Vituttaa nokka pystyssä kulkevat ihmiset. Eilen näin työmaalta huristellessa keskustassa jonkun vitun yliopistolehmän viipottavan jalkakäytävällä ylitrendikkään tavallisissa vaatteissa ja tyynyliinan näköisen kangaslaukun kanssa ja heti tuli mieleen, että tuon akan kotona varmasti haisee sitruunalle. Hinkkailee pakkomielteisesti kaikki pinnat moneen kertaan päivässä, sillä kotona opittu turhamaisen tarkka järjestys on elämän ainoita pysyviä rakenteita. Ihmissuhteet on tarkkaan valikoituneet muutamaan muuhun samanlaiseen akateemiseen, joiden kanssa sitten vietetään aikaa niin vitun väärin kuin vain ihminen voi. Omissa oloissaan maalataan jotakin helvetin vateja ja appelsiiniasetelmia, sitten kokoonnutaan joka kuun kolmas tiistai-ilta jonkun kotiin keskustelemaan ja analysoimaan niitä vitun töherryksiä. Illan istujaisiin joku tuo tofupiimää ja vapaan pensaan lehtiä, joita sitten imeskellään ja ollaan mahdollisimman sivistyneitä. Pohditaan maailman parantamista ja syytetään vuoroin mitäkin tahoa maailman pilaamisesta. Edellinen kaveripiiriin kuulunut akateemikko sattunut kerran huomauttamaan, että samalla tavalla rakentamalla heidänkin asuntolansa on tehty. Eipä saanut hän enää sen jälkeen kutsua unkarinkielisten runojen lukuiltamiin, vittu. Näiden epähyödyllisten yksilöiden mielestä parasta huumoria on se, kun Matti oli juonut kolme lasia viiniä eikä kyennyt enää sen jälkeen soittamaan Vivaldin vuodenaikoja kontrabassolla virheettömästi. Vittu saatana. Varmasti se akka on yksi harvoista akateemisista, joka on saanut kesätöitä jonain saatanan mansikanmyyjänä ja siksi oli niin leuhkan oloinen. Olisi pitänyt ajaa sen yli kyselemättä.