Ville Peltosen pahoinpitely

  • 698 615
  • 2 110
Tila
Viestiketju on suljettu.

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Nyt tulee kyllä melkoisen erikoisia kommentteja joukkueen kapteenilta. Melartin toimintaa ilmeisesti herra MM95 pitää aivan hyväksyttävänä.

Sama. Melartin toiminta olisi omasta mielestäni ollut hyväksyttävää, jos olisi antanut Ruudulle mahdollisuuden puolustaa itseään. Nyt, kuten videolta nähdään, Melart ampuu ensin kiekon kohti maalia, Ruutu jää seuraamaan kiekkoa, Melart näkee Ruudun kääntävän selkänsä, Melart hyökkää Ruudun kimppuun. Taitaa tosin jotain sanoa ennen kun rupeaa mäiskimään, mutta ei tuossa paljoa jätetty mahdollisuutta puolustautua.

Mutta, törkein temppu oli ehdottomasti tämä Semirin aivopieru. Olisi vaan ollut mielestäni asiallista edes mainita, esimerkiksi ettei meidän joukkueessa hyväksytä myöskään Salmi vs. Filppula -kaltaisia hyökkäyksiä. Nyt edes tästä tapauksesta ei ole tullut IFK:n leiristä minkään näköistä kommenttia.
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melartin toimintaa ilmeisesti herra MM95 pitää aivan hyväksyttävänä.

Olisit samalla luetellut Herra:
Olympiapronssi 1994
MM-hopea 1994
MM-kulta 1995
Olympiapronssi 1998
MM-hopea 1998
MM-hopea 1999
MM-pronssi 2000
SM-kulta 2002
Maailmancup, toinen sija 2004
Olympiahopea 2006
MM-pronssi 2006
Sveitsin mestaruus 2006
MM-hopea 2007
MM-pronssi 2008
Olympiapronssi 2010
SM-kulta 2011
Jne. ja Tms.
 

anonima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Menikö sitten haastattelu tamperelaiselle liian nopeasti, mutta en osaa tulkita Peltosen kommenteista piikkiä Ruutua kohtaan. Mielestäni hän korosti hyväksyvänsä sen, että sikailusta saa ja pitää antaa kuittia ja ne kuuluvat lajiin, mutta Ben-Amorin päällekarkausta ei tälläiseen voi rinnastaa.

Fiksu jätkä, jolla varmaan on kompetenssia puhua "koodista" (mikä itsessään on ihan helvetin typerä käsite). Hyvin pitää pokka, vaikka takuulla sisällä kiehuu.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Eikö voisi kirjoittaa näinkin?(muutin boldatut)

Periaatteessa joo, jos jaksaisin tähän jankkaukseen yhtä enempää osallistua, mutta ei v-ttu pysty (copyright: Jyri Kjäll:) eikä varsinkaan halua. Sen sijaan v-ttu vieköön haluaisin jankkauksen ja ylipäätään koko paskan, joka vie huomiota itse peliltä ja kerää ympärilleen kaikenmaailman twiittaajia, koodipellejä yms. persekärpäsiä sekä poliisitutkintojen ja eduskuntakyselyjen kaltaisia absurditeetteja, loppuvan. NYT.
Eli: kenenkään kimppuun ei vaan hyökätä täysin "nollatilanteessa" takaapäin ja mätetä tajuttomaksi tai muuten vahingoiteta raivohulluna. Yksi lysti onko mättäjä Allu Lähteenmäki, se yksi joka murjoi Tommi Kovasta Jyväskylässä, Semir Ben-Amor vai Möttönentöppönenlöppönen - ja sama pätee hyökkäysten kohteisiin.
Sitä saa mitä tilaa yms. normaalit pinnanpalamiset ovat erikseen - mutta kyllä aikuisten ammattijätkien pitää pystyä pelaamaan ilman, että yksi urpo sekoittaa kaikkien päät ja pelin. Vaikka olisi (kuten usein on) täysi vatipää. Valmentajien vastuusta ei viitsi edes aloittaa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Hienoa, että Peltonen on noinkin hyvässä kunnossa, eikä niska ollut poikki. Mutta täytyy ihmetellä, kuinka hyvin Ruutu on onnistunut tehtävissään, siellähän on koko HIFK:n paletti ihan sekaisin yhdestä Jarkosta. Mutta ehkä osuutensa on myös koko joukkueen sekavahkolla tilanteella ja Jarkon taklaus ja sen jälkeinen johdon menetys pisti keskittymisen valmennusta ja kapteenistoa myöten pois oleellisesta harjoituskaudella eli pelin kehittämisestä. Jarkko oli ikään kuin hyvä tekosyy, ettei tarvitse miettiä omia tekemisiään. Ja tuo koodista jauhaminen on todella väsynyttä myös Villeltä. Jarkon kanssa on käyty monet arvokisat ja varmasti Villekin tietää mikä Jarkko on miehiään. Kannattaa jättää mies rauhaan ja keskittyä vaan pelaamiseen.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Niin, mikä on Ruudun osuus tässä koko sopassa?

Hyvin merkittävä. Sormunen ehti jo paljastamaan, että Jarkko Ruutu on saanut IFK:n täysin sekaisin. Peltonen vahvisti haastattelussa asian uudestaan.

Voisi jopa yleistää, että IFK:n tie urheiluseurasta takaisin kohti Tutinaa & Tötinää -clubiksi saattoi hyvinkin käynnistyä jo siitä, kun Jarkko Ruutu teki sopimuksen Jokereiden kanssa :).
 

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Välitilinpäätös

Tällä hetkellä HIFK:
-kapteeni telakalla
-Joukkue valmentajineen sekaisin ja siihen syynä ruutu
-jotain pelikieltoja tulossa
-fanit inhoavat edelleen pirkkoa, SBA:ia ei inhota, koska Villekään ei inhoa

jokerit:
-ei kukaan telakalla, ketään ei oikeasti edes sattunut
-joukkue anteeksi pyytänyt ja synneistä vapautunut
-pelikieltoja tulossa
-fanit jumaloivat ruutua mutta ovat aivan sekaisin kun kukaan ei pyydä anteeksi mistään, eikä myönnä tai ota vastuuta siitä, ettei ketään ole satutettu

Kausi käyntiin!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pätkäisin alun vaan, mutta koko teksti on totta. Mutta Miksi siitä pitää julkisuudessa itkeä?

Niin, tätä ihmettelenkin. Tottakai HIFK-fanit itkevät kun Ruutu kyykkää ja tekee kaikkea likaista. Ei tuommoiset kuulu tähän lajiin, että vastustajaa yritetään satuttaa. Sitä ihmettelen, että miksi Ruutu valittaa lehdistölle, että Melart hyökkää hänen kimppuun? Luulisi hänen tietävän, että tämmöistä voi käydä kun pelaa likaisesti eikä vastaa teoistaan. Myös te jokeri-fanit itkette Melartista kuinka hän kohtelee kaltoin Ruutua ja kuinka yrittää tätä noutaa ja jotkut jopa rinnastavat tapausta Peltosen tapaukseen mikä ei ole lähelläkään sitä. On selvää, että oman joukkueen fanit reagoivat siihen jos omaa pelaajaa kohdellaan kaltoin, te reagoitte siihen kun Ruutua kohdellaan kaltoin ja me siihen, että Ruutu kohtelee muita kaltoin.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Hienosti on Ruutu kyllä ruutunsa hoitanut Jokereissa. Paljon paremmin kuin odotin. Toki siellä seassa on muutamia hölmöilyjäkin, mutta pääasiassa hienoa työtä. Koko IFK-organisaatio on täysin vittuuntunut ja sekasin Ruutua kohtaan ja sekös Jakkea varmaan naurattaa. Olisi varmaan mukavaa, jos Jakke olisi osaa omaa joukkuetta, ei noin arvokkaita pelaajia montaa liigassa ole.

Juu, keskittykää vaan koko joukkue Ruutuun, eiköhän meiltä löydy ihan muitakin ratkaisijoita.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Hienosti on Ruutu kyllä ruutunsa hoitanut Jokereissa. Paljon paremmin kuin odotin. Toki siellä seassa on muutamia hölmöilyjäkin, mutta pääasiassa hienoa työtä. Koko IFK-organisaatio on täysin vittuuntunut ja sekasin Ruutua kohtaan ja sekös Jakkea varmaan naurattaa. Olisi varmaan mukavaa, jos Jakke olisi osaa omaa joukkuetta, ei noin arvokkaita pelaajia montaa liigassa ole.

Juu, keskittykää vaan koko joukkue Ruutuun, eiköhän meiltä löydy ihan muitakin ratkaisijoita.

Lue torstain Urheilulehti. Puhu arvokkaasta pelaajasta lukemisen jälkeen.

Ps. Tekstisi on vähän kuin puhuisi kuvankauniista vaimosta, joka sillointällöin käy vieraissa. Tosi mukavaa kun on sellaisen löytänyt, moni on varmasti kateellinen. Toki hän käy joskus vieraissa, mutta noin pääpiirteittäin.

Unohdinko mainita että mulla loppu kaikki kunnioitus Juuso Salmea kohtaan lauantaina, mutta hyvä että jääkiekkomaailmasta löytyy ihmisiä, jotka nauttivat siitä että omassa joukkueessa pelaaja kyykistyy taklauksen tullessa. Mun joukkueeseen Juuso Salmi ei enää mahdu, oli kyse käskytyksestä tai ei. Ihan sama.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä ihmettelen, että miksi Ruutu valittaa lehdistölle, että Melart hyökkää hänen kimppuun? Luulisi hänen tietävän, että tämmöistä voi käydä kun pelaa likaisesti eikä vastaa teoistaan. Myös te jokeri-fanit itkette Melartista kuinka hän kohtelee kaltoin Ruutua ja kuinka yrittää tätä noutaa ja jotkut jopa rinnastavat tapausta Peltosen tapaukseen mikä ei ole lähelläkään sitä.

Kysehän on siitä, miten Melart näitä muistutuksiaan hoitaa. Ilmeisesti Melart on täysin idiootti tai taustalla on valmennuksen noutokäskytys, mutta mikään joukkue ei varmasti vaihtaisi yhtä joukkueen tärkeimmistä pelaajista vastustajan jämäpakkiin kahden minuutin pelin jälkeen.

Jos haaste olisi tullut kolmannessa erässä ottelun jo ratkettua, niin uskon, että myös Ruutu olisi mukaan lähtenyt.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Jännää, miten värilasit ihmisen mielipiteisiin vaikuttavat. Jos Rudi olisi HIFK:n pelaaja, ja Peltonen Jokereiden, epäilen, että Maukat ja Masentajat täällä huutelisivat kuten nyt tekevät. Joskus voi yrittää nostaa itsensä ihmisenä tavallista korkeammalle, ja yrittää katsoa isompaa kuvaa.

Sen kummemmin en kantaa ota, koskaa mitään uutta keskusteluun ei voi tuoda.
 
Menee hieman OT mutta liittyyhän tämä aasinsilta hieman HIFK:n ja uhkauksiin ja koodistoon. Jännä nähdä miten tämä Jokereiden ja HIFK:n välinen "kostonkierre" jatkuu ja verrataan sitten jatkossa tulevan Vitjazin ja Minskin ottelun tapahtumiin. Saa nähdä miten KHL hoitaa asian jos uhkaukset toteutuu..

Linkki vie MTV3:n uutiseen, jossa Vitjaz uhkaa kostaa Karalahdelle harjoitusottelussa tapahtuneen taklauksen. Kyllä jääkiekko saa nyt kyseenalaista huomiota ja media herkuttelee näillä uutisilla.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Lue torstain Urheilulehti. Puhu arvokkaasta pelaajasta lukemisen jälkeen.

Ai jotain Seppäsen jorinoita..huhheijaa. Kaverin antipatiat Ruutua kohtaa ovat jo niin naurettavat, etten nyt ihan sen takia 7 päivää lehtiä ostele.
 

Masentaja

Jäsen
Jännää, miten värilasit ihmisen mielipiteisiin vaikuttavat. Jos Rudi olisi HIFK:n pelaaja, ja Peltonen Jokereiden, epäilen, että Maukat ja Masentajat täällä huutelisivat kuten nyt tekevät. Joskus voi yrittää nostaa itsensä ihmisenä tavallista korkeammalle, ja yrittää katsoa isompaa kuvaa.

Sen kummemmin en kantaa ota, koskaa mitään uutta keskusteluun ei voi tuoda.

Ei ole tapana nostella itseäni muiden yläpuolelle. Mutta, niinku tossa kirjotin, mieluummin ruutu omaan joukkueeseen kuin mihinkään muuhun liigajengiin. Siitä on omassa jengissä kaikista vähiten haittaa...
 
Peltosen haastattelu alleviivaa sitä, että Ruutu on päässyt todella pahasti IFK-pelaajien ja jopa valmennuksen ihon alle. Jakke tulee varmasti hämmentämään jatkossakin ja pelaamaan omalla pelityylillään, ja jos kerran Peltonenkin antaa siunauksen Melartin toiminnalle niin sama ralli tulee jatkumaan jatkossakin.

Niin tulee, sillähän se on uransa ja miljoonansa tehnyt. Varmasti harmittaa kun muut voi pitää vaan koodistonsa. Eikä ukko tätä ole pahemmin edes kieltänyt.

Seppänen nyt luultavasti puffaa lehteään. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun ulisee koodistosta ja Ruudusta eikä saa päähänsä ettei se Ruutua kiinnosta.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Ei ole tapana nostella itseäni muiden yläpuolelle. Mutta, niinku tossa kirjotin, mieluummin ruutu omaan joukkueeseen kuin mihinkään muuhun liigajengiin. Siitä on omassa jengissä kaikista vähiten haittaa...

En nyt sinua ainoastaan tarkoita, mutta moni keskusteluun osallistuvista näkee putkellaan vaan HIFK-pelaajan Jokeri-pelaajaan kohdistuneen kaltoinkohtelun, tai päinvastoin. Millään muulla ei ole väliä, kuin sillä, että kannattamaansa joukkuetta on tylytetty, ja sehän ei käy. Lopputulemana keskustelu junnaa paikallaan, ja minkäänlaisen lopputulemiin ei voi päästä.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
En aio muuten lähteä tähän jankkaamiseen mukaan mutta tästä yksi pointti. Jokerilaiset+aika monet HIFK-fanit tuntuvat tajuavan sen että SBA lähti käskystä tuohon hommaan.

Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää että Melart toimii samoin? Kauankohan tulis peliaikaa+hyväksyntää kopissa jos tekisi noita juttuja omasta päästään?

Eli suomeksi: sekä SBA että Melart että varmasti myös nämä muut pöhlöt lauantailta ovat ihan tavallista jalkaväkeä ketkä tottelevat niitä penkintakana istuvia kenraaleja. Miksiköhän sitä ei tehty pleijareissa? Niinpä.

Ruutu asettaa itsensä koodiston ulkopuolelle(tai ihan millä nimellä haluatte sitä kutsua) mutta silti odottaa saavansa samaa kohtelua kuin kanssapelaajansakin.

Mutta onhan tuo Rudin jahtaaminen käynyt jo ihan epätoivoiseksi HIFK:lta. Nyt voisi alkaa kehittelee jo uutta taktiikkaa. Jospa vaikka annettas Jarkon ottaa niitä jäähyjä ja ME tehtäs niitä maaleja vaihteeksi. Vähän kuten naapuri teki viime la.

Lainaan kokonaan! Tässähän tämän tapauksen pointti mun mielestä...

Onneksi Villelle ei käynyt pahemmin ja toivottavasti välikappaleena toiminut Semir (vaikka törkeen överiksi vetikin) ei saa merkintää rikosrekisteriin vaan ainoastaan kunnon pelikiellon.

Vituttaa vaan kun oikeat syylliset taas pääsee kuin "koirat veräjästä" ja tällä en nyt kuitenkaan tarkoita Jakkea vaikkei todellakaan mikään pulmunen ole...

Pekku naapuriin yleisestä subjektiivisuudesta ja kokonaiskuvan näkemisestä!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Aika kylmän laskelmoidulta vaikutti. IFK ja Peltonen tietävät että Ville saa asemastaan johtuen ns. suuren yleisön tuen taakseen ja likavati oli helppo sysätä pelkästään Jokereitten puolelle näin. Suoraselkäisintä olisi ollut edes sivulauseessa mainita että nyt tuli itsekin töppäiltyä, et ei näin ja jatkossa viisaammin. Mutta kun ei mainittu.

Olisin myös odottanut että edes Peltosella olisi ollut munaa myöntää oman joukkueensakin hölmöilyt. Sen sijaan syyllisiä oli vain Kekäläinen, Väänänen, Hahl ja tietenkin koodistoa jatkuvasti rikkova Ruutu. Oman joukkueen toiminnasta ei tullut sanaakaan, tai tuli maininta Melartin toiminnasta joka sai Villen siunauksen. Asia on joka tapauksessa Jokereiden ja ainakin minun osalta loppuunkäsitelty. Se että IFK leiristä ei faneja lukuunottamatta löydy miehiä tunnustaa oman joukkueen rajojen rikkomisia on yllätys.

Kaikesta huolimatta toivon Villen pikaista paranemista ja paluuta tositoimiin, toivottavasti se olisi jo 13.9. kauden avauksessa. Jokerit on omalta osaltaan sulkenut pandoran lippaan ja luvannut että lauantaina nähdyn kaltaiset tapahtumat eivät tule toistumaan, myös Ben-Amoria on joukkueen sisäisesti rangaistu. Eiköhän tämä ollut tässä, jos IFK haluaa jatkaa vihanpitoaan Jarkkoa kohtaan siinähän pitää, Jokerit toivottavasti jatkossa keskittyy taitokiekkoon ja lätkänpelaamiseen, koskee myös Jarkko Ruutua. Hukkukoon brändi omaan erinomaisuuteensa ja olkoon mainoslauseensa vanki.
 
Viimeksi muokattu:

Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta täytyy ihmetellä, kuinka hyvin Ruutu on onnistunut tehtävissään, siellähän on koko HIFK:n paletti ihan sekaisin yhdestä Jarkosta.

Jarkko Ruudun asennetta vastaava suhtautuminen omaa ammattiaan kohtaan on ehkäpä kokilla, joka virtsaa ikävän asiakkaan ruokaan. Kai sekin on jonkun mielestä hauskaa ja kertoo onnistumisesta tehtävässä. Pettymys on se, ettei Pasi Sormuselta löytynyt edes sitä ritusta ammattitaitoa lopettaa tätä järjetöntä kostonkierrettä heti alkuunsa. Lämsästä ei puolestaan kannata edes puhua; ehkä huomenna alkaisi hänelläkin olla ajatus kasassa.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En nyt sinua ainoastaan tarkoita, mutta moni keskusteluun osallistuvista näkee putkellaan vaan HIFK-pelaajan Jokeri-pelaajaan kohdistuneen kaltoinkohtelun, tai päinvastoin. Millään muulla ei ole väliä, kuin sillä, että kannattamaansa joukkuetta on tylytetty, ja sehän ei käy. Lopputulemana keskustelu junnaa paikallaan, ja minkäänlaisen lopputulemiin ei voi päästä.

Nimenomaan, ja tässä olisi ollut Ville Peltosella, joukkueensa kapteenilla ja legendalla mahdollisuus myöntää, että molemmin puolin tuli hölmöiltyä, mutta Peltonen päättääkin puolustella Melartin tekoa, itkeä Ruudusta ja jättää oman joukkueensa törttöilyt ilman mitään kommenttia. Aivan käsittämätöntä.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän tämä case ala olemaan aikalailla jo suljettu ja sehän meni loppujen lopuksi HIFK:n kannalta aikalailla niin kuin pitikin. Tosin parin tärkeän pelaajan loukkaantumisen vaati ja viikonlopun matseista ei jäänyt mitään käteen. Koko kansa näkee kuitenkin Jokerit kaiken pahana ja paskana. HIFK kerää sympatiat. :D

Voisi sanoa että Ville hoiti haastattelun kanssa homman kotiin.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisin myös odottanut että edes Peltosella olisi ollut munaa myöntää oman joukkueensakin hölmöilyt. Sen sijaan syyllisiä oli vain Kekäläinen, Väänänen, Hahl ja tietenkin koodistoa jatkuvasti rikkova Ruutu.

Jep, siis tätä nimenomaan hain. En tiedä oliko oma viesti sitten vähän vaikeaselkoinen mutta tosiaan odotan edelleen sitä vastuunkantoa myös IFK:lta/Peltoselta. En kylmää mediapeliä Jokereitten/Ruudun suuntaan.

Toisaalta, jos se keskittyminen on noin vahvasti yhdessä miehessä niin antakoot sitten mennä vaan. Varmaan olisi mm. oman pelin kuntoonlaittamisessakin tekemistä jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös