Mainos

Ville Hämäläiselle kenkää – HETI!

  • 193 212
  • 1 091

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Saisko ton referoitua?
Tersa kuvaa edessä olevaa maajoukkuetaukoa "Jumalan lahjaksi", jotta rivit saadaan kasattua. Spekulointia uudesta alusta Mestiksessä hän ei pidä lainkaan vaihtoehtona, vaan lupaa, että kaikki mahdollinen tehdään, jotta se ei toteudu. Uhka se joka tapauksessa tulevaisuudessa on, sillä sarjaa avataan karsintojen verran kauden 2024–2025 jälkeen, ja Mestiksessä on silloin nousua väijymässä Jokerit.

– Ollaan niin kauan oltu Liigassa, että siellä halutaan myös pysyä.

Urheilupuolella tai valmennukseen hän ei lähde neuvoja jakamaan, mutta sanoo kyllä kertovansa mielipiteensä.

– Meillä on täysi luottamus valmennukseen ja urheilujohtoon, sitä ei tarvitse arpoa. Se on aivan sataprosenttinen luotto.

Päävalmentajan vaihtaminen ei ole Tersan mukaan koskaan ollut onnistunut ratkaisu.

– Ei tämä valmentajan vika ole. Kyllä se homma lähtee liikkeelle pelimanneista.

Hän muistuttaa, että SaiPa on eteläkarjalaisen urheilun valovoimaisin veturi, jolla on iso merkitys myös maakunnasta ulospäin.

– Sitten se ymmärretään, kun se on poissa.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
 "Ei tämä valmentajan vika ole. Kyllä se homma lähtee liikkeelle pelimanneista." Terveisin Timo Tersa

Haista sinä Tersa pitkä paska! Johtoporras tietää itsekin, että J.Markkanen kusi joukkueen rakentamisen täydellisesti ja Hämäläinen on aaaaaivan liian isoissa saappaissa eli väärässä paikassa. Sit saatana heitetään pelaajat bussin alle johtoportaan osaltakin. Hämäläinen itsehän teki sen jo aiemmin. Jolloin pelaajat viimeistään lopettivat hälle pelaamisen. Pelaavat silloin kun siltä tuntuu. Siltä se ainakin vaikuttaa ulospäin.
 
Tuburbia

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tersa kuvaa edessä olevaa maajoukkuetaukoa "Jumalan lahjaksi", jotta rivit saadaan kasattua.

Urheilupuolella tai valmennukseen hän ei lähde neuvoja jakamaan, mutta sanoo kyllä kertovansa mielipiteensä.

 Meillä on täysi luottamus valmennukseen ja urheilujohtoon, sitä ei tarvitse arpoa. Se on aivan sataprosenttinen luotto.

Päävalmentajan vaihtaminen ei ole Tersan mukaan koskaan ollut onnistunut ratkaisu.

 Ei tämä valmentajan vika ole. Kyllä se homma lähtee liikkeelle pelimanneista.
Tersan aika on ohi. Jatkuvat tyrimiset riittää jo.
Pelaajien syyllistäminen on törkeää.
 
Veleho

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Täysin odotettu lausunto Tersalta, mutta siitä huolimatta tulee semmoinen epäuskoinen olo niitä lukiessa. Luulisi, että tähän maton jalkojen alta vetämiseen olisi jo tottunut.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Tersan aika on ohi. Jatkuvat tyrimiset riittää jo.
Pelaajien syyllistäminen on törkeää.

Täysin anteeksiantamatonta. Tämä ei ole enää tiedotuksellinen ankka, vaan täysi katastrofi. Eihän kukaan voi tuollaista mennä sanomaan mediaan. Vitun luuserit. Toivottavasti pelaajilla on pelisilmää ja häviävät perjantaina Pelsulle 20-1.

Tersa voi sitten tulla vielä uudestaan haukkumaan pelaajat sekä kehumaan valmentajaa.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Urheilupuolella tai valmennukseen hän ei lähde neuvoja jakamaan, mutta sanoo kyllä kertovansa mielipiteensä.

– Meillä on täysi luottamus valmennukseen ja urheilujohtoon, sitä ei tarvitse arpoa. Se on aivan sataprosenttinen luotto.

Päävalmentajan vaihtaminen ei ole Tersan mukaan koskaan ollut onnistunut ratkaisu.

– Ei tämä valmentajan vika ole. Kyllä se homma lähtee liikkeelle pelimanneista.

Nyt kun päävalmentajana on oma saunakaveri niin päävalmentajan vaihtaminen ei olekkaan enää hyvä ratkaisu. Nyt kun ei voi syyttää valmennusta niin aletaan syyttämään pelaajia.

Tämä kuvastaa juuri sitä minkä takia SaiPa on nyt valahtanut pohjalle. Hommaa pyöritti Markkanen, Tersa, Hämäläinen ja Koho. Porukka, joka aina tilanteen tullen pisti ulos jokaisen ulkopuolelta tulleen jotta kukaan ei näe ongelmia itse organisaation sisältä.

Yksi sieltä on jo pakoon luikkinut, kaksi nyt ainakin täytyy vielä saada ulos.

Koho näistä nyt varmasti vähiten syyllinen on, mutta ihmettelen kyllä että entinen kapteenikaan ei saa tuohon porukkaan minkäänlaista rotia.

Toivottavasti pelaajat vastaisivat huutoon ja luovuttaisivat oikein tosissaan tämän homman.

Nyt kun luin tuon uutisen vielä uudelleen niin ei tuo Okon lausunto "parempia pelaajia olisi näillä rahoilla pitäny saada" ole millään tavalla järkevästi sanottu. Yleensähän noin sanotaan kauden päätyttyä jos on tarve mutta nyt kun kausi ei ole vielä edes kunnolla kerennyt alkamaan?

Onko nämä nyt ihan tosissaan vai mitä täällä tapahtuu?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Samaa mieltähän Okko tuntui olevan kuin me täällä palstalla jo kesällä eli ei ole tyytyväinen siihen, miten Markkanen on koonnut joukkueen.
Maajoukkuetauolla tulee pelaajaliikennettä veskarista alkaen, mutta Aholla on haastetta, kun pitäisi saada pelaajia ulos tai vaihtokauppoja, koska rahaa ei ole.
Ja suunnatulla osakeannilla haetaan uusia omistajia eli nyt on meille palstalaisille kohde, jonne sijoittaa kaikki ylimääräinen raha, joka ei omalle pankkitilille mahdu.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Hän muistuttaa, että SaiPa on eteläkarjalaisen urheilun valovoimaisin veturi, jolla on iso merkitys myös maakunnasta ulospäin.
– Sitten se ymmärretään, kun se on poissa.
Miten minusta tuntuu, että Tersa ei taida itse oikein ymmärtää tätä, koska pistää kaikkensa peliin sen puolesta, että SaiPaa ei kohta enää ole.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat

Täysi Tersan tuki on Hämäläisellä. Pelaajien vika.
Olisi ollut hyvä paikka toimittaja Vesa Salmisella kysellä Tersalta itseltään omaa suorittamista hallituksen puheenjohtajan roolissa. Mitkä olivat syyt lähteä omistajalähtöiseen johtamiseen ja palkata yksi pääomistaja ilman minkään valtakunnan kokemusta yrityksen johtamisesta suoraan TJ:n tontille? Tersa itse teki tässä seurahistorian isoimman munauksen.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Täysin anteeksiantamatonta. Tämä ei ole enää tiedotuksellinen ankka, vaan täysi katastrofi. Eihän kukaan voi tuollaista mennä sanomaan mediaan. Vitun luuserit. Toivottavasti pelaajilla on pelisilmää ja häviävät perjantaina Pelsulle 20-1.

Tersa voi sitten tulla vielä uudestaan haukkumaan pelaajat sekä kehumaan valmentajaa.
Käsittämättömiä lausuntoja tulee taas Tersalta. Pelaajien vika muka, jep jep. Tämän ulostulon jälkeen lienee siis turha edes haaveilla, että Hämäläinen saisi kenkää.

Ja noista viikonlopun peleistä sen verran, että eikös se olisi "parempi" ottaa porkkanapöksyiltä lauantaina kotona kuokkaan reippaammalla kädellä, kun pelissä on paikalla Maikkarin studiotiimi.

Sepä vasta olisi hyvää mainosta, kato. Niin SaiPalle kuin tälle Isakin kirkon rakentamista muistuttavalle hallihankkeelle. Näin se homma etenee.

Perjantaille tulosvetoon vinkiksi lastenohjelmasta tutut 10-2 lukemat ja jos osaavat Lahesta ennen lauantai-iltaa kotia, niin lauantaille joku 0-12 olisi jotain sinnepäin.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Jos Tersa myöntäisi ongelman olevan valmennuksessa, niin siinä tapauksessa hän myöntäisi vian olevan Markkasen älyttömässä rekrytoinnissa. Sen jälkeen alettaisiin pohtimaan, että kuka on syyllinen siihen, että Markkanen on ollut ylipäätään vastaamassa tuosta rekrytoinnista. Ja se Markkasen rekrytointi on ollut vähintään yhtä älytön kuin Hämäläisen.

Vaikea on odottaa mitään positiivista muutosta tässä organisaatiossa ennen kuin tietyt henkilöt osaavat tarkastella kriittisesti omia ratkaisujaan tai vaihtoehtoisesti päästään näistä tietyistä henkilöistä eroon.

Veikkaan, että Markkanenkin pitää tällä hetkellä omaa toimitusjohtajakauttaan yhtä onnistuneena kuin Kallioniemen ajanjaksoa, sillä molemmat pääsivät siitä palkinnoksi urallaan eteenpäin Liigan työntekijöiksi. SaiPan nykytilanteen voi sitten laittaa vaikka koronan, naapurimaan aloittaman sodan ja taloudellisesti vaikean ajan piikkiin. Omassa toiminnassa ei ole ollut mitään vikaa.

Ja suunnatulla osakeannilla haetaan uusia omistajia eli nyt on meille palstalaisille kohde, jonne sijoittaa kaikki ylimääräinen raha, joka ei omalle pankkitilille mahdu.
Ei ole. Niin pitkään kuin SaiPan nykyiset omistajat haluavat tarjota suojatyöpaikkoja saunakavereilleen, niin minä en tuo seuralle euroakaan rahaa. Niin pitkään kuin seuran omistajaportaassa ei joko ymmärretä tai olla kiinnostuneita niistä virheistä, joita he ovat itse tehneet, niin jokainen seuraan sijoitettu euro menee kankkulan kaivoon. Ihan oikeasti taas alkoi vituttamaan, kun Tersa avasi suunsa.

Ensin kaikki ongelmat ulkoistettiin Lehterän niskaan ja sen jälkeen Virran. Lehterän viimeiset kaudet menivät SaiPassa pahasti vihkoon ja Virta teki pahoja virheitä heti alussa, joten he ansaitsevat myös kritiikkiä, mutta se suurin ongelma on jossain ihan muualla. Markkanen ja Tersa ovat ansiokkaasti saaneet ulkoistettua kaiken paskan näiden kahden valmentajan niskaan. Kun oma poika Hämäläinen valmensi joukkueen Liigan tappioennätykseen, niin siitä sai palkkioksi jatkosopimuksen. Eikä vain vuoden, vaan peräti kahden ettei joku käy vaan heti varastamassa tätä huippuvalmentajaa. Mutta tekihän Vili silloin Game 7 JYPiä vastaan sen yhden maalin ja muutenkin taisteli aina hienosti kentällä.

Markkanen oli liigahistorian huonoin toimitusjohtaja ja UTJ. Ja mikä surullisinta, niin hän olisi varmasti edelleen SaiPan palkkalistoilla ellei olisi itse halunnut lähteä. Hämäläinen taistelee myös parin muun kanssa liigahistorian huonoimman valmentajan tittelistä. Mutta onneksi omistajaportaalla on täysi luotto edelleen.

Itse en tuo seuralle euroakaan ennen kuin A) seuran omistajat myöntävät tekemänsä virheet, B) seuran omistajat korjaavat tekemänsä virheet ja C) seuran omistajat kertovat, miten nuo virheet eivät toistu. Niin pitkään kuin seura mieluummin tarjoaa suojatyöpaikkoja entisille pelaajille kuin yrittää menestyä urheilullisesti, niin minun puolesta seuran omistajat saavat maksaa siitä koituvan hintalapun.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
 "Ei tämä valmentajan vika ole. Kyllä se homma lähtee liikkeelle pelimanneista." Terveisin Timo Tersa

Haista sinä Tersa pitkä paska! Johtoporras tietää itsekin, että J.Markkanen kusi joukkueen rakentamisen täydellisesti ja Hämäläinen on aaaaaivan liian isoissa saappaissa eli väärässä paikassa. Sit saatana heitetään pelaajat bussin alle johtoportaan osaltakin. Hämäläinen itsehän teki sen jo aiemmin. Jolloin pelaajat viimeistään lopettivat hälle pelaamisen. Pelaavat silloin kun siltä tuntuu. Siltä se ainakin vaikuttaa ulospäin.
En tiedä mitä Tersa vetää, mutta samaa kamaa haluaisin kokeilla. Sen verran kauas todellisuudesta sillä näyttää pääsevän.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Melkonen sirkus sitä on päällänsä. Vaikeeta on vaikka on sitä huonommistakin asetelmista noustu kauteen kiinni.

Jotenkin säällisen uskottavastihan tää kausi pitäs läpi vetää. Sitten on se inhorealistisempi näkökulma, ainakin jossei tauon jälkeen viimeistään oikene, että tällä kaudella ei sitten kuitenkaan oo Liigan sarjasysteemin johdosta suurta panosta. Ens kaudella on. Ei varmasti oo helppo yhtälö yleisömäärä, kannattajat, talous, vetovoima, mutta tän kauden voi silti taiteilla ilman konkreettisia seurauksia. Ens kaudella jumboilu voi maksaa vaikka keikan Mestikseen.

Ja myydä uskoa tulevaan. Yleensä tarkoittaa jonkin muuttumista. Voittosarakkeen, valmentajien tai sitten värväysten, tulevien sopimusten.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tersa kuvaa edessä olevaa maajoukkuetaukoa "Jumalan lahjaksi", jotta rivit saadaan kasattua. Spekulointia uudesta alusta Mestiksessä hän ei pidä lainkaan vaihtoehtona, vaan lupaa, että kaikki mahdollinen tehdään, jotta se ei toteudu. Uhka se joka tapauksessa tulevaisuudessa on, sillä sarjaa avataan karsintojen verran kauden 2024–2025 jälkeen, ja Mestiksessä on silloin nousua väijymässä Jokerit.

– Ollaan niin kauan oltu Liigassa, että siellä halutaan myös pysyä.

Urheilupuolella tai valmennukseen hän ei lähde neuvoja jakamaan, mutta sanoo kyllä kertovansa mielipiteensä.

– Meillä on täysi luottamus valmennukseen ja urheilujohtoon, sitä ei tarvitse arpoa. Se on aivan sataprosenttinen luotto.

Päävalmentajan vaihtaminen ei ole Tersan mukaan koskaan ollut onnistunut ratkaisu.

– Ei tämä valmentajan vika ole. Kyllä se homma lähtee liikkeelle pelimanneista.

Hän muistuttaa, että SaiPa on eteläkarjalaisen urheilun valovoimaisin veturi, jolla on iso merkitys myös maakunnasta ulospäin.

– Sitten se ymmärretään, kun se on poissa.

Mitä helvettiä minä juuri luin.

Siis siinä on oikeassa, että harvemmin valmennusta vaihtamalla enää umpisolmu aukeaa.

Mutta, pelaajat bussin alle ja oliko tuo viimeinen kommentti myös fanit bussin alle?

Ulospäin näyttää siltä, että kyllä tuosta on koko seura vastuussa. Jostain pitäisi kaivaa vähän positiivista ilmettä sinne ja väkeä halliin.
Valitettavasti urheilussa voittaminen on se helpoin tapa saada kansa hallille.
 
anthax

No jatkaa valmentajan kommentointia. Pelaajilla ei ole oikein pro-meininkiä. Ihan samaa ylimielistä sakkia kaikki näköjään.
 
Katsoinpa SaipaJyp pelin lehdistötilaisuuden <pitkästä aikaa> SaiPan valmentajan olemus siinä minusta oli anteeksipyytävä. Tietysti vaikeaa varmaan on, ja enpä tiedä että pystyykö vastaavalla olemuksella luomaan joukkueelle toivoa tulevaan seuraavaan peliin. Toivottavasti.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Alkaisiko olla jo aika? Vai nähdäänkö se positiivisena kehityksenä että toisessa erässä enemmän laukauksia kuin ekassa? Ville, eroa heti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös