Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 396
  • 4 505

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Kehutaan kun on syytä. Vaikka TPS oli aika paska, niin taktisesti hieno esitys noin surkealla kokoonpanolla.

Oli siinä tietysti Tepekselläki mahdollisuutensa ja olisi voinut päättyä toisinkin, mutta otetaan vastan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Jos ja kun pitää paikkansa -ja miksi ei pitäisi kun se kerran näemmä on selvitetty- niin melkoinen perseily kyllä niillä Villen siihen astisilla näytöillä vetää ovi kiinni vaikkapa siltä Ahokkaalta, ja tehdä suoraan kolmen vuoden kallis diili täysin ilmeisestikin valmentajan ehdoilla vailla mitään erityistä näyttöä sen tueksi??

Kyllä joku jossakin on osannut puhua jonkun pyörryksiin, tai sittten on todellinen esimerkki siitä sisäsiittolasta joka tuntuu jossakin siellä IFK:n syövereissä rehottavan.

Aivan kertakaikkisen absurdi homma, ja antaa samalla vähän väärälaista signaalia tulevia valmentahankintoja silmälläpitäen.

Rukoillaan nyt sitten, että osoittautuu tuon statuksensa arvoiseksi. Vielä ei siitä oikein näyttöjä ole, mutta parin mestaruuden (tällä ja ensikaudella) jälkeen olen valmis sen tunnustamaan, että joku tiesi jotakin paremmin jossakin.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Viimeksi muokattu:

tomechkin

Tosiaan tarkoituksella tai tyhmyyttään toimittaja väärin kirjoittanut tämän. Palkka siis taisi olla sen 80k ja loput pääomatuloa. Eli varsin maltillinen palkka.

Toivotaan, että korjaa virheensä. Aikamoista clickbaittia tai sitten tyhmyyttä
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo on vähän laiskasti kirjoitettu juttu, sillä mainittu 200 000 on pääasiassa pääomatuloja. Palkkatulon osuus siitä on 78 000.

Kiitos molemmille korjauksesta asian suhteen. Alkaa jo vähän järkevämmältä kuulostamaan. Pitäisi lukea paremmin ennen kuin innostuu liikaa, joten pahoitteluni.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kiitos molemmille korjauksesta asian suhteen. Alkaa jo vähän järkevämmältä kuulostamaan. Pitäisi lukea paremmin ennen kuin innostuu liikaa, joten pahoitteluni.
Kannattaa myös huomioida, että tuo Peltosen ansiotulo on vain osasta vuotta. Olisiko 5/21-12/21?
Ts. vuosiansio on enemmän kuin 70-80 k€, eli n. 105-120 k€.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kannattaa myös huomioida, että tuo Peltosen ansiotulo on vain osasta vuotta. Olisiko 5/21-12/21?
Ts. vuosiansio on enemmän kuin 70-80 k€, eli n. 105-120 k€.

Peltonen on ollut myös Saksan maajoukkueen mukana ja tuskin hänkään nyt ihan ilmaiseksi siellä on ollut. Palkka tai palkkio on tällöin nostettu joko verokortille tai laskutettu oman yrityksen kautta, mutta sitäkään emme näistä luvuista näe. Omasta yrityksestäänhän voi nostaa palkkaa tasan niin paljon kuin haluaa ja kassa kestää. Kaikkea ei kannata aina osinkoinakaan nostaa, vaan toisinaan kannattaa maksaa itselleen verotuksellisesti optimaalista palkkaa, koska pääomatulojen veroprosentti on kuitenkin 30/34. Fiksut ihmiset miettivät nämäkin tarkasti etukäteen.

Eli, oikeastihan emme tiedä yhtään, paljonko HIFK on Peltoselle lopulta maksanut :D. Mutta sen tiedämme, että Peltosilla on saatu leivän päälle muutakin kuin ylähuuli.
 
redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tauon aikana on selvästi purettu hyökkäyspeliä atomeiksi ja ainakin tänään oli pari erää hyvä rytmi keskialueen ylityksissä sekä kulmissa pyörimisistä saatiin luotua ihan konkreettisia maalipaikkoja. Suunta on oikea, toivottavasti kehitys jatkuu.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Olisi ottanut edes sen Luodon mukaan. Mitä vitun järkeä pitää luistelutaitoista pakkia Vantaalla, kun muun puolustuksen taso on juuri mitä nyt nähtiin. Täysin puusilmäistä touhua valmennukselta. Tällaista tyhmyyttä peluuttamisen suhteen ei voi selitellä yhtään millään.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Ilmeisesti ei tarpeeksi. Vittu kun tässä organisaatiossa ei näköjään arvosteta mitään muuta kuin tehotonta möyrimistä ja taidolle ei anneta edes mahdollisuutta.
Miksei tämä kaveri voi myöntää, että tekeminen ei vaan yksinkertaisesti riitä??

Heljankohan sai nollapelin äärimmäisen helposti, kiekollinen peli oli täyttä roskaa viimeiset kaksi erää, ja pelihän olisi hyvin voinut päättyä 1-6
 
tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Olisko tämä nyt jo tässä? Kiitos Ville peleistä HIFKssa. 2011 oli kova suoritus. Narrivuodet sitten kauheeta roskaa.

Valmentaminen nyt vain tuntuu olevan aika hankalaa ja ei sovi kaikille.
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Tuli tällainen yksinkertainen oivallus mieleen. Saksan MM-jengissä kun oli Söde ja Peltonen puikoissa, niin selostajat osasivat kertoa julkisena tietona haastattelujen pohjalta, että Ville vastaa jengin hyökkäyksestä ja Söde puolustuksesta. Käy järkeen.

Voisi siis kuvitella, että Murphy vastaa IFK:ssa puolustuksesta. Sehän toimii. Ja Villen päävetoalue on sitten...Niin...
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä liikkuu Ville Peltosen päässä? Uskoisin että tämänkin päivän peliä katsellessa hänen päässään välähtää tiimalasi ja bluescreen vähän väliä. Mainitsinkin jo peliesitykset ketjussa;

Johdat ottelua 1-0. 1 minuutti peliaikaa jäljellä. Kotiyleisö. Lauantai. Yleisö saamassa kolmen pisteen karkkia vastapainoksi kaikelle skeidalle ja kalliille hallin hinnoittelulle.
Mitä tekee Peltonen voiton turvaamiseksi?
Tallberg ja Turska turvaamaan. Siis ei vittu.

Eikä ollut ensimmäinen kerta tällä tai edes viime kaudella kun tätä tapahtuu.

Valaiskaa mua nyt perkele miksi Ville tekee tätä vai oonko mä jo täysin sokaistunut tähän kuraan? 2p JA voitosta huolimatta.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Lisää vaan paskaa housuun.

Aivan mahtava meininki Nordiksella tänää. Jäin jostain ihmeellisestä syystä kotisohvalle, mutta kyllähän tunnelman aisti hyvin telkkaristakin.

Kyllä se siitä.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Laitetaanpa tänne kun avaudu valmennuksesta.
Tuolla toisessa ketjussa oli juttua, en yritä edes lainaa tekstiä kun tuntuu häviävän johonkin hevon perseeseen, mutta Roni Hirvonen ja jne.
Kyllähän Villen, mikä? valmennus, pelikirja tai mikä vittu lie, on ihan onnetonta. Joo, kyllähän äijien ja jätkien, pitäisi osata peli nimeltä jääkiekko. Siellä vaan kaikki on sekaisin kuin, se jonkun nimimerkin mainitsema halpa seinäkello.
Joko pelaajat on niin tyhmiä etteivät tajua Villen ideologiaa tai Ville ei tajua tästä touhusta mitään. Hakkaa päätä siihen kuuluisaan mäntyyn. Siis Ville.
Pitäisi heittää vaan kiekko jäälle ja sanoo pelatkaa!
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Valmennuksen vastuulla on luoda käytettävissä olevalle materiaalille optimaalinen pelitapa. Ihan järkyttävän kaukana tästä ollaan. Peltonen yrittää peluuttaa vauhtikiekkoa Liigan kenties hitaimmalla joukkueella. Täysin ala-arvoinen suoritus valmennukselta ja kaikilta jotka ovat joukkueenrakennukseen sotkeutuneet.
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Peltonen yrittää peluuttaa vauhtikiekkoa Liigan kenties hitaimmalla joukkueella.
Mielenkiintoista, että tämä vauhtikiekko on ainakin kerran onnistunut tällä kaudella, Porissa 16.12.2022, paikan päällä nähtynä. Se oli viihdyttävin peli pariin kauteen. Siinä pelissä HIFK ei peruutellut. En oikein vieläkään ymmärrä, kuinka kontrasti oli niin valtava verrattuna muutamaan muuhun peliin, jotka olen tällä kaudella Nordiksella katsonut.
Porissa kiekko liikkui, keskialueen ylitykset olivat nopeita ja saumattomia, ja IFK karvasi vähintään kahdella pelaajalla päätypleksiin asti.
Iso kysymys, miksi tällaista pääsee todistamaan niin harvoin syyskaudella 2022-2023?
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Ehkä siellä piilotellaan oikeeta pelitaktiikka, niin ettei vastustajalle jää paljon aikaa opetella pelaamaan sitä vastaan. Otetaan tarvittava määrä voittoja että selvitään kevään peleihin ja sitten napsusta vaihdetaan vauhtikiekkoon. Mikään jengi tuskin jaksaisi vetää sitä koko kautta, mutta tuollainen vajaan parin kuukauden pleijaristintin sillä pystyisi vetää.
Siitä sitten tekemään historiaa, kun runkkarin kymmenes voittaa mestaruuden.
Ei tää oo niin vaikeeta hei.

Samalla herätyskello soi ja työt kutsuu.
 
Sipilpe

Mikä ihana skenaario. Saisimpa samana keväänä vielä taloni myydyksi ja voittaisin all inclusive -perheloman johonkin lämpimään.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoin ensimmäisen pelin U20-junnujen kisoissa ja ymmärsin miltä näyttää 'valmentajansa näköinen joukkue'. Harmittaa poikien puolesta.

Jostain syystä ajattelin myös tätä rakastamaani joukkuetta, jossa valmentajien kasvoilta ei myöskään paista se intohimo, rakkaus ja palava onnistumisen halu, joiden tiedän ainakin Villen sisällä roihuavan peliä kohtaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös