Ville Mäntymaalle kenkää!

  • 146 212
  • 1 297

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
No eihän se tietenkään usko epäonnistumiseen, ei nyt ihan hölmö tarvitse olla. Millä näytöillä Mäntymaa piti kiinnittää heti pitkäksi aikaa, jos nyt lokakuussa jo näkee, ettei riitä? Onhan se ”Myli” suurin epäonnistuja siinä vaiheessa.
Tämä on asia erikseen ja tästä olen kanssasi samaa mieltä. Tarkoitus ei ollut puolustaa Havua.

Tähän alla olevaan otin kiinni, koska tässä sinä sanot suoraan sen, että Mylin ja muiden Havun valintaa suosivien pitäisi olla ennustajia. Ja kyllä, mahdollisuudet epäonnistumiselle on isot, kun otetaan keltanokkavalmentaja, mutta etukäteen sitä ei voida sanoa.

Joo, kyllä. Mutta kuka hullu nyt valitsee päävalmentajan, joka ei saa pelitapaa iskostettua joukkueeseen?
 
Arbelius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Ketut, Oulun Kärpät
Sokeesti huudetaan valmentajalle potkuja vaikka niitä ongelmia on muuallakin.
Valmentajalle potkuja joka ei aja sisään pelitapaa jota joukkue pystyy toteuttamaan ja voittamaan pelejä.

Itse henkilökohtaisesti en ole koskaan valittanut tylsästä tai virkamiesmäisestä kiekosta, jos sillä tulee voittoja. Millään muulla kuin voitoilla ei ole merkitystä.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
Tuli kuunneltua Petopodijakso, jossa herraTJ oli vieraana. Korvaan hieman särähti myös Virkkusen sanat "pistekeskiarvo on xx ja ollaan siihen tyytyväisiä" "suoriutumiseen ihan tyytyväisiä". Jos tuo ei ole sanahelinää, on tuo vitun älytöntä. Nuo asiat ois pitäny tuua esille ennen kauden alkua, niin ei olis tullu asetettua seuralle mitään käytännön tavotteita, kunhan ollaan siellä jossain ja pellaillaan. Jos nuo asiat on sitä, mikä tilanne Oulussa tällä hetkellä on myös tavoitteiden osalta, on turha odotella kenenkään potkuja. Harjotellaan nyt porukalla tuon vässykän kans.
 
JPP8

Jäsen
Tämä on asia erikseen ja tästä olen kanssasi samaa mieltä. Tarkoitus ei ollut puolustaa Havua.

Tähän alla olevaan otin kiinni, koska tässä sinä sanot suoraan sen, että Mylin ja muiden Havun valintaa suosivien pitäisi olla ennustajia. Ja kyllä, mahdollisuudet epäonnistumiselle on isot, kun otetaan keltanokkavalmentaja, mutta etukäteen sitä ei voida sanoa.
On aivan eri asia olla ennustaja, kuin tehdä työnsä hyvin. Urheilujohtaja tai seuran johto ei tee työtänsä hyvin, jos jatkuvasti ollaan sammuttelemassa itse sytyttämiään tulipaloja.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Montako peliä pitää hävitä ennen kuin mitään tapahtuu vai vedetäänkö vessanpöntöstä samalla koko kausi ja todetaan, että Havu oli nuori ja liian kokematon sekä puolustajat + pelitapa epäonnistui. Mikä maksaa? 16 peliä pelattu eikä yhtään ehyttä peliä koko kaudella! Todellinen paikka pitäisi olla sijat 14-15.

Kärppäorganisaatio menettää tällä menolla myös faninsa, jos tämä hyvä veli-verkosto on ykkösprioriteetti. Tämä on huippu- / tulosurheilua eikä mitään juniorisarjojen harjoittelua. Siellä opitaan miesten pelien tavoille ja mitä se voittaminen vaatii!

