Avaudun, koska vituttaa:
Olen omistanut Kärppien kausikortin n. 20 vuotta. Olen uusinut sen kausi kauden jälkeen, koska Kärpät on merkittävä osa elämääni. Seuran urheilullinen menestys ei ole koskaan ollut tärkeä asia kausarin uusimisessa, vaan mahdollisuus säilyttää yhteys asiaan, joka on ollut läsnä elämässäni hyvin pitkän ajan.
Heräsin tällä viikolla siihen, että minä en ole Kärpillä yhtä tärkeä. Ja tällä en tarkoita itsenäni yksityishenkilönä, vaan osana joukkoa, joka on vuosikymmeniä maksanut lompakostaan vaadittavan rahasumman halliin pääsemiseksi. Meitä on varmasti monta. Herääminen tapahtui, kun toimisto taas muistitti olemassaolostaan minua, käskemällä ostaa kausarin kesäkuun puoleenväliin mennessä tai menetän paikkani. Hintaakin olivat nostaneet.
Tästä päästäänkin vitutuksen aiheeseen. Hinta se ei ole, sillä Kärpät jos joku on osannut hoitaa varainkeruupuolen ja korotus nyt ei kuitenkaan täysin holtiton ollut. Minua vituttaa, koska havahduin siihen tosiasiaan, että Kärpät ei ole pitkäaikaisia kauskorttilaisia muistanut koskaan mitenkään muutoin, kuin muistutuksella uusia kortti, tai antavat paikkani toiselle. Kuinka ylimielinen pitää olla kanta-asiakasta kohtaan, että kuvittelee pystyvänsä pitämään maksavan asiakkaan vuosikausia toimien näin välinpitämättömästi? Enkä tarkoita, että minulle pitäisi fanfaareita soittaa - sydäntä lämmittäisi, jos vaikka kausarilaiset saisivat alennuksia jossakin, ehkä kirjeen toimistolta jossa kiitetään uskollisuudesta jne. Se miten muistaminen tapahtuu ei ole oleellista, vaan se, että kuluttajaa arvostetaan. Kärpät arvostaa sinua, jos omaat y-tunnuksen ja ostat kausarisi kaveriksi pääsyn klubille. Yksittäistä, hiljaista kausikorttilaista ei tunnuta arvostettavan.
Tästä johtuen harkitsen vakaasti kausikortin ostamisen väliinjättämisen - ensimmäisen kerran sitten kauden 1997-1998. Ja syynä ei ole urheilulliset syyt, vaan yhteisölliset.
Olen omistanut Kärppien kausikortin n. 20 vuotta. Olen uusinut sen kausi kauden jälkeen, koska Kärpät on merkittävä osa elämääni. Seuran urheilullinen menestys ei ole koskaan ollut tärkeä asia kausarin uusimisessa, vaan mahdollisuus säilyttää yhteys asiaan, joka on ollut läsnä elämässäni hyvin pitkän ajan.
Heräsin tällä viikolla siihen, että minä en ole Kärpillä yhtä tärkeä. Ja tällä en tarkoita itsenäni yksityishenkilönä, vaan osana joukkoa, joka on vuosikymmeniä maksanut lompakostaan vaadittavan rahasumman halliin pääsemiseksi. Meitä on varmasti monta. Herääminen tapahtui, kun toimisto taas muistitti olemassaolostaan minua, käskemällä ostaa kausarin kesäkuun puoleenväliin mennessä tai menetän paikkani. Hintaakin olivat nostaneet.
Tästä päästäänkin vitutuksen aiheeseen. Hinta se ei ole, sillä Kärpät jos joku on osannut hoitaa varainkeruupuolen ja korotus nyt ei kuitenkaan täysin holtiton ollut. Minua vituttaa, koska havahduin siihen tosiasiaan, että Kärpät ei ole pitkäaikaisia kauskorttilaisia muistanut koskaan mitenkään muutoin, kuin muistutuksella uusia kortti, tai antavat paikkani toiselle. Kuinka ylimielinen pitää olla kanta-asiakasta kohtaan, että kuvittelee pystyvänsä pitämään maksavan asiakkaan vuosikausia toimien näin välinpitämättömästi? Enkä tarkoita, että minulle pitäisi fanfaareita soittaa - sydäntä lämmittäisi, jos vaikka kausarilaiset saisivat alennuksia jossakin, ehkä kirjeen toimistolta jossa kiitetään uskollisuudesta jne. Se miten muistaminen tapahtuu ei ole oleellista, vaan se, että kuluttajaa arvostetaan. Kärpät arvostaa sinua, jos omaat y-tunnuksen ja ostat kausarisi kaveriksi pääsyn klubille. Yksittäistä, hiljaista kausikorttilaista ei tunnuta arvostettavan.
Tästä johtuen harkitsen vakaasti kausikortin ostamisen väliinjättämisen - ensimmäisen kerran sitten kauden 1997-1998. Ja syynä ei ole urheilulliset syyt, vaan yhteisölliset.