Kolme länsimaalaista tutkimusmatkailijaa Pertti, Sven ja Heinrich, menivät pienelle saarelle, jossa asui muusta maailmasta täysin irrallaan elävä alkuasukasheimo. Ei mennyt kauaakaan, kun selvisi heimon olevan ruokailutottumuksiltaan myös varsin persoja ihmislihalle, ja niinpä tutkimusmatkailijat otettiin vangeiksi odottamaan joutumista pataan.
Vankeudessa tutkimusmatkailijat saivat keskusteluyhteyden englantia osaavan heimon parantajan kanssa, joka oli päässyt käymään ulkomaailmassa. Useamman päivän henkensä puolesta aneltuaan parantaja heltyi ja lupasi kysyä päälliköltä mahdollisuutta, josko heille annettaisi mahdollisuus henkiriepujensa säästämiseksi.
Päällikkö saapui paikalle ja herätti toivonpilkahduksen: "Teitä ei syödä, mikäli teette juuri kuten käsken!" Tutkijat nyökyttelivät toivon herätessä heidän sisällään. "Menkää pieneen viidakkoomme ja tuokaa kymmenen kappaletta ensimmäistä hedelmää, jonka löydätte. Karkuun ette pääse ja mikäli yritätte, joudutte heti pataan!"
Hyvin nopeasti ensimmäisenä palasi uuttera saksalainen Heinrich kymmenen omenan kanssa. Päällikkö käski: "Työnnä nämä kymmenen omenaa perseeseesi ilmeenkään värähtämättä, niin säästämme sinut." Toisen omenan kohdalla suu nytkähti ja Heinrich vietiin takaisin vankityrmään odottamaan illan juhla-ateriaa, itseään.
Toisena viidakosta pienen odottelun jälkeen saapui Pertti, käsissään kymmenen kirsikkaa. Päällikön käsky pysyi samana. Pertti yksi kerrallaan käytti kirsikoita suussaan ja joutuisasti takamukseen sujahti kirsikka toisensa perään. Kymmenennen kohdalla hän kuitenkin alkoi pitää sekavaa älämölöä, jolloin hänet vietiin oitis tyrmään Heinrichin kanssa odottamaan pataan joutumista.
"Näin kaukaa mitä tapahtui, miksi aloit huutaa niin loppumetreillä?", Heinrich kysyi Pertiltä. "En minä huutaa alkanut vain hillitsemättömästi nauramaan. Näin, kun Sven oli viidakon reunalla tulossa yrittäen kantaa mukanaan kymmentä ananasta!"