Vitutusketju

  • 10 567 592
  • 56 146

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
bozik kirjoitti:
Näistä katuremonteista. Taitaa herra apulaiskaupunginjohtaja olla aika pihalla tämän hetken tilanteesta. Yliopistokauden remppa kestänee vielä ainakin vuoden ja eipä näytä montut muuallakaan kovin nopeasti täyttyvän. Onhan tämä tietysti ikuinen vitutuksen/itkun aihe, mutta eikö Stadissa voisi jumalauta olla edes yksi kesä ilman näitä katuja auki repiviä remontteja.

Joo ei varmasti ole Yliopistonkatu kuun loppuun mennessä valmis, ja tuskin Espakaan. Mikonkatuahan ollaan "tehty" yli kaksi vuotta, tosin aika näennäistä on se duuni mitä siellä tehdään, ei ihme että kestää. Nyt sentään suurimmat montut jo saatu tasoitettua kevään aikana, mutta eihän sekään vielä valmis ole.

Kun on Kaupungin / Rakennusviraston hommista kyse, kukapa sitä olisi potkimassa perseeseen että vähän vauhtia sen yhden saatanan kadunpätkän kanssa. Rautatietorin laidalla viime vuonna käsittämätön joutokäytössä ollut, pahviaidoilla aidattu sadan hehtaarin plänttikin saatiin käyttöön vasta kun joku HS:n toimittaja teki ison jutun aiheesta.

Ylipäänsä vituttaa suunnattomasti periaate, että muuten ei katutöiden etenemisellä ole mitään väliä, mitä sitä nyt päivittäin ko. katuja käyttävistä veronmaksajista, mutta kun tulee ulkomaisia vieraita niin sitten kaiken pitää näyttää hienolta.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
bozik kirjoitti:
Näistä katuremonteista. Taitaa herra apulaiskaupunginjohtaja olla aika pihalla tämän hetken tilanteesta. Yliopistokauden remppa kestänee vielä ainakin vuoden ja eipä näytä montut muuallakaan kovin nopeasti täyttyvän. Onhan tämä tietysti ikuinen vitutuksen/itkun aihe, mutta eikö Stadissa voisi jumalauta olla edes yksi kesä ilman näitä katuja auki repiviä remontteja.

Olin lukevinani jostain, että tämä Yliopistokadun remontti on nimenomaan HY:n tekeleitä, ei kaupungin. Laittavat kait samanlaista putkea kadun alle kuin Aleksilla, jotta katu pysyy sulana talvella. Sama se toisaalta on, kuka sitä tekee, kun tulos on aina h-vetinmoinen kynnos, josta ei ehjin jaloin selviä.
 

JWill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teppo Winnipegs
Näistä rahankerääjistä tuli mieleen, että nykyäänhän niille ei tunnu enää kelpaavan kylmä käteinen. Joku päivä tuossa tuli vastaan kerääjä ja olinkin valmis lahjoittamaan 5 euroa, mutta kaveri sanoikin ettei käteinen käy vaan pitäisi sitoutua maksamaan kuukausittain jonkinlainen summa pankkitililtä. Sanoin etten ole kiinnostunut sitoutumaan pitempiaikaisesti, mutta nyt voin vitosen antaa. Eipä kelvannut se, vaan sain alkaa kuuntelemaan selvästi ulkoa opeteltua jaarittelua tuon mallin hyvistä puolista ja siitä kuinka vähän se raha kerran kuussa minun budjetissani olisi. Oma logiikkani oli, että miksi maksaa 50 senttiä kuussa 10kk ajan, kun voin antaa sen 5 euroa nyt saman tien. Vituttamaanhan se alkoi, joten päätin keskustelun ja jatkoin matkaa vitoseni kanssa. Oli kuinka pieni summa tahansa, niin en kyllä ala tilini kanssa kikkailemaan. Sen annan mitä päällä sattuu olemaan ja sopivaksi katson.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Alamummo kirjoitti:
Olin lukevinani jostain, että tämä Yliopistokadun remontti on nimenomaan HY:n tekeleitä, ei kaupungin. Laittavat kait samanlaista putkea kadun alle kuin Aleksilla, jotta katu pysyy sulana talvella. Sama se toisaalta on, kuka sitä tekee, kun tulos on aina h-vetinmoinen kynnos, josta ei ehjin jaloin selviä.

Tämähän onkin hyvä pointti. Enpä tullut ajatelleeksi, että Saurin vastuulle ei välttämättä noista monikaan projekti edes kuulu. Mahdollisesti joku Kauppatorin valaisinpylvään perustusten oikaisu, joka parillakymmenellä miehellä hoitunee kolmessa viikossa.

Ilmankos uskalsi noin rohkeita luvata.
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
JWill kirjoitti:
Näistä rahankerääjistä tuli mieleen, että nykyäänhän niille ei tunnu enää kelpaavan kylmä käteinen. Joku päivä tuossa tuli vastaan kerääjä ja olinkin valmis lahjoittamaan 5 euroa, mutta kaveri sanoikin ettei käteinen käy vaan pitäisi sitoutua maksamaan kuukausittain jonkinlainen summa pankkitililtä. ...

Juu. Tämä on just niin maailman viimeistä touhua. Hauskuus tosiaan on vielä siinä, että ainakin minulta noita pyydättäessä on ollut kyseessä nimenomaa joku "maksusitoomus" tai mikä liekään oikea termi. Homma siis menee niin että joka kuukausi joku pulju nappaa automaattisesti tililtäsi tuon sovitun summan.

Minun tililtäni ei kukaan automaattisesti rahaa ota. En pistä edes vuokraani automaattiseen maksuun koska vieroksun jotenkin tuollaisia asioita. Puhumattakaan että joku järjestö nappailisi rahaa tililtäni.

Ja mikä tässä vituttaa? No se että joihinkin tarkoituksiin joskus voisin antaakin rahaa, mutta en todellakaan millään sitoumuksilla. Ja kylmä käteinen ei kelpaa. No pitäköön tunkkinsa sitten...
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Kuin paska perseestä

Niin, itseäni ottaa närpiöön tuollaiset 50-vuotiaat äijät, joiden jäljiltä kaikki jää kuin paska perseestä ja jotka ilmeisesti luulevat, että työpaikallakin muija kulkee perässä ja laittaa kaikki kilut ja kalut oikeille paikoilleen.

Samaiset henkilöt ovat myös aktiivisia kyselemään nuoremmiltaan, että missäs meidän se ja se vehje nyt onkaan, kun joku on laittanut sen oikealle paikalleen sen jälkeen, kun se on ensin pyörinyt 2 viikkoa keskellä kulkuväylää.

Loppukaneettina kerrottakoon, että tein maaliskuussa 2006 kokeen, kauanko menee kun muuan esine X poistetaan sen jättäjän toimesta keskeltä lattiaa. Tulos oli se, että poistin ko. esineen itse toukokuussa 2006, koska satuin tarvitsemaan sitä.

Satana, että suivauttaa.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Heh, ervatsalon viesti oli aika lähellä viikon kommenttia. Erityisesti tuo "joilta kaikki jää kuin paska perseestä" sai hymyn huulille.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Vittu!
Vein auton korjaamolle, jossa autooni suoritettiin pakoputken vaihto. 400 euroa. Putki on oikein hieno ja toimiva, eikä edes äänet koventuneet vaikka tehoputki onkin.
Putken laiton jälkeen tämä rasvanäppikorjaaja sitten päätti kokeilla, että millä tavalla uusi putki käyttäytyy ja istui kuskin penkille ja käynnisti auton. Vaihde oli päällä eikä kytkintä tietenkään kuulu painaa ja auto niin sanotusti pompsahti pukilta alas n. 30 cm matkan. Puskuriin naarmuja, helmojen kanttaukset solmuun n. 50 cm matkalta, lokarin sisäosan muovi halki, puskuri repsottaa vasemmalta puolelta, etuvalojen pesuri rikki ja muuta pientä.. Älkääkä sanoko, että peltiä saa lisää.. On se kiva, vaikka korjaamo maksaakin korjaukset (vien merkkihuoltoon), niin auto on vähän aikaa pois käytöstä ja maalattu puskuri on varmasti eri värinen kuin muu auto! Vitun kesäpojat taas päästetty miesten töihin! Saatana!
No pakoputki tuli kuntoon..
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Wrighter kirjoitti:
Vittu!
...maalattu puskuri on varmasti eri värinen kuin muu auto! Vitun kesäpojat taas päästetty miesten töihin! Saatana!
No pakoputki tuli kuntoon..

Älä sie huoli, edustamani yrityksen kiillotusaine & vahayhdistelmällä saadaan sävyerot puskurin & muun Pösön välillä häivytettyä. Ota yhteyttä.
 

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On hauskaa, että ihmiset kusettavat rumia koiriaan kaupungin keskustassa keskellä kevyen liikenteen väylää, paikassa, jossa jatkuvasti kulkee paljon ihmisiä edestakaisin. Eipä se vasikan kokoinen hirviö sitä jalkaansa nostellutkaan kuin muutaman minuutin, ja sai aikaan vain sellaisen keltaisenaan lilluvan, mukavasti tuoksahtavan lammikon.

Ei mitään, tervetuloa Poriin, meillä järjenkäyttö ei ole sallittua.
 
Mua vituttaa "kaverit", jotka kännispäissään menevät läpsimään toisten tyttöystäviä, jotka eivät näytä olevan seuraa vailla ja kun menee ojentamaan, ollaan tulossa 20 ihmisen porukassa vetämään turpaan.

Kiitos
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Vituttaa kaveri joka ei pysty hoitamaan yhtä yksinkertaista asiaa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
metsänpeikko kirjoitti:
On hauskaa, että ihmiset kusettavat rumia koiriaan kaupungin keskustassa keskellä kevyen liikenteen väylää, paikassa, jossa jatkuvasti kulkee paljon ihmisiä edestakaisin. Eipä se vasikan kokoinen hirviö sitä jalkaansa nostellutkaan kuin muutaman minuutin, ja sai aikaan vain sellaisen keltaisenaan lilluvan, mukavasti tuoksahtavan lammikon.

Ei mitään, tervetuloa Poriin, meillä järjenkäyttö ei ole sallittua.

No se ruman koiran lammikko nyt ei voinut Poria enää rumentaa...

Koirankusta enemmän mua vituttaa ihmisten aikaansaamat kusivanat porttareissa. Mene siinä kotiis ja harpo jonkun urpon kuseman lammikon yli. Tai maanantaiaamuna tipsuttaa pikkukengissä töihin ja duunin ovella nuuhkia viikonvaihteen kusisaldoa siinä portin pielessä ja väistellä niitä kuivahtaneita kusijuovia.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Maadoituksen tarpeessa!

Ottaa hieman närpekseen se, että saan joka paikasta sähköiskuja. Onhan se kivaa että latinkia löytyy, mutta se ei ole kiva että vaikka saan auton oven kiinni ikkunasta työntäen, säkäri tulee viimeistään laittaessa auton ovi lukkoon huolimatta avaimen muovisuojasta. Välttelen metallipintoja.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
mikkoz kirjoitti:
Ottaa hieman närpekseen se, että saan joka paikasta sähköiskuja. Onhan se kivaa että latinkia löytyy, mutta se ei ole kiva että vaikka saan auton oven kiinni ikkunasta työntäen, säkäri tulee viimeistään laittaessa auton ovi lukkoon huolimatta avaimen muovisuojasta. Välttelen metallipintoja.

Vaihda vaatetusta, niin ongelma häviää. Muistaakseni Myytinmurtajissa oli joskus juttua tästä ongelmasta. Myytin mukaanhan kännykkään puhuminen tankatessa saattaa aiheuttaa tulipalon ja varsinkin naiset ovat riskiryhmässä. Todellisuudessa tietynlaisten vaatemateriaalien hankaantuminen penkkiä vasten aiheuttaa suuremman riskin kipinän ja tulipalon syttymiselle tankatessa.
 

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suuresti arvostamani koiranomistajat pääsivät tänäänkin taas todistamaan ylivertaista älykkyyttään. Poika ei ilmeisesti jaksanut odottaa, että koiransa sai ison asian toimitettua, vaan lähti väkisin kiskomaan jättiläiskokoista otustaan siitä tolpan juurelta eteenpäin kesken asioiden. Tokihan siinä sitten kävi niin, että koiraparan pökäleet tipahtelivat keskelle katua tasaisin välimatkoin. Ja siihen tietenkin myös jäivät.

No, ei sekään mitään. Muuten sujuu ihan helvetin hyvin, joten antaa koirien ja niiden mukavien omistajien toimittaa asioitaan ihan missä itse haluavat.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Näköjään vitutukseen voi kuolla (melkein) pesukoneen rikkasuojaa takaisin veivatessa. Miljoona kertaa vedet lattialla ennen kuin Pertti Perusinsinöörin laatima sulkemistekniikka suostuu toimimaan. "Käännät vain kevyesti myötäpäivään kunnes suodatin lukkiutuu paikalleen", just just saatana.
 

Lerva

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Mib, Jortikka, Hanson brothers
punasydän kirjoitti:
Mua vituttaa "kaverit", jotka kännispäissään menevät läpsimään toisten tyttöystäviä, jotka eivät näytä olevan seuraa vailla ja kun menee ojentamaan, ollaan tulossa 20 ihmisen porukassa vetämään turpaan.

Kiitos

Juurikin näin!Uskomattoman idioottia sakkia.
Toinen juttu oli myös se kun tanssilattialla liityin naisrinkiin bailaamaan...johan sieltä sivusta sitten joku heitti tahallaan vettä tuopista minun paidalle(kaveri näki sivusta).Ilmeisesti kateellisia kun tanssii tässä naisporukassa.Sitten kun menee sanomaan,että mitä vittua se tuommonen on niin "ei me mitään" ja kuitenki kun selän kääntää ni ollaan puhelimella soittamassa lisää kavereita paikalle "tulkaa tänne täälä on pari urpoa vedetää niitä porukalla turpaan!"
Siis ei jumalauta!!
 

Vertical

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lerva kirjoitti:
"tulkaa tänne täälä on pari urpoa vedetää niitä porukalla turpaan!"
Siis ei jumalauta!!

heh, pakko tarttua tähän, aina vaan porukalla ja porukalla. Tärkeintähän on että puhelinsoiton päässä on ainakin kymmenen linnakundia ja 5 minuuttia niin haulikko paikalla, hienoja ihmisiä...

niin vituttaa koko saatanan elisa, kohta tulee kuudes viikko käyntiin ilman liittymää! katsotaampa mitä kuluttaneuvoja sanoo kunhan viitsisi ensin vastata puheluun.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
mikkoz kirjoitti:
Ottaa hieman närpekseen se, että saan joka paikasta sähköiskuja. Onhan se kivaa että latinkia löytyy, mutta se ei ole kiva että vaikka saan auton oven kiinni ikkunasta työntäen, säkäri tulee viimeistään laittaessa auton ovi lukkoon huolimatta avaimen muovisuojasta. Välttelen metallipintoja.
Samanlaista probleemaa täälläkin. On se peijooni, kun pitää auton ovi laittaa kiinni ikkunaa työntämällä, ettei iske armoton sähköisku. Mutta eipä se auta, viimeistään kun avaa sitten autohallin oven mennäkseen rappukäytävään, niin siinähän se sitten napsahtaa.
Ja koitapa kätellä jotain ihmistä ajon jälkeen. Kyllä kismittää.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Vituttaa pikkusieluinen konstaapeli!

Autossani on tummennettu kaikki muut lasit paitsi etuikkuna. Suomen lain mukaan etusivuikkunoita ei saa tummentaa. Tummuusasteeltaan etusivuikkunani ovat vaaleammat kuin suurimassa osassa vastaantulevista autoista joten ei pitäisi todellakaan osua kenenkään silmään. Autoni on kokonaan musta sisältä ja ulkoa ja se varmaan lisää tuota tummuuden vaikutelmaa kun ei se musta sisusta sieltä pahemmin loistele. Lisäksi ne on kalvotettu niin perkeleen hyvin että 10 hengen testiryhmästä ehkä 2 huomaisi niissä olevan kalvon ja 8 luulisi ikkunan olevan alunperin sen värinen.

Poliisi pysäytti, ei edes puhalluttanut vaan pyysi avaamaan ikkunan ja rapsutteli sitten aikansa kynnellä ikkunan reunoihin ympäriinsä ja totesi että on muuten perhanan hyvin asennettu mutta kalvot tässä on ja kirjoitti 35 euron rikesakon. Syynä joku että auto ei ole tieliikennekelpoisessa kunnossa. Miettikääpä millaisia paskakasoja tuolla liikenteessä pyörii. Ja: Autoni on muuten priimakunnossa ja katsastettu näillä tummennuksilla 2002-2006, viimeksi kaksi viikkoa sitten. Koskaan ei ole katsastusmies sanonut sanaakaan.

Jotenkin käsittämätöntä, elleivät sitten pysäytä kaikkia pk-seudun autoja vain tutkiakseen onko tummennuskalvot etusivulaseissa. Muuta selitystä en keksi.

Sakot maksan koska rikoin lakia mutta tummennukset pysyy laseissa maailman tappiin asti. Onneksi sakot tulivat eri kaupungissa kuin jossa asun niin tuskin tulen tuohon hemmoon törmäämään uudestaan.

Että jos joskus olette hädässä ja poliisin tulo kestää niin tiedätte syyn: ne ovat etsimässä tummennuskalvoja.

Nyt sauna päälle ja 12yo Jamesonia huiviin. MM-kisat alkavat!!

EDIT: Laitetaan vielä kuva tästä erikoistummasta ja vaarallisesta ikkunasta joka herätti valppaan konstaapelin huomion.
 

Liitteet

  • ikkuna.jpg
    ikkuna.jpg
    7,5 KB · kertaa luettu: 678
Viimeksi muokattu:

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Baarimikko kirjoitti:
Vituttaa YLE, joka lähettää näitä MM-kisa matseja kuvasuhteessa 16:9, vaikka suurinosa kansalaisista omistaa vielä sen vanhan 4:3 television.

Sama. Kuva näyttää välillä niin vitun kaukaa kuvatulta.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Hetken tuossa vitutti eilinen ruokamyrkytys, joka aiheutti messeet lihaskivut, jotkajatkuvat edelleen, ja yrjo- seka vetiset paskasessiot. Useempaankin kertaan. Kolme kertaa piti yollakin kayda vessassa ettei olis vesipaskonut sankyyn.

Noooooh, tuokaan ei ollut mitaan kun tana aamuna asettauduin katsomaan GER-CRC World Cup avausta soffalle. Meinaan samaan aikaan (silla samalla minuutilla!!) soi ovikello ja siella on joukko tv-laitoksen miehia, jotka ilmoittivat, etta panevat piuhat poikki kolmeksi tunniksi "koska ne piti uusia".

-TTU!!!!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös