Valitettavasti näyttää siltä, että keskiviikkoinen ennustukseni ei käynyt toteen. Kyllä tämä on jo niin älytöntä sekoilua, että ei voi käsittää. Tuntuu siltä, että kaikki muut suomalaiset jääkiekkoa seuraavat tunnistavat ongelman, paitsi Kärppien seurajohto.Kärpät on pelanneet tälle kaudelle yhteensä 28 ottelua. Täten huomisen Pelicans-ottelun ja lauantain Ilves-ottelun jälkeen otteluita on kasassa 30 kappaletta. Uskallan veikata, että jos (kun) näistä otteluista tulee tappiot, niin Havu saa potkut maanantaina. Marjamäki sai viime kaudella potkut nimenomaan 30 ottelun jälkeen, eli tismalleen puolessa välissä runkosarjaa. Uskonkin siis, että myös Havun kohdalla tuo 30 ottelua on se rajapyykki, johon mennessä kurssin on käännyttävä. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä, että Kärppien tulisi luultavasti voittaa tämän viikon molemmat ottelut, jotta Havun työpaikka säilyisi. Tämä toki on ihan omaa mutuilua, mutta en yhtään ihmettelisi vaikka asia näin olisikin.
On jo jättänyt, nyt voi jo hypätä pois laivastaEikös joku sanonut, että Havu jättää jäljen suomalaiseen kiekkoiluun. Kukaan ei toki odottanut tälläistä jälkeä, mutta ei voi kieltää etteikö tämän tason perseilyllä jätä pysyvää merkkiä historiaan!
Eihän se ole ku tehä pois! Keskiviikkona alkaa talkootEn ymmärrä mikä hätä tässä muka on. Jos sarjaa johtava SaiPa jatkaa samalla hieman vajaan 2,04 pisteen pistetahdilla, niin se saavuttaa 122 p. Jos Kärpät ottaa lopuista 30 ottelusta täydet 90 pistettä, niin Kärpät saavuttaa 126 p ja tällä tahdilla voittaa runkosarjan!
Prosessi etenee, otetaan oppia ja kehitytään.
Tuossa kun katselin eka erän Ilves-Saipa matsia, niin se kyykkääminen on todella lähellä, sillä niin raikasta oli SaiPan peli. Ja Kärppien peli, no... sitähän on nyt katseltu melko pitkään ja parannusta odoteltu ilman vastinetta.Jos keskiviikkona kyykätään taas SaiPalle Raksilassa, luulisi että on pakko tulla muutoksia.
Maalivahtien torjunnat 16-7 Saipan eduksi ja Ilves kaikkien odotusten mukaisesti tasoittaa. Taas todistettu xG ei merkitse mitään, hölmöjen työkalu jotka ei näe/ymmärrä peliä...Onhan tuo SaiPan peli ihan älyttömän nättiä. Kaikki suorittaa sata lasissa, kovaa karvausta ja tapellaan loppuun asti. Liikkuva joukkue, joka pystyy toteuttamaan Raipekiekkoa melko hyvällä prosentilla. Saa Ilveksenki näyttään paikoin melko heikolta. Keskiviikkona ei pelillisesti tule olemaan mitään palaa, katotaan tekeekö kalamies 7.
Sit on näitä hölmöjä, jotka kiinnittää yhden pelin xG lukemaan huomionsa ja tekee johtopäätökset siitä.Maalivahtien torjunnat 16-7 Saipan eduksi ja Ilves kaikkien odotusten mukaisesti tasoittaa. Taas todistettu xG ei merkitse mitään, hölmöjen työkalu jotka ei näe/ymmärrä peliä...
Tästähän on itse asiassa loistava esimerkki olemassa. Ei tarvitse mennä kuin vuosi taaksepäin, eikä tarvitse mennä edes Oulua pidemmälle. Silloin voitettiin peli toisensa jälkeen maaliodottama ja porukalla naureskeltiin ja vittuiltiin Lauri Marjamäelle kun tuon nosti esiin lehdistötilaisuuksissa kun oltiin jälleen hävitty. Mikäs tässä vuoden aikana on nyt niin paljon muuttunut että tuo on ihan käypä peruste yhtäkkiä?Sitä voi jokainen omassa päässään miettiä, jos pelataan 20 ottelua vastakkain ja toinen joukkue luo maaliodottamaa noin 2 maalin verran ja toinen noin 4 maalin verran kumpi näistä joukkueista todennäkösemmin voittaa enemmän otteluita.
Kaikkea ei voi näköjään ymmärtää, mutta jos näytät minulle tältä kaudelta Kärppien ottelun missä laukaukset maalia kohti ovat nolla, niin minä näytän Kärppien seuraavan päävalmentajan.E: Ja Kärpät pelasi tässä ihan parin viikon sisään ottelun jossa joukkueen laukaukset maalia kohti oli tasan nolla ja maaliodottama yli yhden, joka oli viimeistään merkki itselle olla välittämättä paskan vertaa tuosta tilastosta. Jalkapallon puolella jotenkin ymmärrän mistä nuo tulee, eikä ne sielläkään paikkaansa pidä hirveän kovasti. Jääkiekon puolella en edes yritä ymmärtää, jos sinulla voi olla maaliodottama yli yhden ilman että olet laukonut kertaakaan vastustajan maalia kohti.
Tästähän on itse asiassa loistava esimerkki olemassa. Ei tarvitse mennä kuin vuosi taaksepäin, eikä tarvitse mennä edes Oulua pidemmälle. Silloin voitettiin peli toisensa jälkeen maaliodottama ja porukalla naureskeltiin ja vittuiltiin Lauri Marjamäelle kun tuon nosti esiin lehdistötilaisuuksissa kun oltiin jälleen hävitty. Mikäs tässä vuoden aikana on nyt niin paljon muuttunut että tuo on ihan käypä peruste yhtäkkiä?
E: Ja Kärpät pelasi tässä ihan parin viikon sisään ottelun jossa joukkueen laukaukset maalia kohti oli tasan nolla ja maaliodottama yli yhden, joka oli viimeistään merkki itselle olla välittämättä paskan vertaa tuosta tilastosta. Jalkapallon puolella jotenkin ymmärrän mistä nuo tulee, eikä ne sielläkään paikkaansa pidä hirveän kovasti. Jääkiekon puolella en edes yritä ymmärtää, jos sinulla voi olla maaliodottama yli yhden ilman että olet laukonut kertaakaan vastustajan maalia kohti.
Näin minä olen asian jalkapallon puolelta ymmärtänyt. Jostain syystä nuo maaliodottamat liigan puolella heittelevät ns. helvetisti.Mä taas en voi yhtään ymmärtää, kuinka joku voi vaatia maaliodottaman syntymiseksi maalia kohti menevän laukauksen. Maaliodottamahan käytännössä kuvaa sitä, millä todennäköisyydellä kyseisestä maalintekotilanteesta tulee maali.
Joo nää liigan sivuil olevat maaliodottamat on yhtä turhan kanssa, itse oon parissa ammattivedonlyöjän tele/discord ryhmäs jossa tuo maaliodottama lasketaan erilailla. Tuokin on ns sellanen odottama jonka saa korkeelle halutessaan, ilman että paikka olisi oikeesti niin vaarallinen.Tästähän on itse asiassa loistava esimerkki olemassa. Ei tarvitse mennä kuin vuosi taaksepäin, eikä tarvitse mennä edes Oulua pidemmälle. Silloin voitettiin peli toisensa jälkeen maaliodottama ja porukalla naureskeltiin ja vittuiltiin Lauri Marjamäelle kun tuon nosti esiin lehdistötilaisuuksissa kun oltiin jälleen hävitty. Mikäs tässä vuoden aikana on nyt niin paljon muuttunut että tuo on ihan käypä peruste yhtäkkiä?
E: Ja Kärpät pelasi tässä ihan parin viikon sisään ottelun jossa joukkueen laukaukset maalia kohti oli tasan nolla ja maaliodottama yli yhden, joka oli viimeistään merkki itselle olla välittämättä paskan vertaa tuosta tilastosta. Jalkapallon puolella jotenkin ymmärrän mistä nuo tulee, eikä ne sielläkään paikkaansa pidä hirveän kovasti. Jääkiekon puolella en edes yritä ymmärtää, jos sinulla voi olla maaliodottama yli yhden ilman että olet laukonut kertaakaan vastustajan maalia kohti.
Potkuja siirretty kun uutta valmentajaa ei löydy. Tai sitten Mäntymaa on fiksumpi kuin näyttää ja Kärpät nousee 8 sakkiin sekä osallistuu altavastaajana pleijareihin jossa pudottaa molemmat Tamperelaiset, höh ja sit heräsin...Potkuja siirretty, valtakunnassa kaikki hyvin!
Vaikka nyt voitto sarjakärjestä tulikin, ja erityisesti loppua kohti taisteluilme oli hyvää, niin silti Havu saisi jo lähteä. En jaksa paljoa hehkuttaa näitä yksittäisiä voittoja, niin kauan kuin en näe jotain selkeätä parannusta joukkueen pelissä tai uutta päävalmentajaa aition takana. Todennäköisesti viimeistään lauantaina tulee paluu normiin ja ryöpytys Lukolta (olen mielelläni väärässä).