Aksu kirjoitti:
Vituttaa oikeastaan todella moni asia tällä hetkellä:
- En saanut eräältä henkilöltä eilisen yhteydenoton jälkeen minkäänlaista reaktiota vaikka sitä odotin. Vituttaa ja vaivaa mieltä. Tässä päässä ei etene mikään.
Pakko vielä purkaa mieltä kun ei fiilis ole kovin huipussaan. Minua on syytelty ihan tänä syksynäkin itsekeskeiseksi ja vaikka miksi kusipääksi, mutta joskus nämäkin menee viuhumalla yläkerran ohi. Siis itsekäs kusipäähän minä voin toki olla, mutta eikös ole jonkinlainen merkki itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä se, ettei vaivauduta kommunikoimaan millään tasolla tai edes kertomaan jos jokin homma ei maita tai ei huvita? Mieluummin käperrytään johonkin omaan pikku wonderlandiin ihastelemaan aikaansaannoksia eikä koeta mitään velvollisuutta muita kohtaan. Kyllä minäkin ihmisenä puhetta ymmärrän jos sitä ensin vaan jostain tulisi. Ja jos tähän väliin joku nero tulee puhumaan jostain ”merkkien lukemisesta” niin toivotan hyvää matkaa seuraavalle rastille, sillä niin kauan kuin ihmisillä on kyky kommunikoida ja aivotoiminta käynnissä niin luulisi sitä pystyvän toiselle ihmiselle viestinsä toimittamaan perille. Näitä välineitä tuppaa tänä päivänä olemana ihan helvetin paljon käytettävissä ja jos käyttö tuottaa vaikeuksia niin eiköhän apua kysymällä saa.
Okei, tästähän voisi tietysti vääntää vaikka miten monimutkaista draamaa. Jotkut asiat vaikeita, vaikeuksia puhua, epävarmuutta sun muuta, mutta oikeasti... Ei elämästä tule helvetin monimutkaista kuin tekemällä siitä monimutkainen. Minä kelaan asioita joskus helvetin laajan ajatusketjun kautta ja päädyn kenties vähän erilaisiin johtopäätelmiin kuin muut, mutta se on miun tapa ja tuon sen julki. Sitten on tämä väki, joka luulee pitävänsä asiat yksinkertaisina, mutta samalla kiertelee ja kaartelee kaiken ympärillä pääsemättä mihinkään ja miten mihinkään voisi päästä jos elämästä menee suurin osa arpoessa sitä miten kenenkin kannalta pitäis olla tai mikä on sovinnaista tai miten mihinkin pitäisi suhtautua. Asiat voi olla yksinkertaisia, mutta itehän me se kaikki ulkopuolinen paine ja velvoitteet sun muu roska harteillemme kerätään. Suu auki ja siitä lähtee. Siis yleensäkään miksi pitäisi lukea niin saatanasti merkkejä, käytöstä ja pieniä signaaleja? Onko rehellisyydessä yhä niin helvetin pelottava pohjavire, ettei siihen uskalleta turvautua kuin äärimmäisessä hädässä? Ilmeisesti on, ja kylhän välillä sattuu, mutta sattukoon saatana. Ei tämäkään elämän ilman itkua olisi yhtään parempi. Tunteita, fiiliksiä, sitoutumista, heittäytymistä... vahvoja fiiliksiä. Antaa mennä perkele!
Tosin enhän minä oikeasti näistä jutuista helvettiäkään tiedä. Lähinnä palaute tulee kännissä keskellä yötä puhelimitse ilman, että niitä seuraavana päivänä tunnustettaisiin tai että niistä olisi minkäänlaista kykyä puhua. Rohkeushan se loppuu helposti. Ja kyllä minä sen tiedän. Ei tässä itekään mitään sankaria päivästä toiseen olla vaan välillä pitkiä kausia jossain keräilemässä itsetunnon rippeitä, mutta samalla peruskusipäisyydellä ja rehellisyydellä sieltä kerta toisensa jälkeen on ylös tultu ja tässä elämässä jotain tehty. Ja tehty mitä? No, sillä ei ole helvetinkään väliä, kuten ei toisenkaan tekemisillä, mutta jotenkin siitäkin tuli saatua paskaa niskaan ja vitut siitä.
Noh, ehkä tähän vois vetäistä jonkun tosi nohevan onelinerin loppuun, joka kuvais sellaista ensiluokkaista kommunikaatiota ála miun elämä. Tähän alkuun pitkä litania ajatuksia, tunteita ja fiilksiä. Loppuun kerron vaikka, että sattui. No, se kääntyy siihen muotoon, että haukun toista enkä ota huomioon. Sen jälkeen selitän, ettei tarkotus ole haukkua vaan kertoa miltä minusta tuntuu. No, sen jälkeen saan kuulla, etten ole itsekään täydellinen. Vastaan siihen, etten tietenkään ole eikä siitä ole vieläkään kyse. Saan kuulla toistamiseen etten ole täydellinen. Noh, meinaa mennä hermo, joten otan verbaalikynän kauniiseen käteen ja selitän ajatukseni tunteiden kertomisesta alusta lähtien uudelleen. Noh, hän ehkä ymmärtää sen, tai sitten ei. Vastauksena tulee ok... ja tuolla sanalla pitäisi elää taas pitkälle eteenpäin.
Että kiitos vaan ajasta. Ei vittu. Onneksi on jotain hyvääkin ilmassa, mutta on tämä nyt perkele kun jotenkin haluais näistäkin asioista tolkun ennen kuin voi päätään lepuuttaa. Joo... tiedän... pitää mennä kun ei tunnu hyvältä, mutta enpäs mene. Kyllä minulle voi kertoa asioista myös itse ennen kuin menen. Ja onhan tää ihan helvetin selvää. Virheitä olen tehny sellaisen litannian kaikkien muiden silmissä ja julkisestikin viime aikoina, ettei paremmasta väliä, mutta eipä minulla tuota sydäntä kummempaa neuvoa elämän elämiseen ole. Sen mukaan mennään ja uskotaan et ihmiset joku kaunis päivä oppii puhumaan toisilleen jotain. Yritetään sitä itekkin tässä kehittyä kunnolliseksi ihmiseksi. Eteneminen on poukkoilevaa, ajoittain empivää ja epävarmaa, mutta kyllä tässä koko ajan kuljetaan. Ja vaikka vihaisit(te) miuta niin ei miusta puhdasta kusipäätä saa. Siihen olen aivan liian kiltti, puhuminen tässä se suurin synti on...
Hyvää illanjatkoa ja kiitos kun kuuntelitte.