Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 448 503
  • 4 853

thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Lukion toisen vuoden syksyllä kotiin haettu kultainennoutaja jouduttiin viemään viimeiselle matkalleen eilen. Kolmetoista ja puoli hienoa vuotta saatiin, vielä olisi mielellään jatkanut yhteistä taivalta. Sairaus vain oli alkamassa vaikuttamaan elämänlaatuun sen verran, ettei muuta vaihtoehtoa ollut.

Lohduttaa sentään se, että koiramme sai nukkua rauhassa pois samalla kun tärkeät ihmiset olivat läsnä rapsuttelemassa ja toivottamassa hyvää yötä, eikä noutsku joutunut kärsimään keuhkokasvaimesta ja lopulta tukehtumaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, PS Kemi Kings
Katsoin juuri areenasta dokumentin Tsunamin lapset. Japanin tsunamista ja jälkiseuraamuksista lasten kertomana. Nimim. Surullinen ja hiljainen.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Eilen illalla tuli kuunneltua erään nuorisokuoron esitystä elokuvamusiikin ihmeellisessä maailmassa ja olipahan hieno veto!! Vikassa biisissä (Titanic / My Heart will go on) kuoron eturivissä laulanut tyttö liikuttui silminnähden, oli siinä ja siinä että pystyi jatkamaan loppuun asti. Tänään sain kuulla, että tytön äiti oli poistunut keskuudestamme pari viikkoa sitten aika yllättäen... Veti nuoren ihmisen tuska näin jälkikäteenkin vanhan ukon surulliseksi / hiljaiseksi.
 

Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se on sitten hyvää matkaa vaari. Onneksi seisovilta jaloilta lähti. Kymmenisen vuotta tässä menikin ettei kukaan läheinen kuollut.
Lepää rauhassa.
 

Masentaja

Jäsen
Vaimo on menossa viikon päästä todella isoon leikkaukseen ja hieman pelottaa mitä tuleman pitää. Pitäisi olla kuitenkin "rutiinihomma" mutta on kuitenkin monta asiaa jotka voi mennä pieleen. Pari kuukautta tulee menemään täysin normaalista poikkeavalla elämällä joka aiheuttaa mulle painetta selviytyä lähes yksin normaalin elämän pyörittämisestä... Eniten pelottaa tuo että jos joku meneekin pieleen...
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Huhhuh, mikä päivä.

Aamu alkoi 7.30, ovikelloa rimpautteli pari poliisia. Toivat tietooni, että isäni on kuollut. Ei mikään yllättävin uutinen, kun kuningas alkoholi oli paras kaveri, mutta kuitenkin.. Lähimpänä omaisena iso duuni hoitaa hautajaisjuttuja sekä muita käytännön asioita nyt. Ja vaikkei kummoinen isä koskaan ollut, tai kovin läheinen, niin silti mun ainoa isä.

Tänään myös päättyi viikon miettimistauko tyttöystävän kanssa, ja erohan siinä oli loppuratkaisuna. Eikai hän sille mitään voi, jos tuntee minua kohtaan enää pelkkiä kaveritunteita. Erottiin ihan hyvissä merkeissä, ja aiotaan olla yhteyksissä vastedes myös. Silti niin vitunmoinen ikävä, ettei mitään järkeä.

Sitten Jokeritkin meni vielä häviämään Jypille.

13.3.2012 jää kyllä muistoihini yhtenä elämäni oudoimmista ja surullisimmista päivistä.
 

Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Osanottoni ja voiman toivotukset Filatoville. Vaikeapa on keksiä muuta.
 

#25 Primeau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Just klikkasin auki Iltasanomien sivut niin etusivulla luki :Bussiturma Sveitsissä 22 lasta kuollut..
Veti kyllä hyvin hiljaiseksi.
 

Berrie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Ilves
Sama kuin yllä. Siinä on tullut karu päätös varmasti iloiselle reissulle. Kerrassaan erikoinen onnettomuus, liekö sitten sairauskohtausta ollut kuskilla vai mitä, mutta lopputulos oli joka tapauksessa karmea.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Vietän viimeisiä hetkiä parhaan ystäväni Salibandyn kanssa. Yhdessä on monet murheet murrettu ja paineet purettu. Viimeiset sarjapelit tuli pelattua tänään, mutta hyvä kausi jatkuu onneksi vielä nousukarsinnoilla. En voi kenenkään ihmisystävän panosta elämääni verrata. Kenestäkään ei ikinä ole ollut apua vaikeuksissa niin paljon, kuin rakkaasta harrastuksesta. Se on myös tuottanut suuren osan ystäväpiiristäni. Vetää hiljaiseksi ajatella uraa jäljellä olevan kolme ottelua. Olen parin viikon päästä 23-vuotias ja karulta tuntuu päättää pelaaminen pahoihin ongelmiin polven kanssa.

Onneksi valmentaminen kiinnostaa ja lienee myös mahdollista. Samanlaisia tunteita en tule urheilun kanssa enää monesti kokemaan.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Valioliiga: Fabrice Muamban tilasta vakava mutta vakaa - Ilta-Sanomat

Surullista. Muamba on -88 ikäluokkaa eli todella nuori jannu jolla olisi vielä paljon aikaa jäljellä... Toivottavasti toipuu
Eikös näitä vastaavia tapauksia ole ollut viime vuosikymmenellä muutamassa muussakin jalkapallon huippusarjassa. Muistuu mieleen ainakin Marc Vivien Foé, Miklos Fehér ja Antonio Puerta. Muamba tosin on vielä rajan tällä puolen, mutta saapa nähdä miten käy.

Aika surullista että noin nuoria miehiä putoaa ns. suorilta jaloilta.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tekis mieli kysyä että miksi. Ketä tippui 70- tai 80-luvulla? Ei ketään? Vedetäänkö nyt eri aineita?
Eihän sitä voida varmuudella sanoa, mutta toki mieleen tulee se, että joillakin nykyajan jalkapalloilijoilla voi olla vahvempi "lääkitys", mikä taas saattaa lisätä terveysriskejä. Muistaisin, että unkarilaisen 24-vuotiaan Miklos Fehérin kuolinsyyksi kuitenkin paljastui synnynnäinen sydänvika. Eli ei nyt vedetä liian hätäisiä johtopäätöksiä.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Muistaisin, että unkarilaisen 24-vuotiaan Miklos Fehérin kuolinsyyksi kuitenkin paljastui synnynnäinen sydänvika. Eli ei nyt vedetä liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Juuri toissapäivänä satuin monen mutkan kautta katsomaan Youtubesta pitkästä aikaa tämän Fehérin pätkän ja täytyy sanoa että veti jälleen kerran melkoisen hiljaiseksi. Ensin mies hymyilee ja kaikki on hyvin mutta 5 sekunttia niin elämä pysähtyy. RIP
 

fabula

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen parin viikon päästä 23-vuotias ja karulta tuntuu päättää pelaaminen pahoihin ongelmiin polven kanssa.

Täältä löytyy kohtalotoveri ja tämä on kyllä kova paikka. Itse olen muutaman vuoden vanhempi ja sama ongelma, että ei polvi meinaa kestää. Tämä kausi ollut taukoa ja vielä voi olla pientä toivoa, että pelaamaan pystyisi tauon jälkeen, mutta olen kyllä varautunut pahimpaan. Polven ehdoilla mennään ja olisihan se kiva kävellä vielä nelikymppisenä.

Kun laji on ollut sinulle noin tärkeä ja iso osa elämää, niin kannattaa ehdottomasti miettiä valmennushommiin siirtymistä. Löytyy varmasti ihan uusia ulottuvuuksia ja pelaamisen jättämä tyhjiö ei ole niin suuri kun saa kuitenkin lajin parissa jatkaa puuhastelua.

Jaksamista sinulle ja toki kaikille muillekin tähän ketjuun kirjoittaneille, tämä kyseinen tapaus vain erityisesti kosketti itseänikin.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Tosiaan, laji kuin laji niin junnuvalmennuksessa ainakaan ei koskaan ole liikaa porukkaa. Ehdottomasti tiedot ja kokemus kiertoon.

Kyllä. Maalivahtina ja erinomaisesti lasten kanssa pärjäävänä ihmisenä, jonka unelma-ammatti on lastentarhanhoitaja, koen olevani riittävän pätevä kehittämään tulevia Eero Kososia Jyvässeudulle. Yleensäkin puolustuspeliin on varsin hyvä näkemys ja hyökkäyspelin osalta tarvittaessa maskin asettamiseen. Kyllä minulla annettavaa on valmennuksen osalta ja ehdottomasti kiinnostustakin. "Tarhantätiä" ei minusta samaisen polvivaivan takia ikinä tule, joten ainakin pääsee rakkaan harrastuksen parissa toimimaan lasten kanssa.

Nyt itseasiassa vetää jälleen hiljaiseksi, kun muistui taas mieleen se pariminuuttinen ortopedin kanssa jutellessa, kun meni mahdollisuudet unelma-ammattiin sekä pelaamiseen. Onneksi elämä on käsittämättömän hienoa aikaa.

Fabulalle myös tsemppiä! Raskasta on.
 
Nyt itseasiassa vetää jälleen hiljaiseksi, kun muistui taas mieleen se pariminuuttinen ortopedin kanssa jutellessa, kun meni mahdollisuudet unelma-ammattiin sekä pelaamiseen.
Jaksamista sinulle. Tuollainen on varmasti raskasta kuultavaa.

Juuri tänään, elämän hymyillessä kilpaa kevätauringon kanssa, mietiskelin tulevaisuudenhaaveitani ja sitä että vihdoinkin olen löytänyt itselleni ns. unelma-ammatin. Tuo tavoite on saavutettavissa, ja muutaman vuoden päästä ehkä toimin haluamallani alalla. Se tunne oli hyvin kiehtova ja teki onnelliseksi. Aina on kuitenkin mahdollista, että asiat eivät mene suunnitelmien mukaan ja on keksittävä suunnitelma B, kuten penkinlämmittäjälle on käynyt. Se vetää nöyräksi.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan vaan tainnut napata pari kuppia ja unohtunut koko vaimo, muistunut sitten taas kun on kärki taittunut.
Joo mä oon jo pitkään ihmetellyt noita ns. "katoamiseen" liittyviä uutisia. Siis kyllähän nyt varmaankin tosi moni käy välillä vähän viihteellä viihtymässä, ja ei kait sitä nyt aina jaksa tai muista kaikille niistä ilmoitella, siis jos vaikkapa käyt vaan Tallinnassa heittämässä jonkun pidennetyn viikonlopun. Itse asiassa monesti jatkoajan posse on ainut joka tietää mun reissuista, heh.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Sen verran on omassakin elämässä ollut vaikeuksia ettei tähän ketjuun ole tullut kirjoiteltua. Mutta tämä Ukrainassa tapahtunut teinitytön joukkoraiskaus, pahoinpitely, polttaminen ja lopulta murha vetää kyllä hiljaiseksi. Nämä kusipäät jättivät erittäin pahasti palaneen tytön ojan pohjalle makamaan valtavissa kivuissa ja hänet löydettiin vasta seuraavana päivänä. Ennen kuolemaansa Oksana Makarilta jouduttiin amputoimaan molemmat jalat ja toinen käsi.

Linkki iltapaskalehden sivuille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös