Ennustit, että keväällä on loppuottelussa Tappara-Kärpät. Eihän se todennäköistä ole, mutta kyllä se on mahdollista. Yhtä todennäköistä, kun 7 oikein lotossa. Lototaan päävoiton toivossa, Kärppien pelissä toivotaan myös pääpalkintoa, poikaa.Huh ja sitten vaan lepoa. Tiukka pätkä takana. Liian kovaa pestiä sulle tarjottiin ja liian kovan pestin otit vastaan. Tässä lopputulos.
Tiesin, että Kärpät on ollut aiemmin Matikaisen perässä, mutta verotus muodostui esteeksi. Olin siinä uskossa, ettei Matikaista tai ketään muutakaan laadukasta valmentajaa tähän hätään enää ollut saatavissa. Hyvä, että vihdoin oli. Erittäin tärkeä siirto hallitukselta.
"– Kyllä tämä tuli eilen illalla. En tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, se tuli yllättäen. Ja meni hyvin nopeasti maaliin, Matikainen kertoo tapahtumien kulusta MTV Urheilulle."
Sekä samalla pahoittelut sille toiselle osapuolelle, mikäli tämä haaste koskee jääkiekon päävalmentajuutta.Hyvät jatkot Mäntymaalle uusien haasteiden pariin.
Etpä tiennyt. Helppo se on jälkikäteen yrittää viisastella ja kehua lopuksi hallitusta, jota et pysty kritisoimaan.
Matikaisen lausunto on hieman ristiriidassa sun väitteen kanssa.
No olihan tuossa jutussa, että Myllykoski on useamman kerran kauden aikana soitellut Matikaiselle. Tuskin ne on vaan ilmoista jutelleet.
Voi tätä ilon ja onnen päivää!! Juuri äsken sain puhelinsoiton ja sain työpaikan jota olen kärkkynyt jo puoli vuotta ja sitten vielä Havulle kenkää!
Ja todettakoon tähän että ei, en ole Petri Matikainen
On tietenkin jokaisen oma asia, mitä nimimerkkiä uskoo ja mitä ei.Etpä tiennyt.
Ei ole, vaan itseasiassa vahvistaa sitä.Matikaisen lausunto on hieman ristiriidassa sun väitteen kanssa.
Tai reaction-video kun Petu katsoo nauhalta Kärppien viimeisimmät pelit ja näkee tuon viisikkopuolustuksen tilan. Tietääköhän mies itsekään mihin on kätensä työntänyt. Voi olla hyväkin, ettei ole seurannut Liigaa juuri lainkaan tällä kaudella.
Saunakerho murtui paineen alla. Sponsorit ja Media alkoi antamaan painetta, niin joutui kaveri luiskaan.Ja mikä tähän lopulta johti....muutaman ison sponsorin ilmoitus tulevasta ellei valmennus vaihdu.Muuten oltaisiin menty loput 5 peliä päätä Havuun hakaten
Tähän taas perään se perinteinen kysymys: omaa spekulointia vai tieto?Ja mikä tähän lopulta johti....muutaman ison sponsorin ilmoitus tulevasta ellei valmennus vaihdu.Muuten oltaisiin menty loput 5 peliä päätä Havuun hakaten
Voisin uskoa, että tuo on totta, vaikka käyttäjää ja hänen kontakteja en tiedäkään. Jyväskylässä kävi vähän päinvastoin viime kaudella, joukkue kun antoi potkut Rautakorvelle niin muutama merkittävä sponsori jätti JYPin ja osa antoi ns uhkavaateen, että seuraavan tässä tapauksessa Pennerbornia ei saa erottaa kävi miten kävi, muuten hekin vievät eurot muualle.Tähän taas perään se perinteinen kysymys: omaa spekulointia vai tieto?
Ok."läheltä seuranneena"
Tätä se on, kun seuran avainhenkilöt ovat liian hyviä kavereita keskenään. Täysin sama kuvio oli SaiPalla aiemmin, kun vastoin kaikkea järkeä Hämäläiselle iskettiin aina vain lisää mahdollisuuksia eteen, vaikka varsinkin seuran sisällä olisi pitänyt syntyä jo hyvissä ajoin ymmärrys siitä, että ei vain riitä.Nyt minä olen vielä enemmän hämilläni. Miksi vääjäämätöntä venytettiin näin pitkälle? Aivan järjetöntä, Matikainen olisi pitänyt ottaa sisään jo kuukausia sitten. Rahaa Kärpillä on, se ei voi olla siitä kiinni.
No, toivotaan parasta.
Tätä se on, kun seuran avainhenkilöt ovat liian hyviä kavereita keskenään. Täysin sama kuvio oli SaiPalla aiemmin, kun vastoin kaikkea järkeä Hämäläiselle iskettiin aina vain lisää mahdollisuuksia eteen, vaikka varsinkin seuran sisällä olisi pitänyt syntyä jo hyvissä ajoin ymmärrys siitä, että ei vain riitä.
Mäntymaasta sen verran, että jo sen syksyisen SaiPa-kotitappion jälkeen olemus näytti siltä, että odottaa vain potkuja.
Palkanmaksu Sveitsistä loppui niin piti ottaa uusi duuni. Olihan Matikainen puheissa jo vuoden alussa mutta edellä mainituista syistä onnistui vasta nyt.Enpä olisi uskonut. Miksi tätä piti roikuttaa niin kauan?
Tätä avasin jo toisessa ketjussa, mutta Matikaisen saatavuus muuttui vasta muutamia viikkoja sitten, kun sai edellisestä pestistään asiat sovittua. Tästä hän ihan julkisuudessakin puhui, ja Googlella varmaan löytyy.Nyt minä olen vielä enemmän hämilläni. Miksi vääjäämätöntä venytettiin näin pitkälle? Aivan järjetöntä, Matikainen olisi pitänyt ottaa sisään jo kuukausia sitten. Rahaa Kärpillä on, se ei voi olla siitä kiinni.
No, toivotaan parasta.