Ja joissain paikoissa on töissä jotain omaan napaan tuijottelevia idiootteja kuten meillä töissä... Nyt on monta kaveria samaan aikaan sairaslomalla niin tuuraajia on lähes mahdoton hankkia tilalle. Liian monta sellaista kaveria löytyy jotka eivät voi joustaa ja tulla ylitöihin mutta sitten kun alkaa sorsanmetsästys niin he vain ovat pois töistä, siinäkään ei jousteta. Sitten on pari kaveria jotka vain menevät niinkuin huvittaa, nytkin yksi on jossain vitun perhosseminaarissa eikä vaivautunut hankkimaan tuuraajaa itselleen. Minuakin soitettiin tekemään lisää ylitöitä mutta en nyt vapaapäivänä viitsisi 16 tuntia tehdä varsinkaan niin että käyn välissä 8 tunniksi kotona (työmatka kun on yli 30 kilometriä suuntaansa). Ja anti olla jos sattuu olemaan ylitöitä tarjolla sunnuntaiksi niin silloin kyllä piisaa tekijöitä, jopa enemmän kuin tarvitaan.
Vituttaa vaan kun sellaisetkin ihmiset jotka eivät ole tehneet mitään väärin joutuvat kärsimään. Nyt varmasti kielletään vuorojen vaihtamiset vaikka ne itse olisikin hoitanut kunnolla. Ja jos oikein vittumaiseksi menee voidaan kieltää saldovapaatkin tai koko saldon kertyminen.