Naapuri ilmoittaa, että hän tuo minulle huomenna sohvan.
Minkä vitun sohvan, ajattelen. Ei minun pieneen ja paskaiseen opiskelijaluukkuuni mahdu mitään sohvaa, enkä sellaista tänne haluaisikaan.
Olin kyllä tietoinen, että naapuri pyrkii sohvastaan eroon. Mahdollisesti hän on sitä minullekin joskus tarjonnut. Tai näin hän ainakin kivenkovaan väittää.
Kyseinen huonekalu olisi ollut joululahjani. Meinasivat sitten sen roudata ovelleni huomeniltana ilman sen ihmeellisempää ilmoitusta. Sinällään kaunis ja mukava ajatus, mutta kyseinen naapuripariskunta on asunnossani useita kymmeniä kertoja vieraillut ja on aivan taatusti tietoinen tilankäytöllisistä ongelmistani.
Nyt alkoi sitten huikea syyttely ja riehuminen: "Mutta sähän halusit sen sohvan! Kysyin sulta silloin ja sä oikein innostuit siitä! Olitko sä kännissä silloin?". Ei ja väärin, näin ei ole tapahtunut. Mahdollisesti tuollainen keskustelu joskus käyty ja ehkä olen jotain "kattellaan"-henkistä vastannutkin, mutta se ei taida olla yhtä kuin "kyllä, haluan ehdottomasti sohvanne meille".
Myös pariskunnan kauniimpi osapuoli osallistuu: "Siis mun mies lupasi sulle sen sohvan hyvää hyvyyttään, me ois monta kertaa saatu se myytyä muttei myyty, kun se kerran oli sulle luvattu, et varmasti peru nyt!". Ei näinkään. Naapurinäijä on hieno mies, se on totta, mutta koska mitään tuollaista ei ole koskaan sovittu, niin minusta tuollainen syyttely ja syyllisyydentunteisiin vetoaminen on helvetin mautonta. Ja täyttä valhetta.
Minulle on tarjottu aikaisemminkin monenlaisia sohvia asuntooni ja joka kerta olen tarjouksesta kieltäytynyt tilanpuutteeseen vedoten. Joten tuskin olen mennyt naapureillekaan mitään lupaamaan.
Ja olisikohan ehkä kannattanut kysyä vaikkapa etukäteen, että haluanko joululahjaksi vanhan sohvan, eikä vain päättää heilahtaa sohvan kanssa ovelle ja toivottaa hyvää joulua.
Noh, samat asiat kuin tässä sanoin juuri naapureillekin. Hyvä muuten, ettei ole tämän vakavampia vitutuksen aiheita. Hienoa touhua.
