Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 448 706
  • 4 853

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Minä käsitin, että tuo vajaa 160 jää kadoksiin kokonaan, eikä esim. ruumista löydetä tai kohtaloa pystytä selvittämään. Mutta saatoin käsittää väärin.

Ohjelmaa en katsonut (tietenkään) mutta mitä olen lueskellut aiemmin artikkeleja ja muita julkaisuja aihepiirin tiimoilta, ymmärtääkseni tilanne Yhdysvalloissa on se että niitä lapsia katoaa lopullisesti tuo noin 160 vuodessa. Osa näistä on tietty tarkoitushakuisiakin katoamisia, koska osa teineistä tms. yksinkertaisesta haluaa kadota vanhemmiltaan ja aloittaa uuden elämän alusta toisaalla ja tämä onnistuu Yhdysvalloissa edelleen suhteellisen helposti.

Yhdysvaltojen oikeusministeriön (?) tilastot ovat myös aika karuja:

2185 lasta (alle 18-vuotta) ilmoitetaan kadonneeksi joka päivä.
203900 perheensisäistä ryöstöä/kaappausta.
58200 tuntematoman suorittamaa ryöstöä.
115 kidnappausta (lunnaiden vaatiminen, tappamisella uhkaaminen, kuljettaminen toiseen taajamaan/yli 50 mailin päähän kotoa etc.)

Ja sitten ovat ne jotka jäävät lopullisesti kadoksiin.

vlad.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja sitten on näitä, jotka jäävät henkiin, mutta ulkopuolisiksi omassa elämässään: Kidnapping of Jaycee Lee Dugard - Wikipedia, the free encyclopedia

Voi vain kuvitella, miten tämänkaltainen tapaus vaikuttaa monen ihmisen elämänkulkuun. Jaycee oli 11-vuotias lapsi, kun hänet kaapattiin ja 29-vuotias kahden lapsen äiti, kun hänet vapautettiin. Tapauksessa epäiltiin (syyttä) isäpuolen olevan jollain tavalla kaappaukseen osallinen ja naapurustossa on varmaankin kuhissut sinä 18 vuoden aikana, jolloin Jaycee oli kadoksissa. Ensimmäinen vihje Jayceen olinpaikasta tuli tosin jo 1992, mutta se jäi puolihuolimattomasti tutkituksi.
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Bongasin vanhan kaverin teinivuosilta eräässä Poliisien taannoin esitetyssä jaksossa. Nykyään on varasteleva narkkari. Vaikka arvasihan sen jo vuosia sitten, että epäonnistuneen mutta seuraukset jättäneen itsemurhayrityksen jälkeen elämässä on vain yksi suunta, joka tuskin on ylös.

Veti silti aika hiljaiseksi.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kaverin tyttöystävä kertoi että yksi hänen kavereistaan oli pettänyt miestään heidän hääyönään. Liito on luonnolisesti jo ohi, mutta kyllä tarina pisti hiljaiseksi ja miettimään että kyllä kaikenäköistä säätäjää auringon alle mahtuu.
 
Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Kyllähän nämä loukkaantumiset kaukalossa vetävät aina todella surulliseksi ja kyllä tuo Max Paciorettyn loukkaantuminen on vetänyt mielen maahan oikeastaan koko päiväksi. Murtunut kaulanikama ja vakava aivotärähdys ja se seurauksena periaatteessa tavallisesta kaksinkamppailutilanteesta väärässä paikassa.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Kyllähän nämä loukkaantumiset kaukalossa vetävät aina todella surulliseksi ja kyllä tuo Max Paciorettyn loukkaantuminen on vetänyt mielen maahan oikeastaan koko päiväksi. Murtunut kaulanikama ja vakava aivotärähdys ja se seurauksena periaatteessa tavallisesta kaksinkamppailutilanteesta väärässä paikassa.

Ymmärrän kyllä surusi. Tuntemattoman jääkiekkoilijan kaulanikama on toki aivan saatanan surullinen juttu samaan aikaan, kun Kobin autiomaassa kuolee päivittäin pelkästään paskahalvaukseen viisitoista vastasyntynyttä ja ½ tämän serkuista.

Tietenkin kun jokuvitun Max Paciottery aivan helvetin tärkeänä ihmisenä ja koko maailmankaikkeudelle tärkeänä vaikuttajana loukkaantuu ja joutuu riutumaan 5 000 000 000$$ kartanossaan, pyörätuolissa, niskatuki kaulassa ja morfiinipäissään kovaakin kovempia tuskia kokiessaan, alkaa vähitenkin humaanilla sarjamurhaajalla kyynel tippumaan poskelle, miettiessään kuinka kova kohtalo Maximilianilla ja häntä surevalla Ampp:lla onkaa.

Mut hei...Kestämisiä! :D
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72

Tämä viesti veti hiljaiseksi. Harmi ettet sinä ja serkkusi syntyneet sinne Kobin autiomaahan. Se vasta olisikin ollut :D
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Tämä viesti veti hiljaiseksi.

Täsmälleen sama. Mutta kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.

Väärin oltu surullisia/hiljaisia. Ei saane myöskään olla surullinen tuntemattoman pikkutytön jäätyä tänään auton yliajamaksi suojatiellä, samaan aikaanhan "Kobin" autiomaassa kuolee paskahalvaukseen 15 vastasyntynyttä. Eiköhän tuolla pienellä tytöllä ole morfiinipäissään KYS:llä paljon paremmat oltavat.
 
Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS

Max Pacioretty ei ole ainakaan mulle tuntematon jääkiekkoilija, päinvastoin. Ilmeisesti oli myös väärin tuntea surua sitä suomalaisjunnua kohtaan, joka taannoin halvaantui kiekkokaukalossa. Kuitenkin jossain Kobin autiomaassa kuoli samana päivänä 15 lasta paskahalvaukseen. Lukutaidossasikin olisi toivomisen varaa, mutta se siitä.

:D
 
thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Maailmassa on taas tänäänki tapahtunu vaikka kuinka kauheita asioita, mutta niin sitä vaan ite on taas perusitsekäs ja surulliseksi vetää oman parisuhteen päättyminen. Reilu pari vuotta sitä taivalta ehti ollaki ja rehellisesti sanottuna rakastin kyllä tuota naista. Rakastan edelleen..

Aina ne asiat ei vaan mene niinku toivoo. Hyvissä väleissä erottiin ja toivottavasti se ystävyys, mistä kaikki alkoi, säilyy vielä tämänkin jälkeen.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kuitenkin jossain Kobin autiomaassa kuoli samana päivänä 15 lasta paskahalvaukseen.

Tästä tulikin ihan ketjun aiheen vierestä oleva juttu mieleen. Nimittäin Soundista luin tarinaa, kun U2-yhtyeen keulahahmo ja urbaanijeesus Bono veti välispiikkiä jollain stadionkeikallaan lyöden käsiä yhteen todeten, että aina kun hän iskee kädet yhteen niin Afrikassa lapsi kuolee. Tähän oli joku vääräleuka yleisöstä heittänyt, että "lopeta sitten se helvetin taputtaminen". En tiedä vetikö Bonon hiljaiseksi?
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers

Mitä eroa on Bonolla ja Jumalalla?

-Jumala ei luule olevansa Bono.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Japanin tsunami, sen jälkiseuraukset ja koko sirkuksen uutisointi.

Alkuun oltiin muodollisesti surullisia katastrofialueen uhreista ja siitä siirryttiin luonnollisesti huhuilemaan suomalaisten perään. Sitten Fukusiman kattilat alkoivat poksahdella kuin popparit mikrossa ja samalla koko kymmentuhatpäinen ruumiskasa unohtui ja yhtäkkiä ollaankin huolissaan vain säteilypilvistä.

Katsokaa vaikka Ylen teksti-tv:n etusivua? Oliko siellä joku tsunamikin hetkittäin ja jokunen kuollutkin?

Surettaa kuinka miljoonien ihmisten kärsimys unohtuu heti kun oma perse on jollain 0,00001 todennäköisyydellä vaarassa.

edit: Lisättäköön tähän loppuun Guardianin oiva before-after -kuvakollaasi tsunamin tuhoista.
 
Viimeksi muokattu:

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Surettaa, kuinka itsekkäitä ja typeriä ihmiset ovat.

Japanissa järkyttävät tuhot ja ydinkatastrofin vaara. Suomessa Lauri Tähkä-fani ilmoittaa maailmansa romahtavan, kun bändi lopettaa. Jep, jep. Ehkä tuollaiselle ihmiselle tekisi ihan hyvää kohdata vähän oikeitakin ongelmia elämässään.
 
d2uce

Mihin muuten tuo Japanin katastrofi asettuu ns. Kobin asteikolla?
 
thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Surettaa, kuinka itsekkäitä ja typeriä ihmiset ovat.

Japanissa järkyttävät tuhot ja ydinkatastrofin vaara. Suomessa Lauri Tähkä-fani ilmoittaa maailmansa romahtavan, kun bändi lopettaa. Jep, jep. Ehkä tuollaiselle ihmiselle tekisi ihan hyvää kohdata vähän oikeitakin ongelmia elämässään.

Eiköhän se oo jo tullu moneen kertaan tässä ketjussa ilmi ettei mikään oikeasti saa vetää surulliseksi/hiljaiseksi/vituttaa/yms. kun aina jossain päin maailmaa on niin paljon kurjuutta ettei sitä voi käsittääkään. Toki joku bändin hajoaminen nyt on oma asiansa mut joka tapauksessa.
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Surettaa, kuinka itsekkäitä ja typeriä ihmiset ovat.

Japanissa järkyttävät tuhot ja ydinkatastrofin vaara. Suomessa Lauri Tähkä-fani ilmoittaa maailmansa romahtavan, kun bändi lopettaa. Jep, jep. Ehkä tuollaiselle ihmiselle tekisi ihan hyvää kohdata vähän oikeitakin ongelmia elämässään.

Tämä on kyllä järjettömimpiä teorioita mitä olen ikinä kuullut. Vaikka saatana puoli maapalloa räjähtäisi, niin mielestäni jokaisella saa olla omat syynsä vitutukseen, vaikka olisi kuinka pieniä aiheita. Esimerkiksi minua vitutti tänään kun potkaisin varpaani kaapin kulmaan, mutta ei ihan ekana tullut mieleen Japanin katastrofi. Pahoittelut siitä.

Joskus oli koulussa lähellä, ettei saatu kaverin kanssa jälki-istuntoa, kun naurettiin samana päivänä, kun joku meidän koulusta oli kuollut. Joo, sikäli surullinen tapaus, kun kyseessä oli joku ~10v poika, mutta ei sitä jaksanut koko päivää ajatella ja siihen olenkin tyytyväinen, että pystyn siirtämään ikävät asiat pois mielestä, mihin ei näköjään ihan kaikki pysty.

Nyt alkoi taas ärsyttämään sen verran, että taidan alkaa ajattelemaan Japanin kuolleita.

EDIT: En nyt uutta viestiä viitsi kirjoittaa, mutta mainittakoon nyt tässä, että minun elämältäni ei mennyt pohjaa, kun Lauri Tähkän bändi hajosi.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ei kukaan varmasti kiellä sitä, että kastikkeen pilaaminen liialla suolalla ottaa päähän, vaikka samaan aikaa Afrikassa jengiä kuolee nälkään. Pointti lienee siinä, että ihmisiltä on ylipäätään kadonnut suhteellisuudentaju vähän kaikkeen.

Pakko myöntää, että usein saan itse voimaa vastoinkäymisten kohdatessa siitä, kun funtsin, että mulla on kuitenkin perusasiat kohdillaan. Juoni ei ole siinä, että mulla menee paremmin kuin miljoonilla muilla, vaan että olen ihan tajuttoman onnekas yksilö tässä maailmassa. En tiedä, että olenko jotenkin yksinkertainen, mutta yleensä pahimmat nipotukset häipyy pikkuhiljaa takavasemmalle, kun miettii kokonaisuutta. Ei jaksa vinkua kaikesta, vaikka harmittaahan pikkujututkin aikansa.

Tämä kuva Japanin tilanteesta puhutteli meikäläistä kovasti. Tuo on vain niin symbolinen muistutus siitä, mistä tässäkin keskustelussa, ja koko elämässä, on kyse.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Herramunjee! Jos jonkun elämältä menee pohja siksi, että Lauri Tähkä panee pillit pussiin, niin antaa mennä vaan!

Joskus voisi oikeasti miettiä, mitä ääneen sanoo. Voihan sitä omille lähimmille frendeille kertoa, että surettaa, kun Late lopettaa paskan joikaamisen. Mutta ei tulisi mieleenkään alkaa tällaisella hetkellä julkisesti vinkua, "kuinka maailma romahtaa" jonkun Lauri Tähkän takia.

Moukkamaista käytöstä. Vaikkakaan itse ei Japanin katastrofille mitään voi tehdäkään. Silti pieni reality check voisi olla paikallaan ja tilannetajulle käyttöä. Jäähän se Laurin paskamusiikki elämään ikuisiksi ajoiksi.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä on kyllä järjettömimpiä teorioita mitä olen ikinä kuullut. Vaikka saatana puoli maapalloa räjähtäisi, niin mielestäni jokaisella saa olla omat syynsä vitutukseen, vaikka olisi kuinka pieniä aiheita. Esimerkiksi minua vitutti tänään kun potkaisin varpaani kaapin kulmaan, mutta ei ihan ekana tullut mieleen Japanin katastrofi. Pahoittelut siitä.

Joskus oli koulussa lähellä, ettei saatu kaverin kanssa jälki-istuntoa, kun naurettiin samana päivänä, kun joku meidän koulusta oli kuollut. Joo, sikäli surullinen tapaus, kun kyseessä oli joku ~10v poika, mutta ei sitä jaksanut koko päivää ajatella ja siihen olenkin tyytyväinen, että pystyn siirtämään ikävät asiat pois mielestä, mihin ei näköjään ihan kaikki pysty.

Ei tässä nyt siitä ole kyse, etteivätkö omat murheet saisi olla päällimmäisenä. Kyse on siitä, että yhä yleisemmin ihmisiltä näyttää puuttuvan kyky ottaa muut huomioon ja korrektius, kun oma napaa pitää korostaa. Väittäisin, että tuo on yleistynyt huimasti.

En voi vaan käsittää, että jonkun täytyy todellakin julistaa elämänsä olevan pilalla, kun joku artisti lopettaa keikkailun, kun samaan aikaan on ajankohtaisena päällä tuollainen hirmukatastrofi. Täydellisen moukkamaista käytöstä.

Mutta eihän tätä toki sellainen ymmärrä, joka ei tuota pointtia tajua.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomessa Lauri Tähkä-fani ilmoittaa maailmansa romahtavan, kun bändi lopettaa.
Mutta ei tulisi mieleenkään alkaa tällaisella hetkellä julkisesti vinkua, "kuinka maailma romahtaa" jonkun Lauri Tähkän takia.
Jotta tähänkin vinkumiseen saadaan joku kosketuspinta, kertokaa ensin, kuka, missä ja miten on julkisesti vinkunut maailmansa romahtavan Lauri Tähkan Elonkerjuun päättymisen takia.

Tällä hetkellä vetää hiljaiseksi barrikadeille nousseet vihervasemmistolaiset hipit pettämättömine argumentteineen. Surullisinta on, että ovat valjastaneet lapsiakin vastustamaan ydinvoimaa. Missä sosiaalivirasto on, kun sitä tarvitaan? Näissä mielenosoituksissa olisi aina paikallaan suorittaa muutama pakkohuostaanotto.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jotta tähänkin vinkumiseen saadaan joku kosketuspinta, kertokaa ensin, kuka, missä ja miten on julkisesti vinkunut maailmansa romahtavan Lauri Tähkan Elonkerjuun päättymisen takia.

YleX:llä oli ilmeisesti ainakin eilen joku soittanut ja itkenyt oikein radiossa kuinka kurjaa tuo bändin lopettaminen on ja kuinka koko maailma on lähes romahtanut sen seurauksena. Näin kertoi työkaveri tänään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös