Unihalvaus ehdottomasti, tai oletan sen jonkinasteiseksi unihalvaukseksi. Ei onneksi mitään näkyjä, mutta niin kuin joku olisi ihan helvetin selkeästi kämmenen asettanut kylkeni päälle voimakkaan kosketuksen ajaksi. Siis sen 0,2 sekunnin ajaksi, mikä meni vauhdilla säpsähtää ylös ja laittaa valot päälle kuoliaaksi pelästyneenä täysin odottaen näkevänsä jotain. Mutta eihän siinä ketään ollut. En ole koskaan ollut niin hereillä niin nopeasti. Ei mitään vastaavaa ennen eikä jälkeen ja menisi sopivalla ajankohdallaan myös henkimaailman topiikkeihin jos sellaisen uskomuksen valitsisi.
Katsoin paljon kauhuelokuvia putkeen vakavalla mielellä 3-4 vuotta sitten ja mietin, millaisia kauhukohtauksia itse tekisin ja miten rakentaisin sekä ylläpitäisin jännitystä pitkien kohtausten sisällä eri keinoin. Yhtenä yönä sitten näin ehkä elämäni pelottavammin kauhukohtauksen unessa, koska se oli juuri minulle räätälöity ja silmäni olivat kameran linssi. Vaikka oli talvi, heräsin täysin hikisenä ja huusin myös ääneen herätessäni, mitä ei tapahdu. Mutta en voinut samaan aikaan olla hymyilemättä ja kertaamatta sitä mielessäni. Se oli hyvää kamaa valmiissa paketissa. Cut! Print it!
Täällä myös pohkeet kramppaa öisin välillä. Eittämättä huonoin skenaario on herätä liian myöhään, kun molempien krampit ovat jo hyvässä vauhdissa. Mutta noita kramppeja ei tarvitse kärsiä, kun vaan laittaa painoa jaloille, eli hyppää heti seisomaan, jolloin se menee heti ohi. Tuo jaloille hyppääminen tapahtuu jo refleksinä itsellä. Joskus kuitenkin herää niin tokkurassa pimeässä, ettei oikein hahmota siinä 0,5 sekunnin ajassa heräämisen ja jaloille hyppäämisen välillä, missä ja miten päin nukkuu. Sängyn toisella puolella on seinä ja käänsin sängyn ympäri kesän ajaksi, että saa pitää tuuletusluukkua auki läpi yön ja kylmä ilma luukusta tulee jalkoihin. Heräsin sitten tänä kesänä yhtenä yönä alkavaan kramppiin ja ponkaisin vauhdilla ylös väärälle puolelle seinää päin. Siitä vastavoimalla toiselta puolelta reunan yli ja lattialle asti. Peitto oli jotenkin sotkeutunut ympärille, etten saanut kättäkään eteen. Sänky on aika korkealla lattiasta. Piti vielä katsoa tuliko seinään jälkiä.
Ja myös herätty kouluun myöhässä olettaen, että herätyskello oli jättänyt soimatta. Huomasin sitten koulun pihassa, kun siellä ei ollut yhtään ketään, että kello oli viisi yli kuusi koulun alkaessa kahdeksalta. Edellisenä yönä satanut valtavasti lunta, joten sieltä lumiaurojen keskeltä piti lähteä takaisin kotiin ja mopedin renkaat pyrkivät koko ajan omille urilleen. Onneksi matka ei ollut pitkä, joten saipahan ainakin aamutoimet suorittaa hyvin rauhalliseen tahtiin ja aikaakin jäi. Porukatkin oli ehtineet juuri ja juuri lähteä töihin ennen kuin heräsin, niin ei tarvinnut nolona olla.
Ei ole kovin elämänmakuisia tarinoita, mutta joukon jatkoksi.
Katsoin paljon kauhuelokuvia putkeen vakavalla mielellä 3-4 vuotta sitten ja mietin, millaisia kauhukohtauksia itse tekisin ja miten rakentaisin sekä ylläpitäisin jännitystä pitkien kohtausten sisällä eri keinoin. Yhtenä yönä sitten näin ehkä elämäni pelottavammin kauhukohtauksen unessa, koska se oli juuri minulle räätälöity ja silmäni olivat kameran linssi. Vaikka oli talvi, heräsin täysin hikisenä ja huusin myös ääneen herätessäni, mitä ei tapahdu. Mutta en voinut samaan aikaan olla hymyilemättä ja kertaamatta sitä mielessäni. Se oli hyvää kamaa valmiissa paketissa. Cut! Print it!
Täällä myös pohkeet kramppaa öisin välillä. Eittämättä huonoin skenaario on herätä liian myöhään, kun molempien krampit ovat jo hyvässä vauhdissa. Mutta noita kramppeja ei tarvitse kärsiä, kun vaan laittaa painoa jaloille, eli hyppää heti seisomaan, jolloin se menee heti ohi. Tuo jaloille hyppääminen tapahtuu jo refleksinä itsellä. Joskus kuitenkin herää niin tokkurassa pimeässä, ettei oikein hahmota siinä 0,5 sekunnin ajassa heräämisen ja jaloille hyppäämisen välillä, missä ja miten päin nukkuu. Sängyn toisella puolella on seinä ja käänsin sängyn ympäri kesän ajaksi, että saa pitää tuuletusluukkua auki läpi yön ja kylmä ilma luukusta tulee jalkoihin. Heräsin sitten tänä kesänä yhtenä yönä alkavaan kramppiin ja ponkaisin vauhdilla ylös väärälle puolelle seinää päin. Siitä vastavoimalla toiselta puolelta reunan yli ja lattialle asti. Peitto oli jotenkin sotkeutunut ympärille, etten saanut kättäkään eteen. Sänky on aika korkealla lattiasta. Piti vielä katsoa tuliko seinään jälkiä.
Ja myös herätty kouluun myöhässä olettaen, että herätyskello oli jättänyt soimatta. Huomasin sitten koulun pihassa, kun siellä ei ollut yhtään ketään, että kello oli viisi yli kuusi koulun alkaessa kahdeksalta. Edellisenä yönä satanut valtavasti lunta, joten sieltä lumiaurojen keskeltä piti lähteä takaisin kotiin ja mopedin renkaat pyrkivät koko ajan omille urilleen. Onneksi matka ei ollut pitkä, joten saipahan ainakin aamutoimet suorittaa hyvin rauhalliseen tahtiin ja aikaakin jäi. Porukatkin oli ehtineet juuri ja juuri lähteä töihin ennen kuin heräsin, niin ei tarvinnut nolona olla.
Ei ole kovin elämänmakuisia tarinoita, mutta joukon jatkoksi.