Vituttaa, kun maailman sympaattisin ihminen eli siskoni aviomies ja poikani kummisetä joutuu tällä hetkellä kitumaan OYS:ssa jo toisen aivokasvainleikkauksen jälkeen. Torstaina häneltä poistettiin isolla leikkauksella appelssiinin kokoinen kasvain aivoista, joka oli tunkeutunut jo otsalohkoon aiheuttaen häiriöitä näkökykyyn.
Tällä kertaa kirurgit saivat kehittyneiden työvälineiden avustuksella poistettua koko aivokasvaimen, kun edellisellä kerralla kaksi vuotta sitten he poistivat vain suurimman osan.
Mutta silti vituttaa, kun tämän asian kanssa joutuu elämään päivästä päivään. Mielessä kummittelee kaikki Richard Burns-scenariot sun muut.
Eka leikkauksen jälkeen kaksi vuotta sitten kasvaimen luokitus asteikolla 1-4 oli kaksi, eli silloin oltiin periaatteessa hyvällä puolella.
Silloin kasvain oli kasvanut 13 vuoden aikana cm/per vuosi eli kasvain oli silloin tomaatin kokoinen. Nyt kaikkien mahdollisten hoitojen jälkeen kasvain oli kasvanut viime juhannuksesta appelssiinin kokoiseksi.
No ensi viikolla saamme tietää koepalojen analysointien jälkeen taas missä mennään. Siis ollaanko me hyvällä vai pahalla puolella.
Siitä huolimatta kärsimykseni on sanoin kuvailematonta. Viime vuosinina eittämättä erääksi parhaimmista ystäviksistäni muodostunut ihminen joutuu taistelemaan elämästään, vaikka hän ei normaaliolosuhteissa satuttaisi edes verenhimosta sääskeäkään.