Tällä menolla tulee todella raskas ja vittumainen kausi kaikille Kärppähenkisille.
 
avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olen näissä ketjuissa jo huomannut viestejä, joissa toivotaan selkeää pelitapaa, etäisyyksiä pienemmiksi, puolustuspeliä kuntoon vähemmän päästettyjä maaleja etc.

Marjamäen aikana kirottiin peliä tylsäksi kuinka on käsijarru päällä, seistään keskialueella, pelaajat ovat robotteja etc, jotka pitäisi päästää irti kahleista ja alkaa pelaamaan iloista, raikasta, rohkeaa ja viihdyttävää peliä.

Nyt kun tietyltä osin Mäntymaa päästää pelaajat vain kentälle yksilöiden kautta rellestämään, antaa pelaajille vapauksia ja pelissä on tapahtumia yllin kyllin niin hyvässä kuin pahassa, tämä ei nyt käykkään ja ollaan hermoromahduksen partaalla.

Mitä Oulun Kärppien maksava yleisö ja fanit sitten oikeasti haluavat, koska kaikkea ei voi saada samaan aikaan.
Mites sellanen järkevä, välimaastossa oleva pelitapa? Marjamäen ekan visiitin jälkeen mm. muuan Mikko Manner peluutti viihdyttävää, pelipaikatonta hyökkäysvoittoista vauhtilätkää.

Kärpät voitti sillä kiekolla sekä runkosarjan että mestaruuden tehden eniten maaleja, päästäen kolmanneksi vähiten sekä voittaen maalierotuksen ylivoimaisesti. Pelien sisällä nähtiin hienoja suorituksia, mm. omille verkkokalvoilleni on ehkä ikuisesti palanut maali Tapparaa vastaan, jossa Heshka pisti Koiviston pakki-pakki -syötöstä kiekon maaliin - ei enempää eikä vähempää - kuin vastustajan maalin edessä.

Eeeeettä kyllä niitä muitakin vaihtoehtoja on kuin hallitsematon kaaos tai ylikontrolloitu "meidän peli" ja on niitä myös Oulussa nähtykin.
 
Manner ja Marjamäki (ekalla reissullaan) tulivat molemmat Ouluun ulkopuolelta. Nyt tuntuu Kärpissä vallitsevan ”omat pojat” projektit. Eikä ole saanut sillä mitään kilpailuetua, päinvastoin.
 
Horemheb18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tämä on kyllä saatana melkoinen apinalauma. Kyllä on alas vajonnut entinen ykkösseura Suomessa.

Ai että ihan kriisipakaveri?

Jos Mäntymaa antaa tehtaan takuun siitä, että peli paranee. Minä annan sanani, kautta kiven ja kannon vaikka minut mörököllit söisi.

Kärppien peli EI tule kehittymään voittavaksi jääkiekossa. Ei tule mitään muuta kuin lisää pistemenetyksiä.
En usko pienintä hetkeäkään että peli paranisi, kun sitä paranevaa peliä ei ole olemassa.

Toivottavasti fanit äänestävät lauantaina jaloillansa.
 
Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
On aivan eri asia olla ennustaja, kuin tehdä työnsä hyvin. Urheilujohtaja tai seuran johto ei tee työtänsä hyvin, jos jatkuvasti ollaan sammuttelemassa itse sytyttämiään tulipaloja.
Vaikka itse pyrin tekemään työni hyvin, aina on mahdollisuudet epäonnistumiselle.
 
Älä nyt viitsi. Tottakai on. Kädenlämpöisyys huokuu Kärpistä kauas, se ei Mäntymaan uhraamalla muutu isossa kuvassa. Kärppien pitäisi olla joka tavalla yksi suurista Suomessa, nyt se ei sitä ole. Voihan tuohon taas jonkun ”marjamäen” tuoda ja selvitä välieriin ja sitten taas lähteä seuraavaan kauteen sillä, kunnes tulee lokakuussa tarve korvata.
 
avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Manner ja Marjamäki (ekalla reissullaan) tulivat molemmat Ouluun ulkopuolelta. Nyt tuntuu Kärpissä vallitsevan ”omat pojat” projektit. Eikä ole saanut sillä mitään kilpailuetua, päinvastoin.
Juuri näin. Näin seuraavakin valmentaja tulee valita. Mutta tuossa otinkin kantaa vain ja ainoastaan pelityyliin.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, valmentajapolku
Pidin muuten aidosti aivan pommin varmana potkuja tuon eilisen sähellyksen jälkeen. Mikään ei kentällä näyttänyt sille, että valmentajan jatkamiselle voisi olla yhden mitään edellytystä.

Mutta vittu niin tässä ollaan jo seuraavassa iltapäivässä menossa ja valtakunnassa vissiin kaikki hyvin - organisaation sisältä päin katsottuna siis.

Pistääköhän KooKoo oman 0-5 kairausennätyksen uusiksi lauantaina Raksilassa? Absurdi tilanne

En tiedä, itkeä vai nauraa tälle tilanteelle. Enkä tiedä olenko traumatisoivan kokemuksen jälkeisen syklin missä vaiheessa, shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe..?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Melekosta hommaa jos nyt vasta kriisipalavereja joukkueen kanssa pidellään. Niiden aika taitaa olla jo mennyt kun joukkuekin näyttää luovuttaneen. Ainakin muutaman olisi jo voinut pitää kun pelaajilla oli vielä draivi päällä. Toivottavasti seuraavalle on paikka jo varattu kun KooKoo käy Myrrän ja Salinin johtamana taittelemassa Havun Soosin ja Siltsun povitaskuun lauantaina.

Kyllähän tässä on vaan jäämässä luu vetävän käteen tälle kautta, kun ketään järkevää korvaajaa ei tänne saada vain loppukaudeksi naarattua - edes rahalla. Näillä on mentävä ja kriisipalavereja pidettävä, ei auta. No, Silanderilla niistä onkin jo viime kaudelta kokemusta - kai sekin on jotain!?
 
LeTioV

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuli kuunneltua Petopodijakso, jossa herraTJ oli vieraana. Korvaan hieman särähti myös Virkkusen sanat "pistekeskiarvo on xx ja ollaan siihen tyytyväisiä" "suoriutumiseen ihan tyytyväisiä". Jos tuo ei ole sanahelinää, on tuo vitun älytöntä. Nuo asiat ois pitäny tuua esille ennen kauden alkua, niin ei olis tullu asetettua seuralle mitään käytännön tavotteita, kunhan ollaan siellä jossain ja pellaillaan. Jos nuo asiat on sitä, mikä tilanne Oulussa tällä hetkellä on myös tavoitteiden osalta, on turha odotella kenenkään potkuja. Harjotellaan nyt porukalla tuon vässykän kans.
Sama pisti itellä kans korvaan. Siihen kun lisää Mäntymaan puheet yleisön viihdyttämisestä niin alkaa ymmärtämään Junnon lausunnon urheilun asettamisesta keskiöön.

Nyt tosiaan alkaa tuntumaan, että Kärpät on viihde- ja tapahtumajärjestäjä joka siinä sivussa pelailee jääkiekkoa. Vähän niinkuin musiikkiartisti jolla maailmanluokan säveltäjät, tuottajat, koreografit, pr-porukka ja jne....Onhan se hieno show, mutta se sielu jonka artisti oli vuodattanut musiikkiinsa on kadonnut.

Kun taloudellinen menestys oli täysin kiinni urheilullisesta menestyksestä niin sitä tiikerin silmää oli pakko löytyä pelaajien ja valmentajien lisäksi myös toimistolta. Nyt laskeskellaan kausikorttien keskihintoja ja Ihkun myyntiä.

Pitäähän se taloudellinen puoli olla kunnossa, mutta se tavoite ja tapa miten asioita tehdään pitäisi olla urheilu ensin. Ja jos miettii sitä intohimoa ja voittamisen nälkää niin sen pitäisi huokua myös koko organisaatiosta ei vain pelaajista.

Junno omasi tämän hengen ja se säteili koko porukkaan.
 
Mites sellanen järkevä, välimaastossa oleva pelitapa? Marjamäen ekan visiitin jälkeen mm. muuan Mikko Manner peluutti viihdyttävää, pelipaikatonta hyökkäysvoittoista vauhtilätkää.

Kärpät voitti sillä kiekolla sekä runkosarjan että mestaruuden tehden eniten maaleja, päästäen kolmanneksi vähiten sekä voittaen maalierotuksen ylivoimaisesti. Pelien sisällä nähtiin hienoja suorituksia, mm. omille verkkokalvoilleni on ehkä ikuisesti palanut maali Tapparaa vastaan, jossa Heshka pisti Koiviston pakki-pakki -syötöstä kiekon maaliin - ei enempää eikä vähempää - kuin vastustajan maalin edessä.

Eeeeettä kyllä niitä muitakin vaihtoehtoja on kuin hallitsematon kaaos tai ylikontrolloitu "meidän peli" ja on niitä myös Oulussa nähtykin.
Täytyy muistaa sekin, että täytyy olla joukkue rakennettu oikealla tavalla jotta tiettyä peliä pystyy valmentaja ajamaan ja pelaajat sitä pelaamaan.

Tällä hetkellä uskallan väittää, että Marjamäen "meidän pelillä" tulisi enemmän pisteitä kuin nykyisellä Mäntymaan pelillä.

Tuolla mainitsemallasi Mannerin kaudella joukkueen rakennuksen suhteen tuli myös onnistuminen. Parhaassa iässä olevia (23-30) vuotiaita pelaajia oli paljon.

Aika pieni otanta Heshkan maali perustuen siihen, että katso esimerkiksi 2018 finaalit uudestaan (löytyy vielä kokonaisina). Peleissä on vaikka kuinka paljon viivelähtöjä, seisoskelua keskialueella, palautetaan kontrolloidusti kiekkoa alaspäin jos ylöspäin ei pääse etc että se siitä viihteestä ja vauhdikkaasta pelistä. Tottakai ainoastaan voitot merkitsevät, mutta peli oli aika paljon mallia meidän peli.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Peleissä on vaikka kuinka paljon viivelähtöjä, seisoskelua keskialueella, palautetaan kontrolloidusti kiekkoa alaspäin jos ylöspäin ei pääse etc että se siitä viihteestä ja vauhdikkaasta pelistä.
Kyllä mä ennemmin tuollaista katson kuin sitä, että koko ajan puskee ylös ja menettää kiekko ja sitten rallia omiin pyörimään.. Ja sama rumpa.
 
Viimeksi muokattu:

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Täytyy muistaa sekin, että täytyy olla joukkue rakennettu oikealla tavalla jotta tiettyä peliä pystyy valmentaja ajamaan ja pelaajat sitä pelaamaan.

Tällä hetkellä uskallan väittää, että Marjamäen "meidän pelillä" tulisi enemmän pisteitä kuin nykyisellä Mäntymaan pelillä.

Tuolla mainitsemallasi Mannerin kaudella joukkueen rakennuksen suhteen tuli myös onnistuminen. Parhaassa iässä olevia (23-30) vuotiaita pelaajia oli paljon.

Aika pieni otanta Heshkan maali perustuen siihen, että katso esimerkiksi 2018 finaalit uudestaan (löytyy vielä kokonaisina). Peleissä on vaikka kuinka paljon viivelähtöjä, seisoskelua keskialueella, palautetaan kontrolloidusti kiekkoa alaspäin jos ylöspäin ei pääse etc että se siitä viihteestä ja vauhdikkaasta pelistä. Tottakai ainoastaan voitot merkitsevät, mutta peli oli aika paljon mallia meidän peli.
Marjamäen meidän pelillä tuli enemmän pisteitä, vaikka joukkue oli maksimissaan saman tasoinen kuin nyt (leveyttä enemmän, mutta heikompi kärki).

Marjamäen pelitapa myös helpottaa junnujen ja raskaampijalkaisten pakkien tilannetta, kun tuki on lähellä
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä sen kriisipalaverin aika olisi ollut jo kaksi viikkoa sitten, sen aneemisen ja unisen kiekko Espoo pelin jälkeen. Enää se ei auta. Nähtävästi näillä Hermanneilla jatketaan. On kyllä järkyttävällä tasolla kärppä organisaatiossa sellaiset asiat, kuin vaatimustaso, tulosvastuu,urheilullisuus ja kilpailullisuus.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pidin muuten aidosti aivan pommin varmana potkuja tuon eilisen sähellyksen jälkeen. Mikään ei kentällä näyttänyt sille, että valmentajan jatkamiselle voisi olla yhden mitään edellytystä.

Mutta vittu niin tässä ollaan jo seuraavassa iltapäivässä menossa ja valtakunnassa vissiin kaikki hyvin - organisaation sisältä päin katsottuna siis.

Pistääköhän KooKoo oman 0-5 kairausennätyksen uusiksi lauantaina Raksilassa? Absurdi tilanne

En tiedä, itkeä vai nauraa tälle tilanteelle. Enkä tiedä olenko traumatisoivan kokemuksen jälkeisen syklin missä vaiheessa, shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe..?
Tätähän se on Kärpissä ollut jo vuosikaudet. Annetaan pölyn laskeutua ja jatketaan sekoilua.

Ei pitäisi yllättää, mutta yllättää aina silti. Ehkä vielä joskus.
 
avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Täytyy muistaa sekin, että täytyy olla joukkue rakennettu oikealla tavalla jotta tiettyä peliä pystyy valmentaja ajamaan ja pelaajat sitä pelaamaan.

Tällä hetkellä uskallan väittää, että Marjamäen "meidän pelillä" tulisi enemmän pisteitä kuin nykyisellä Mäntymaan pelillä.

Tuolla mainitsemallasi Mannerin kaudella joukkueen rakennuksen suhteen tuli myös onnistuminen. Parhaassa iässä olevia (23-30) vuotiaita pelaajia oli paljon.

Aika pieni otanta Heshkan maali perustuen siihen, että katso esimerkiksi 2018 finaalit uudestaan (löytyy vielä kokonaisina). Peleissä on vaikka kuinka paljon viivelähtöjä, seisoskelua keskialueella, palautetaan kontrolloidusti kiekkoa alaspäin jos ylöspäin ei pääse etc että se siitä viihteestä ja vauhdikkaasta pelistä. Tottakai ainoastaan voitot merkitsevät, mutta peli oli aika paljon mallia meidän peli.
Tietysti. Esimerkki on vain esimerkki, ei absoluuttinen fakta. Enkä minä minkään Mannerin pelipaikattoman kiekon perään huudakaan, se nähtiin viimeistään koronakaudella jo nykyisessä Suomikiekossa toimimattomaksi. Toimi aikansa kunnes enää ei, mutta mielestäni on kuitenkin suuntaa-antava esimerkki siitä, että kyllä tämän nykyisen sekoilun lisäksi on muitakin taktisia variaatioita valmentaa joukkuetta Marjamäen seisoskelukiekon lisäksi.

Varsinkin tässä tilanteessa, kun yhtään kukaan ei Mallorcalta Nordkappiin saa kiinni siitä punaisesta langasta, mitä Mäntymaa tällä hetkellä edes yrittää.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voihan sellainenkin skenaario olla toki mahdollinen, että on illan/aamun aikana tehty päätös, että valmennustiimi menee nyt vaihtoon, mutta niin kauan kun uutta ukkoa ei ole laittaa tilalle, Havu ja kumppanit saavat vielä jatkaa. Ei uutta päävalmentajaa välttämättä ihan 12 tunnissa löydy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös