Vilmos Galló – soturi Unkarista

  • 21 160
  • 77

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse en yhtään ihmettele, että Timrå on Vilmos Gallón perässä. Ennemminkin olisi yllättynyt, mikäli ruotsalaisseurat eivät olisi kiinnostuneita Gallósta. Saattaa kyllä ilmaantua muitakin ruotsalaisseuroja apajille Timrån lisäksi. Siinä vaiheessa kun aletaan lyömään kruunuja pöytään, niin KooKoo ei varmaan ole ihan vahvimmillaan tuossa kisassa. Onhan tuo Ruotsi Vilmosille oikeastaan toinen kotimaa. Siirtyi Ruotsiin jo 13-vuotiaana. No jos lähtee KooKoosta, niin toivottavasti lähtee sitten Ruotsiin eikä mihinkään palloseuraan. Ei olisi kiva nähdä Galloá KooKoota vastaan jonkin muun suomalaisseuran paidassa. No toivotaan kuitenkin, että Kultanen on kumppanit onnistuvat Gallón KooKoossa pitämään. Toisaalta ei kyllä yllätä, jos lähtee Ruotsiin.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toisaalta, jos Timrå antaa kunnon ykkössentterin takaisinpäin, tai vaihtoehtoisesti tarpeeksi valuuttaa kunnon ykkössentteriin, niin olisin suht ok asian suhteen. Björkqvist kuitenkin parhaimmillaan pystyisi muodostamaan Ratisen ja Platzerin kanssa erinomaisen kakkosketjun. Karlsson voi sitten kamppailla paikasta nelosessa Suurosen ja Ojiksen vierellä Alexandrovin ja Fribergin kanssa. (Fun fact: olin jo unohtanut Fribergin olemassaolon ennenkuin tarkistin asian.)

Jatkan pohdintoja toisessa ketjussa, kun ketjulotto ei oikein tänne kuulu.
 
Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No nyt on kyllä kertakaikkisen ihmeellinen huhu. Saa tulla ns. mottipäinen summa rahaa Kouvolan suuntaan, jotta Gallo on lähdössä kesken kaiken yhtään mihinkään. Yhtään pätevää pelaajaa Timråsta nyt on turha odottaa vaihdossa, jos kerran tavoittelevat nousua ja haluavat vahvistaa joukkuetta.

Se nyt ei yllätä, jos ensi kaudeksi siirtyy muualle, mutta kesken tämän kauden ei tasan ole lähdössä.
 
Ai jaa siinä puhuttiin tästä kaudesta. Lukaisin huhun sen verran äkkiä, että oletin kyseessä olevan vasta ensi kautta koskeva huhu. No erittäin vaikea kyllä uskoa, että KooKoo luopuisi kesken kauden Gallósta. KooKoo kyseli jokin aika sitten, miten aioin menetellä kausikortin suhteen ja alustavasti ilmoitin, että ymmärrän nykyisen tilanteen ja en aio pyytää kausikortista rahoja takaisin. No jos pelaajia aletaan myymään kauden puolivälissä niin asiahan nousee kokonaan uuteen valoon ja uudelleen tarkasteltavaksi.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Toisaalta, jos Timrå antaa kunnon ykkössentterin takaisinpäin, tai vaihtoehtoisesti tarpeeksi valuuttaa kunnon ykkössentteriin, niin olisin suht ok asian suhteen. Björkqvist kuitenkin parhaimmillaan pystyisi muodostamaan Ratisen ja Platzerin kanssa erinomaisen kakkosketjun. Karlsson voi sitten kamppailla paikasta nelosessa Suurosen ja Ojiksen vierellä Alexandrovin ja Fribergin kanssa. (Fun fact: olin jo unohtanut Fribergin olemassaolon ennenkuin tarkistin asian.)

Jatkan pohdintoja toisessa ketjussa, kun ketjulotto ei oikein tänne kuulu.
Kyllä sieltä pitää tulla rahaa niin paljon että saadaan ykkössentteri ja ykköspakki. Muuten suhteellisen turha kauppa.
 
Keyser

Jäsen
Kyllä sieltä pitää tulla rahaa niin paljon että saadaan ykkössentteri ja ykköspakki. Muuten suhteellisen turha kauppa.

Vähän haisee kyllä omaan nenään tilanne siltä, että Timrå saa haluta vaikka kuinka kovasti signata Galloa, mutta se ei tee tätä siirtoa vielä yhtään enemmän todeksi. En nää mitään syytä miksi Kookoo lähtisi tähän vastaamaan. Niinkuin tuossa aiemmassa twiitissäkin todetaan, että Kookoo ei ole ollut halukas päästämään Galloa pois, joka ei yhtään yllätä. Tuskin Ruotsissakaan ihan hirveitä rahoja liikkuu tällähetkellä jääkiekossa.

SHL menee ilmeisesti siirtoraja tänään umpeen, onkohan sama myös Allsvenskanissa eli eiköhän tämä saaga selviä hyvin pian.
 
En kyllä minäkään usko että toteutuu, koska siinä ei olisi mitään järkeä. Ellei tosiaan KooKoolla olis jo korvaajia mietitty ja korvaus olisi sen suuruinen. Ja en minäkään usko että Ruotsista tänävuonna saa semmoista korvausta, että kannattaa myydä. Kauden jälkeen en ihmettele yhtään jos sinne menee. Ja mieluusti sinne, kuin kotimaiseen liigaan.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitää myös ottaa huomioon, mitä Vilmos itse haluaa. KooKoo ei tietenkään haluaisi päästää Vilmosta pois kesken kauden, mutta jos Ruotsista tulee kovasti tarjouksia ja pelaaja on jalka oven välissä, niin pakko kai siinä on neuvotella. Tuskin Vilmos on kovin tyytymätön aikaansa Kouvolassa, mutta hinku Ruotsiin voi olla kova, kun taustaa siellä pelaamisesta löytyy. Jos lähtöhaluja on, niin KooKoo ei voita siinäkään mitään, jos se asettuu asiassa pelaajaa vastaan. Ei se ainakaan peliesityksiin myönteisesti vaikuta.

Toivottavasti KooKoo lyö sitten pöytään niin kovat ehdot, että kauppa kannattaa. Joukkueen heikentäminen tässä vaiheessa kautta olisi hölmöä. Mutta kyllähän tämä alkaa haiskahtaa siltä, että Vilmos lähtee ja suuntana on nimenomaan Ruotsi. Silti mieluummin se kuin jokin toinen liigajoukkue.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitää myös ottaa huomioon, mitä Vilmos itse haluaa. KooKoo ei tietenkään haluaisi päästää Vilmosta pois kesken kauden, mutta jos Ruotsista tulee kovasti tarjouksia ja pelaaja on jalka oven välissä, niin pakko kai siinä on neuvotella.

Itse en näe mitään pakkoa neuvotteluille. Kokonaan eri asia olisi, jos Vilmos olisi menossa urallaan eteenpäin ja paikka olisi aukeamassa vaikka NHL:stä, mutta eikös tuo Timrå pelaa Ruotsin divarissa? Senkin vielä jotenkin voisin sulattaa, että paikka olisi aukeamassa SHL:ssä, mutta siirto Suomen liigasta Ruotsin divariin on kuitenkin tavallaan takapakkia urallaan. Eihän tästä mitään tule, että liigan kärkipään joukkue alkaa myymään pelaajiaan naapurimaan divariseuroille, koska jos tämä niin haluaa. Ehkä tilanne olisi toinen, jos oltaisiin liigan kellarikerroksessa JYP:n tai HPK:n pistemäärissä.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Se, jos edes neuvotellaan jonkun Ruotsin divariseuran kanssa kesken tällaisen kauden ja yhden aikakauden huipennuksen, on melkoinen perseennäyttö KooKoon seuraajille. Eri asia toki, jos vaikka Venäjältä olisi tulossa mottipäinen summa vastineena, millä voitaisiin hankkia korvaavia pelaajia ja jäädä lisäksi rahallisesti voitolle. Ei KooKoo todellakaan voi myydä niin tärkeää pelaajaa kuin Galló, ellei takaisin tule joko toinen hyvä pelaaja (pakki tai sentteri) tai jättimäinen rahasumma.
 
Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mites nämä sopimukset tänä vuonna sitten menee, ehdot on huonontunut kauden aikana muutamaankin kertaan, antaako se sitten pelaajalle mahdollisuuden irtaantua sopimuksesta jos löytyy parempi palkanmaksaja?

Tietysti voi miettiä, että kautta on jäljellä muutama kuukausi, että olisiko tässä vaiheessa tyylikästä vetää se loppuu samassa seurassa, eikä lähtä sooloilemaan.

Itse uskon että uutinen on kunnon ankka ja Gallo ei lähde mihinkään.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse en näe mitään pakkoa neuvotteluille. Kokonaan eri asia olisi, jos Vilmos olisi menossa urallaan eteenpäin ja paikka olisi aukeamassa vaikka NHL:stä, mutta eikös tuo Timrå pelaa Ruotsin divarissa? Senkin vielä jotenkin voisin sulattaa, että paikka olisi aukeamassa SHL:ssä, mutta siirto Suomen liigasta Ruotsin divariin on kuitenkin tavallaan takapakkia urallaan. Eihän tästä mitään tule, että liigan kärkipään joukkue alkaa myymään pelaajiaan naapurimaan divariseuroille, koska jos tämä niin haluaa. Ehkä tilanne olisi toinen, jos oltaisiin liigan kellarikerroksessa JYP:n tai HPK:n pistemäärissä.
Minusta tässä ratkaisevaa on pelaajan oma halu. Ei pelaajaa kannata yrittää väkisin pitää, jos lähtöhaluja on. Ehkä Ruotsin päässä on vähintäänkin vahvoja aavistuksia Vilmoksen lähtöhaluista, kun kerran näin härskejä tarjouksia tulee. Saattaa olla jopa Vilmoksen nimikin ensi kauden paperissa. Silloin kannattaisi vain istua pöytään ja yrittää saada mahdollisimman hyvä diili.

Silloin ei toki tarvitse neuvotella, jos pelaajalla ei ole lähtöhaluja. Mutta epäilen, että tässä tapauksessa voi olla.
 
Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En kyllä usko hetkeäkään, että tässä on mitään diilejä edes neuvoteltu. Gallo on myös ammattilainen ja hänellä on sopimus KooKoon kanssa tästä kaudesta. Joukkueella menee hyvin ja on kaiken näkemäni ja kuulemani mukaan hyvä henki päällä. Miksi haluaisi siirtyä tässä vaiheessa muualle?

Ja eiköhän siellä ole toimistolla vastailtu kaikkiin kyselyihin ihan suoraan, että asia ei ole neuvoteltavissa.

Tuntuu, että nyt on parista twiitistä vedelty siellä sun täällä vähän turhan isoja tulkintoja.
 
Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisi kyllä perseennäyttö kannattajille kun miettii että tässä yritetään sinne pleijareihin ekaa kertaa ns. pelaamaan ja Gallo on juuri sen tyyppinen pelaaja mitä niissä peleissä tarvii.

En kyllä ymmärrä edes sitä mottipäistä. Gallossa on meillä kova luu ja vaikka kuinka lähtee rahalla pelaajaa etsimään niin ei ole takeita mitä saa. Ja mielestäni sitä rahaa pitäisi tulla sitten niin mottipäisesti että sillä saadaan se tekijämies tilalle ja vielä jäisi koronasukkaan jemmaan.

Eli en usko että KooKoo tähän lähtee.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Miljoonalla lähtee kuka tahansa pelaajista. Kaupan päälle saa kassin yläkulmakiekkoja.

Tarjoukset voi lähettää vaikka allekirjoittaneelle rahojen kera, niin ohjaan ne sitten KooKoon toimistolle pienen provikan välistä poimien.

Olen äärimmäisen yllättynyt, jos Gallo lähtisi Ruotsiin kesken runkosarjan.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paitsi jos kassa on tyhjä.

No siinä tapauksessahan koko joukkue pitäisi laittaa lihoiksi, jos tuo olisi syy myyntiin. Tuskin Timrå kuitenkaan on valmis satoja tuhansia euroa Gallósta maksamaan.
Eikös lisäksi kaikki liigajoukkueet ole joutuneet alentamaan palkkojaa, joten olisihan Vilmoksella ollut mahdollisuus karistaa Kouvolan tomut jaloistaan jo aikaisemmin olemalla hyväksymättä palkan alennusta.
 
Jos joku on pakko myydä, niin helpointa on myydä se, jolle on kysyntää.

Urheilullisesti Vilmoksen myymisessä ei olisi tietenkään mitään järkeä. Ja kuten sanottu, se olisi melkoinen perseennäyttö kannattajille, kun pitäisi tavoitella menestystä. Mutta joskus raha menee muiden arvojen edelle, valitettavasti. En tiedä, mikä KooKoon taloudellinen tilanne on juuri nyt tällä hetkellä, mutta onhan Välimaa jokusen kerran sanonut, että tiukkaa on. Ei se siitä ole varmaan sen lystikkäämmäksi muuttunut.

Jos Vilmos olisi sattunut tekemään lapun ensi kaudeksi Ruotsiin, niin miksi seura ei voisi kuunnella tarjouksia, varsinkin jos pelaajan tiedettäisiin haluavan nimenomaan länsinaapuriin. Kuten aiemmin jo sanoin, ruotsalaisseurat saattavat lähestyä KooKoota juuri siksi, että tietävät pelaajan mahdollisista lähtöhaluista. Huonoa diiliä ei tietenkään kannattaisi tehdä, varsinkin kun Vilmos olisi urheilullisessa mielessä menetys, mutta jos sieltä joku hyvä tarjous tulisi, niin miksei sitä voisi harkita. Varsinkin jos talous on tiukalla.

Joku muistutti, että Vilmos on ammattilainen. Niinhän se Strömbergkin oli. Joskus ammattilaiset voivat tehdä yllättäviäkin ratkaisuja. Tietenkin toivon, että Vilmos jatkaa meillä kauden loppuun, ja tottakai toivoisin jatkopahviakin, mutta ehkä tässä kannattaa alkaa valmistautua myös toisenlaisiin vaihtoehtoihin. Kunhan nyt saataisiin kaudelle kunniakas päätös.
 
Strömbergin ja Gallon välillä tosin on se ero, että Strömbergin pitää tienata käytännössä tällä sopimuksella kaikki ylimääräinen mitä on tienattavissa ja Gallolla on vielä pelivuosia jäljellä melkein kymmenen enemmän.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En tiedä, mikä KooKoon taloudellinen tilanne on juuri nyt tällä hetkellä, mutta onhan Välimaa jokusen kerran sanonut, että tiukkaa on. Ei se siitä ole varmaan sen lystikkäämmäksi muuttunut.

En minäkään tiedä, mikä KooKoon taloudellinen tilanne on, mutta eikös kaikki liigaseurat tee tällä kaudella satojen tuhansien eurojen tappiot. Rahaahan ei kassaan tule tällä hetkellä käytännössä mistään. No mitä tulee Gallón myyntiin, niin eihän näissä kaupoissa kovin suuret rahat liiku. Jos sieltä nyt palkan säästön lisäksi tulee muutamia kymmeniä tuhansia niin mielestäni ei kannattaisi myydä. Ei Ruotsin divaseurat kuitenkaan mitään satojatuhansia pelaajista maksa. No ehkä KooKoon kirstunvartija tietää asian paremmin kannattako myydä vai ei. Toki jos pelaajien myynnistä on kiinni KooKoon jatkuvuus, niin ei muuta kuin lihoiksi kaikki ketkä vaan saadaan myytyä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Se, jos edes neuvotellaan jonkun Ruotsin divariseuran kanssa kesken tällaisen kauden ja yhden aikakauden huipennuksen, on melkoinen perseennäyttö KooKoon seuraajille.

Timrå on kovaa vauhtia tekemässä paluuta SHL:ään ja heidän budjettinsa on varmasti suurempi kuin KooKoon joten en vähättelisi tätä "divariseuraa". En silti usko, että KooKoo menisi luopumaan tässä kohtaa kautta Gallosta ellei tilalle olisi ensin sovittuna 1-2 korvaavaa hyökkääjää.
 
Viimeksi muokattu:

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Timrå on kovaa vauhtia tekemässä paluuta SHL:ään ja heidän budjettinsa on varmasti suurempi kuin KooKoon joten en vähättelisi tätä "divariseuraa". En silti usko, että KooKoo menisi luopumaan tässä kohtaa kautta Gallosta ellei tilalle olisi ensin sovittuna 1-2 korvaavaa hyökkääjää.
En vähättele Ruotsin jääkiekkoa, mutta ihan jo suomalaisen liigakiekkoilun uskottavuuden kantilta olisi kovin arveluttavaa, jos Suomen Liigan 5. sijalla oleva joukkue myy ratkaisupelaajansa kevään kynnyksellä Ruotsin divariin. En usko, että vaikka Timrån budjetti olisi huomattavasti suurempi kuin kouvolalaisten vastaava, sieltä irtoaisi sellaista kasaa riihikuivaa, että Gallón myynti olisi järkevää.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vilmos Gallo klar för Luleå | Aftonbladet

Vilmosta viedään Luulajaan. Jos pitää paikkansa, niin onneksi menee sinne, eikä mihinkään toiseen liigaseuraan. Se vähemmän vituttava vaihtoehto.

Iso harmi silti. Eipä nähdä Vilmosta enää kuin telkkarin välityksellä. Olisin halunnut olla kauden viimeisessä matsissa kiittämässä Vilmosta. On ollut mahtava pelaaja.
 
Vilmos muutti jo 13-vuotiaana Ruotsiin pelaamaan jääkiekkoa, joten ihan ymmärrettävää, että siirtyy SHL:ään, jos sieltä paikka aukeaa. On ollut mahtava pelaaja ja yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajistani. Jos ja kun lähtee KooKoosta niin todellakin hyvä, että siirtyy Ruotsiin. Vitutus olisi ollut armoton nähdä hänet jonkun palloseuran paidassa. Toivottavasti vielä sellainen ihme nähtäisiin tällä kaudella, että playoff-peleihin pääsisi yleisöä ja pääsisi paikanpäälle kiittämään Vilmosta.
 
Kalapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Upea pelaaja ja henkilö. Ei voi muuta kuin toivottaa menestystä, jos lähdössä on. Kookoon taloudellinen tilanne lienee sellainen, ettei nokittamiseen ole varaa. Kaverilla on kyllä virtaa ja suoraviivaisuutta. Mutta sillassa ollaan tämän koronan kanssa. Harmin paikka.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös