästi tehnyt päätöksen, mitä olisit tapauksen vastapuolen kanssa halunnut, kannattaa hyväksyä tilanne ja olla pitkittämättä omaa tuskaasi kaveeraamisella. (Tosin itselläni on muutama pitkäaikainen ystävä, keihin olin alkujaan ihastunut. Toisaalta ihastumisen ja ystävystymisen välillä oli muutama vuosi aikaa, tuoreeltaan en usko että muutos kaverimoodiin olisi onnistunut mitenkään.)Tänään pitää palata armeijaan ja yrittää olla hajoamatta pieniin kyynelten muotoisiin palasiin.
Meinaako arvon palstatoveri, että (pikku)paikkakunnilla homoparin "paljastuminen" vaatii avioliitossa elämistä? Että avoliitossa ("susiparissa" jos halutaan näitä pikkupaikkojen termejä käyttää) asuminen ei vielä kellekään anna vihjettä että olisikohan siellä omien seinien sisällä jotain MORAALITONTA SODOMIAA käynnissä? (Siis jos jollakulla on tarve tällaista pohdiskella.) Parisuhteen virallistaminen antaa ainoastaan yhtäläisen lainsuojan homopareille vrt. heteroparit. Osaltaan nimenomaan "avioliiton" laillistaminen samaa sukupuolta oleville pareille myös muuttaa yleistä arvomaailmaamme sellaiseksi, jossa homous ei ole kauhistus (ei onneksi hirveän monelle enää nykyisin olekaan)....
Luuletko, että jonkun pojan/tytön vahvemmat eivät "paljastuisi?"
Se on kyllä joskus hämmentävää. Muutama vuosi sitten luin Kreetta Onkelin kirjan Ilonen talo. Hyvä kirja, mutta kesti pitkään tottua Onkelin kirjoitustyyliin; koko kirjassa oli varmaan alle kymmenen pilkkua. Onkeli tosin varmaan käyttää sitä tarkoituksellisena tyylikeinona, tosin kuin nuo Wikipediaan kirjoittelijat.Katselin tuossa yöllä nuorten leffan "the maze runner" ja tuo varsin keskinkertainen, tosin en ajanhukaksi kutsuisi, tekele sitten sen verran herätti milenkiintoa, että ajattelinpas käydä lukaisemassa mitä tuosta on wikipediaan kirjoitettu. Tiesin toki että tämä johonkin kirjasarjaan pohjautuu, mutta se mitä sain kokemuksesksi oli kyllä jotain täysin käsittämätöntä. Koska minua ei tuo elokuva niin sykähdyttänyt niin ihan suosiolla olin valmis spoilaamaan itseäni ja lukaisin tuon kirjan juonen, sekä seuraavan jo valmisteilla olevan elokuvan pohjustana olleen kirjan sellaisen, vaan herran studelis mitä sieltä tulikaan. Kyllä on twitterit ja tekstiviestit tehneet tehtävänsä ja lyhyet adjektiittomat lauseet menneet perille kyseisten tekstien kirjoittajalle, koska minulla ei ole edelleenkään hevon studelin ideaa, että mitä niissä kirjoissa tapahtui, sen sijaan sain luettavakseni lyhyitä, yksittäisiä, adjektiittomia lauseita, joilla ei ollut mitään kosketuspintaa edelliseen lauseeseen, saati että nistä olisi tullut hullua hurskaammaksi tuon juonen osalta.
Teksti oli luokkaa "Mies. Meni. Kauppa. Maito. Kahvi. Maito. Njam." Ja tuokin on jo kuvailuna kattavampi kuin kyseiset wikipedia artikkelit. Tähän siis tämä nykyinen supertiivistetty yhteiskunta on menossa, että kirjallinenkin ilmaisu pitää tunkea niin saatanan pieneen sumppun, ettei siitä enää ota erkkikään selvää, ilman että lähdeteoksen käy tutkimassa. Aiheutti siis vitutusta ajan tuhlaamisesta allekirjoittaneessa. Mitenköhän minä sain näin yksinkertaisen asian ilmaisemiseen kulutettua näin paljon tekstiä :/ Linkkiä en laita välttääkseni rasittamasta muiden aivoja tuolla määrällä skeidaa.
Voih kun se olisi pelkkä pilkkujen puuten vaan se että lause pitää typistää ja tämä useimmiten tarkoittaa nimen omaan välisanojen ja kuvailevien sanojen vähentämistä. Tämä toki on tehokasta itseselvyyksissä ja yksinkertaisissa asioissa, joihin kaikki voi samaistua, mutta silloin kun sen tekstin pitäisi kertoa kokonaisuuksista niin sille asialle voi olla melkoisen tärkeää se että viitsii myös täyttää niitä lauseiden välejä, jotta se teksti on edes vähän luettavampaa, saati siinä pysyy kärryillä. Nykyaikana vaikuttaa jopa siltäe että ollaan siirtymässä jo siihen vaiheeseen että voidaan jättää myös verbit ja substantiivitkin pois teksteistä ja "oltetaan" lukijan tietävän asiat kuin itsestäänselvyytenä.Se on kyllä joskus hämmentävää. Muutama vuosi sitten luin Kreetta Onkelin kirjan Ilonen talo. Hyvä kirja, mutta kesti pitkään tottua Onkelin kirjoitustyyliin; koko kirjassa oli varmaan alle kymmenen pilkkua. Onkeli tosin varmaan käyttää sitä tarkoituksellisena tyylikeinona, tosin kuin nuo Wikipediaan kirjoittelijat.
Onneksi minun kirjoittaminen on täydellistä.
Pitkään jatkunut kiusaaminen helposti aiheuttaa sen, että aikuisenakin tulee turpaan. Minua kiusattiin koko peruskoulu ja lukiokin oli yhtä paskaa. Sitten meni useampi vuosi senkin jälkeen ihan päin helvettiä - itsetunto ei riittänyt oikeastaan mihinkään. Jotenkin pidin itseäni oletusarvoisesti paskempana, tyhmempänä, rumempana ja kaikin puolin huonompana kuin muita. Vaikeutti kavereiden hankkimista uudella paikkakunnalla ja montaa muutakin asiaa. Oikeastaan vaikutti ihan kaikkeen. Huomassin, että alkoi olla masennusta ilmassa ja mitään en saanut n. vuoteen tehtyä.Kiusaamistapausten käsittelyä tuntuu leimaavan jonkinlainen kiusaamisen kohteeksi joutuneen vähättely. Tai tarkkaan ottaen tätä ei ehkä tarkoiteta, mutta jotenkin koko hommalta menee pohja pois, kun asiaa lähestytään jonkinlaisen "sovittelun" ja keskustelun kautta, ja ikään kuin häivytetään taka-alalle se tosiasia, että kiusaamisessa kiusaaja on syypää. Hoitomalli tuntuu olevan hieman sama kuin minkä tahansa erimielisyyksien hoitamisessa, jossa kaksi ihmistä ja kaksi mielipidettä ovat vastakkain. Kiusaamistapauksissa ja varsinkin pitkään jatkuvassa fyysisessä ja henkisessä rääkkäämisessä ei ole kyse mistään helvetin näkemyserojen hoitamisesta, vaan jostakin aivan muusta. Asetelma on rikollinen vs. uhri, ei kiistakumppanit A ja B.
Kirjoittelin pari viikkoa sitten tuonne juoksijoiden ketjuun, ja valittelin kun kantapää on ollut jo kauan pirun kipeä. Kerroin myöskin, että miulla on jotenkin tosi iso kynnys mennä lääkäriin. Sain sitten osittain vaimon pakottamana varattua ajan työpaikkani terveystaloon lääkärille. Olin paikalla varttia ennen sovittua aikaa, ja lähdin pois vittuuntuneena reilut puolituntia sovitun ajan jälkeen. On se nyt saatana kun varaat yksityiseltä ajan lääkäriin ja silti lekuri tekee oharit! Sen verran vitutti suoraan sanoen etten kehdannut lähteä vastaanottoonkaan kertomaan mitä mieltä olen kyseisen paikan palveluista.
Gentlemannina olin tietenkin laittanut puhelimen äänettömälle. Parkkipaikalle päästyäni huomasin, että kyseisestä lääkäritalosta oli yritetty soittaa viisi minuuttia ennen kuin sovittu aikani olisi pitänyt olla. Eivät sitten viitsineet tulla siihen aulaan kertomaan, jos asiaa kerran oli. Vaimokin jo kerkesi marmattamaan, että olisi pitänyt vielä odottaa kauemmin.
Ilmoittautua tuolla ei tarviinnut, ajanvaraus pelkästään riitti. Pakko myöntää näin jälkikäteen, että olisihan se toki kannattanut käydä vastaanotosta kysymässä aiemmin, että mikä on kun en varattuun aikaan lääkärille pääse. Odottamisen jälkeen oli vain sen verta vitutus päällä, että ei vain pystynyt. Sitä luulee, että yksityisellä vastaanotolla rahalla pääsee ajallaan hoitohenkilökunnan tykö.Ei sitten käynyt mielessä käydä vastaanotosta kysymässä että missäs mennään? Ja ylipäätänsä kai siellä pitää käydä ilmottautumassa.
Niin, siinäkin mielessä olen onnekas, että aina on ollut mahtava ja kannustava perhe + muutama tosi hyvä kaveri. Lisäksi olin hiukan nörtti (luin paljon) ja musiikki ja keskustelupalstat oli se "pakopaikka": Mutta itsetunnon kanssa tuli tosiaan tapeltua pitkään.@Ötökkä. On kyllä hienoa lukea tuollaisia tarinoita. En ole itse ollut kiusattu, mutta tuo kiusaamisasia on jotenkin alkanut viime vuosina mietityttämään, vaikka omat lapset eivät ole lähelläkään kouluikää vielä.