Mainos

Ville Mäntymaalle kenkää!

  • 406 546
  • 3 322

Kakkosmolari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät on pelanneet tälle kaudelle yhteensä 28 ottelua. Täten huomisen Pelicans-ottelun ja lauantain Ilves-ottelun jälkeen otteluita on kasassa 30 kappaletta. Uskallan veikata, että jos (kun) näistä otteluista tulee tappiot, niin Havu saa potkut maanantaina. Marjamäki sai viime kaudella potkut nimenomaan 30 ottelun jälkeen, eli tismalleen puolessa välissä runkosarjaa. Uskonkin siis, että myös Havun kohdalla tuo 30 ottelua on se rajapyykki, johon mennessä kurssin on käännyttävä. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä, että Kärppien tulisi luultavasti voittaa tämän viikon molemmat ottelut, jotta Havun työpaikka säilyisi. Tämä toki on ihan omaa mutuilua, mutta en yhtään ihmettelisi vaikka asia näin olisikin.
Valitettavasti näyttää siltä, että keskiviikkoinen ennustukseni ei käynyt toteen. Kyllä tämä on jo niin älytöntä sekoilua, että ei voi käsittää. Tuntuu siltä, että kaikki muut suomalaiset jääkiekkoa seuraavat tunnistavat ongelman, paitsi Kärppien seurajohto.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Geelin johdolla mennään kyllä kirkkaasti vielä Suikkastakin pahemmin pohjalle, eikä siihen enää kauaa mene. Jos Mäntymaa jatkaa kauden loppuun pelien seuraamista penkin takana, Kärpät pelaa lähes pomminvarmasti play out pelejä keväällä. Myllykosken rakkaus Mäntymaahan ei kuitenkaan näytä horjumisen merkkejä. Kirkkaasti kärppien nyky liigataipaleen heikoin ja osaamattomin päävalmentaja tämä Hermanni. Pelottavaa, että myös utj:n pestissä on vastaavan tason amatööri ja harjoittelija. Pitäisiköhän ne Junnon siivoustalkoot aloittaa välittömästi? Odottelu ja jahkailu ei nyt auta, vaan pahentaa tilannetta. Iso sääli, että tällaisellakin perseilyllä ollaan vielä (sääli)playoff sijoilla näennäisesti mukana. Jos vain 8 parasta pääsisi playoffeihin, Kärpät olisivat tällä sekoilulla pelanneet niistä lähes ulos jo itsensä ja ihan ansaitusti. Luultavasti muutoksiakin olisi tullut jo hyvissäajoin.
 
Viimeksi muokattu:

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
En ymmärrä mikä hätä tässä muka on. Jos sarjaa johtava SaiPa jatkaa samalla hieman vajaan 2,04 pisteen pistetahdilla, niin se saavuttaa 122 p. Jos Kärpät ottaa lopuista 30 ottelusta täydet 90 pistettä, niin Kärpät saavuttaa 126 p ja tällä tahdilla voittaa runkosarjan!

Prosessi etenee, otetaan oppia ja kehitytään.
 
Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Eihän se ole ku tehä pois! Keskiviikkona alkaa talkoot
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei voiteta Saipaa vaikka kaikki pelaajat ois meillä rosterissa ja Saipalla puuttuis 3 avainmiestä. Kärppälaiva on ajettu niin kivisiin vesiin ja pitkälle, että vaikeaksi on tehty. Nythän yritetään vaan pelastautua. Meidän päävalkkua voi hyvin verrata Titanicin kapteeniin neitsytmatkallaan, ”tämä joukkue on lyömätön ei muuta kun urku auki ja näytöstyyliin voittoja!”

E: Ville ja johto saa juuri sitä, mitä on tilanneet ja SE ON OIKEIN! Toki toivon, että ihme tapahtuisi ja kurssi kääntyisi dramaattisesti, mutta en suoraan sanoen usko siihen yhtään. Taso nyt voi jonkin verran parantua ja pitäisikin. Samalla myös mietin, että kun Kärpissä on valmentaja vastaanlaisessa tai ei yhtä pahassa tilanteessa irtisanottu, on käytännössä aina myös tulos parantunut. Mutta nyt kun Haukiputaan mummokin sen näkee niin EI
MITÄÄÄN!
 
Viimeksi muokattu:

Nokkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jolla mahdollisuus katsokaa miten SaiPa pelaa. SaiPa ajaa omissa Ilveksen laitoihin, pelaa tiiviisti joukkueena ja hyökkäyksissä mielikuvitusta. Selkeät maalipaikat Saipalle 7-2. Seuraavana Kärppiä vastaan ja tuommoisella pelillä Kärpillä ei mitään jakoa! Tuossa näkyy Raipen kokemus ja kun vertaa Kärppien valmentajaan, no ei niitä voi edes vertailla...Raipe on tehnyt työnsä huolella ja jokainen pelaaja tietää roolinsa, Kärpissä sen tietää vain maalivahdit jotka yrittävät korjata puolustuksen virheitä ja löysää pelaamista!
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos keskiviikkona kyykätään taas SaiPalle Raksilassa, luulisi että on pakko tulla muutoksia.
Tuossa kun katselin eka erän Ilves-Saipa matsia, niin se kyykkääminen on todella lähellä, sillä niin raikasta oli SaiPan peli. Ja Kärppien peli, no... sitähän on nyt katseltu melko pitkään ja parannusta odoteltu ilman vastinetta.

Toisaaltaan jos Kärpät sattuisi voittamaan, niin nykyhetkessä se olisi Saipalta kyykkääminen, ei toisinpäin. Toivotaan silti, että SaiPa "kyykkäisi" keskiviikkona. En silti pidättele hengitystä...
 
Nokkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juha Junno tietää että kun on vaikeaa, joukkue pelaa valmentajalle jos uskoo häneen ja hänen sanomisiin/tekoihin. Kun joukkue ei osta näitä, on tulos kuten Kärpissä. Junno on pitänyt huolen että Kärpillä oli hänen aikanaan oikea valmentaja. Mutta oli aika jolloin Junno näki vieläpä nöösinä kuinka eräs Nokelainen menetti pelaajien luottamuksen Kalpassa, eipä voinut muuta kun näyttää ovea ja kun muita ei ollut niin itse tilalle, Kalpa/Junno klaarasivat kelpo tavalla loppukauden.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
Onhan tuo SaiPan peli ihan älyttömän nättiä. Kaikki suorittaa sata lasissa, kovaa karvausta ja tapellaan loppuun asti. Liikkuva joukkue, joka pystyy toteuttamaan Raipekiekkoa melko hyvällä prosentilla. Saa Ilveksenki näyttään paikoin melko heikolta. Keskiviikkona ei pelillisesti tule olemaan mitään palaa, katotaan tekeekö kalamies 7.
 
Maalivahtien torjunnat 16-7 Saipan eduksi ja Ilves kaikkien odotusten mukaisesti tasoittaa. Taas todistettu xG ei merkitse mitään, hölmöjen työkalu jotka ei näe/ymmärrä peliä...
 
Imsamiz50

Sit on näitä hölmöjä, jotka kiinnittää yhden pelin xG lukemaan huomionsa ja tekee johtopäätökset siitä.

Sitä voi jokainen omassa päässään miettiä, jos pelataan 20 ottelua vastakkain ja toinen joukkue luo maaliodottamaa noin 2 maalin verran ja toinen noin 4 maalin verran kumpi näistä joukkueista todennäkösemmin voittaa enemmän otteluita.

Ja joo entiiä oliks täs viestis, joku sarkasmi varotus, mutta nykypäivänä ku ihmiset tuntuu edelleen olevan pihalla näistä edistyneistä tilastoista ja muista..
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Sitä voi jokainen omassa päässään miettiä, jos pelataan 20 ottelua vastakkain ja toinen joukkue luo maaliodottamaa noin 2 maalin verran ja toinen noin 4 maalin verran kumpi näistä joukkueista todennäkösemmin voittaa enemmän otteluita.
Tästähän on itse asiassa loistava esimerkki olemassa. Ei tarvitse mennä kuin vuosi taaksepäin, eikä tarvitse mennä edes Oulua pidemmälle. Silloin voitettiin peli toisensa jälkeen maaliodottama ja porukalla naureskeltiin ja vittuiltiin Lauri Marjamäelle kun tuon nosti esiin lehdistötilaisuuksissa kun oltiin jälleen hävitty. Mikäs tässä vuoden aikana on nyt niin paljon muuttunut että tuo on ihan käypä peruste yhtäkkiä?

E: Ja Kärpät pelasi tässä ihan parin viikon sisään ottelun jossa joukkueen laukaukset maalia kohti oli tasan nolla ja maaliodottama yli yhden, joka oli viimeistään merkki itselle olla välittämättä paskan vertaa tuosta tilastosta. Jalkapallon puolella jotenkin ymmärrän mistä nuo tulee, eikä ne sielläkään paikkaansa pidä hirveän kovasti. Jääkiekon puolella en edes yritä ymmärtää, jos sinulla voi olla maaliodottama yli yhden ilman että olet laukonut kertaakaan vastustajan maalia kohti.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Kaikkea ei voi näköjään ymmärtää, mutta jos näytät minulle tältä kaudelta Kärppien ottelun missä laukaukset maalia kohti ovat nolla, niin minä näytän Kärppien seuraavan päävalmentajan.

Tuo xG on lopulta hyvin yksinkertainen tilasto.

Ei kuitenkaan tosin niin yksinkertainen kuin Kärppien tämän hetkisen päävalmentajan pelikirja.
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Tästähän on itse asiassa loistava esimerkki olemassa. Ei tarvitse mennä kuin vuosi taaksepäin, eikä tarvitse mennä edes Oulua pidemmälle. Silloin voitettiin peli toisensa jälkeen maaliodottama ja porukalla naureskeltiin ja vittuiltiin Lauri Marjamäelle kun tuon nosti esiin lehdistötilaisuuksissa kun oltiin jälleen hävitty. Mikäs tässä vuoden aikana on nyt niin paljon muuttunut että tuo on ihan käypä peruste yhtäkkiä?

E: Ja Kärpät pelasi tässä ihan parin viikon sisään ottelun jossa joukkueen laukaukset maalia kohti oli tasan nolla ja maaliodottama yli yhden, joka oli viimeistään merkki itselle olla välittämättä paskan vertaa tuosta tilastosta. Jalkapallon puolella jotenkin ymmärrän mistä nuo tulee, eikä ne sielläkään paikkaansa pidä hirveän kovasti. Jääkiekon puolella en edes yritä ymmärtää, jos sinulla voi olla maaliodottama yli yhden ilman että olet laukonut kertaakaan vastustajan maalia kohti.

Mä taas en voi yhtään ymmärtää, kuinka joku voi vaatia maaliodottaman syntymiseksi maalia kohti menevän laukauksen. Maaliodottamahan käytännössä kuvaa sitä, millä todennäköisyydellä kyseisestä maalintekotilanteesta tulee maali. Koitan nyt vääntää niin yksinkertaisestun rautalankaesimerkin tähän kuin keksin: syöttö takatolpalle tyhjään maaliin ja siitä pelaaja sutii ohi maalin, niin totta kai maaliodottamaa syntyi. Tuollainen maalintekotilanne johtaa todennäköisyydellä x maaliin ja tuollaisia tilanteita toistamalla syntyy maaleja.

Toinen rautalankaesimerkki:

Maskiton(ja kyllä, Liigan xG huomioi maskin) laukaus jostain vaarattomasta paikasta maalia kohti tarkoittaa hyvin pientä maalin todennäköisyyttä, eli maaliodottamaa. Sen sijaan tarjoilu huippupaikalle ja siitä laukaus vähän ohi on luonnollisesti todennäköisemmän maalin tilanne.

Ei maaliodottama kuvaa toteutuneen laukauksen mahdollisuutta mennä maaliin.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Mä taas en voi yhtään ymmärtää, kuinka joku voi vaatia maaliodottaman syntymiseksi maalia kohti menevän laukauksen. Maaliodottamahan käytännössä kuvaa sitä, millä todennäköisyydellä kyseisestä maalintekotilanteesta tulee maali.
Näin minä olen asian jalkapallon puolelta ymmärtänyt. Jostain syystä nuo maaliodottamat liigan puolella heittelevät ns. helvetisti.

Tuo mistä esimerkkini otin oli 27.11. pelattu Kookoo - Kärpät matsi, olisi kiva kuulla mikä noista tilanteista ennen Kärppien ensimmäistä maalia kohti mennyttä laukausta oli sellainen josta olisi edes jollain todennäköisyydellä tullut maali? Minulle tuo jäi mieleen lähinnä siitä miten Kärpät ei saanut yhtään mitään aikaan eikä ollut edes lähellä hyvää tilannetta mutta jostain oltiin taiottu maaliodottamaksi yli yksi, joka aiheutti itsessä lähinnä "mitä vittua" efektin. Toisaalta heittihän se Kivistökin omasta päästä kiekon vastustajan veskarin taakse.

Lopulliset maaliodottamat oli näköjään 3,92 - 2,39. Kookoo vei jatkoilla 2-1. Jotenkin nämä ei liigassa ikinä pidä paikkaansa, mutta ilmeisesti koska joku keskustelufoorumilla puhui laukauksista maalia kohti niin pakko on pitää.

Edelleen kiinnostaa miten vuosi sitten naureskeltiin ja vittuiltiin kun joku nosti näitä esiin, mutta nyt yhtäkkiä onkin vedenpitävä peruste?
 
Foss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieman hankalaa sanoa, mikä Kärppien laukaus ennen ensimmäistä maalia kohti mennyttä laukausta olisi ollut vaarallinen maalipaikka tuossa 27. marraskuuta pelatussa ottelussa, kun Kärppien ensimmäinen laukaus kyseisessä pelissä suuntautui maalia kohti noin minuutin kohdalla Alasiuruan laukoessa Rueschhoffin syötöstä.
 
nihilisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Juventus
Itse olettaisin, että tuon maaliodottaman todellinen tarkoitus lienee ennen muuta vedonlyöntiin innoittaminen.
 
Imsamiz50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tästähän on itse asiassa loistava esimerkki olemassa. Ei tarvitse mennä kuin vuosi taaksepäin, eikä tarvitse mennä edes Oulua pidemmälle. Silloin voitettiin peli toisensa jälkeen maaliodottama ja porukalla naureskeltiin ja vittuiltiin Lauri Marjamäelle kun tuon nosti esiin lehdistötilaisuuksissa kun oltiin jälleen hävitty. Mikäs tässä vuoden aikana on nyt niin paljon muuttunut että tuo on ihan käypä peruste yhtäkkiä?

E: Ja Kärpät pelasi tässä ihan parin viikon sisään ottelun jossa joukkueen laukaukset maalia kohti oli tasan nolla ja maaliodottama yli yhden, joka oli viimeistään merkki itselle olla välittämättä paskan vertaa tuosta tilastosta. Jalkapallon puolella jotenkin ymmärrän mistä nuo tulee, eikä ne sielläkään paikkaansa pidä hirveän kovasti. Jääkiekon puolella en edes yritä ymmärtää, jos sinulla voi olla maaliodottama yli yhden ilman että olet laukonut kertaakaan vastustajan maalia kohti.
Joo nää liigan sivuil olevat maaliodottamat on yhtä turhan kanssa, itse oon parissa ammattivedonlyöjän tele/discord ryhmäs jossa tuo maaliodottama lasketaan erilailla. Tuokin on ns sellanen odottama jonka saa korkeelle halutessaan, ilman että paikka olisi oikeesti niin vaarallinen.

No uus juttu liigas niin kyllähän sen tietää, että täällä ei nämä ikinä toimi.:D
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Enää en ole edes vihainen tämän hupiukon paskasta työnjäljestä ja kuinka on pilaamassa ihan totaalisesti Oulun Kärppiä. Tämä depressio alkaa olla siinä vaiheessa että alkaa olla melko tunteeton jo. Pelistä toiseen vastustaja kairaa meitä perseeseen ja Havu jatkaa muikistelua vaikka viikot vaihtuu.
 
Kakkosmolari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Potkuja siirretty, valtakunnassa kaikki hyvin!

Vaikka nyt voitto sarjakärjestä tulikin, ja erityisesti loppua kohti taisteluilme oli hyvää, niin silti Havu saisi jo lähteä. En jaksa paljoa hehkuttaa näitä yksittäisiä voittoja, niin kauan kuin en näe jotain selkeätä parannusta joukkueen pelissä tai uutta päävalmentajaa aition takana. Todennäköisesti viimeistään lauantaina tulee paluu normiin ja ryöpytys Lukolta (olen mielelläni väärässä).
 
Potkuja siirretty kun uutta valmentajaa ei löydy. Tai sitten Mäntymaa on fiksumpi kuin näyttää ja Kärpät nousee 8 sakkiin sekä osallistuu altavastaajana pleijareihin jossa pudottaa molemmat Tamperelaiset, höh ja sit heräsin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös