Vilmos Galló – soturi Unkarista

  • 21 159
  • 77

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vilmos näkyy instan perusteella olevan Ruotsissa. Mitähän se siellä tekee.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Unkarin jääkiekkoliitto on palkinnut kauden parhaat pelaajat.

Vilmos Galló palkittiin ansaitusta Unkarin parhaana hyökkääjänä.


Vilmos näkyy instan perusteella olevan Ruotsissa. Mitähän se siellä tekee.

Yllämainitussa jutussakin mainitaan, että Galló on tällä hetkellä Ruotsissa. Galló on asunut Ruotsissa yli 10 vuotta. Galló muutti Ruotsiin ja siirtyi Fleminsbergs IK:n junioreihin jo 13-vuotiaana eli eiköhän hän ole siellä tapaamassa tuttujaan. Voihan hänellä olla Ruotsissa asuntokin, kun on siellä niin pitkään asunut. EI kai ulkomaalaispelaajat ole vielä muutenkaan Suomeen saapuneet.
 
Viimeksi muokattu:

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Galló pelasi Oulussa ilman nimeä, oli pelkkä numero selässä. Eihän tämä nyt oikeasti voi olla näin vaikeaa, varsinkin kun kaveri oli mukana jo viime kaudella. Ymmärrän nimen puuttumisen silloin, kun pelaaja tulee kesken kauden ja hyppää heti askiin, mutta tämä oli outoa.

Eli nimi paitaan ja nyt se Magyar Fehér Bor henkilökohtaiseksi sponsoriksi.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hieno peli Gallolta tänään! Ja huomasitteko, että useasti oli Hakulisen kimpussa, eikä ollut mitään kaverillisen näköistä koputtelua.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Hurrikaani alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Odotukset ollut niin korkealla. Pelas ittensä suosikkipelaajakseni KooKoosta jo viimevuonna.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jumankauta mikä helmi tuo meidän Vilmos on! Hemmetin kova vääntäjä niin laidoissa kuin maalinkin edessä, ja osaa tehdä myös maaleja. On tsemppiä, voimaa, mutta myös riittävästi käsiä. Uskallan veikata, että hinta-laatusuhteeltaan aivan erinomainen pelaaja. Jatkosopparia nenän alle ja äkkiä!
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Jumankauta mikä helmi tuo meidän Vilmos on! Hemmetin kova vääntäjä niin laidoissa kuin maalinkin edessä, ja osaa tehdä myös maaleja. On tsemppiä, voimaa, mutta myös riittävästi käsiä. Uskallan veikata, että hinta-laatusuhteeltaan aivan erinomainen pelaaja. Jatkosopparia nenän alle ja äkkiä!

Sitten toki täytyy hyväksyä se 150 000+ euroa kaudesta. Voi olla kipurajoilla, kun palkkalistauksia aiemmilta kausilta katsoo.
 

tadetsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vituttaa jo valmiiksi ensi kausi, kun on todennäköistä ettei Gallo enää pelaa Kouvolassa. Toivottavasti Gallo suuntaa takaisin Ruotsiin, koska pahinta olisi nähdä Gallo pelaamassa jossain Rauman Lukossa.

Kun puhutaa Kultasen parhaista hankinnoista niin nostan kyllä Gallon ihan ehdottomasti Top 3:seen. En ole ennen nähnyt tuollaisella asenteella pelaavaa pelaajaa, jolla ei juuri koskaan tule ohi pelejä. Käytännössä mahdoton korvata.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Gallón tärkeyttä korostaa tuon älyttömän asenteen lisäksi hyvin se, että ukko tekee jumalauta myös todella kovaa tulosta, lunastaa. Ui silti yhä hippasen pinnan alla ja mielletään usein enemmän energiapelaajaksi, jota kuvaa hyvin tämä nolo kommentti Lepran suunnasta:

KooKoon neverheard puukädet siellä koittaa Zaboa kuumentaa. Slovakki vie 100-0.

Tainnut KooKoon möttösillä ja töppösillä vähän noussut hattuun yksi tykkikausi?

2019-2021

Galló: 84 ottelua 26+40=66

Záborský: 86 ottelua 29+37=66

Ylipäätään Galló on tehnyt Liigassa pelaamansa 1 1/2 kauden aikana seitsemänneksi(!) eniten pisteitä kaikista pelaajista.
 

Liitteet

  • D365C736-8A22-475A-89DE-0C5768A92C82.jpeg
    D365C736-8A22-475A-89DE-0C5768A92C82.jpeg
    716,1 KB · kertaa luettu: 265
Viimeksi muokattu:

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Heiskanen nosti Gallon Puuntakaa podcastissa pelaajaksi jota kannattaa seurata. Heiskanen jää, Gallo jää. Ois kyl kiva
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihan sama mitä jossain Lappeenrannassa Vilmoksesta puhutaan, eihän siellä muutenkaan ymmärretä mistään mitään. Joku Zaborsky pelaa siellä varmaan aika paljon kovemmalla lapulla kuin Vilmos meillä. Hyvä pelaaja Zabokin on tottakai, mutta en vaihtaisi. Lisäksi Zabo on itsekeskeinen taiteilija, Vilmos on taas joukkuepelaaja.

Vilmokselle ehdottomasti uutta lappua nenän eteen. On ollut Ahokkaan aikana tärkeimpiä pelaajia. Palkkaakin saa nostaa, koska kyllä hyvälle pelaajalle voi jotain maksaakin. Vilmoksen kohdalla en nuukailisi. Pitää myös muistaa lähtötaso. Kuten olen aiemminkin sanonut, Vilmos saattaa olla nykyisellä sopparillaan liigan parhaita pelaajia hinta-laatusuhteeltaan.

Vilmos on jo nyt suurimpia suosikkejani KooKoon nutussa koskaan. Pitäkää tämä äijä!
 

Galmos Villo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Moro vaan kaikille , itsekkin rekisteröydyin sivuille . Mun mielestä Vilmos ja Malte on ihan ykköslöytöjä koko liigan mittapuun mukaan , viimeisen viiden vuoden aikana . Osoitta Kultanen / Välimaa kaksikolta rautaista ammattitaitoa , näitä ei oo vara menettää kellekkään .
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@TuplaNolla Onko tuolle huhulle mitään vankempaa pohjaa? Siis sille, että Ahokas veisi Vilmoksen mukanaan Turkuun. Sehän on selvää, että Ahokas pyrkii saamaan mukaansa joitain pelaajia, mutta näinhän voitaisiin arvailla useammankin pelaajan kohdalla. Vilmos on toki tämän ja viime kauden ehdottomia onnistujia, joten sikäli tuo ei yllättäisi.
 

Kenneth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huhujen mukaanhan Ahokas siirtää koko joukkueen Turkuun. Katsotaan mitä Kultanen ja Välimaa saa ukoille pöytään lyötyä.
Ei kuitenkaan vie Kultasta ja Välimaata myös?
Ja asiasta sen verran, että eiköhän KooKookin tarjoa Vilmokselle aika hyvät oltavat ja reilusti peliaikaa ja eiköhän tuleva valmentaja ole ihan hyvä sekin. Rahaa Tepsillä löytyy enemmän, mutta haluaako omistajat käyttää sitä Vilmokseen vai esim. johonkin jo Turkulaistenkin tuntemaan pelaajaan.
 
Viimeksi muokattu:

TuplaNolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Titaanit, sympatiat Ketterä
@nummenkallio korostan että kyseessä on vain ja ainoastaan omaa mutua. Gallo on vaan niin Ahokkaan näköinen pelaaja ja kun pohdiskelin kenet/ketkä Ahokas nappaisi mukaansa niin jotenkin olisi loogista että Gallo ja/tai Mingoia.

Mutta tottakai aivan yhtä hyvin on mahdollista että meidän Vilmos nähtäisiin vielä ensi kaudella mustaoranssissa peliasussa.

Onko kenelläkään muulla mitään tietoa ensikauden jatkajista?
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vilmoshan on pelannut kauan Ruotsissa, aloitti siellä jo junnuikäisenä, joten sekin on yksi mahdollinen suunta, jos tie vie Kouvolasta poispäin. Mieluummin sitten Ruotsiin kuin johonkin toiseen liigaseuraan.

Mutta ylivoimaisesti mieluiten se jatkopahvi. Eikä siellä toimistolla varmaan tämän asian kanssa nukuta.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Valitettavasti taitaa käydä niin että eiköhän Ahokas vie Vilmoksen mukanaan Turkuun ensikaudeksi. Harmi jos näin käy koska kyseessä on myös allekirjoittaneen lempipelaaja.

Ja mun puolesta myös moi vaan kaikille palsta veljille.

MrMadhawk aka. Johan Svensson taasen kertoo, että Gallo olisi siirtymässä takaisin Ruotsiin ja Timrån riveihin.

Edit. Ilmeisesti täksi kaudeksi jo.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
MrMadhawk aka. Johan Svensson taasen kertoo, että Gallo olisi siirtymässä takaisin Ruotsiin ja Timrån riveihin.

Edit. Ilmeisesti täksi kaudeksi jo.
Toi olis jo kuolinisku KooKoon menestyshaaveille. Ellei sitten säästyneillä rahoilla saada kahta Galloa.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös