Mainos

Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 3 014 400
  • 14 312

Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toiseksi vähiten peliaikaa pakeista ja tänään sai kuitenkin myös syöttöpisteen ja silti kaveri miinuksella. Lisäksi yksi täysin huolimaton pitkä kiekko ottelun lopussa. Ei hyvää päivää mikä hankinta.
Muuhun en ota kantaa, mutta mielestäni pitkää kiekkoa hieman turhaankin pelätään / sen tekemistä kritisoidaan ottelun loppuhetkillä. Jos olet kiekossa oman päätyviivan takana (kuten Olsson tuossa tilanteessa oli), on ensimmäinen tehtäväsi saada kiekko ulos alueelta. Ja se on myös tehtävä nopeasti, sillä paine tulee saman tien iholle. Ei ole suuri ongelma jos se purku menee pitkäksi, ei sillä omaan päähän vaarallista tilannetta aiheuta. Sillä puolestaan saattaa aiheuttaakin, että purku jää siniviivalle tai pahimmillaan lähimpään vastustajaan.

Tietysti mitä lähempänä oman alueen siniviivaa kiekon kanssa olet, sitä turhemmaksi pitkän lyöminen tulee. Niiltä main kun kuitenkin usein kykenee täysin riskittömästi kiekon siirtämään keskialueen puolelle. Oman päätyviivan takaa riskitön siirto ei ole mahdollinen, vaan kiekkoon on laitettava joko voimaa tai korkeutta tai molempia, ettei se vaan alueelle jää.
 
foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika moni pelaaja heitti pitkän kiekon tuossa viimeisillä minuuteilla, vaikka olisi teoriassa voinut pelata eri tavalla. Jos nyt kuitenkin väkisin Olsson halutaan tikun nokkaan nostaa, niin mainitaan sitten vain hänet. En itsekään minään nappihankintana pidä, mutta en pidä siitä että aina, hyvänkin jakson aikana, pitää joku pelaaja sysätä sylkykupiksi.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muuhun en ota kantaa, mutta mielestäni pitkää kiekkoa hieman turhaankin pelätään / sen tekemistä kritisoidaan ottelun loppuhetkillä. Jos olet kiekossa oman päätyviivan takana (kuten Olsson tuossa tilanteessa oli), on ensimmäinen tehtäväsi saada kiekko ulos alueelta. Ja se on myös tehtävä nopeasti, sillä paine tulee saman tien iholle. Ei ole suuri ongelma jos se purku menee pitkäksi, ei sillä omaan päähän vaarallista tilannetta aiheuta.

No eilen kyllä käytännössä joka ainoa oman pään aloitus hävittiin että siinä mielessä aina pyöritys / maalipaikka omaan päähän pitkän kiekon jälkeen.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Kyllähän tämän kauden kotimatsien saldo näyttää aivan uskomattoman vittumaiselta.
19 peliä joista 2 voittoa, jo on aikoihin eletty..
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ketjun nimi : Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

"Nimimerkin @tosiasia yöllinen seikkailu TPS-osiossa tuotti vain harvinaisen turhia viestejä. Näistä vittuiluhenkisistä turhakkeista @tosiasia kuittasi itselleen viikon pelikiellon."

Jos ketjun nimi on tätä tasoa. niin nämä perustelut pelikiellolle ontuvat pahasti. Ehdotan ketjun sulkemista, ellei "vittuilu" henkistä keskustelua haluta käytävän. Onko JA;n taso tämä?
 
apsi71

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kaapo Kakko

Korkki kiinni ja kupittaalle.
 
Defensor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Luvialta Paraisille
Veri jotenkin vielä kiertää, mutta vitutti silti istua melkein tyhjässä hallissa eilen. Suomen paras halli ja tuote on kunnossa. Katsomossa muutama kourallinen. Heitetään nyt ne teliaviasatit hevon vittuun ja lähdetään hallille, elämä on siellä. Vai oliko taas jonkun mielestä väärin voitettu. Koukkupolvirahastajat ja luuseri-Kallion pyörätuoliarvat pelaavat kiusallansa hyvin, vaikka hyvin tiedetään etteivät osaa. Ei se tästä parane, Raumalla nukutaan huonosti ensi yönä.
 
Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26

Ei me uskalleta tulla, ku leimataan heti glory huntteriksi ja vääränlaiseksi kannattajaksi. Ite pysyn komerossa siihen asti, jos päästään oikeisiin playoffeihin. Silloinkin hiivin jonnekin katsomon alle kattomaan peliä jonkun jalkojen välistä ettei kukaan huomaa..
 
ILIMAVEIVI

Ei helevetti! Nyt hopi hopi hallille huomiseen peliin. Minä jos asuisin Turussa niin aivan varmasti kausikortti olisi taskussa ja kaikki mahdolliset kotipelit katsomossa. Mutta paha täältä 430km päästä tulla pelejä katselemaan. Kyllä minä sen Kaskisen ajan Boigotoinnin ymmärrän ja itsekin siihen kannustin mutta nyt kun on pelikin parantunut ja tulokset niin ei ole enää syytä boigotoida. Nyt kannattaa mennä hallille 6:ksi kenttäpelaajaksi jos vain suinkin on mahdollista.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Veri jotenkin vielä kiertää, mutta vitutti silti istua melkein tyhjässä hallissa eilen. Suomen paras halli ja tuote on kunnossa. Katsomossa muutama kourallinen. Heitetään nyt ne teliaviasatit hevon vittuun ja lähdetään hallille, elämä on siellä. Vai oliko taas jonkun mielestä väärin voitettu. Koukkupolvirahastajat ja luuseri-Kallion pyörätuoliarvat pelaavat kiusallansa hyvin, vaikka hyvin tiedetään etteivät osaa. Ei se tästä parane, Raumalla nukutaan huonosti ensi yönä.

Ai saatana. Nyt on asiapuhetta. Se on juhlapäivä kun pääsee hallille. Joka kerta. Itse en ole tällä kaudella tosin nähnyt Tepsin voittavan kertaakaan ns. livenä, mutta huomenna sekin muuttuu. Nousukiito on tosiasia ja toivottavasti se myös näkyy huomenna. Kun eilistä peliä katsoi (telkkarista koska olen pelle), niin oli kyllä pakko olla iloinen erityisesti Mutkan sitkeiden sissien puolesta, jotka ansaitsevat jokaisen vähäisenkin ilon hetken mitä tämän kauden Tepsiltä saavat.

Samaan aikaan:
Ei me uskalleta tulla, ku leimataan heti glory huntteriksi ja vääränlaiseksi kannattajaksi.

On varmaan raskasta olla joidenkin Jatkiksen nimimerkkien uhri.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suomen paras halli ja tuote on kunnossa.
No en nyt sanoisi tuotteen olevan kunnossa, vaikka tammikuun joukkue onkin pelannut hyvin.

Ja vituttaa tulla sinne hallille, kun istumapaikoissa jalkatilat on suunniteltu max 175cm pitkille ihmisille.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ja vituttaa tulla sinne hallille, kun istumapaikoissa jalkatilat on suunniteltu max 175cm pitkille ihmisille.

Jos noin kovasti istumapaikkojen jalkatila vituttaa miksi et tule mutkaan? Joku istumapaikan huono jalkatila on niitä viimeisiä tekosyitä olla menemättä hallille, varsinkaan kun kukaan ei sua pakota istumaan niissä. Mutkaan niiku ois jo!
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Meneekö taas niin, että kerrankin kun on porukkaa vähän enemmän, esitys ei ole kummoinen?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Harmi, kun Vahan juhlat pilataan tappiolla. Yllättävän paljon vtuttaa itseasiassa.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Meneekö taas niin, että kerrankin kun on porukkaa vähän enemmän, esitys ei ole kummoinen?
No eipä tuo 5653 nyt mikään hyvä lukema ole perjantai-illalle juhlapeliin. Voisi olla seiskallakin alkava lukema, jos olisi edes yritetty mainostaa muuallakin kuin radiossa. Muistaakseni edes TS:n perinteinen mainos ei hypännyt silmille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös