Vitutusketju

  • 10 567 022
  • 56 146

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Olisipas hauska nähdä, kun joku tekisi tästä lakialoitteen. Minkälainen kiemurtelu siitä syntyisi, kun demarit, vasurit ja persut alkaisivat keksiä perusteluja, miksi se ei käy päinsä.
No, tietty kansanosahan ei antabusta ottaisi kuitenkaan, joten viinarahat olisi hankittava muilla keinoin kuin valtion ja kuntien kukkarosta. Rikollisuus siis luultavasti lisisi. Silti näen tuossa enemmän hyvää kuin huonoa. Uskoisin, että aika moni tuoppiin itkevä yh-äiti tai lomautettu viikonloppuisä kyllä raitistuisi. Vastikkeeton raha menisi tarpeeseen eikä viihtymiseen. Jos haluaa kännätä, menee töihin ja hankkii työllään viinansa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Olisipas hauska nähdä, kun joku tekisi tästä lakialoitteen. Minkälainen kiemurtelu siitä syntyisi, kun demarit, vasurit ja persut alkaisivat keksiä perusteluja, miksi se ei käy päinsä.
Ja vieläpä siinä tilanteessa että valtio maksaisi antabukset nahan alle, omavastuu nolla euroa. Kylläpä olisi mielenkiintoista kuulla vasta-argumentteja. Luultavasti tulisi jotakin sellaista, että ihmisen yksityiselämään ja valinnanvapauden oikeuteen puututaan jne. Laitavasemmistolle on tietysti tarkoituksenmukaista, että yhteiskunnassa on sopivassa määrin kurjuutta ja surkeutta, muuten menee mäkätykseltä pohja. Mitäpä suotta hyvää päihdeongelmaa poistamaan.

No, tietty kansanosahan ei antabusta ottaisi kuitenkaan, joten viinarahat olisi hankittava muilla keinoin kuin valtion ja kuntien kukkarosta. Rikollisuus siis luultavasti lisisi. Silti näen tuossa enemmän hyvää kuin huonoa. Uskoisin, että aika moni tuoppiin itkevä yh-äiti tai lomautettu viikonloppuisä kyllä raitistuisi. Vastikkeeton raha menisi tarpeeseen eikä viihtymiseen. Jos haluaa kännätä, menee töihin ja hankkii työllään viinansa.
No en tiedä jos kapselit työnnetään nahan alle ja velvoitetaan denat käymään kontrollissa kerran kuussa. Jos kapseli ei pysy nahan alla niin tukiaiset veks.

Jos työelämässä joten kuten kitkuttelevista semi- tai täysjuopoista vaikka vain 5 % saataisiin näillä kujeilla suunnilleen raittiiksi, niin kansantaloudellinen ja -terveydellinen payback olisi valtava.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Olisipas hauska nähdä, kun joku tekisi tästä lakialoitteen. Minkälainen kiemurtelu siitä syntyisi, kun demarit, vasurit ja persut alkaisivat keksiä perusteluja, miksi se ei käy päinsä.

Kunhan rasvainen ruoka, tupakka, iso osa lisäaineista, kahvi ja kotieläimet kielletään alkajaisiksi samaan syssyyn. Valtio ei muutenkaan holhoa meitä tarpeeksi, nyt on vuosi 2013 vaikka sen 1984 piti tulla jo.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei se neljän tonnin sormus ole mikään lahja, vaan tiukka investointi. Syntyy moneksi vuodeksi säästöjä, kun ei tarvitse käydä yökerhoilemassa ja/tai maksullisissa naisissa.

Baari-ilta 100 € + taksi 70€ siihen päälle vielä horatsut vähintään 400 €. Tällöin sormus on, esimerkiksi rinnastettuna perinteisiin marras-joulukuisiin pikkujouluihin ja muihin ajankohdan kännisekoiluihin plus niiden rikesakkoihin, jo tuolloin maksanut itsensä takaisin.

Ja jos sopivasti ”unohtaa” sormusten kaiverrukset, niin niitä voi kiillotuksen jälkeen käyttää uudelleen ja uudelleen.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Kunhan rasvainen ruoka, tupakka, iso osa lisäaineista, kahvi ja kotieläimet kielletään alkajaisiksi samaan syssyyn. Valtio ei muutenkaan holhoa meitä tarpeeksi, nyt on vuosi 2013 vaikka sen 1984 piti tulla jo.

Miten tämä liittyy käsilläolevaan aiheeseen, eli lakialoitteeseen toisten rahoilla dokaamisen kieltämiseksi?
 
Suosikkijoukkue
Lukko
No niin, tästähän se vasta-argumentaatio näyttää heti lähtevän tulille. Jatka ihmeessä.

Mitä minä jatkan? Vastasin jo.

Vituttaa suunnattomasti oma jääkaappi, joka ei suostu pitämään elintarvikkeita tarpeeksi kylminä. Kyllä lihatuotteet yms. siellä nippanappa säilyvät, mutta avaamatonkin maitopurkki muuttuu hetkessä kokkareiseksi jos muutaman päivän joutuu kaapissa odottamaan.

Taas kuului se kiva plomps-ääni kun purkista "aamu"kahviin maitoa lorottelin.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Jopas siitä keskustelu syntyi. Nainen on mitä parhain ihminen. Jos 4000 olisi järkeä sijoittaa sormukseen, niin voisin sen tehdäkin. Periaatteessa ei tarvitsisi säästääkään kun alle puoli vuotta. Tosiasia on kuitenkin se, että olen asettanut sille rajan, joka on juuri ja juuri nelinumeroinen. Hänellä nyt sattuu olemaan stressitaso korkealla Lääketieteelliseen valmentavan kurssin kanssa ja siihen lisättynä kaverittomuus uudessa kaupungissa. Kintutkaan ole ihan reilassa eikä pysty liikkumiseen purkamaan stressiä nyt niin kuin aiemmin.

Tuo homma purkautui seuraavana päivänä pieneen aggressiokohtaukseen. Kaikki on ihan jees nyt. Koitetaan miettiä vaihtoehtoista harrastusta, josta saisi rakennettua kaveripiiriäkin. Ratsastusta ehdotin ja kertoi juuri pari päivää aiemmin miettineensä, että olisi kiva kokeilla.

Lisäksi koitan vähän kotitaakkaa kaventaa häneltä. Aiemmin käytännössä työnjako on ollut niin, että minä käyn töissä, teen ruoan ja toisinaan tyhjennän/täytän tiskikoneen. Hän siivoaa ja pesee pyykin jne. Hällä on vaan joku ihmeen pakkomielle tehdä aina aamupalaa ja muuta minulle valmiiksi.

Sanoisin että teet jo ihan tarpeeksi ellet jopa liikaakiin. Vaarana on että huomaat kohta tekeväsi lähestulkoon kaiken ja sekään ei riitä. Stressiä on aina elämässä, mutta kirjoitustesi perusteella vaikuttaa enemmän kiukuttelulta.
 

Kaivanto

Jäsen
Vitun vittu, ostin Urhon sarjakortilla Lukko–Tappara-matsin ennen kuin tajusin tsekata Veikkaus-TV:n ottelun.
 

rudi#25

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit(Toistaiseksi) sekä kentän duunarit
Vituttaa kun ihmiset eivät voi kaupassa kassalla laittaa kapulaa ostostensa jälkeen. Perkeleen vaikeata tuntuu olevan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vai kuuluko se kapulan laittaminen sille joka alkaa latomaan ostoksiaan??
Voisi varmaan kuuluakin, mutta ei kuulu. Yleensä kapuloita on vain pari-kolme, jolloin niihin paremmin ylettyy se joka on ostoksensa latonut. Tämä on globaali standardi. SFS-EN-ISO.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Vai kuuluko se kapulan laittaminen sille joka alkaa latomaan ostoksiaan??

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Joskus käy niin, että edellä oleva ei laita kapulaa eikä takanakaan oleva laita kapulaa, koska kukaan ei katso velvollisuudekseen laittaa kapulaa.

Joskus laitan itse kapulat sekä eteen että taakse ihan vain nopeuttaakseni prosessia, mutta joskus jätän silkasta vitutuksesta kapulan laittamatta eteen, jos edessä oleva ei viitsi sitä tehdä. Menkööt saatana einekset sekaisin!

Onkohan tähän jotain olemassa olevaa koodistoa olemassa? Ja jos on, niin miten ihmiset saataisiin sitä noudattamaan? Eiväthän ihmiset tunnu osaavan edes vilkun käyttöä liikenneympyröissä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onkohan tähän jotain olemassa olevaa koodistoa olemassa? Ja jos on, niin miten ihmiset saataisiin sitä noudattamaan? Eiväthän ihmiset tunnu osaavan edes vilkun käyttöä liikenneympyröissä.

Koodiston mukaista on vetää kapulaa laittamatonta dunkkuun, mutta nykyinen kukkahattulinja on tämän estänyt ja täten riskinä on että omat ostokset menevät sekaisin naapurin kanssa. Tässä nyt odotellaan vaan että käy todella pahasti ennen kuin kurinpito herää todellisuuteen. Turpaanvetäjää kyllä rangaistaan, yritäppä siinä selittää että "kun se ei pistäny kapulaa siihen väliin".
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Joskus laitan itse kapulat sekä eteen että taakse ihan vain nopeuttaakseni prosessia, mutta joskus jätän silkasta vitutuksesta kapulan laittamatta eteen, jos edessä oleva ei viitsi sitä tehdä. Menkööt saatana einekset sekaisin!
Tuota samaa tulee tehtyä kovin usein. Siinä sitten virnistelen vittumaisen näköisenä, kun edellä asioiva ihmettelee kapulan puuttumista. Tuossa lähikaupassa asioidessani olen jo muutaman muun vakituisen asiakkaan kanssa saanut voiton selätyksellä, sillä nykyään ainakin minun nähden ovat muistaneet laittaa kapulan.

Onkohan tähän jotain olemassa olevaa koodistoa olemassa? Ja jos on, niin miten ihmiset saataisiin sitä noudattamaan? Eiväthän ihmiset tunnu osaavan edes vilkun käyttöä liikenneympyröissä.
Tuo yllä jo mainitsemani tapa on hyvä keino viedä koodistoa myös asiaa ymmärtämättömille. Mahtaa se koodistosta - vielä - ymmärtämätöntä vituttaa, kun joka kerta se sama iso mies vain virnuilee, eikä kapulaa näy..
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Kapulan laittaa edellä oleva, kyseinen henkilö ylttää siihen paremmin ja kapulalla merkitsee reviirinsä, kuinka paljon tarvitsee tilaa omille ostoksilleen. Jos unohtaa laittaa kapulan, tätä unohdusta ei voi korjata hassunhauskalla heitolla "maksaksää nää kaikki hehehehehe?"

Minua vituttaa kapulan unohtamisen lisäksi se, kuinka jotkut heittävät kaikki tavaransa erittäin leväperäisesti hihnalle. Itse rakentelen ostoksistani aina komean Eliel Saarisen perinnettä kunnioittavan arkkitehtonisen luomuksen, jossa murojen ja maitotölkkien muureja kiertävät Rainbow'n paputölkki- ja Raguletto-tomaattikastiketornit viisikulmiossa, ja keskellä upeaa asettelua nousee ylväästi Pepsi Max-pullo. Noihin väleihin tungen sitten namu- ja purkkapussit, koska olen perso makialle, ja ettei kukaan näe niitä ainakaan hetimiten.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Vituttaa kun ihmiset eivät voi kaupassa kassalla laittaa kapulaa ostostensa jälkeen. Perkeleen vaikeata tuntuu olevan.
Minusta on kiva, kun joissain kaupoissa siinä kapulassa lukee Nasta kundi. Kiitän aina myyjää kohteliaisuudesta, kun tuon näen.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Vituttaa kun ihmiset eivät voi kaupassa kassalla laittaa kapulaa ostostensa jälkeen. Perkeleen vaikeata tuntuu olevan.
Samaa asiaa olin tulossa valittamaan. Tänään kävin kaupassa ja edessä oli joku jakkupukunainen joka haisi hajuvedelle. Se jätti ostoskärryn siihen kohdalle, missä niitä kamoja lastataan siihen hihnalle. EI laittanut kapulaa. Itsehän en yltänyt sitä ottamaan, kun jostain syystä koko kassalla oli vain kaksi kapulaa (miksi vitussa niitä on niin vähän, kun maksavat varmaan alle euron kappale?). No, nainen sitten vielä kehtasi mulkoilla vihaisesti kun siirtsin sitä saatanan kärryä... Noh, hymyilin nätisti ja se pyöritteli päätään... Ollaan me "nuoret" kanmalia!
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Yksi ärsyttävä kapulakoulukunta on ennakoivat kapulanlaittajat. Nämä supermarkettien sankarit jättävät hihnalle pienen raon ja laittavat kapulansa hihnalle varaten tilan omille ostoksilleen.Huolimatta siitä, että edellä olevalla saattaa olla puolikin ostoskärryä latomatta hihnalle.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Minusta on kiva, kun joissain kaupoissa siinä kapulassa lukee Nasta kundi. Kiitän aina myyjää kohteliaisuudesta, kun tuon näen.

Voin kuvitella, kuinka myyjä toisensa jälkeen ratkeaa nauramaan letkautuksellesi. Kaivavat kolpakollisen olutta molemmille, kaappaavat syleilyynsä ja esittelevät muille varsin hauskana miehenä. Muut asiakkaat hymisevät ja nyökyttelevät hyväksyvästi, muutama jopa lyöttäytyy seuraan ja alkaa laulaa "for he's a jolly good fellow". Sikarit, olalletaputtelua, puheensorinaa ja naurahtelua. On se mies.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Yksi ärsyttävä kapulakoulukunta on ennakoivat kapulanlaittajat. Nämä supermarkettien sankarit jättävät hihnalle pienen raon ja laittavat kapulansa hihnalle varaten tilan omille ostoksilleen.Huolimatta siitä, että edellä olevalla saattaa olla puolikin ostoskärryä latomatta hihnalle.

Minä teen näissä tapauksissa niin, että tylysti kosken toisen kapulaan ja siirrän sen. En yleensä kädellä, vaan työntämällä sen jollain leipäpussilla tai kissanruokapurkilla hevon kuuseen minun hihna-alueeltani. Nämä ovat minun maitani, ja ne nauroivat minulle päin naamaa, mutta minä ne myrkytin! Ei kun siis, että tilansa se jokaisella, ja kapulan merkitsemän reviirin väärinkäyttäjää kohdatkoon sanktio.

Minun lähikauppani kapuloissa lukee "Sale" siitä huolimatta, että Niinistön äänestäjiä tuskin täällä päin kauheasti on. Kovasti silti yrittävät. Toisaalta jos niissä lukisi Haavisto, niin kaikki asiakkaat eivät haluaisi tarttua Pekan omaan kapulaan.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Vedonlyönti

Semir, tuo maalintekijä jumalan armosta. Et halunnut tehdä kahdella vai kolmella yrittämällä maalia bluesin verkkoonn. Ei siinä mitään, se vaan jatkoi minun hienoa vedonlyöntiputkeani. Monivedosta olisi täten tullut n.800e ja pitkävedosta vielä kaveriksi 60e. Mutta ei TÄNÄÄN, eikä edelliselläkään kerralla!

Vittu että voi vituttaa! Löin nyrkin tietokonepöydästäkin läpi, vitun vittu! Jos elossa oleva supermonivetokin vielä kusahtaa illalla viime hetkillä, niin joku lentää ikkunasta, VITTU!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös