Ville Peltonen HIFK:hon

  • 879 112
  • 2 331

Bronco

Jäsen
Pitää myös muistaa, että kun ihminen vanhenee, jossain vaiheessa on vaikeaa hyväksyä, että jää kelkasta, kauden alku oli SBA-keissin vuoksi muutenkin vaikea, ja ilmeisen nihkeä alku, suuri vastuu joukkueesta - tämä ilmenee yliyrittämisenä ja nyt se tuli esille väärällä tavalla. Samaahan oli Helmisen viimeisinä vuosina kun alkoivat rajat tulla vastaan ja pinna olla koko ajan tiukemmalla.

Kuten mainitsit, Helmisellä oli varmasti paineensa joukkueen menestyksestä ja oman potkun riittämisestä. Nähdäkseni se lopullinen pinnojenpolttaja liittyi kuitenkin aina oikeudenmukaisuuteen, tarkemmin ilmaistuna sen puutteeseen.

Muuten ei juuri ketjun aiheeseen lisättävää. Ei ole yllätys, että HIFK-osiossa osataan purkaa vaikeitakin asioita näin asiallisesti auki ja varsinkin viimeisimmillä sivuilla on ollut hienoja kirjoituksia.

Ylilyöntejä sattuu kaikille, niistä rangaistaan ja mennään eteenpäin.
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tottakai Ville Peltonen on legenda ja saa erikoiskohtelua ja niin pitääkin olla.
Muutenhan viestisi oli ihan näppärä, mutta mitä tällä haetaan takaa? Samoilla säännöillä pelannee, vaikka olisi yksin nostanut Suomen lamasta. Todellinen lätkäjätkä ei itselleen mitään erikoiskohtelua edes kaipaa.

Hienosti on Peltonen todella syvällä monen naapurifanin ihon alla ja Jokerivalmennuksen organisoiman Ben-Amor -hyökkäyksestä päätellen näin on asia myös Jokeri-joukkueenkin kohdalla. :)
Ja puolestaan jokerikannattajat monen hifk-fanin ihon alla, kun seuraa tätä ruikutusta ja tarvetta nostaa itseään jalustalle. :)

Ja alla jälleen yksi lisää.
 
Viimeksi muokattu:

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja puolestaan jokerikannattajat monen hifk-fanin ihon alla, kun seuraa tätä ruikutusta ja tarvetta nostaa itseään jalustalle. :)

Enpä usko kenenkään olevan HIFKin kannattajien ihon alla, ihmetyttää vain miten moderaattorit antavat teiniangstisten kolikonheittäjien trollailla pitkin palstoja. Henkilökohtaisesti mua ei edes kiinnosta mitä mieltä radanvarren Travoltat on Peltosesta, tai mistään muustakaan. Jokerit on lätkämaailman persut, itkevät joka asiasta vaikka se ei edes liittyisi niihin mitenkään.
No, oman sivistyksen puutteensa ne vain paljastavat möyhöämisellään.

Nordiksen karavaani kulkee ja Ilmalan koirat räksyttää. Kaikki hyvin Suomen maassa. Paitsi meidän valmennus, pakisto, Nordiksen kaljanhinta ja ilmasto.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Muutenhan viestisi oli ihan näppärä, mutta mitä tällä haetaan takaa? Samoilla säännöillä pelannee, vaikka olisi yksin nostanut Suomen lamasta. Todellinen lätkäjätkä ei itselleen mitään erikoiskohtelua edes kaipaa.

Mun mielestäni SamSal asetti kiihkottomasti HIFK:n & narrien ulkopuolelta Villen oikealle paikalleen. Ei ole kyse kuvottavasta janikiviharjusta, vaan oikeasta lätkäjätkästä. Onko joku HIFK-fani oikeasti (en provoa, vaan kysyn) ollut sitä mieltä, että Plihal-casesta ei kuuluisi Villelle rangaistusta? 4 ottelua on ihan normituomio tuosta ja itse ennustin & hyväksyin sen. Se oli oikea lätkäjätkän kohtelu. Jos ajelijana olisi ollut tunnettu hämmentäjä, olisi tuomion kuulunut olla kovempi. Erikoiskohtelua olisi ollut tehdä tilanteesta isompi kuin se olikaan. Tilanne täytyikin pitää juuri 4 ottelun pelikiellon arvoisena ja siitä pinnat Liusjärvelle.

Ja puolestaan jokerikannattajat monen hifk-fanin ihon alla, kun seuraa tätä ruikutusta ja tarvetta nostaa itseään jalustalle. :)

Ei pidä paikkaansa, ei ole kyse "monista" jokerikannattajista, vaan lähinnä yhdestä tietystä nimimerkistä, joka jaksaa vuodesta toiseen naukua joka ainoasta HIFK-casesta omaa negaansa. Hyvin rasittava missio jääkiekon keskustelupalstalla. Oikeassa olet siinä, että tämä yksi hahmo on selkeällä väsytystaktiikalla päässyt jo ihon alle. Hyvin suuri osa jokerifaneista on hyviä kiekkokeskustelijoita ja kuulut itsekin tuohon joukkoon. Ei täällä nyt mitään konsensusta halutakaan ja on vain hienoa, että on erilaisia näkemyksiä. Itse kaipaan enemmän nimenomaan keskustelua kuin angstisia onelinereita.
 
scholl

Jäsen
Minä en ymmärrä näkökulmaa, että jonkun pitäisi saada enemmän pelikieltoa, jos on tehnyt samaa ennenkin. Teosta pitäisi aina tulla teon mukainen rangaistus. Jos sikailee useammin niin silloin on useammin pelikiellossa. Ei se mene oikein niin, että nimi ratkaisee, millaisen pelikiellon joku saa. Pitää katsoa sitä, onko teho tahaton vai tahallinen ja kuinka törkeä ja mihin se teko johtaa, ts. kuoleeko joku tai vakavasti loukkaantuu. Lätkässä on jotain ihmeellisiä ei-oikeusvaltion sääntöjä kuten se, että ihmetellään sitä, että uhrin vammat vaikuttavat tuomioon. Ei pitäisi muka vaikuttaa, vaikka se juuri nimen omaan on ainoa olennainen asia, mitä kävi. Toinen omituinen juttu on se, että nimi vaikuttaa siihen tuomioon, ts. entinen rikehistoria. Se on oikeuskäsityksen vastaista vastenmielistä touhua Sampo-jätkältä.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Hienosti on Peltonen todella syvällä monen naapurifanin ihon alla ja Jokerivalmennuksen organisoiman Ben-Amor -hyökkäyksestä päätellen näin on asia myös Jokeri-joukkueenkin kohdalla. :)

Olen tästä sekä samaa että eri mieltä. Me fanit suhtaudutaan omaan joukkueeseen intohimoisesti ja hyvä niin. Mielipiteiden subjektiivisuus littyy tähän voimakkaasti, joka luo mielipiteiden välille ristiriitoja ja asioilla on tällöin tapana kärjistyä. Itse uskon, että aikamonella kirjoittajalla ne todelliset mielipiteet ovat lopulta pari napsua maltillisemman puolella. Voin tässä asiassa ainakin nostaa oman käteni pystyyn. Aivan varmasti Ville on monenkin Jokerifanin ihon alla, mutta samalla lailla se on ihon alla monen muunkin joukkueen kannattajalla. Me pelataan samalla tontilla ja kilpaillaan sm-liigan lisäksi joka kausi Stadin mestaruudesta, joten aika luonnollista on se, että naapurin asiat kiinnostaa enemmän, puolin ja toisin, kuin mökkikunnassa asuvan serkun asiat.

Siitä mistä olen kanssasi hieman eri mieltä on se, että en usko Villen olevan Jokeripelaajien ihon alla. Ville ei ole mikään sikailija joka jatkuvasti vaarantaa kanssapelaajien terveyden. Lisäksi Jokereiden ja HIFK:n pelaajat tuntevat toisensa myös siviilissä ja ovat usein myös hyviä frendejä kaukalon ulkopuolella. Sen mitä mä olen monestakin eri lähteestä kuullut niin Ville on siviilissä erittäin asiajätkä, jolla on kaiken muun lisäksi poikkeukselliset johtajaominaisuudet ja kavereita löytyy myös täältä naapurin kopista. Ei Semirin tarvinnut kovin kauaa kopissa kysellä Villen numeron perään, kun oli jo näppäilemässä soittoa Villelle. Nämä meidän kahdenkeskiset väännöt tuskin koskaan tulee loppumaan, virtuaalisesti vittuillaan naapurin aidan yli puolin ja toisin ja nauretaan kun se naapurin ruohonleikkuri osuu kiveen unohtaen, että se oma ruohonleikkuri on huollossa samasta syystä.

Jos joku Jokerifaneista tai minkään muunkaan joukkueen faneista ei arvosta Villen saavutuksia kiekkoilijana se tuskin kiinnostaa Villeä hirveästi. Valtaosa kiekkoscenessä mukanaolevista ja pitkänlinjan jääkiekkodiggareista varmasti osaa arvostaa Villen uraa ja ymmärtää sen faktan, että vain murto-osa jääkiekkoa ammatikseen pelaavista saavuttaa koskaan edes alkua siitä, mitä Villen ura on pitänyt sisällään. Villestä leivotaan uran päätteeksi jääkiekkoleijona ja on syytä muistaa ettei sitä tehdä pelkästään vuoden 95 ansioista. Mä uskon vahvasti, että Ville tulee tekemään myös poikkeuksellisen uran valmennuspuolella peliuransa päätteeksi.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Itse uskon, että aikamonella kirjoittajalla ne todelliset mielipiteet ovat lopulta pari napsua maltillisemman puolella. Voin tässä asiassa ainakin nostaa oman käteni pystyyn.

Hyvää, kiihkotonta settiä ja samoin nousee käsi täältä. Kun katson matsia livenä, suurimmat tunteet jäävät aidosti jäähalliin. Poikkeus oli 1.9. tapahtumat, jotka näin ylipäätäänkin vain kuvanauhalta. Mua myöskin huvittaa se, kuinka kaukana Jatkoajan maailma on pelaajien maailmasta. Täällä kuvitellaan jotain helvetillistä vihaa joukkueiden kesken. Liigapelaajan näkövinkkelistä vedetään 60 ottelun raskasta sarjaa, eikä kenelläkään pelaajalla ole oikeasti edes aikaa jäädä roikkumaan ja märehtimään yhden matsin tapahtumia. Karavaani kulkee koko ajan ja sitä mukaa kun SM-liiga on ammattimaistunut, pelaajat ovat entistä enemmän vain palkkasotureita duunissa. Keskivertotasolla HIFK-pelaaja vihaa jokeripelaajia ja sama päinvastoin suunnilleen saman verran kuin Iltasanomien ja Iltalehden työntekijät keskenään. Tai Nordean ja Osuuspankin. Eli pyöreästi nollan verran. Kunhan tekevät duunia tällä hetkellä eri jengeissä ja joskus kenties taas samassa.

Sen mitä mä olen monestakin eri lähteestä kuullut niin Ville on siviilissä erittäin asiajätkä, jolla on kaiken muun lisäksi poikkeukselliset johtajaominaisuudet ja kavereita löytyy myös täältä naapurin kopista. Ei Semirin tarvinnut kovin kauaa kopissa kysellä Villen numeron perään, kun oli jo näppäilemässä soittoa Villelle.

Näin se menee. Ja jos meidän kapteenilla on asiaa Ossi Väänäselle, niin ei hänenkään tarvitse kysellä Ossin numeroa Jokerien toimistolta.

Jos joku Jokerifaneista tai minkään muunkaan joukkueen faneista ei arvosta Villen saavutuksia kiekkoilijana se tuskin kiinnostaa Villeä hirveästi.

No eipä onneksi kiinnosta. Yhtä vähän Teemu Selännettä kiinnostaa joidenkin HIFK-fanien antipatia häntä kohtaan. Fanit ovat vain rannaltakatsojia, jotka huutavat ulapalle miten niitä paatteja pitäisi oikeasti ohjata. Vailla minkäänlaista käsitystä siitä, miltä merellä tuntuu.

scholl: Otetaanhan siviilioikeudessakin huomioon teon toistuvuus ja rikoksen uusija saa kovemmat rapsut kuin ensikertalainen. Musta tämä on ihan oikein. Oikeussysteemin tarkoitushan on se, että rangaistu ns. ottaa opikseen ensimmäisistä rapsuista, eikä ole ensi viikolla uudestaan esillä seuraavan pahoinpitelyjutun takia. Samalla logiikalla erotetaan murha ja tappo toisistaan. Tilanteet ovat yksilöllisiä kaikesta huolimatta ja myös rangaistavan aikaisempi historia tulee ottaa huomioon. Sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä.
 
Murha on suunniteltu, tappo ei. Tätä logiikkaa pitäisi lätkässäkin painottaa. Onko joku teko suunniteltu ja kuinka tahallinen. Ehkäpä siviilioikeudessakin otetaan toistuvuus huomioon, mutta ennenkaikkea siellä pääsee ensi kertainen nopeammin ehdonalaiseen. Ts. mielestäni voisi olla niin, että rangaistukset olisivat kovempia ja ensikertalaiselle voisi ehkä sitten armahtaa muutaman pelin, mutta jotenkin kummallinen tilanne tämä, jossa teko ei ole se, mikä ratkaisee rangaistuksen, vaan se, kuka tekoon syyllistyy. Ymmärrän tuon opiksiottamisnäkökohdan selkeän tahallisista teoista, mutta toisaalta selkeän tahallisista teoista voisi antaa mielestäni jo heti tuntuvat rangaistukset tyyliin vuosi vakavista teoista. Vahingoista sen sijaan on aivan sama onko jollekin joskus aiemmin tullut rangaistuksia vai eikö, koska pelaaja ei ole tahallaan mitään loukkaantumista aiheuttanut.
 
jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Sakkoako ?

Kirjoittelut ne saa aivan uusia ulottuvuuksia täällä. Vapaa maa vapaat mielipiteet. On hyvä että puututaan akuutteihin aiheisiin ja pohditaan porukalla niitä näillä palstoilla.

Hifk ja Peltonen on erottamaton tapu, jota arvioidessa tai kommentoidessa on pelko joutua shamaanien suihin. Onneksi rohkeita jutustelijoita löytyy tälläkin palstalla pelosta välittämättä.

Pelejä ja pelaajien otteita arvioitaessa on muistettava ,että pelaajat itse päättää miten pelaa ja kohtelee toisia kenttäpelaajia ja vastustajiaan. Säännöt on luotu kaikkien noudatettaviksi ja tuomarit niiden tulkitsijoiksi, hyvä näin.

Mielestäni on voitava ottaa vastaan kritiikkiä oli kyseessä miten arvostettu pelaja tai joukkue. Villen kohdalla voidaan tosin puhua jo idolien idolista, hänen upean uran johdosta. Rapatessa roiskuu ja se roiskiminen toki sallitaan myös näille ns. kulttipelaajille, kaukalossahan kaikki ovat tasa-arvoisia ja samoja sääntöjä noudattavia taustoista välittämättä.

Jos teet virheitä niistä rangaistaan. Näinhän on käynyt tässä Villenkin tapauksessa, hyvä näin , oikeus voittaa.

Ragnaistuksia pohdittaessa olisi mielestäni pelirangaistusten lisäksi siirryttävä rahallisiin sanktioihin eli sakkoihin. Uskon, että sakkojen myötä voitaisi hillitä pelaajien tunnekuohuja. Samoin peleissä sattuneita vahingontekoja toisia kanssapelaajia kohtaan.
Mikäli pelaaja tuomittaisi pelirangaistuksiin joutuisi hän maksamaan sakon muodossa vahinkoa kärsineelle pelaajalle. Toimisi ikäänkuin kipukorvauksena kärsinyttä kohtaan. Yksi pelirangaistus vastaisi vaikka esim. 700€ sakkoa. Tässä voisi olla avain hillitsemään yhä lisääntyneitä väkivallantekoja lätkän piirissä.
 
tuffgong

Jäsen
700!!!€€€ ei ziisus toihan on SaiPan kolmoskentän jätkän puolen kuun liksa. Virmas Masan junnusopparilla ois saanut vetää monta peliä että ois saanut tollasen summan maksettua. Eikös liigassa otettu käyttöön nyt joku osittainen palkan pidätys pelikiellon ajalta? Jätetään noi sakkojen maksut sinne missä pelaajilla on varaa niitä maksaa, eli änäriin. Ei kai sieltä rapakon takaa kaikkea tarvitse apinoida. Pelikieltojen pituudethan rupeaa nyt olemaan suhteutettuna saman pituisia ja se on hyvä asia se.
 
Viimeksi muokattu:

jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
No hei. Tuohon juuri sakoilla pyritään, eli jos rikot niin maksat. Yksinkertaista ja simppeliä. Panee pelaajan miettimään taklaako päähän tai tuuppaako vastustajan selästä pitkin kaukalonreunoja.

Sakkojen kautta varmasti areenat kaunistuisi törkeistä taklauksista. Kyllähän se kirpaisee jos kukkarolla käydään. Tämänkautta pistää pelaajat miettimään todella mitä kaukalossa saa ja kannattaa tehdä. Siinähän se pointti näillä sakoilla onkin!
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ragnaistuksia pohdittaessa olisi mielestäni pelirangaistusten lisäksi siirryttävä rahallisiin sanktioihin eli sakkoihin. Uskon, että sakkojen myötä voitaisi hillitä pelaajien tunnekuohuja. Samoin peleissä sattuneita vahingontekoja toisia kanssapelaajia kohtaan.

Nythän tuo systeemi on niin että pelaajalta pidätetään hänen pelikieltonsa ajalta palkka. Eli sitä kautta nuo sakot ovat jo käytössä.
 
Sakkoliha

Jäsen
Nythän tuo systeemi on niin että pelaajalta pidätetään hänen pelikieltonsa ajalta palkka. Eli sitä kautta nuo sakot ovat jo käytössä.

Tuo nyt on vain muodollisuus säännöissä. Kyllä seura sen palkan maksaa, luki säännöissä mitä tahansa. Peltonen ei menetä tässä casessa muuta kuin 4 ottelua. SBA:lla olisi melkoinen lovi kukkarossa, jos Jokerit oikeasti pidättäisi palkan.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Tuo nyt on vain muodollisuus säännöissä. Kyllä seura sen palkan maksaa, luki säännöissä mitä tahansa. Peltonen ei menetä tässä casessa muuta kuin 4 ottelua. SBA:lla olisi melkoinen lovi kukkarossa, jos Jokerit oikeasti pidättäisi palkan.

Seura joutuu joka tapauksessa sen summan tilittämään liigalle, pidätti sen pelaajalta tahi ei. Eli ei se ole mikään muodollisuus säännöissä, seuralle se voi olla muodollisuus.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Nythän tuo systeemi on niin että pelaajalta pidätetään hänen pelikieltonsa ajalta palkka. Eli sitä kautta nuo sakot ovat jo käytössä.

Järvelä totesi kauden alla tv:ssa, että palkasta pidätetään tietty prosentti. Mutta tarkoittiko tuo nyt sitä, että kuukausipalkasta pidätetään pelikieltopäivien mukainen prosentti, vaiko sitä, että palkkaa ei pidätetä täysimääräisenä, vaan pelikieltopäiviltäkin vain osa palkasta?
 
Maynard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Kärpät, Newcastle United
Tuohon sakon määrän laskemiseen on tietty kaava, olikohan niin, että kun

- 1. pelikielto: kauden palkka jaetaan 120:llä ja kerrotaan pelikieltopelien määrällä
- 2. pelikielto: kauden palkka jaetaan 60:llä ja kerrotaan pelikieltopelien määrällä
- jne.

Mutta olennaisinta edelleen se, että seura maksaa sakon, eikä liigan päässä selvitellä, onko otettu pelaajalta vai ei. Eli ellei seuralla oo omaa sääntöä, niin tokko nämä pelaajien pussista menee.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Mutta olennaisinta edelleen se, että seura maksaa sakon, eikä liigan päässä selvitellä, onko otettu pelaajalta vai ei. Eli ellei seuralla oo omaa sääntöä, niin tokko nämä pelaajien pussista menee.

Käsittääkseni seurojakaan ei koskaan saa maksamaan liigalle omin päin sakkoja, vaan tuollaiset sakot vähennetään TV-rahoista tai muista vastaavista tuloista, joita sm-liigan kautta seuroille tilitetään. Näin ainakin HTT on kertonut ja tietolähde on siis varma, mutta äärimmäisen epäluotettava.
 
Juuri näin. Ehkä pelikielloista pitäisi rankaista rahallisesti seuraa, niin että tuntuu? Mutta ite en kyllä oo noitten rahallisten sankitioiden kanalla. Jos täällä rankaistaisiin pelaajia tai seuroja kovalla kädellä rahallisesti, niin kylläpä sitä HMV surffailua kun kukaan ei uskalla taklata ketään sakon pelossa paskaa olisi mukava seurata.

Edit. Siis musta toi nykyinen käytäntö: tuntuva pelikielto ja prosentuaalinen palkanpidätys on hyvä. Ja joku könttäsumma sakko olisi huono ja epätasapuolinen.
 
JonKorn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,NUFC, Alan Shearer, John Rambo
Peltosen tapauksessa tuo pidätys on 3,3% ainakin mikäli iltapulua on uskominen. Euroissa puhuttiin vähän reilusta 6000

Edit: hidas
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käsittääkseni seurojakaan ei koskaan saa maksamaan liigalle omin päin sakkoja, vaan tuollaiset sakot vähennetään TV-rahoista tai muista vastaavista tuloista, joita sm-liigan kautta seuroille tilitetään. Näin ainakin HTT on kertonut ja tietolähde on siis varma, mutta äärimmäisen epäluotettava.

Tällä kertaa tietolähde on täysin luotettava, vaikka HTT olisikin. Eli fakta on se, että seurat eivät noita sakkoja juuri koskaan maksa itse, vaan ne pidätetään sitten niistä poteista mitä liiga joukkueille maksaa.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tällä kertaa tietolähde on täysin luotettava, vaikka HTT olisikin. Eli fakta on se, että seurat eivät noita sakkoja juuri koskaan maksa itse, vaan ne pidätetään sitten niistä poteista mitä liiga joukkueille maksaa.

Juu, olisi aikamoinen vitsi, jos sm-liiga lähettäisi seuraan laskun, että maksakaa sakot. Onneksi rahoja kulkee myös toiseen suuntaan ja niistä on helppo vähentää sakkojen osuus.
 
scholl

Jäsen
SBA-tapauksessa Keklu myönsi jossain vaiheessa, ettei sitä rahaa pelaajalta oteta eli on sääntö olemassa tai ei niin ei se ainakaan joka seurassa pelaajan maksettavaksi mene. Tahallisiin sekoamisiin sakko voi olla hyvä pelikiellon lisäksi, mutta vahinkoasioissa se on vähän kaksipiippuinen juttu. Ei ole kiva pelata, jos on koko ajan pelko siitä, että jos tapahtuu joku virhe niin siitä joutuu maksamaan rahaa.
 
jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Kipukorvauksia

Tämän sakko idean juju perustuukin juuri näiden törkeiden tööttien poisottamiseen. Elikkä kun annetaan pelirangaistuksia ja kurinpidollisia toimia. Kyllä pelaajat osaa ja oppii pelaamaan niinkuin sääntökirja antaa. Ei lätkänpeluu tuu joidenkin sakkojen takia ikinä muuttumaan neitikiekkoiluksi. Saadaanpa vain törkeydet kuriin.

Toinen pointtini näille sakoille oli korvaus rikottua pelaajaa kohtaan. Kyllähän rikottukin osapuoli joutuu mahdollisen loukkaantumisen johdosta "pelikieltoon" jolloin sakosta saatava korvaus olisi vähintäänkin oikeutettua. Tässä voitaisi varmistaa myös, että sakkokorvauksen lähettäjä on todella rikkonut pelaaja. Sen maksaako todellisuudessa korvauksen seura vai pelaaja jääköön seuran sisäiseksi asiaksi. Rikottu pelaaja saisi kuitenkin "kipukorvauksia" oli ne sitten määrällisesti kuinka suuri tai pieniä, mutta mielestäni moraalisesti ja henkisesti oikeutettuja.
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mun mielestäni SamSal asetti kiihkottomasti HIFK:n & narrien ulkopuolelta Villen oikealle paikalleen. Ei ole kyse kuvottavasta janikiviharjusta, vaan oikeasta lätkäjätkästä. Onko joku HIFK-fani oikeasti (en provoa, vaan kysyn) ollut sitä mieltä, että Plihal-casesta ei kuuluisi Villelle rangaistusta? 4 ottelua on ihan normituomio tuosta ja itse ennustin & hyväksyin sen. Se oli oikea lätkäjätkän kohtelu. Jos ajelijana olisi ollut tunnettu hämmentäjä, olisi tuomion kuulunut olla kovempi. Erikoiskohtelua olisi ollut tehdä tilanteesta isompi kuin se olikaan. Tilanne täytyikin pitää juuri 4 ottelun pelikiellon arvoisena ja siitä pinnat Liusjärvelle.
En missään nimessä tarkoittanut, etteikö Ville olisi oikea lätkäjätkä. Pelikielto on OK, eikä siinä ole havaittavissa mitään erikoiskohtelua Peltosen kohdalla ja hyvä niin. Tartuin vain lainaamaani kohtaan siinä muuten ansiokkaassa viestissä, kun käsitin sen niin, että Peltosen kuuluisi saada jotain erityiskohtelua. Ei kuulu, ei saanut, eikä varmasti itse sitä myöskään halua.

Ei pidä paikkaansa, ei ole kyse "monista" jokerikannattajista, vaan lähinnä yhdestä tietystä nimimerkistä, joka jaksaa vuodesta toiseen naukua joka ainoasta HIFK-casesta omaa negaansa. Hyvin rasittava missio jääkiekon keskustelupalstalla. Oikeassa olet siinä, että tämä yksi hahmo on selkeällä väsytystaktiikalla päässyt jo ihon alle. Hyvin suuri osa jokerifaneista on hyviä kiekkokeskustelijoita ja kuulut itsekin tuohon joukkoon. Ei täällä nyt mitään konsensusta halutakaan ja on vain hienoa, että on erilaisia näkemyksiä. Itse kaipaan enemmän nimenomaan keskustelua kuin angstisia onelinereita.
Joo kyllä. Onhan noita parikin näkyvämpää hahmoa, jotka jaksavat teidän suuntaanne huudella aina tilaisuuden tullen. Vastaavasti näitä hahmoja löytyy joka leiristä, mutta kaikki viimeaikainen vääntö Jokerien ja HIFK:n välillä on saanut porukan herkemmiksi molempien puolella. Esimerkiksi tässä casessa jokerikannattajat kommentoivat herkemmin Peltosen tekoa ja puolestaan teidän fanit tarttuvat helpommin näihin kommentteihin. Syynä keskinäiset väännöt sekä kaukalossa että keskustelupalstan puolella syyskuun ensimmäisestä lähtien. Ilmapiiri tällä hetkellä on valitettavasti otollisempi mainitsemillesi angstisille onelinereille kuin keskustelulle, mutta toivottavasti tämä on muuttumaan päin. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös