TUTKIJOIDEN MUKAAN yhteisöissä on sisäsyntyinen tarve löytää keskuudestaan esikuvia, jotka johtavat joukkoja. Se korostuu urheilussa sekä joukkueiden sisällä että ammattilaislajien markkinoinnissa. Siksi usein penätään värikkäitä persoonia.
Suomessa jääkiekko on ympäristönä erityisen otollinen karismaattisten ja sanavalmiiden yksilöiden erottumiseen, koska kyse on maan seuratuimmasta urheilulajista, joka vieläpä käsitetään voimakkaasti mielikuvien kautta. On taistelua, sotureita ja mieskunniaa. Verta, hikeä ja kyyneliä.
»Jääkiekko on enemmän kamppailua kuin moni muu joukkuepalloilu. Siinä palataan ihmisen muinaisiin vietteihin, viimeiseen mieheen -ajatteluun. Mitä tehokkaammin kykenet vetoamaan niihin, sitä tehokkaammin saat joukot mukaan taisteluun», Norrena tietää.
Kaikkihan tässä ovat näyttelijöitä. Olen varttuessani ymmärtänyt, ettei jääkiekko ole pelkkää pelaamista.
Hän korostaa, että oikeanlaisella puhetavalla ja terminologialla voidaan nostaa asiat myyttisiksi.
»Jääkiekon tapaisessa maskuliinisessa ja mustavalkoisessa kontekstissa ihmisillä on luontainen tarve nähdä asiat taisteluna. Samalla tavalla kuin lapset kokevat leikkinsä. Terävän ja kielellisesti lahjakkaan on siinä suhteellisen helppoa nousta saarnamiehen asemaan», Norrena sanoo.
»Mitä tehokkaammin kuvailet tekemisiäsi elämää suuremmiksi, sitä suositumpi olet. Aiemmin siinä asemassa oli kansallistunne, mutta nykyään, kun sellaiset asiat eivät enää ole niin merkityksellisiä, se on siirtynyt urheiluun, joka elää niin vahvasti tunteissa.»
Norrena vertaa Niemistä entiseen jalkapalloilijaan
Aki Riihilahteen, joka kolumnoi peliuransa aikana englantilaisiin laatulehtiin. Se on ulkomaalaiselle jalkapalloilijalle erittäin epätavallista.
»Hänkään ei ollut erityisen taitava tai lahjakas, mutta loi sosiaalisilla lahjoillaan ja sivistyneisyydellään itselleen aivan erityislaatuisen aseman. Urheileminen on nykyään esiintymistä. Jääkiekkoilijat ovat esiintymisen ammattilaisia. He tuottavat show’ta ja viihdykettä yleisölleen.»
Nieminen yhtyy näkemykseen.
»Kaikkihan tässä ovat näyttelijöitä. Olen varttuessani ymmärtänyt, ettei jääkiekko ole pelkkää pelaamista, vaan on muutakin. Ja että olen tässä näytelmässä merkittävässä roolissa.»
ÄÄNI VÄRISEE. Etuhampaat pureutuvat alahuuleen.
Kun Nieminen oli viime keväänä päässyt kolmen ottelun mittaiselta vilttiketjukomennukselta takaisin tositoimiin ja ratkaissut dramaattisen Tappara–Pelicans-ottelusarjan omilleen, hän antoi Yleisradiolle sykähdyttävän haastattelun. Hetkeen tv-kameran edessä tiivistyi koko se piina, jota kirvesrintoja ikänsä kannattanut oma kasvatti oli kokenut katsoessaan pelaajauransa mahdollisesti viimeisenä keväänä rakasta seuraansa sivusta.
»On ollut raskas viikko. Olen joutunut miettimään monia asioita. Tänään tulin tähän peliin sillä asenteella, että tämä on minun elämäni tärkein peli.»
Itkuisen Niemisen katse pälyilee muulloin, paitsi hetkellä, jolloin hän sanoo »elämäni tärkein peli». Silloin hän katsoo haastattelijaa silmiin.
»Pelicans pisti meidät todella koville. Tällaisista pitkistä ottelusarjoista pitäisi nauttia matkana, mutta Pelicans pisti meidät niin koville, että matkahan tämä oli, mutta me ei pystytty nauttimaan maisemista», Nieminen maalailee lopuksi.
Tässäkin haastattelussa hän ylisti ennen kaikkea joukkuettaan ja perhettään.
»Nieminen esittää hyvin aitoa luonnetta. Tunteet ovat varmaankin aitoja, mutta silti päällä on julkinen rooli. Tiedotusvälineet ja yleisö pitävät tällaisista hahmoista», mediatutkija Kolamo toteaa.
»Muistettavat ja ylväät iskulauseet ovat erittäin tärkeitä vetoavuudessa ja sankarimyytissä. Nieminen kykenee assosioimaan. Siksi hän voi puhua spontaanisti ja silti rakentaa värikkäitä, jopa runollisia ilmauksia.»
Kolamo sanoo, että moderni sankaruus vaatii tiettyä mediapersoonaa. Sepporätymäinen kameroiden karkuun juokseminen toimii enää vain Kimi Räikkösellä, joka saattaa sosiaalisesti olla viimeinen perinteisen suomalaisen urheilijamallin edustaja.
»Ihmiset ihailevat nykyään tunteisiin vetoamista eli esiintymistaitoa», Kolamo tiivistää.
Niemisen julkinen minä on tietäjämäinen, mikä sopii miehiseen jääkiekkokontekstiin.
»Se on hyvin maskuliininen piirre. Puheenparressa on pedagogista tyyliä. Annetaan ymmärtää, että minä kyllä tiedän. Erittäin tyypillistä miehille. Ulosannissa on mukana myös kujeilua, mikä niin ikään on miehinen ominaisuus.»
»Hän on myös analyyttinen. Kykenee pohtimaan itse itseään. Sanotaan ny suoraan, ollaan ny rehellisiä», Kolamo imitoi Niemistä.
»Nuo ovat retorisia keinoja. Hän tietää olevansa seurattu.»
Nieminen ei kiellä julkisen roolin mahdollisuutta.
»Olen aina pitänyt tarinan iskemisestä. En vedä tarkoituksella roolia, mutta puheliaisuus periytyy geeneissä, Pohjois-Amerikasta tarttui runsaasti lisää sosiaalisuutta ja pikkupojasta saakka on ollut pieni tarve muiden hauskuuttamiseen.»
VAIKKA NIEMINEN on värikäs persoona, hän on aina ollut ennen kaikkea joukkueen mies.
Ja Tapparan mies.
Siksi perjantaina pelattava Tappara–Lukko on yksi SM-liigan syyskauden kohokohdista. Eripuraisesti kirvesrinnoista viime kevään jälkeen pois heitetty Tapparan ikoni luistelee ensimmäisen kerran elämässään Hakametsän kaukaloon vierasjoukkueen väreissä.
»Tiedän kyllä, miten lasteni huoneet on sisustettu. Siitä tulee hieno ilta. Olen jo odottanutkin sitä. Tosin eihän jääkiekkoilu ole koskaan jäänyt kohdallani innostumisesta kiinni», Nieminen naurahtaa.
Jos peliurani tähän päättyy, niin kyllä ilolla päättyy.
Lukon päävalmentaja
Risto Dufva on sanonut halunneensa 37-vuotiaan veteraanin nimenomaan henkiseksi johtajaksi ja joukkuehengen nostattajaksi. Nimekäs hyökkääjä onkin löytänyt nopeasti tiensä raumalaisyhteisön sydämeen, vaikka pelillinen vastuu on jäänyt vähäiseksi.
»Nautin suunnattomasti. Ihmiset ovat täällä ihmisiä toisilleen. Ja meillä on aito jääkiekkojoukkue – jätkäporukalla mennään ja tehdään. Pelaamisessamme riittää kehitettävää, mutta kevääseen on vielä aikaa. Jos peliurani tähän päättyy, niin kyllä ilolla päättyy», Nieminen hymyilee.
Mediatutkija Kolamo tietää, miksi väriläiskä hurmaa kaikkialla Suomessa.
»Persoonassa on sellaisia yhteiskunnallisia perusarvoja. Koti, uskonto ja isänmaa. Vaikka hän ei suoranaisesti puhu moisista teemoista, hänen olemuksensa ja puheenpartensa kaikuu niitä. Se on suomalaisuutta – tai kuvitelma siitä, millaista suomalaisuus on.»
Nieminen tiedostaa kyllä oman erikoislaatuisuutensa.
»Tyhmähän minä muuten olisin. Mutta kun toisinaan kuulee, että on neste noussut päähän, niin kyllä se ennemminkin on aina ollut siellä.»
Urheilusanomat 43/2014