Voihan teitä lapsukaiset, miten teitä tuollaiset asiat voivat vituttaa?
Se mikä minua vituttaa suurenmoisen paljon on, että: noudin anopin, joka on sairas, vanha, väsynyt, tiukkapipouskovainen ja RAITIS, ennen joulua rautatieasemalta. Vietimme ahtaassa kolmiossa raittiin, pitkän keskustelujoulun, jossa sain runsaasti hyviä ohjeita koko loppuelämääni varten. Kunhan vain pysyn raittiina, rakastan Jesseä ja vaimoani sekä olen kiltti itseäni pienemmille eläimille - meniköhän oikein ja oikeassa järjestyksessä?
Kävin jouluviikolla tulipalopakkasilla pyörällä pariin kertaan työpaikalla "selvittämässä pahimmat työruuhkat". Pyörällä siksi, että repussa plumpsahteli viskipullo. Ainahan tämä kotiolot voittaa, tuumin työkoneen äärellä viskitoteja napatessani. Vitutuskäyrä oli jo silloin huomattavan korkealla.
Kohta ollaan taas pakkaamassa autoa täyteen, että päästään Kuopioon viettämään Uutta Wuotta anoppilaan, periaatteella "tämä voi olla anopin viimeinen vuosi keskuudessamme..." Ei perhana, tulee pian kolme viikkoa anopin kanssa samassa makuupussissa! *nieleskelee oksennustaan*
Taidan saada huomenna "tärkeän työpuhelun" ja joudun palaamaan kesken kaiken takaisin kotiympyröihin?
Nimimerkillä: Anopin kanssa seurustelu on mukavaa kuin raastinraudalla runkkaaminen
Jk: Taidan ottaa raastinraudan mukaan ihan vertailun vuoksi.
Jkk: Noh, kyllä tämä vähän vituttaa!