Vitutusketju

  • 10 669 219
  • 56 216

The Rock

Jäsen
Iltasanomien uutinen pilasi totaalisesti päiväni.

Niskalaukaus vuosien tauolle

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ilmoitti eilen yllättävällä tiedotteella, että yhtye jää marras-joulukuisen kiertueensa jälkeen tosi pitkälle tauolle.

Tauon sijasta voisi puhua lopettamisesta, sillä yhtyeen mukaan tauon pituus määritellään vuosissa eikä kuukausissa.

Yhtyeen keulahahmo Timo Rautiainen kertoo innon loppumisen syyksi sen, ettei yhtyeellä ole selvää kuvaa tulevaisuudesta.

Kyllä vetää mielen totaalisen matalaksi kun yksi omista suursuosikkibändeistä vetäytyy kuvasta (ehkä lopullisesti?) ja ei enää pukkaa uutta materiaalia. Miksi kaiken mahdollisen paskan pitää aina tulla samaan aikaan voi vittu saatana!
 

Miguel

Jäsen
Viestin lähetti Pikku Myy
Haluatko muuten sinäkin määritellä, mikä/mitkä on kelvollisia syitä avautua vitutusketjuun tai jos tästä on tehty jotkut säännöt, niin saanko minäkin ne näytille? -- Mistä vitusta sitten täällä saa vittuuntua ja kuinka monta kertaa kuukaudessa?

Minä kirjoitin mitä kirjoitin sen vuoksi, että nähdäkseni juuri sinä et antanut toisten vittuuntua rauhassa. Siksi en malttanut olla ottamatta esille suosiotasi tätä ketjua kohtaan.

Kirjoitit lisäksi:


Mikä rahasumma siinä menee sivu suun? Jos panoksena on ollut 2 euroa, niin tasan tarkkaanhan siinä vain menetetään 2 euroa, eikä mitään virtuaalirahaa.

Niin, häviö on tosiaan vain kaksi euroa - rahaa sekin muuten on. Itsekin vedonlyöntiä harrastavana voin kuitenkin kertoa, että tuo parin euron hukkaaminen ei paljon kyyneliä kirvoita, vaan nimenomaan se lähellä ollut, saamatta jäänyt voitto. Jos tähän yrität vasta-argumentiksi työntää silmissä kiiltäneen voiton olleen todellisuuden sijaan vain teoriaa, sillä logiikalla täällä ei saisi vittuuntua edes oman suosikkijoukkueen hävityn ottelun jälkeen.

Vielä kerran: minä en yritä rajoittaa toisten vitutuksen purkauksia, en miesten enkä naisten. Päinvastoin. Väärinymmärrystäkö vai mitä ylläoleva peitsen taitto oli, aivan sama. Minun puolestani rauha maassa.

EDIT: Niin, pitäähän tähän ketjuun kirjoittaessa olla vielä jotain aihetta vitutukseenkin. Kun vaihteeksi sain itseni raahattua heti aamupäivällä punttisalille, niin tietenkin siellä oli nuorien, kenties jopa ala-asteikäisten tyttöjen liikuntatunti. Ja heidän ohjaajansa päivysti pääasiassa uimahallin puolella. No, onneksi tunnelma ei sentään kaoottinen ollut vaikkakin melkoisen sekava.
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
..rkel..n insinöörit ..ttu ..ata.. ampuahan teidät pitäisi ..lvet.. ..lku.!

Jotta ihan hitusen ottaa nyt kupoliin, sano.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Viestin lähetti Designer
..rkel..n insinöörit ..ttu ..ata.. ampuahan teidät pitäisi ..lvet.. ..lku.!

Jotta ihan hitusen ottaa nyt kupoliin, sano.

No älä nyt. Tämä päivä vain taitaa olla vain kaikenkaikkiaan surkea. Eipä ole meikäläiselläkään töissä mikään onnistunut. Kaikki koneet on päin vittua. Ainoita onnistumisen merkkejä oli, kun palautuin juuri yhden koneen ja se jopa toimi...melkein...

Että silleen...
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
FIA haistakoon..

Yritetäänkö autourheilun kattojärjestössä tarkoituksella ajaa sekä Formula ykköset että rallin MM-sarja alas sääntökikkailuilla?
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti wilco
Tämä päivä vain taitaa olla vain kaikenkaikkiaan surkea.
Ootsä mä, kun pystyit kirjoittamaan mun viestin ?

Tämä on yksi niitä päiviä, jolloin mikään ei tunnu olevan oikein kohdallaan. Duunissa ei saa mitään aikaan, väsyttää, pimeä vuodenaika ja muutoinkin olo epämääräisen saamaton ja lohduton. Kait niitä tällaisiakin päiviä tarvitaan, nyt ei vaan jaksa keksiä että mihin.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti Wilzu
FIA haistakoon..

Yritetäänkö autourheilun kattojärjestössä tarkoituksella ajaa sekä Formula ykköset että rallin MM-sarja alas sääntökikkailuilla?

Formuloilla ei niin väliä, mutta kyllä tuo Peugeotin ja Citröenin vetäytymispäätös VITUTTAA.

Kiitoksia FIA:n rallineuvosto, kiitos Max Mosley. Teistä tulisi varmaan hyviä taloudenpitäjiä. Haistakaa V***U!
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lääkäriin ei pääse silloin, kun sinne olisi pakko päästä. Sinne ei päässyt vajaat kaksi viikkoa sitten, vaan käskettiin soittaa nyt kuun alussa uudestaan. Tänään soitin, ja pääseehän sinne - viikon päästä. Tarve olisi vain NYT ja HETI, kuten oli jo aiemminkin. Helvetti sentään, että turhauttaa, raivostuttaa, suututtaa ja vituttaa pistää rahat apteekin reseptivapaisiin lääkkeisiin kerta toisensa jälkeen, mutta ilmankaan ei kykene olemaan.

Konekin melkein toimii taas. Keväällä esillä ollut näyttövika katosi itsestään ollakseen muutaman kuukauden poissa ja palatakseen nyt.

Mitäköhän muuta? Väsymys ja ruotsin huominen koe.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Elisan surkeaakin surkeampi asiakaspalvelu. Onko se niin helvetin vaikeaa vastata siihen puhelimeen?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Koita ruotsinkielistä asiakaspalvelua. Kyllä niiltä suomikin yleensä taipuu.
 
S-Marketin pakkipaikalla joku puupää meinasi peruuttaa meikäläisen yli. Hitaammalla reagoinnilla vois molemmat jalat olla nyt kipsissä.
 

struumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja HIFK
Viestin lähetti Ikijokeri
Elisan surkeaakin surkeampi asiakaspalvelu. Onko se niin helvetin vaikeaa vastata siihen puhelimeen?

Hehee, irtisanoivat varmaan silloin 800:n (vai kuinka monta sataa irtisanoivatkaan) joukossa kaikki asiakaspalvelijat.

Vaihda liittymää ja älä/älkää kannattako muutenkaan millään muotoa noita firmoja jotka pumppaa osingot Floridassa makaaville mummoille ja papoille henkilökuntaa vähentämällä.

Vituttaa muuten sekin buumi.

Tulis sienipommi ja lopettais tämänkin pelleilyn.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jo pidemmän aikaa on vituttanut tuo Urheilukanavan "toimittaja" Teemu Jorberg, vai mikä nyt sukunimeltään onkaan, aivan sama. Muuten varmaan ihan hyvä ihminen, mutta en voi kertakaikkiaan tajuta, että mies, joka ei hallitse äidinkielemme oikeinkirjoitusta juuri yhtään, päästetään valtakunnallisen urheiluohjelman, tässä tapauksessa Pelistudion, juontajaksi. Aiemminhan Teemu toimi pelkästään Urheiluchatin juontajana, minkä olisi pitänyt ehdottomasti olla korkein virka tuollaiselle pellelle.

Kyllä taas tänäänkin sappi kiehahti, kun katsoi Teemun pelikiennakoita, joissa mm., huom. mm., luki seuraavaa: "Erik Hämäläinen 800 sm-liiga ottelu". Täydellinen katastrofilause! Edes periaatteessa oikein kirjoitettu "Erik Hämäläinen 800. SM-liigaottelu" ei olisi oikeaa suomen kieltä, vaan Hämäläisen nimen jälkeen olisi pitänyt tulla joko kaksoispiste tai vaikkapa ajatusviiva. Yhteen pötköön kirjoitettuna ei tuollainen virke ole mistään kotoisin.

Älkääkä sitten tulko syyttämään pilkunnusijaksi tms. Fakta on, että jos ihminen on tv-ohjelman, vieläpä valtakunnallisen sellaisen, juontajan hommissa, jossa pitää myös jotain kirjoittaa, täytyy suomen kieltä hallita huomattavasti paremmin kuin tämä Teemu hallitsee. Täysin sairasta, että tuollainen pelle on tuollaisessa työssä. Haistakoon pitkän pukipillun koko jätkä ja Urheilukanavan päättäjät!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Jätin v4:ssa highly mayon varmistamatta milleniumilla, vaikka niin aluksi aioin tehdä. Tietenkin se voitti sitten lähdön. Aina pitää viime hetkellä tehdä muutoksia, joita saa katua.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Pee
Haistakoon pitkän pukipillun koko jätkä ja Urheilukanavan päättäjät!

Hmm..anteeksi tyhmyyteni, mutta mikä on "pukipillu"? Nimityksen "pikkup*llu" olen kuullut mutta tämä oli uusi.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Ehkä enemmän menisi johonkin vuodatus- tai ihmettelyketjuun, mutta menkööt nyt tähän. Ihmetystä aiheuttaa opinahjossani opiskelevien tovereiden huono opiskelumotivaatio. Kun kerran on kouluun päässyt ja sinne vapaaehtoisesti hakenut, luulisi, että sitten jaksettaisiin niitä töitä tehdä vähän pidempään kun kuukauden alusta. Mutta meininki joillain luennoilla on lähes kuin yläasteella, nauretaan ja hölötetään kovaan ääneen ja kerrataan eilisillan ryyppyjuttuja. Luulisi että korkeakoulussa nyt olisi sellaiset ihmeasiat kuin toisten huomioon ottaminen tai vaikka edes yleisesti hyvät tavat tuttuja. Varmasti mieltä ylentävää luennoitsijalle tulla puhumaan ja huomata, että muutama pölkky estää muitakin kuuntelemasta.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Tj
Ihmetystä aiheuttaa opinahjossani opiskelevien tovereiden huono opiskelumotivaatio. Kun kerran on kouluun päässyt ja sinne vapaaehtoisesti hakenut, luulisi, että sitten jaksettaisiin niitä töitä tehdä vähän pidempään kun kuukauden alusta.

Toisaalta on hyvä muistaa, että Suomessa velvoitetaan opiskeluun tai vähintään opiskelemaan hakemiseksi kaikilta alle 25-vuotiailta. Täten koulussa aloittavilla ei suinkaan ole välttämättä motivaatiota tehdä töitä opiskelunsa eteen, mutta Kela velvoittaa koulunkäyntiin. Se on tosin totta, että opiskella haluaville pitäisi antaa siihen oikeudet ja jättää häiritseminen pois.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kyllä, mutta ainakin minä oletan, että korkeakouluihin hakeutuu (ja pääsee sisään) enimmäkseen sellaista porukkaa, joka olisi oikeasti motivoitunutta.
 

MikeM

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Jokerit vuoteen 1994,
Maajoukkue (jalkapallo),
Viestin lähetti valheenrakentaja
Hehee, irtisanoivat varmaan silloin 800:n (vai kuinka monta sataa irtisanoivatkaan) joukossa kaikki asiakaspalvelijat.

Vaihda liittymää ja älä/älkää kannattako muutenkaan millään muotoa noita firmoja jotka pumppaa osingot Floridassa makaaville mummoille ja papoille henkilökuntaa vähentämällä.

Vituttaa muuten sekin buumi.

Tulis sienipommi ja lopettais tämänkin pelleilyn.

Nimenomaan ja palkkasivat erään vuokravälitysfirman kautta temppejä hoitamaan näiden poispotkittujen pestiä l. "asiakaspalvelua". Samaan aikaan firma käy hillitöntä kampanjaa "suosi suomalaista" jne., joten (tyhmää) asiakasta pukkaa ovista ja ikkunoista.

Ongelmana vaan se, että työntekijöitä (asentajia, asiakaspalvelijoita) ei ole vaan ne on ahneuksissa potkittu pois tai palkattu epäpätevillä.

Elisalla on korkea moraali... ja mulla on niiden liittymä. Tyhmänä otin, koska sain 600 eurolla ilmaista puheaikaa.

Sekin kusahti siihen, kun soitin erään kerran "asiakaspalveluun" ja ilmoitin haluavani eräpäivän kuun 15. päiväksi. Kaveri siellä sanoi, että "hoituu". Eipä hoitunut. Kun tarpeeksi kauan alkoi karhuja tippumaan, alkoi homma vituttamaan niin paljon, että lähetin asiallisen, mutta ärhäkän valituskirjeen.

Ilmoitin kirjeessä, että olin ilmoittanut laskutuspäivämuutoshalukkuudestani jo yli puoli vuotta aikaisemmin ja muistin oikean päivän ja viikon nron. Vastaus oli sieltä, ettei mitään yhteydenottoa oltu merkitty ja olkaa ystävällinen ja maksakaa karhut jne. l. Elisan kanta on, että asiakas on väärässä ja valehtelee. Eikä jumalauta Elisalla rekisteröidä asiakkaiden yhteydenottoja millään lailla, onko asiakkaan vastuulla todentaa yhteydenottonsa, l. tämän pitää nauhoittaa omaan piikkiinsä Elisaan soittamansa puhelut?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Tj
Ehkä enemmän menisi johonkin vuodatus- tai ihmettelyketjuun, mutta menkööt nyt tähän. Ihmetystä aiheuttaa opinahjossani opiskelevien tovereiden huono opiskelumotivaatio. Kun kerran on kouluun päässyt ja sinne vapaaehtoisesti hakenut, luulisi, että sitten jaksettaisiin niitä töitä tehdä vähän pidempään kun kuukauden alusta. Mutta meininki joillain luennoilla on lähes kuin yläasteella, nauretaan ja hölötetään kovaan ääneen ja kerrataan eilisillan ryyppyjuttuja. Luulisi että korkeakoulussa nyt olisi sellaiset ihmeasiat kuin toisten huomioon ottaminen tai vaikka edes yleisesti hyvät tavat tuttuja. Varmasti mieltä ylentävää luennoitsijalle tulla puhumaan ja huomata, että muutama pölkky estää muitakin kuuntelemasta.
Porissa joku oli keksinyt bisneksen alkaa tuottaa (maksusta) kiinalaisia opiskelijoita Tekun englanninkieliselle ympäristötekniikan koulutusohjelmalle. Näille vitun kinuskeille ei vaan kerrottu mitään kuinka täälläpäin oppilaitoksissa käyttäydytään. He kulkivat tunneille miten sattuivat ja lähtivät silloin kun huvitti. Tunneilla kiinankielinen höpötys raikui jatkuvasti ja turhan kovaan ääneen. Ja kuulemma kokeissakin huudeltiin toinen toisilleen kiinaksi (oikeita vastauksia varmaankin). Itse onneksi jouduin olemaan vain parilla kurssilla näiden kanssa mutta olen kuullut että valmistumiseni jälkeen ongelmat ovat kärjistyneet siihen pisteeseen että tätä koulutusohjelmaa ei enää täksi vuodeksi aloitettu vaikka opiskelijoita olisi riittänyt (pääosin kiinalaisia).
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lainaanpa itseäni...

Viestin lähetti vlad
Vitun Elisa ja Sonera... pienempi kiusaa isompaa ja siinä sivussa maksava asiakas joutuu kärsimään syyttömänä.

Jos Elisa kyrsii niin yhtälailla kyrsii ja vituttaa Soneran touhut, asiakaspalvelussa ei tiedetä yhtään mitään - vastaukset vaihtelevat päivästä riippuen, viimeisimmän tiedon mukaan he eivät tiedä milloin adsl toimii seuraavan kerran, voin joutua odottamaan päivän tai viikkoja.

Haistakaa vittu koko torvisoittokunta - ja palkatkaa vähennysten sijaan lisää työntekijöitä.

vlad.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutto. Vittu. On kiva päästä uuteen asuntoon, mutta tämä vitun pakkaaminen vituttaa.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti Gellner
Muutto. Vittu. On kiva päästä uuteen asuntoon, mutta tämä vitun pakkaaminen vituttaa.

No hei, älä nyt oo tollanen... Ajattele positiivisesti. Se pakkaaminen ei ole lähellekään niin vittumaista kun se purkaminen!
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti MikeM
Samaan aikaan firma käy hillitöntä kampanjaa "suosi suomalaista" jne., joten (tyhmää) asiakasta pukkaa ovista ja ikkunoista.
Sokerina pohjallahan viime viikon Taloussanomissa oli iso juttu siitä miten puhelut Elisan asiakaspalveluun on tiettyinä kellonaikoina siirretty Viroon. Kai sekin sitten Elisan mielestä on "kotimaisen" suosimista.
 

struumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja HIFK
Viestin lähetti Nikke
Sokerina pohjallahan viime viikon Taloussanomissa oli iso juttu siitä miten puhelut Elisan asiakaspalveluun on tiettyinä kellonaikoina siirretty Viroon. Kai sekin sitten Elisan mielestä on "kotimaisen" suosimista.

Noniin, tulimme taas tulokseen että Elisalla on kaikki paskaa paitsi virtsa, ja pistää hetki hetkeltä vituttamaan vielä enemmän koko huijarilaitoksen "moraali", ne mainokset vasta onkin vituttaneet alusta asti missä melkeimpä nuolevat sen muijan toosankin päivän päätteeksi. Jotain rajaa hei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös