Jussia on turha enää syyttää kun hän jo kesällä lähti. Kyllä nyt on ihan oikea aika laittaa painetta saunakaveri Hämäläiseen.
En nimeä ketään yksittäisiä henkilöitä, koska ei tuota kyntämistä pelkästään kenenkään yhden ihmisen syyksi voi laittaa. Nyt puhutaan myös ajallisesti jo vuosia kestäneestä syöksystä, johon on moni ihminen ehtinyt ottaa osaa enemmän tai vähemmän.
Sen kuitenkin sanon, että tuota joukkuetta ei saisi tällä kaudella enää lentoon kukaan muukaan valmentaja. Menestys voisi olla toki hitusen parempaa, mutta sekään ei kaikkia ongelmia ratkaisisi pitkässä juoksussa.
Hämäläinen olisi kannattanut vaihtaa jo ennen kauden alkua, jos miehestä halutaan eroon. Uusi valmentaja tarvitsisi Saipasta puhuttaessa extra-paljon aikaa laittaakseen hommat kuntoon. Jos hyppää kesken kauden mukaan, niin siinä menee pilalle todennäköisesti seuraavakin projekti. Yritä siinä sitten myydä seuraavan kauden projektia pelaajille, agenteille, faneille ja yhteistyökumppaneille, kun olet ottanut uudenkin valmentajan kanssa turpaan jo loppukaudesta.
Tätä kautta on enää vaikea Saipan pelastaa millään konstilla. Tuloksena on joka tapauksessa jumbosijasta kamppailu HPK:n kanssa. Saa ottaa talteen. Valitettavasti.