Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 063
  • 4 505

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
"Positiivista oli, että teimme kaksi maalia. Monesti ollaan tällä kaudella kahdella maalilla voitettu."

Jotenkin sitä ei haluaisi uskoa, että tällaista tulee IFK:n päävalmentajan suusta ulos. Mutta kerran se maikkarin sivuilla lukee niin lienee uskottava.
Faktaahan tuokin lausunto on, se on sitten eri keskustelu kuinka järkevää tai validia tuollaista on suusta päästää tässä tilanteessa jossa nyt ollaan.

Lyhyessä lehdistötilaisuudessa Peltonen oli jälleen kuin peura ajovaloissa ja totaalisen luovuttaneen oloinen. Usein tämä on viimeistään lopun alkua, mutta näinköhän IFKssa.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
"Positiivista oli, että teimme kaksi maalia. Monesti ollaan tällä kaudella kahdella maalilla voitettu."

Jotenkin sitä ei haluaisi uskoa, että tällaista tulee IFK:n päävalmentajan suusta ulos. Mutta kerran se maikkarin sivuilla lukee niin lienee uskottava.
Piilovittuilu puukäsille ja faneillekin on vaikea laji, mutta sen Ville kyllä osaa. Noilla maalipaikoilla olisi täysin paineettomat pelaajat tehneet noin 14 maalia tänään.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jos Ville kritisoi kärkimiehiä, hänelle itselleen voisi todeta Penaa mukaillen: "Vittu, sä valmennat niitä!"
Luulenpa, että HIFK-n kaltaisessa jumissa olevaa joukkuetta ei juuri kannattaisi "valmentaa" sanan varsinaisessa merkityksessä. Menevät vain enemmän jumiin. Kannattaisi sanoa pojille, että pelatkaa fiiliksellä ihan vain selkäytimestä. En tarkoita mitään pipolätkämeininkiä, mutta sillä pelikäsitykselä ja taidolla, mikä on kullakin luonnostaan ytimessä. ( ja sitä on joillakin todella paljon) Uutta juttua kannattaa tunkea vasta sitten, kun on kyky vastaanottaa sitä ahdistumatta.
 
Speedmaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käy kyllä jo Villeä sääliksi. Seura roikottaa miestä valkkuna, vaikka tulos on seurahistorian huonoimpia ellei huonoin. Jos Ville tietäisi miten tästä voisi parantaa, niin kai se olisi sen jo tehnyt. Ilves laittoi samanmoisessa tilanteessa Raipen armollisesti tien päälle.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara

Seurahistorian huonoin. Ainakin liiga/sm-sarja aikana.

Salmelaisen ja Peltosen palkanneet ihmiset antavat heille potkut ehkä 35-40 kierroksen jälkeen kun kaikki mahdollisuudet sääleihinkin ovat menneet ja seuraavan kauden joukkuettakin on jo kasattu vahvasti päin persettä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Piilovittuilu puukäsille ja faneillekin on vaikea laji, mutta sen Ville kyllä osaa. Noilla maalipaikoilla olisi täysin paineettomat pelaajat tehneet noin 14 maalia tänään.
Faneillehan nyt pitääkin vittuilla. 3 miljoonan joukkue saatu sarjan viimeiseksi niin sitä tuskaa pitääkin oikeutetusti purkaa faneihin jotka siellä hallilla vielä jaksavat käydä todistamassa kaikkien aikojen huonoimman HIFK-valmentajan luomaa umpisurkeaa peliä jossa kaiken kruununa ylivoima, jossa ei olla edes lähellä maalintekoa.
Ja yleensä se on ollut valmentajille lopun alkua, kun aletaan omille pelaajillekin vittuilemaan.
Sitäkin sopii miettiä kenen tehtävä se olisi helpottaa niitä pelaajien paineita.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Luulenpa, että HIFK-n kaltaisessa jumissa olevaa joukkuetta ei juuri kannattaisi "valmentaa" sanan varsinaisessa merkityksessä. Menevät vain enemmän jumiin. Kannattaisi sanoa pojille, että pelatkaa fiiliksellä ihan vain selkäytimestä. En tarkoita mitään pipolätkämeininkiä, mutta sillä pelikäsitykselä ja taidolla, mikä on kullakin luonnostaan ytimessä. ( ja sitä on joillakin todella paljon) Uutta juttua kannattaa tunkea vasta sitten, kun on kyky vastaanottaa sitä ahdistumatta.
Voisin kuvitella, että tätäkin on jo kokeiltu. Jos ei ole, niin äkkiä sitten.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Faneillehan nyt pitääkin vittuilla. 3 miljoonan joukkue saatu sarjan viimeiseksi niin sitä tuskaa pitääkin oikeutetusti purkaa faneihin jotka siellä hallilla vielä jaksavat käydä todistamassa kaikkien aikojen huonoimman HIFK-valmentajan luomaa umpisurkeaa peliä jossa kaiken kruununa ylivoima, jossa ei olla edes lähellä maalintekoa.
Ja yleensä se on ollut valmentajille lopun alkua, kun aletaan omille pelaajillekin vittuilemaan.
Sitäkin sopii miettiä kenen tehtävä se olisi helpottaa niitä pelaajien paineita.
Peltosella ei ole HIFK:n päävalmentajan roolissa varaa vittuilla kellekään. Peli on paskaa ja vastuu on Peltonen/Salmelainen kaksikolla. Se ei ympärille piilovittuilemalla miksikään muutu.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Saiko kukaan selvää mitä Pikkarainen sanoi Peltoselle lehdistötilaisuuden lopussa? Tsemppiä ja sitten jotain….
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Jäämme vielä odottamaan, että kuinka legendaarisiksi nämä Peltosen absurdit haastattelut jäävät. Jos olikin oikeassa ja uskoi ainoana, että kyse on vain ketsuppipullon avautumisesta, niin nostan hattua.

Potkut on nyt ainakin toistaiseksi peruttu.
 
BOL

Luultavasti legendaarisiksi. Todennäköisesti Ville muistaa hyvin Summasen höpinät edelliseltä visiitiltään, jolla Raato veti huomion itseensä.

Mutta rehellisyyden nimissä, eihän Ville nyt sentään ainoana ketsuppipulloihin ole uskonut. Salmelainenkin uskoi. Ja varmaan pelaajat itsekin. Ja muutama muukin.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleenkin, Ville jää valkuksi tai UTJ, Jumppari on nähty. Ville kuuluu kalustoon jatkuvuutena, pitää etsiä paras rooli. Villeä en halua jättää ikinä, vaikka paitaa kattoon ei tarvitsekaan nostaa ellei vie meitä pariin mestaruuteen "urheiluroolissa". Minä haluan ainakin Villen kaltaista jatkuvuutta, joka on aika monessa roolissa ollut jossain hyvä useampaan kertaan. Meidän organisaatiossa on monta paikkaa, jossa napsu voi osua kohdilleen. Ville on myös nykyään mediassa Mr.HIFK kaikkien ulkopuolisten silmissä harhareissuista huolimatta. Mun ajattelu voi olla sisäsiittoista kuten monia muita pestejä jaettaessa on ollut, mutta rehellisyys maan perii! Tsemppiä Ville!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös