No niin, tänään tulikin sitten taannoiselle vitutuksen aiheelleni vahvistus. Huhu piti paikkansa ja paikkani vie virassa oleva kaupungin työntekijä, kun toinen koulu lakkautetaan ja viranhaltijoille järjestetään duunia meidän määräaikaisten kustannuksella. Kyllähän tämä vitutuksen puolelle menee, vaikka ymmärrän täysin pelin hengen. Harmittaa vain se, että olisi ollut aika messevää aloittaa viimeinkin paineeton vuosi opiskeluiden jälkeen, siis pelkkää työntekoa! Nyt sitten taas uudet kuviot edessä, kuten joka vitun vuosi tähän saakka. Opetettavat aineet vaihtuivat alkuvuosina joka lukukaudeksi, sitten tuli luokanvalvonta muutamien mentaalitapausten kanssa höystettynä ja samalla aloitin pätevöitymisopinnot. Nyt kun maali siintää jo edessä opintojen osalta, joudutaan evakkoon omasta koulusta hajanaisiin väliaikaistiloihin ja samalla väännän gradua sekä teen viimeisiä opintoja opetusharjoitteluineen. Kruunu ja kiitos tästä kaikesta on työpaikan menettäminen. Maailma ei ole reilu, juu.
Vituttaa menettää työt, mutta niitä nyt löytyy kai aina jostain. Enemmän vituttaa erota hyvästä työyhteisöstä, kun se ei aina niin selkeä juttu ole, sekä menettää mukavat oppilaat. Vitun vittun, sano. Kai näillä kaikilla jutuilla on hopeareunat jne. uuden alkua vaan ja matoa koukkuun, mutta VITTU ETTÄ VITUTTAA olla taas siinä tilanteessa, ettei täysin tiedä, mitä syksy tuo tullessaan. Eihän tässä ole kuin vasta kahdeksan vuotta kaikkineen menty näin eteenpäin.
Katkera en osaa olla kellekään, esimies hoisi asiansa hyvin ja sanoi haluavansa minut heti kun mahdollista takaisin, tämä nyt vain menee näin. Ei kai tässä mitään muuta voi kuin lasketella maaliin sekä tämän pestin että opintojen osalta ihan rauhassa ja laittaa paperia eteenpäin niin maan penteleesti. Jos ei muuta, niin eipä pääse rutinoitumaan, hei!