Yksi NIITÄ päiviä
Lauantai-aamu, 7.2. Aurinko nousi tänä kauniin keväisenä aamuna vuorten takaa, kutitellen aamuaan torkkuvan Carloksen hereille. Viikonloppu edessä, mihinkään ei ole pakko mennä, senkuin vain olen ja nautin olostani. Sitten sain päähäni idean, olen jo pitkään harkinnut GPS-navigaattorin ostamista autooni, ja tänään sitten sen päätin toteuttaa.
Alan paras liike, Media-Markt löytyy Dietlikonista, eli noin 45 minuutin ajomatkan päästä. Ei muuta kuin kevättä rinnassa auto kumit vinkuen tien päälle, ja menoksi. Ajelen moottoritietä kohti Zürichiä, kunnes sitten liikenne seisoo molemmilla kaistoilla. Mitä **ttua? Lauantai-aamu, ei kai kukaan tänään ole menossa mihinkään vai? Sitten havaitsin että lähes kaikki autot ympärilläni olivat saksalaisissa kilvissä, ja lähes kaikilla oli jonkunlainen suksivarustus katollaan. Se selvittikin sitten asian...
Noh, perille selvisin sitten noin 60 minuutissa, mikä sekin oli vielä ihan ok. Sitten vaan autoa parkkitaloon. "Besetzt". Vittu. Kiitti parkkipaikoista. No, sitkeällä toisen varttitunnin odottelulla lopulta pääsin ujuttamaan itseni ko. parkkitaloon, ja vapaa ruutukin sitten löytyi. (tämä ei ole helppoa, sillä tien toisella puolella on IKEA)
Sitten liukuportaita käyttäen 3. kerrokseen, missä tämä elektroniikan ihmemaa sijaitsee. Matkalla ihmettelen, että mikä helvetin tarve ihmisillä on jäädä seisomaan ryhmänä liukuportaiden yläpäähän, miettimään mihin suuntaan tästä lähtisi kävelemään. Sitten vielä mulkaistaan pahasti, kun joku muu uskaltaa tulla niiden halvatun portaiden työntämänä siihen keskelle heidän joukkoaan.
Noniin, sitten liikkeeseen sisään, ja katselemaan geepeeässiä. Hetkisen pähkäiltyäni, paikalle tulee avulias myyjä. Ikävä kyllä tämä myyjä puhuu sitten pelkästään erittäin pahasti murtaen sveitsinsaksaa, jota myös joskus kutsutaan siansaksaksi. Ymmärrys on ehkä samaa luokkaa, kuin jos suomen alkeiskurssin käynyt somali menisi puhumaan politiikkaa paljasjalkaisen raumalaisen kanssa. No, puheesta ymmärsin ehkä noin 20%, mutta onneksi ymmärrsin silti laitteiden päälle sen verran, että suunnilleen ymmärsin missä mennään.
Lopulta sitten sanoin että kiitos, otan tuon tuossa. Myyjän mukaan paras mitä talosta löytyy, joten kai se sitten on hyvä, ja toivottavasti toimii vielä jossain Milanon keskustassakin ruuhka-aikana, jolloin sitä todella tarvitsee. Semmoinen pieni juttu, että manuaaleja löytyy vain saksan ja espanjan kielellä. Mikä on tietysti aina yhtä hauskaa. No, myyjä kuitenkin lupasi tilata manuaalit enklanniksi, ja lähettää ne minulle kotiin, joten teimme sitten kaupat. Asennuksen uskoin hallitsevani ihan itse, onhan noita kaikenmaailan poppikoneita tullut rakenneltua aikoinaan, joten tuskin tämä paljoa sen pahempi on.
Sitten menen kassalle, ja kassa sanoo 3999 CHF, miten haluatte maksaa? Ehdotan että pankkikortilla.
- Meillä voi maksaa pankkikortilla vain 2000 CHF:ään saakka.
- Aha, no maksetaan sitten luottokortilla.
- Me emme hyväksy luottokortteja ollenkaan.
- No millähän minä sitten tämän maksan? Yleensä en kanniskele neljää tonnia lompakossani muuten vaan?
- Alakerrassa on automaatti, voitte nostaa sieltä käteistä.
Noniin, mennään sitten alakertaan, ja jonotetaan siihen automaatille. Käy kuitenkin ilmi että Credit Suissen tilissäni on 500CHF:n kuukausittainen automaatti-nostoraja (tämä tuli täytenä yllärinä). Ok, no käytetään sitten Visaa. Nostot voi tehdä vain tonnin erissä, joten otetaan ensin tonni. Sitten toinen tonni... oho.. kortilla ei voikaa nostaa enempää! Vittu, eikun soitto Luottokuntaan. -Moro, mun täytyis nostaa automaatista rahaa, mutta en voi nostaa kun 1000CHF, missä vika?
- Kaikissa Visa-korteissa on tämmöinen 1000 euron viikottainen nostoraja, emme voi tehdä asialle valitettavasti mitään, tack och hej.
Shit, koossa on nyt siis osa, mutta jostain pitäisi repiä vielä paritonnia lisää. Menen takaisin kassalle, ja selitän tilanteen. Pitkän väännön jälkeen kassa kertoo että lentokentällä on muuten aukinainen pankkini konttori, sieltä voisin saada käteistä.
Siispä autoon, maksan parkkimaksun hallista, ja ajelen varttitunnin lentokentälle. Taas auto parkkihalliin, ja sitten möyrimään ympäri kenttää, toivoen että jostain nurkasta löytyy se pankkitiski. Lopulta se löytyy. Päivää, haluaisin nostaa näin ja näin paljon rahaa, tältä ja tältä tililtä.
- Saanko nähdä passinne?
- Sorry, ei ole mukana, en ole matkalla minnekään, tulin tänne vain nostamaan rahaa. Ajokortti löytyy kuitenkin.
- Juu, se ei käy, voimme antaa rahaa vain passia vastaan.
- Eipä ole nyt passia mukana. Mutta jos neiti on hyvä ja katsoo, niin kaikissa korteissani on sama nimi, kuva näkyy ajokortista, voin jopa kertoa paljonko tililläni on rahaa, mikä on puhelinnumeroni, osoitteeni, ja tilini avauspäivä. Eikö todellakaan ole mitään mahdollisuutta hoitaa hommaa näin?
- Valitettavasti emme voi tehdä mitään, meillä on sääntömme.
Väänsin kättä neidin kanssa aikani, kunnes sitten annoin periksi, marssin autolleni, maksoin taas parkkimaksun, ja eikun kotio hakemaan passia. Tunnin päästä olin kotona, ja passi taskussa. Toisen tunnin päästä olin takaisin lentokentällä, passi edelleen taskussa. Noniin, nyt on passi, saanko rahaa, kiitos.
Tällä kertaa sain rahat, ja nyt tiskin takana oli viehättävä nuorinainen, joka ystävällisellä palvelullaan ja nätillä hymyllään sai minut jopa hyvälle tuulelle. Noniin, maksoin sitten taas lentokentän parkkimaksun, ja ajoin takaisin Media-Marktiin. Kello oli jo varttia vaille sulkemisaika, joten enää ei ollut ruuhkaa parkkihallissakaan.
Lampsin suoraan kassalle, jossa luojan kiitos oli vielä sama neiti, löin rahat tiskiin, ja sain sen halvatun keepeeässän. Sitten vielä kerran maksoin parkkimaksun, ja ajoin n. 45 minuuttia kotiin.
Eli tämä oli taas yksi niitä päiviä, jolloin Murphyn laki toimi kuin rasvattu. Nyt olen kuitenkin sitten hienon laitteiston onnellinen omistaja, joka todennäköisesti kirjoittaa pitkän stoorin vitutusketjuun kohtapuoliin aiheesta "kuinka asennan GPS-laitteiston autoon". Jostain kojelaudan syövereistä pitäisi alkaa etsimään nopeusanturia, peruutusvaihteen anturia, käsijarrun anturia, jne, jne.
Eli lyhennettynä, ei se minnuu sillee haittaa, mutta hiukan se kyrsii.
