Hieman vituttaa oma äitikkä. Mutsi soitti juuri ja kysyi, että mitäs teen. Kerroin sitten, että juon nyt kaffet ja siivoan sitten lastenhuoneen. Sen jälkeen teen safkan ja haen omat ja naapurin lapset tarhasta. Että tekemistä on.
Mutsi olisi tarvinnut autokyytiä, koska hänellä on joku yöpöytä, jonka kasaaminen ei onnistu. Yleensä kyllä saa kaiken koottua, joten ihan mistään kädettömästä lyylistä ei ole kyse. Epäilemme siis, että ko. yöpöydässä on vääriä osia tai jotain muuta vikaa ja mutsin pitäisi palauttaa se jonnekin Vantaan skutsiin. Alunperin hänelle oli myyty ko. tuote kasattuna, mutta osinahan se tietenkin tuli, koska kuulemma moinen palvelu ei myyjälle kuulu. Joku juippi oli sanonut liikkeestä, että voi sen purkaa, mutta kokoamaan ei ala. Käskin mutsin purkaa kaupan, koska huolimatta talon "palvelukäytännöistä", hänelle oli yöpöytä koottuna myyty.
Sinänsä mua ei mutsin yöpöytäongelmat kauheasti kiinnosta, mutta tulihan sieltä se pettynyt ääni ja lievää marttakortin viuhumistakin. Se, että sanoo ymmärtävänsä, etten nyt yhtäkkiä etukäteen sopimatta pääse kuljettelemaan yöpöytää edestakaisin, ei tunnu kovin ymmärtäväiseltä, jos äänensävystä on aistittavissa muuta. Samaan hengenvetoon mietitään, että kai se pitää nyt sitten taksilla lähteä kalliisti mööpeliä kuskaamaan.
Olisi nyt saatana eilen illalla sanonut jotakin, niin olisin voinut asiassa auttaakin. Mutta ei. Nyt olisi heti pitänyt lähteä. Ja se kun ei onnistu. En pystynyt illaksikaan kyytiä lupaamaan, kun ukko on reissussa ja mitään takeita lentokoneen ajoissa olemisesta en pysty antamaan. Huomennakin olisi kuulemma mahdollista, mutta rehellisyyden nimissä mua ei kiinnosta juhannusaattona lähteä huonekalukauppaan katselemaan, kun joku kesäjuippi vittuilee ja katselee pitkin nenänvartta.
Että nyt varmaan olen taas kiittämätön ja huonotapainen tytär, joka ei auta, kun äitikkä tarvitsee apua.