Kiroilua pitäisi hänen mukaansa tuossa illassa ymmärtää kontekstissaan huomoiden eikä irrallaan siitä. Jännästi joissakin aiemmissa tapauksissa kontekstin korostaminen ei hänelle ole puolestaan vastapuolella ollessaan merkannut mitään.
Tällaisissa tapauksissa käsittääkseni se oletko työsuhteinen vai virkasuhteinen ei vaikuta. Samat olettamukset luottamuksesta ja huolellisuudesta pätevät, kun puhutaan julkiselle tehtävästä työstä. Esimerkiksi IT-puolella on valtiolla paljonkin ihmisiä työsuhteisina. Tästähän on jo kysytty työnantajalta, jolla ei ollut mitään tietoa tästä matkasta. 4000 euron ilmainen matka ei ole mikään ihan pieni lahja, vaikka tässä kohtaa voidaan keskustella hyvinkin paljon mahdollisesta sidonnaisuudesta, varsinkin työhön Suomessa.
Kyllä tässä ainakin oman kokemuksen mukaan on pallo pudonnut, se että kuinka vakavana jotain Taiwanin vaikuttamista Helsingin kaupungin työntekijään voidaan pitää, niin kyllä tuo olisi ollut hyvä käydä läpi.
Hesarin tämänpäiväinen pääkirjoitus tiivistää mielestäni hyvin Diarran toimien ongelmallisuuden. Ennen kaikkea ristiriitaisena näen ainakin itse sen, että kun Diarranhan voi kaiketi määrittää olevan, jos epävirallisempi termi sallitaan "punavihreä maailmanparantaja", olettaisi hänellä olevan keskivertokansanedustajaakin korkeampi kynnys vastaanottaa lahjoja, saati osallistua mannertenvälisille lennoille. Kompensoikohan Diarra edes edestakaisten lentomatkojen päästöjä?![]()
Pääkirjoitus | Fatim Diarra haukkui väärää puuta
Kansanedustajat voivat ottaa vastaan arvokkaitakin lahjoja, koska heitä eivät koske samat säännöt kuin esimerkiksi virkamiehiä. Juuri siksi median tulee seurata kansanedustajien tekemisiä tarkasti.www.hs.fi
Oliko oikein vetää rasismikortti esiin?
– Kyseenalaistin sen, minkä takia minusta tehdään lehtijuttuja, kun muut kansanedustajat ovat toimineen aivan samalla tavalla – ja heistä sellaisia ei ole tehty, Diarra vastasi.
Tässä tapauksessa oli myös kansanedustaja Nikkanen, joka oli samalla matkalla?
– Kuitenkin otsikkoon nostettiin minut. Ja muina vuosina kansanedustajilla on samanlaisilla matkoilla ollut puoliso mukana, eikä niistä ole juttua tehty. Tämän takia kyseenalaistan toimintamallin ja pohdin, mistä tämä johtuu, Diarra vastasi.
Ei ilmeisesti koe lainkaan ongelmalliseksi sellaista linjausta, että jos joskus on jonkun tekemiset jäänyt uutisoimatta niin ei tasapuolisuuden nimissä saa nytkään uutisoida.Diarra ei peräänny, vaan kokee edelleen joutuneensa tikunnokkaan.![]()
Nyt puhuu rasismikortin esiin nostanut Fatim Diarra
Diarran mukaan hänen matkastaan tehtiin juttu, mutta aiempina vuosina kansanedustajien vastaavista matkoista juttuja ei ole tehty.www.is.fi
Joidenkin ihmisten kohdalla pätee kyllä hyvin sanonta, että ennemmin kannattaisi olla hiljaa ja antaa ihmisten luulla olevansa tyhmä, kuin aukaista suu ja todistaa se.Diarra ei peräänny, vaan kokee edelleen joutuneensa tikunnokkaan.![]()
Nyt puhuu rasismikortin esiin nostanut Fatim Diarra
Diarran mukaan hänen matkastaan tehtiin juttu, mutta aiempina vuosina kansanedustajien vastaavista matkoista juttuja ei ole tehty.www.is.fi
Diarra ei peräänny, vaan kokee edelleen joutuneensa tikunnokkaan.![]()
Nyt puhuu rasismikortin esiin nostanut Fatim Diarra
Diarran mukaan hänen matkastaan tehtiin juttu, mutta aiempina vuosina kansanedustajien vastaavista matkoista juttuja ei ole tehty.www.is.fi
Fatimalle ei tunnu avautuvan se, että hän on kärkäs ja aktiivinen (monien mielestä myös todella ärsyttävä) poliitikko.
Ja tällöin hänestä ollaan yleisesti ottaen kiinnostuneempia kuin jostain kaustisten demarimöttösestä (ellei kyseessä ole persu ”möttönen”, joka pitää huolen, että jollain kännimokailulla lentokoneessa tulee tunnetuksi).
Ihonvärillä tässä ei ole mitään tekemistä.
Toki ne kymmenet tai sadat rasistit, jotka lehtikirjoittelun seurauksena lähettelee rasistisia viestejä kansanedustajalle voisivat ottaa pään pois perseestä ja saapua 2000-luvulle jossa suomalainen voi olla minkä värinen tahansa.