Mainos

Viaplay – KHL-kiekkoa kohtuuhinnalla

  • 260 010
  • 718

JKyykka

Jäsen
Näen jo painajaisia C Moresta.

Antti Mäkinen -> Antero Mertaranta
Tero Kainulainen -> Mika Saukkonen
Nuutti Vihtilä -> Niki Juusela
Iiro Harjula -> Mervi Kallio
Alina Voronkova -> Lasse Kukkonen
Tässähän tapauksessa 3/5 vaihdoista olisi positiivisia.

Ihan mielenkiintoista kyllä nähdä, että mihin KHL-oikeudet lopulta päätyvät. Jotenkin sitä on niin tottunut siihen, että ne Viasatilta tulevat, että olisi outoa katsella Jokereiden pelejä vaikkapa juuri Maikkarilta.
 
Aikana jolloin kaiken näkee ilmaiseksi ja joskus jopa paremmin tuotettuna pakettina netistä, nousee pienikin hinta jo melko määrääväksi tekijäksi katselutilauksia tehdessä. Kyse on ennen kaikkea henkilökohtaisista mieltymyksistä. Arvioinpa tässä aikani kuluksi hieman eri sisältöalueita omasta näkökulmastani, johon uskon monien samaistuvan.

KHL-Jokerit
- Viaplayn paketti tarjoaa kaikki pelit suomeksi selostettuna. Jos haluaa nämä kaikki nähdä, on valinta selvä.
- Miinuksena se, että Viaplayn tuotanto oli mielestäni aivan liian lähellä Jokereita nimenomaan yhteistyökumppanina. 95 % KAIKESTA kriittisestä kommentoinnista oli silkkihansikkailla, kieli keskellä suuta tehtyä varovaista kommentointia.
- Muilta osin kotipelien studio on laadukas paketti ja hyvin tehty. Vähän tulee sellainen tunne, onko tämä jo nähty ja pitäisikö sitä muuttaa? Tiedä sitten mitä ne muutokset edes tarkoittaisivat, ja pitäisikö nimenomaan Jokereita seuraava yleisö niistä.

Muu KHL
- Ei Viaplayllä ollut minkäänlaista aitoa halua tai oikeuksia esittää katsojille kunnolla KHL-sarjaa. Pudotuspeleistä tuli peli sieltä täältä, kun kausi oli kuumimmillaan. Kauden aikana lähinnä vain SKAn 4-1 pelejä milloin ketäkin heittopussia vastaan.
- Enpä usko että muulle KHL:lle on edes kysyntää. Miksi siis panostaa tähän muista kuin imagollisista syistä? Enpä itsekään ole kiinnostunut muiden KHL-joukkueiden kuin Jokereiden peleistä kauden aikana ja silloinkin vain jos omat kiireeni sen sallivat. Kuitenkin jos viaplay mainostaa itseään KHL-seurantaan maksun arvoisena kanavana, on mainonta mielestäni aika harhaanjohtavaa kun ei sarjaa Jokereiden ulkopuolelta edes seurata.
- Veikkaus-tv näyttää kaikki KHL-pelit Jokereita lukuunottamatta. Ilman selostusta kuten itse preferoin. KHL-pudotuspelit tuli seurattua hetken Jokereiden kauden päättymisen jälkeisen masennuksen jälkeen 75 prosenttisesti, kun vapaa-aikaa oli. Jos sarjaa haluaa seurata, on tämä helppo ja hyvälaatuinen tapa seurata pelejä. Itse tosin joutuu tekemään kaikenlaiset sarjatilanteiden tsekkaukset, vaatii kiinnostusta ja perehtyneisyyttä.
- Helppoa ja laiskaa tapaa seurata KHL:lää ei tunnu olevan.

Muu tarjonta
- NHL ja Viaplay lienee helpoin paketti katsoa pelejä. Paljon ilta-aikojen pelejä ja studio-osuuksia jne. Itse en jaksanut kauden aikana näitä seurata koska tunnelma oli aikalailla sama kuin jo väsähtäneissä KHL-studioissa, eli keskusteltavaa ei ole ja yritetään lypsää keskustelua tyhjästä, "Kime/Nemo/Ossi kerro joku hauska tarina tähän pelaajaan liittyen".
- Formulat näkee netistä aivan ylivertaisesti SkySportsin tuotantona ilmaiseksi HD-laatuisena. Joo, vähän kyseenalaista kun noista pitäisi periaatteessa maksaa, mutta yksinkertaisesti paras formula-tuotanto. CMoren tuotanto on nyt hyvä asiantuntijoiden osalta, mutta aivan poskettomasti Bottas-keskeinen eikä suomalaisilla yksinkertaisesti ole kytköksiä varikkomuurille tallipäälliköiden suuntaan kisan aikaisia haastatteluja yms. muuta ajatellen. Viaplayn tuotantona en halua edes ajatella asiaa.
- Jalkapalloa en itse seuraa.
- NFL on viaplaylla erittäin hyvin toteutettu paketti suomalaiselle, lajista vähän tietävälle satunnaiselle seuraajalle.
- Leffat ja sarjat on sitten Viaplaylla kyllä hyvät. Tosin jos nyt olen vaikka lapsenlapsille jotain laittanut pyörimään joskus, niin Katsomon muumiohjelmia olen kyllä laittanut ilmaisena pyörimään. Eivät ole kovin kriittisiä asiakkaita. Jos muuten miettii niin se viaplayn elisa viihde- mikäliepalvelu oli kyllä tae runsaasta suomalaisesta tarjonnasta. Sitä ei oikein taida olla muilla vaihtoehtona?

Yhteenveto
-Jos Jokereiden joka peli täytyy katsoa, lienee ainoa oikea vaihtoehto tilata se paketti mikä kulloinkin vain on tarjolla. En usko että studio-osuuksia voi paremmin tuottaa kuin mitä olemme viime vuodet saaneet nähdä viaplayltä, vaikka mainitut miinuspuolet tuossa jo toin omasta näkökulmastani esiin.
-Onko se koko paketti sitten 35 euron arvoinen? Mielestäni puhutaan jo niin isosta summasta verrattuna muihin suoratoistopalveluihin, että on omasta näkökulmastani erittäin perusteltua olla maksamatta tuota. Joo, kun meidän yksityisten kuluttajien taloudet pyörivät käytössä olevien kuukausittaisten "leikkirahojen" suhteen siellä muutaman sadan - tuhannen euron puolella, ei pari kymppiä sinne tänne ole mitään. Mutta lätkäkausi/vuositasolla tuollainen summa nousee jo aika isoksi. Ihan näkökulmasta ja henkilökohtaisista arvostuksista mihin sitä rahaa oikein haluaa käyttää.
-Ansiomaininta vielä erikseen "sinivalkoiselle äänelle" jota jokainen joko rakastaa tai vihaa. Itse en voi sietää tätä ihmistyyppiä millään tavalla ja pitkään esim tällä kaudella olin tilaamatta mitään viaplayhin liittyvää koska toisaalta aikaa ei ollut, en nähnyt pakettia tuon 35 euron arvoisena, ja katsoin pelit mielummin ilman selostusta kuin mäkisen äänikirjoja kuunnellen. Jos Jokereiden pelit näkisi ilman tätä "perskärpästä" olisi se kuin saisi pelissä vapaudu vankilasta -kortin. Tämä olisi minun näkökulmastani jo itsessään hyvä asia.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Luulisin, että formuloiden siirtyminen Viasatille ratkaisi sen, ettei KHL-sopimusta jatketa. Paketin hinta tulisi tuossa tapauksessa liian korkealle. F1, NHL, futikset, KHL jne. Ei mahtais 40e/kk riittää. Ja en usko, että Viasat lähtee erittelemään pakettejaan.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Mites Discovery? Jossain ammattikoulun studiossa green screenin edessä (tai siltä se ainakin näyttää) Osku Grönman heittää vähän juttua henkisestä valmistautumisesta ja Juhani Henriksson irvistelee kameralle. Sen jälkeen mennään kaukalon laidalle, jossa Oskar Osala kertoo että Neftekhimikin penkillä on hyvä tsemppi päällä.
 

Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
Tossa katsoin juuri yhden pelin Liigaa ja kuuntelin Mertarannan selostusta. Toivottavasti ei ainakaan tuonne nyt siirry. "Mahtava *tähän joku sana*" x 100 kuului Mertarannan suusta pelin aikana.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi jumalauta!

Suorastaan alkoi vituttamaan kun miettii KHL ja Liiga samassa CMore paketissa, Mertaranta ja mitä noita enemmän pesäpallo peleistä tuttuja ääniä selostamassa KHL:ää.
Tuosta ei kyllä tulisi yhtään mitään. Siis pelkästään Mäkisellä, Kainulaisella ja Vihtilällä niin paljon tietoa, ymmärrystä, historiaa KHL:stä yleisesti että tuo olisi ilman henkilöstö muutoksia täysin tekemätön paikka ”maikkarin junteille”.

Suoran sanottuna melkein lupaan, että jos tämä painajainen toteutuu niin vieraspelit taidan katsoa mielummin ilmaisina striimeinä kuin maksaisin euroakaan tuosta CMore skeidasta.

Kotipelit sitten tietty Ilmalassa paikanpäällä.

@ViasatOfficial hoitakaa homma kotiin, hienoja studioita ja ammattitaitoisia selostajia on tässä vuosia ollut nähtävillä ja kuultavilla ja toivottavasti tämä jatkuu myös ensi kaudella. Kiitos!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Haluaisin nähdä Jokereiden pelit, Liigan, Mestiksen, Valioliigan ja UCL:n. Jos Jokerit siirtyisi C-Morelle jäisi vain Valioliiga puuttumaan. Vaikka Valioliiga puuttuisi olisin valmis maksamaan sen 40€/kk.

Toisaalta tärkein tuote noista on Jokerit ja siirto C-Morelle todennäköisesti laskisi tuotannon tasoa. Antti Mäkisestä voi olla montaa mieltä mutta mielestäni paras KHL-selostaja. Löytyy kuitenkin paljon tietoa Jokereista ja KHL:stä. Joku Saukkonen tai Mertaranta Jokereiden pääselostajiksi olisi suuri floppi.
 

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suorastaan alkoi vituttamaan kun miettii KHL ja Liiga samassa CMore paketissa
Kyllä mulle kelpaa paremmin kuin hyvin. Toki miinusta siitä jos joutuu kuuntelemaan jotain Mertarantaa, mutta noin muuten liiga ja Jokereiden pelit samassa paketissa olisi aika kova.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Harmi, jos KHL siirtyy pois Viasatilta. Seuraan sieltä vain KHL:ää sekä satunnaisesti NHL:ää ja muuta urheilua poislukien golf ja autourheilu, joita en ole milloinkaan katsonut.

Vaikka olen kritisoinut toisinaan Viasatin selostajia, niin he ovat suuressa linjassa erittäin ammattitaitoisia. He tietävät paljon jääkiekosta ja jopa KHL:stä. Katsellessani lähes 10 vuoteen ensimmäisen kerran SM-liigaottelun TV:stä yllätyin miten väsähtäneeltä Mertaranta kuulosti. En haluaisi esim. hänen tai Saukkosen tai Saarisen selostavan KHL:ää.

Jokereiden kotiottelut seuraan Hartwallilla ja aika usein katson pelit uudestaan Viasatilta. Katson Viasatilta myös muita KHL-otteluja kuin Jokereiden.

Kahden paketin hankkiminen KHL:n ja NHL:n katsomiseksi tuntuu kalliilta ratkaisulta.
 

JaSa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks
Saisi kyllä KHL pysyä Viasatilla. Formulat varmasti nostavat jatkossa hintaa, mutta muuten kombo ollut itselleni hyvä vaikka jalkapalloa en seuraakaan. KHL + NHL + kamppailu-urheilu on ollut oikein passeli paketti. DNA kun on vielä tarjonnut Viaplayn hintaan nähden muutaman euron lisäpanostuksella kaapelikanavatkin internet asiakkaille niin ei ole voinut valittaa. Puhumattakaan sarja ja elokuvatarjonnasta.

Cmorella/Maikkarilla nuo aplikaatio ja selain versiot ovat olleet aikamoista kuraa niin ei paljoa kiinnostaisi siirtyä heidän asiakkaakseen. Ihan joka paikkaan ei voi tuota rahaakaan syytää niin tarkoittaisi Viasatista/Viaplaysta luopumista.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Pistin juuri @ViasatOfficial tilaukseni poikki ja perusteluiksi sen, etten halua tukea venäläistä propagandaa. Toivottavasti ottavat onkeensa, eivätkä enää jatka KHL:n kanssa suhmurointia. Sen verran tiedän, että ko. asia on siellä ollut talven mittaan pöydällä. Paha mennä sanomaan mihin ratkaisuun ovat päätyneet.

Tein saman jo talvella, mutta oli pakko huuhkajien takia ottaa jossain välissä. Toivottavasti enää ei tarvitse KHL:n takia pohtia asiaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
Pistin juuri @ViasatOfficial tilaukseni poikki ja perusteluiksi sen, etten halua tukea venäläistä propagandaa. Toivottavasti ottavat onkeensa, eivätkä enää jatka KHL:n kanssa suhmurointia. Sen verran tiedän, että ko. asia on siellä ollut talven mittaan pöydällä. Paha mennä sanomaan mihin ratkaisuun ovat päätyneet.

Tein saman jo talvella, mutta oli pakko huuhkajien takia ottaa jossain välissä. Toivottavasti enää ei tarvitse KHL:n takia pohtia asiaa.

Mulla jäi mietityttämään se, että entäs jos KHL siirtykiin Cmorelle? Loppuuko silloin myös Liigan seuraaminen?
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Niin, ne Huuhkaimethan ei siellä Venäjällä pelaa?
Niin, parempi tietysti olisi ellei pelaisi. Ja Qatariinkin pitää kuulemma lähteä, jos MM-kisoihin pääsevät. Mutta Venäjällä pelattavat pelit ei sitten tulekaan Viaplayltä. Jätän sen paketin tilaamatta, jolta ne näkyy.

Mulla jäi mietityttämään se, että entäs jos KHL siirtykiin Cmorelle? Loppuuko silloin myös Liigan seuraaminen?
Se on erittäin hyvä kysymys ja ollaan taas vahvasti moraalisten kysymysten alkulähteillä ja peilin edessä tuijottamassa, että mitä tuetaan ja mitä ei. Toivotaan nyt, ettei tarvitisi Liigan kustannuksella KHL:ää boikotoida.
 

Adonis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oma perhe
Siitä en tiedä. Jätän tilaamatta, mutta koska se veron kautta kuitenkin näkyy, niin en voi sille mitään.

Aion toki katsoa.
Eli paljon melua eikä yhtään konkretiaa.

Itselläni Viasat Total paketti, jonka määräaikaistilaus tulee päätökseen vuoden lopulla ja silloin vaihdan pelkkään viaplayhin. Tämä tähän sen takia, ettei mene vallan ot:ksi.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi herran jestas sentään kun eilen kuunteli Saukkosen selostusta Suomi-Latvia pelistä niin melkein myötähäpeän puolelle meni tuo asiantuntemus.

Periaatteessa ihan viaton kaveri, mutta monta kertaa toistui itsestäänselvyydet tyyliin "toivotaan, ettei loukkaannu", "toivotaan, että pelaa hyvät kisat", "toivotaan että pitää nollapelin", "toivotaan ettei pahemmin käynyt"....

Itse taas toivoin, että jos ei nyt kuva niin ainakin ääni olisi televisiosta loppuillaksi hajonnut!
 

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Voi herran jestas sentään kun eilen kuunteli Saukkosen selostusta Suomi-Latvia pelistä niin melkein myötähäpeän puolelle meni tuo asiantuntemus.

Periaatteessa ihan viaton kaveri, mutta monta kertaa toistui itsestäänselvyydet tyyliin "toivotaan, ettei loukkaannu", "toivotaan, että pelaa hyvät kisat", "toivotaan että pitää nollapelin", "toivotaan ettei pahemmin käynyt"....

Itse taas toivoin, että jos ei nyt kuva niin ainakin ääni olisi televisiosta loppuillaksi hajonnut!
Ei Mertarantaakaan mielellään kuuntele. Kauheeta paniikin lietsontaa sen selostus.
 

yökkömies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bundesliga
Kuulin huhun, että Viasat näyttää KHL:ää normaalisti vuoden loppuun. Syksyn aikana neuvotellaan pidemmästä sopimuksesta.
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei näy Viaplayn urheiluoikeuksien joukossa KHLää.


Toisaalta ainakin Telia ja Dna mainostavat kyllä että KHL kuuluu niiden v-sport pakettiin.
 

Talonpoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado
Ei näy Viaplayn urheiluoikeuksien joukossa KHLää.


Toisaalta ainakin Telia ja Dna mainostavat kyllä että KHL kuuluu niiden v-sport pakettiin.
Pistin kyselyä. Näkyy vuoden loppuun, sen jälkeisestä neuvotellaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös