Nimenomaan perseestä. Ei ole aikomustakaan liikkua himasta tänään yhtään mihinkään.Aika perseestä on noi mahataudit. On ollut nyt syksyllä jonkinverran liikkeellä tuota pöpöä. Parempi sun nyt huilia vaan kotosalla.
Nimenomaan perseestä. Ei ole aikomustakaan liikkua himasta tänään yhtään mihinkään.Aika perseestä on noi mahataudit. On ollut nyt syksyllä jonkinverran liikkeellä tuota pöpöä. Parempi sun nyt huilia vaan kotosalla.
Ihan norovirukselle kuulostaa.Vittu. En tiedä minkä tun vatsapöpö on iskenyt tähän sentään ja mistä
Minä pidin aikoinaan kaapissa aina tölkillistä mustikkakeittoa ko. tilanteita varten. No enpä sitä koskaan tarvinnut varsinaisesti. Krapulassa taisin välillä sitä juoda ettei vanhaksi mene. No joo, eipä muuta kuin pikaista paranemista vaan!Tunti sitten kuvittelin että eiköhän ne ole tullut mitä on tullakseen ja himassa ei ole muuta juotavaa enää kun vettä, kahvia ja teetä, eli lähikauppaan.
Krapulaan tuo varmaan olis hyvää. Sitä ei vähään aikaan ole haettu eikä todettu. Myös tänään ennen Prismaa oisin helposti maksanut 20€ litrasta. No, huomenna duuniin. Kyl tää tästä.Minä pidin aikoinaan kaapissa aina tölkillistä mustikkakeittoa ko. tilanteita varten. No enpä sitä koskaan tarvinnut varsinaisesti. Krapulassa taisin välillä sitä juoda ettei vanhaksi mene. No joo, eipä muuta kuin pikaista paranemista vaan!
No jaa kyllä mä ainakin muistan kuinka juhlittiin Euroopan-mestaruutta 25 vuotta sitten. No ei vaan eipä muakaan toi CHL kauheasti innostanut. Olisin kuitenkin todella iloinen mikäli suosikkijoukkueeni ainoa murhe olisi joku vitun CHL. Nyt kun Tepsissä vituttaa kaikki niin ei ole helppoa.Kärppien ei enää tarvi suhmuroida paskatilaisuuksissa, mutta Tappara se vaan haluaa jatkaa Speden Pelejä. Kertokaa mulle ykskin kiekkokannattaja joka tykkää kun oma joukkue pelaa keskellä liigakautta näitä haistavitun europelejä. No, Ilves-leiristä varmaan löytys. Nehän kusee Jeesuksen kivesmannaa kun ne voittaa jonkun albanialaisen porukan neljän joukkueen turneessa ja saavat "pronssia". Mutta eihän Ipalla oo pelkoo CHL pakosta. No joo, vähän meni humorin puolelle mutta vittu että mua risoo toi että jos pärjäät liigassa niin on pakko osallistua noihin huuhaa ketään ei vois vähempää kiinnostaa paskannuksiin.
Pokemon Go pelissä oleva areena, minkä voi vallata itselleen ja saada näin pelin sisäistä valuuttaa. Tiimejä on kolme Punainen (Valor) keltainen (instict) ja sininen (mystic). Näiden eri tiimien jäsenet voivat vallata näitä areenoita eri tiimeiltä tai jos areena on jo omalla tiimillä laittaa sinne oman pokemoninsa
Ei ristyksen suolatut kuukelit sentähren...Pokemon Go pelissä oleva areena, minkä voi vallata itselleen ja saada näin pelin sisäistä valuuttaa. Tiimejä on kolme Punainen (Valor) keltainen (instict) ja sininen (mystic). Näiden eri tiimien jäsenet voivat vallata näitä areenoita eri tiimeiltä tai jos areena on jo omalla tiimillä laittaa sinne oman pokemoninsa
Olen asiasta eri mieltä. Sana 'ihana' sopii miehen suuhun ja sanavarastoon siinä missä suurin osa sanoista ylipäätään. Käytän itsekin kohtalaisen usein. En näe ongelmaa siinä, jos jokin on miehen mielestä ihanaa.
samanlaista kauraa kuin sinäkin
Pystytkö syömään Snickersiä kun siinä on samanlaisia suonia kuin seisovassa kyrvässä?Joo ja näinhän sen täytyy olla kun tuota sanaa niin usein miesten suusta kuulee.
Mulle sanasta 'ihana' tulee mieleen joku vaaleanpunainen karvahöttö tai jotkut My Little Pony -lelut. Tiedä mistä tuokin mielikuva sitten juontuu.. Ehkä lapsuudesta ja pikkusiskon touhuista. Mutta noiden takia minun on kovin vaikea käsittää sitä mielleyhtymää johon mies haluaisi tuota sanaa käyttää. Toki onhan miehillä nykyään vaaleanpunaisia paitojakin päällä, joten ehkä itse olen vaan sitten ahdasmielinen. Joka ei tunnut itseltäni, mutta näköjään joissakin asioissa olen.
Sori pätkin hieman. Viittaatko sanalla 'kaura' sanaan 'paska'? Yritän vaan tulkita viestisi sävyä.
Pystytkö syömään Snickersiä kun siinä on samanlaisia suonia kuin seisovassa kyrvässä?
Pystytkö syömään Snickersiä kun siinä on samanlaisia suonia kuin seisovassa kyrvässä?
Tylsää että tuo tulkittiin nyt jotenkin homofobiana tuo viestini. Mutta miten vaan..
Ei, en pysty syömään Snickersiä. Se johtuu tosin pähkinäallergiastani. Itselleni ei ole tuosta koskaan tullut penistä mieleen, mutta mielenkiintoista kuulla että sinulla näin tapahtuu.
On.Vituttaa kun eksyin lukemaan Ilta-Sanomien jutun yleisökommentteja. Onko Suomessa tosiaan noinkin iso osa ihmisistä ihan saatanan tyhmiä.
Yleensä en edes kokeile vaan käytän suoraan puukkoa, saksia tai mitä terävää nyt käteen sattuu Ja leikkaan sen muovin veke.Onko joku teistä saanut joskus "ehjänä" auki tämmöisen esim. jauheliha tai kanasuikale paketin? Siis tarkoitan sitä kelmua siinä päällä. Siinähän on muka se vitun lipare mistä pitäisi repäistä auki se paketti. Ei muuten vittu onnistu ikinä. Joka helvetin kerta jää se lipare käteen ja eikun puukkoa kaivamaan. Vittuako ne edes laittaa sitä liparetta sinne kun ei se vittu toimi?