Kestävien ja korjattavien tuotteiden valmistaminen olisi kaikkein helpointa ympäristönsuojelua, mutta siihen ei tahdota ryhtyä talous- ja työllisyysvaikutusten vuoksi.
Aihe on monimutkainen.
Ensinnäkin, teknologisen kehityksen takia tuotteiden eliniän ei edes kannata olla liian pitkä. Esimerkiksi jos autoissa käyttöikä on pitkä, niin se tehokkaasti torppaa vaikkapa turvallisempien ja vähempiruokaisten autojen tulon markkinoille, sekä tietysti myös teknologiset murrokset eli esimerkiksi sähköautojen yleistymisen. Kodinkoneissa on sama homma, vaikkapa pesukoneiden ja astianpesukoneiden suhteen on kehitystä tapahtunut esimerkiksi energialuokassa ja veden kulutuksessa. Tutuimmalla kentälläni eli kännyköissä niiden vaihtuvuus on mahdollistanut yhä energiatehokkaampien (W/MIPS) mallien saapumisen markkinoille - ei pelkästään elektroniikan kehityksen takia, vaan myös verkkojen kehityksen takia.
Kiertoa olisi siis hyvä olla jonkun verran, jotta koneiden ja laitteiden sukupolvet uudistuvat. Siksi omasta mielestäni yksi tärkeä tekijä on se, että jo tuotteen suunnittelussa otetaan huomioon se, kuinka se kierrätetään eli miten sitä käytetään uuden sukupolven raaka-aineena.
Yksi hidastava tekijä on se malli, kuinka tavaroita ostetaan. Jos halutaan huollettavia ja pitkäikäisiä tuotteita, niin mielestäni paras malli olisi jonkinlainen leasing-malli. Eli esimerkiksi autossa tai pesukoneessa olisi vuosimaksu, ja tuota vuosimaksua vastaan firma pitää huolen siitä, että kotitaloudessa on toimiva auto tai pesukone. Tällöin leasing-firman etuna olisi se, että kone aiheuttaa vähän huoltokustannuksia. Esimerkin voi ottaa takseista - taksifirmat suosivat autoja, joita ei tarvitse turhan paljon seisottaa korjaamoilla.
Maailma ei vain ole vielä valmis tuollaiselle. Jos katsotaan kehityskulkua, niin jotain tällaista voisin veikkailla:
- Kunhan itse ajavat autot joskus lyövät itsensä läpi, niin ennustan isoa murrosta (ja kaaosta) autoalalla. Taksifirmat joutuvat suuriin vaikeuksiin. Suurimmaksi voittajaksi veikkaan autovuokraamoja: auton voi vuokrata "kotiin tuotuna" eli auto ajaa itse paikalle ja vuokrauksen päätteeksi huolehtii itse itsensä takaisin vuokraajan halliin. Tämän seurauksena voi syntyä sellainen toimiala, että yksittäinen ihminen tekee vuosimaksua vastaan "autonvuokraussopimuksen", jolla saa auton käyttöönsä halutessaan. Myös auto-osuuskunnat ovat mahdollisia, samoin on mahdollista, että kiinteistöillä on oma sopimuksensa itseajavia autoja vuokraavan firman kanssa eli siis yhtiövastiketta tai vuokraa vastaan asukkaalla on autonkäyttöoikeus.
- Kodinkoneiden kanssa voi tapahtua samanlaista siirtymää kuin nyt on talotekniikan - esimerkiksi ilmastointi - kanssa, eli kodinkoneet eivät ole yksityishenkilön ostamia, vaan taloyhtiöllä on sopimus kodinkonetoimittajan kanssa, jotta tämä pitää asuntojen koneista huolta.
Autojen kanssa olen melko varma kehityskulusta. Jokainen parkkipaikalla kyhjöttävä auto on omistajalleen pelkkää tappiota. Jos autot pystyvät ajamaan itsekseen, ei ole oikein mitään järkeä seisottaa niitä parkkipaikoilla. Antamalla auton ajaa "vapaa-aika" jonkun toisen matkoja on mahdollista saada jotain omia kustannuksia takaisin, vähän kuin omilla aurinkopaneeleilla on mahdollista saada investointikuluja takaisin myymällä sähköä verkkoon. Tämän seurauksena auto voi olla kustannuksiltaan kalliimpi, hinnaltaan jopa moninkertainen nykyautoihin verrattuna..