Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 316
  • 4 505

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tullut mieleenkään että kesken pudotuspelien tehtäisiin näin. Onkohan koskaan tehty. Mutta mitä enemmän tätä pohtii, sitä fiksummalta idea tuntuu Ville Peltosen kohdalla. Tuskin ratkaisulla päätyyn mentäisiin, mutta sarja voisi hyvinkin nousta eloon Pelsuja vastaan.
Huomaan, että et ole HIFK:n fani. Kato meitä ei oo ennekään huimanneet tällaiset ratkaisut.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
"– Tällaiset jutut kuuluvat meidän matkaamme. Vastoinkäymiset ovat kasvattaneet meistä vahvempia, sen haluamme lauantaina näyttää, Peltonen summasi HIFK:n kannalta murheellisen illan."

Vitut kuulu. 3 vuodessa ei ole kasvanut Peltosen kanssa kuin kyrpä otsaan.

Vieraasta pöydästä huutelen, mutta Marjamäki käytti näitä samoja fraaseja kun tukkaan tuli. Ikään kuin tappio olisikin onnenpotku kun tarinaan kuuluu takaiskut.
 
Tarantula

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Mä tossa röökillä aloin äsken funtsimaan, itselleni kovin epätyypillisesti. Mutta kun kerran meillä on VP:n kanssa se kahden vuoden pahvi käsissä, niin voidaanhan me silläkin mennä eteenpäin.

Mikäänhän ei meitä toki estä hommaamasta toistakin valmentajaa tuonne aitioon. Esimerkiksi sellaista jolla on kokemusta voittamisesta. Jakamaan vastuuta. Tuomaan uutta. Verokonetta hieman urkkineena tullut siihen tulokseen että jollain jorilehterän liksalla saa aika paljon kokemusta penkin taakse ja siitä on hyötyä ihan joka kentälliseen.

Ja ennenkun täällä huudellaan nokkaa tonne, niin hänhän on jo ihan julkisesti tehnyt selväksi että HIFK on jo nähty organisaationa. Sen sijaan J. Jalonen on ilmoittanut pariinkin otteeseen että tuossa on projekti joka voisi kiinnostaa. Mikäli osuu hänen omaan urakehitykseensä ja tulevaisuuden suunnitelmiin.

E: Väärä Jalonen
 
Viimeksi muokattu:

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä hävittävää IFK:lla on jos Peltoselle annettaisiin kenkää jo nyt? Peltosen johdolla IFK ei tule Pelicansia voittamaan ja lienee selviö, että tällaisen pohjakosketuksen jälkeen potkut pitää tulla joka tapauksessa. Kuitenkin jos asian kanssa toimittaisiin hieman etupainotteisesti, niin siitä seuraava ”shokkiefekti” voisi parhaassa tapauksessa olla tarvittava herätys tälle joukkueelle. Muuttuihan Kärpätkin jääkiekkojoukkueeksi kun tajusivat viimein pistää Marjamäen pihalle. Toki myöhässähän tässä ollaan ja rajusti, mutta eikö se olisi kuitenkin sama kääntää kaikki kivet, ettei kuluvan kauden isot satsaukset menisi näin totaalisesti harakoille niin kuin ne ovat nyt Peltosen johdolla menossa?

Ei varmasti IFK mitään siinä häviäisi, jos Peltonen potkittaisiin ulos päävalmentajan paikalta jo vaikka ennen huomista Lahden peliä. Niin surkeaa se joukkueen pelaaminen tällä hetkellä on ja kun selvästi Villellä ei valmentajana ole edes mitään taktiikoita sen kurssin muuttamiseksi.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vieraasta pöydästä huutelen, mutta Marjamäki käytti näitä samoja fraaseja kun tukkaan tuli. Ikään kuin tappio olisikin onnenpotku kun tarinaan kuuluu takaiskut.

Teillä tehtiin todella fiksusti, kun Marjamäki erotettiin ja saitte uuden miehen tilalle, niin kurssi muuttui teillä totaalisesti. Meillä sen seurajohto halusi pitää kaikin keinoin kiinni siitä Peltosen kiintiövirasta ja palkitsi hänet vielä sillä kahden vuoden jatkosopimuksella, vaikka niitä näyttöjä ei ollut hänellä missään vaiheessa edes tämän nykyisen kolmen vuoden pestinsä loppuun hoitamiseen.
 
Tarantula

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Meillä sen seurajohto halusi pitää kaikin keinoin kiinni siitä Peltosen kiintiövirasta ja palkitsi hänet vielä sillä kahden vuoden jatkosopimuksella, vaikka niitä näyttöjä ei ollut hänellä missään vaiheessa edes tämän nykyisen kolmen vuoden pestinsä loppuun hoitamiseen.
Meillä on toki taustalla myös että HIFK:n valmentajapalli on ollut erittäin tuulinen. Ukkoa on tullut ja mennyt. On haluttu tuoda sitä jatkuvuutta myös sen takia että meille on aika vaikea löytää valmentajaa joka haluaa tulla ottamaan urallaan takapakkia sen takia että yksi kausi menee päin seiniä.

Haastavaa rekryä ennen Peltosta, mutta ei tää kyllä nytkään helpommalta näytä.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Meillä on toki taustalla myös että HIFK:n valmentajapalli on ollut erittäin tuulinen. Ukkoa on tullut ja mennyt. On haluttu tuoda sitä jatkuvuutta myös sen takia että meille on aika vaikea löytää valmentajaa joka haluaa tulla ottamaan urallaan takapakkia sen takia että yksi kausi menee päin seiniä.

Haastavaa rekryä ennen Peltosta, mutta ei tää kyllä nytkään helpommalta näytä.
Nyt sitten annetaan signaalia valmentajakandidaateille, että HIFK:ssa saa vetää vihkoon monta kautta putkeen eikä työsuhde ole silti vaarassa. Imu HIFK:n on taattu, tosin halukkaiden pitää jonottaa kauan, kun vain kaksi valkkua mahtuu vuosikymmeneen.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Vieraasta pöydästä huutelen, mutta Marjamäki käytti näitä samoja fraaseja kun tukkaan tuli. Ikään kuin tappio olisikin onnenpotku kun tarinaan kuuluu takaiskut.
Nää veijarit on aika samaa tasoa päävalmentajina. En siis ihmettele yhtään että horinatkin ovat samankaltaisia keskenään.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"– Tällaiset jutut kuuluvat meidän matkaamme. Vastoinkäymiset ovat kasvattaneet meistä vahvempia, sen haluamme lauantaina näyttää, Peltonen summasi HIFK:n kannalta murheellisen illan."

Vitut kuulu. 3 vuodessa ei ole kasvanut Peltosen kanssa kuin kyrpä otsaan.

Jos IFK voittaa mestaruuden on Peltonen nero. Todennäköisempää on kuitenkin että kausi päättyy tiistaina, jolloin tämä kausi on pelaajamateriaalin nähden kenties seurahistorian suurin floppi. Vain kevään 2005 tähtisikermän sulaminen Lukkoa vastaan on verrattavissa oleva mahalasku.
 
F#21

Jäsen
Ei tullut mieleenkään että kesken pudotuspelien tehtäisiin näin. Onkohan koskaan tehty. Mutta mitä enemmän tätä pohtii, sitä fiksummalta idea tuntuu Ville Peltosen kohdalla. Tuskin ratkaisulla päätyyn mentäisiin, mutta sarja voisi hyvinkin nousta eloon Pelsuja vastaan.
Aravirta potkittiin pihalle kahden hävityn Lukko-ottelun jälkeen ja Pena nousi itse penkin taakse.
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Kuten tuolla jo kirjoitinkin, että selkeesti paine näkyy pelaajissa, joka siis heijastuu Peltosesta. Sehän se näissä ns kevään pelaajissa pitäisi ollakkin, että se ikäänkuin syttyy napinpainalluksesta. Ja kyllä tänään kolmanessa oli sellainen flow, että kohta mennään johtoon. Valitettavasti Tapsan virhe katkaisi sen flown. Kokonaisuus kuitenkin sakkasi eikä yhtä lähdetä syyttelemään. Mutta valmennuksella on kovapaikka valita huomiselle veska. Ja mikä tahansa valinta onkaan niin syyttävä sormi osoittaa Peltoseen. Toivotaan valinnan olevan oikea.
Vahva humalatilako näitä saa heittämään? Liigan paras hyökkäys, yksi maali. Taposen yksi päästetty maali sai kaikki kokeneet, änärissäkin pelanneet kenttäpelaajat paskomaan housuun? Villen osaamattomuus VALMENTAJANA, reagoimattomuus, se, ettei ole toimivaa pelitapaa... nämähän ei merkkaa. Paras hyökkäys mutta ei pääse keskeltä läpi, koko perhanan kauden vaan laidasta kulmiin möyrimään. Mutta hei Taposen vika! Kyllä tää tästä, peiliin katsotaan ja fanitetaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit

Tämähän se. Joukkueen alisuoriutumisen syypäät ovat muualla kuin kaukalossa. Lehdessä vikistään jäähyistä kun pelitavaton pelitapa ei tuota mitään. Nuoremmat tärisee, kokeneet möyrii ja hölmöilee. Vaikeudet opettavat. Tätä fania ne eivät opeta vaan kurittavat vuosi vuodelta enemmän.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Aravirta potkittiin pihalle kahden hävityn Lukko-ottelun jälkeen ja Pena nousi itse penkin taakse.
Salmelainen voisi näyttää rintakarvat ja ottaa itse valmennusvastuun. Ville voisi mennä jonnekin petoklubille pitämään puuduttavia puheita vip-vieraille. Tai jotain samanlaista hommaa niinkuin Jutin bisnes Nokia Areenalla.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos IFK voittaa mestaruuden on Peltonen nero. Todennäköisempää on kuitenkin että kausi päättyy tiistaina, jolloin tämä kausi on pelaajamateriaalin nähden kenties seurahistorian suurin floppi. Vain kevään 2005 tähtisikermän sulaminen Lukkoa vastaan on verrattavissa oleva mahalasku.

Aika harvan papereissa se Peltonen olisi mikään kuningas siitäkään huolimatta, vaikka tämä katastrofikausi päättyisikin mestaruusjuhliin. En kyllä itse ainakaan soisi Peltoselle sitä jatkosopimusta, vaikka se mestaruus sieltä jollain ihmeellä tulisikin, koska niin epätasaista tämä kausi on tosiaan ollut ja peli myös usein todella surkeaa katseltavaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Tässä on Peltoskiekon ydinongelma (sitaatti HS):

”PELICANSIN vierasesitys oli kypsä. Vaikka HIFK hallitsi kiekkoa, Pelicans puolusti tiiviisti keskustaa ja pakotti HIFK:n laukomaan kaukaa. Kun vielä maalivahti Kokko ei juuri antanut irtokiekkoja, kotijoukkueen maalinteko oli tuskaista.”

Valmennus ei kykene eikä muuta peliä. Siksi valmennuksen pitää väistyä nyt (jos tällä kaudella väliä).
 
Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Jos Peltonen saa fudut suojatyöpaikastaan niin nähdään miehen oikea taso uudelleen työllistymisen muodossa. Kortisto/divari/kommentaattori tulee olemaan leipälaji. Kolmosellakin miettisin kahdesti haluaako tuota puolukkasuuta natisemaan sinne.

En usko että Liigassa voi työllistyä enää kuin ehkä Kerho - Espoo - Lukko akselilla. Jos jossakin tulee tarvetta tuulettaa valmentajaa. Kerho ja Espoo pohjakastia. Lukolla taas valmentaja scouttaus Virran jälkeen ollut retuperällä. Pelaajalegendan sädekehää latistaa täysin väärä uravalinta hokkareiden naulaan lyömisen jälkeen.

Ja mitä tulee Peltosen puolustelijoihin. Niin kai tuollaisen nipun saa ajoittain pelaamaan hyvää lätkää vaikka Jethro Rostedt videovalmennuksella suoraan Fugen terdeltä? Mitä Peltonen on päävalmentajana koskaan saavuttanut? Tai millaista lätkää sen jengi on pelannut vaikka olisikin onnetar kääntänyt selän ja tullut seinä vastaan? Aika lyhyt tarina jää kerrottavaksi kyseisen valmentajan suuruudesta. Ainoa posi siitä että raikkaasti sekä puolueettomasti sivistyneen ja reilun pelin kannalla, siinä missä muut valmentajat yleensä puolustaa sokeasti omiaan.
 
syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Teet Niemelän elämän aika helpoksi peluuttamalla kulmien kautta peliä.

Sijoittumalla oikein teidät pidetään niskalenkissä koko matsin kuluttaen energiatasot nolliin.

Tällä siirrolla peli Niemelälle 2-0.

Ei ymmärrä miksi et peluuta enemmän keskelle, siellä olisi paraatipaikalla tilaa laukoa vaarallisesti ja jätkät hakkaamaan reboundit sisään.

Tulee lyhyt kevät sulle tällä menolla,

Ville.
 
Greffin

Jäsen
Teet Niemelän elämän aika helpoksi peluuttamalla kulmien kautta peliä.

Sijoittumalla oikein teidät pidetään niskalenkissä koko matsin kuluttaen energiatasot nolliin.

Niemelän Pelicans pelaa samalla tavalla kulmien kautta ja eilen pääsi paljon on huonommin paikoille kuin IFK. Sitä en tiedä miksi molemmat joukkueet pelaavat noin. Todennäköisesti se liittyy vain siihen hyökkäysalueen pelaamisen riskittömyyteen, jotta minimoidaan vastahyökkäykset koska pakisto on huono liikkumaan.

IFK on pelannut kulmien kautta koko kauden ja päästänyt vähiten maaleja runkosarjassa. Se pelasminen ei tule muuttumaan, nyt normaali veskaripelillä ja viimeistelyllä olisi irronnut voitto. Maaliodottama 3.24-1.38. Tuon enempää on odottamaa ja maalipaikkoja hankala voittaa tasaista joukkuetta vastaan.

Maalipaikat tulevat olemaan kortilla jatkossakin. Pelicansin etu on vain se, että voi saada maaleja ilman paikkojakin.

Äärimmäisen tylsähän tuo IFK:n pelitapa on. Siitä ei pääse mihinkään, mutta toisaalta on myönnettävä, että se ajaa vastustajan maalipaikat minimiin toimiessaan.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tullut mieleenkään että kesken pudotuspelien tehtäisiin näin. Onkohan koskaan tehty. Mutta mitä enemmän tätä pohtii, sitä fiksummalta idea tuntuu Ville Peltosen kohdalla. Tuskin ratkaisulla päätyyn mentäisiin, mutta sarja voisi hyvinkin nousta eloon Pelsuja vastaan.
The Sir Pena kenki Aravirran kesken pudotuspelien ja otti itse valmentajan rotsin harteilleen. Legenda, joka ei unohdu.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
En usko että Liigassa voi työllistyä enää kuin ehkä Kerho - Espoo - Lukko akselilla. Jos jossakin tulee tarvetta tuulettaa valmentajaa. Kerho ja Espoo pohjakastia. Lukolla taas valmentaja scouttaus Virran jälkeen ollut retuperällä. Pelaajalegendan sädekehää latistaa täysin väärä uravalinta hokkareiden naulaan lyömisen jälkeen.
Olisi muuten Lukolta kova veto palkata Peltonen jatkamaan Lämsän aloittamaa duunia. HIFK voisi sitten ottaa jo valmiiksi menestyneen koutsin katsomalla CV:tä, kun löytyy Suomen mestaruutta ja maajoukkueen päävalmentajuutta. Sisään astelisi Marjukka "mä oon aina halunnut valmentaa IFK:ta" kuuden vuoden sopparilla Dinojen taputellessa toisiaan selkään samalla, kun ovat tunkeneet Tobbarin tiedotustilaisuuden ajaksi officen kirjoituspöydän alle.

Eiköhän todellisuudessa sama paska jatku, HIFK:n tiputtua Pelsuille Salmelainen ja Peltonen lupaavat ottaa tehdyistä virheistä opiksi, parantaa arkea kääntelemällä kaikki mahdolliset kivet ja hankkimalla muutaman 39-vuotiaan "vahvistuksen" lisää näyttämään esimerkkiä junnuille, joita ei enää ole, koska niistä loputkin on potkittu maakuntiin haittaamasta ukkomiesten hauskanpitoa ja kyselemästä tyhmiä. Projekti jatkuu ja kaikki on hyvin.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teet Niemelän elämän aika helpoksi peluuttamalla kulmien kautta peliä.

Sijoittumalla oikein teidät pidetään niskalenkissä koko matsin kuluttaen energiatasot nolliin.

Tällä siirrolla peli Niemelälle 2-0.

Ei ymmärrä miksi et peluuta enemmän keskelle, siellä olisi paraatipaikalla tilaa laukoa vaarallisesti ja jätkät hakkaamaan reboundit sisään.

Tulee lyhyt kevät sulle tällä menolla,

Ville.

Moni ei tajua, että tuo hyökkäystyyli on nimenomaan tapa puolustaa. IFK:han voitti maalipaikat selvästi ja Pelicans sai kokonaista 6 laukausta kohti maalia kahteen viimeiseen erään. Molemmat maalit lahjoja maalivahdilta.

Minusta IFK ei väsy tuohon hyökkäysalueella kiekon pitämiseen. Yhtään väsyneempiä eivät olleet kuin vastustaja, päinvastoin pelin loppua kohden.

Se on toinen tarina kannattaako näin varovaista peliä ja prosenttikiekkoa pelata. Ehkä, ehkä ei. Tylsää se ainakin on, mutta paskalla maalivahdilla ei pärjää vaikka miten pelaisi, koska aktiivisempi pelitapa tuottaa myös omaan päähän enemmän tilanteita ja Taposelle menee maaleja ilman tilanteitakin.
 
shells

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Se on toinen tarina kannattaako näin varovaista peliä ja prosenttikiekkoa pelata. Ehkä, ehkä ei. Tylsää se ainakin on, mutta paskalla maalivahdilla ei pärjää vaikka miten pelaisi, koska aktiivisempi pelitapa tuottaa myös omaan päähän enemmän tilanteita ja Taposelle menee maaleja ilman tilanteitakin.
Mä kyllä väittäisin, että Taponen on parhaimmillaan peleissä, joissa tulee tasaisesti torjuntoja läpi pelin. Muistelisin, että tällä kaudella muutkin omaan päähän vähälaukauksiset pelit ovat olleet niitä, joissa on hörpännyt vähintään yhden helpon maalin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös