Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 448 759
  • 4 853

Tive

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kaverin isä kuoli viime viikolla. Odottamattomasti. Ja sairaus on äidin vienyt jo aikaisemmin. Ikää vasta 17 ja silti molemmat vanhemmat poissa. Vaikea katsoa kuinka yrittää käydä koulussa siinä missä muutkin, mutta on silti niin kaukana muista. Ei voi edes kuvitella hänen tunteitaan ja oma mielikin vetää suruun ja silmäkulma kostuu.

Tuntuu omat murheet aika pieniltä nyt.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaveri riisti hengen itseltään noin reilu vuorokausi sitten ajamalla päin rekkaan.. Tuli niin puskista kuin olla ja voi, ettei tätä voi käsittää.

Ei ollut mitään merkkejä näinkin kohtalokkaasta päätöksestä, se vain tapahtui. Mikä saa nuoren miehen tälläiseen ratkaisuun - varsinkin kun loppujen lopuksi elämässä oli kaikki hyvin, eikä ihmissuhdesotkuja ollut vielä edes ratkaistu? Ei voi ymmärtää.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoin äsken Ykköseltä dokumentin "Amerikan kodittomat lapset". N. 10v. lapsilta kysyttiin, mitä he odottavat elämältään. Vastaus oli, etteivät mitään. Surullista, todella surullista.

Maailmassa on toki vieläkin kovempia kohtaloita kokeneita lapsia vaikka kuinka paljon. Osalla ei ole mitään toivoa ja he tietävät sen itsekin. Osa ei tiedä. Oli taustat mitkä tahansa, kyllä jokaisen lapsen pitäisi kokea, että elämässä on jotain, mitä odottaa. Ihan mitä tahansa.
 
Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Veti surulliseks keksiä muistovärssyä itsemurhan tehneen kaverin hautajaisiin. Mitä siinäkin sanoa, myös nuori mies, kaikki hyvin (paitsi hänen mielestään) Ei vaan voi ymmärtää.

Kaveri riisti hengen itseltään noin reilu vuorokausi sitten ajamalla päin rekkaan.. Tuli niin puskista kuin olla ja voi, ettei tätä voi käsittää.

... Ei voi ymmärtää.

Tsemppiä, Theofilus. Ei, ymmärtää ei voi. Asian hauska/hassu/surullinen/tyhmä/käsittämätön puoli on se, että näissä tapauksissa asianomainen on oikeassa ja hänellä on/oli ylin päätäntävalta.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Osanottoni Theofilus, ikäviä tapauksia tuollaiset.

Tsemppiä, Theofilus. Ei, ymmärtää ei voi. Asian hauska/hassu/surullinen/tyhmä/käsittämätön puoli on se, että näissä tapauksissa asianomainen on oikeassa ja hänellä on/oli ylin päätäntävalta.

Tästä olen silti eri mieltä, ylin päätösvalta toki on henkilöllä itsellään, mutta oikeassa hän ei ole, jos ajaa toisen keulaan ja riistää sillä tavalla hengen itseltään. Satun tuntemaan rekkakuskin, jonka keulaan on itsemurha tehty ja se vaikuttaa kyseisen henkilön koko loppuelämään. Jos jostain olen surullinen, niin tällaisista tapauksista ja ihan pelkästään niiden rekkakuskien vuoksi.
 
Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Tästä olen silti eri mieltä, ylin päätösvalta toki on henkilöllä itsellään, mutta oikeassa hän ei ole, jos ajaa toisen keulaan ja riistää sillä tavalla hengen itseltään.

Meinaaks kirjoitaa sakon vai? Mä tarkoitin sitä, että jos henkilö päättää riittää henkensä, niin hän on se joka sen päättää, vaikka se meistä muista tuntuis käsittämättömältä tai rekkakuskien oikeuksien loukkaamiselta.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mä tarkoitin sitä, että jos henkilö päättää riittää henkensä, niin hän on se joka sen päättää, vaikka se meistä muista tuntuis käsittämättömältä tai rekkakuskien oikeuksien loukkaamiselta.

Toki hän itse päättää, mutta ei se oikein ole siltikään. Jokaisella on oikeus riistää henkensä, mutta kenelläkään ei ole oikeutta tehdä sitä niin, että joku ulkopuolinen joutuu siitä kärsimään. Surullista, jos sympatiasi ovat noiden itsensä tappajien puolella tuollaisessa tilanteessa. Tappaisivat aseella itsensä, eivätkä rekan keulalla.

Jos tappaa itsensä niin, että joku sivullinen joutuu tilanteeseen osalliseksi, olisi oikeudenmukaisessa maailmassa seurauksena itsarin epäonnistuminen ja "pelkkä" halvaantuminen loppuiäkseen kaulasta alaspäin.

EDIT: Jermu osasi pukea asian kauniimmin sanoiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meinaaks kirjoitaa sakon vai? Mä tarkoitin sitä, että jos henkilö päättää riittää henkensä, niin hän on se joka sen päättää, vaikka se meistä muista tuntuis käsittämättömältä tai rekkakuskien oikeuksien loukkaamiselta.

Tämä varmasti kyllä selvisi kaikille. Mutta kyse on paljon muustakin kuin rekkakuskien "oikeuksien loukkaamisesta". Pahimmassa tapauksessa rekkakuskille (taikka veturin- taikka metronkuljettajalle) aiheutuu elinikäiset henkiset vammat. Ja voi siitä fyysisiäkin vammoja tulla. Ja tulonmenetyksiä. En itsekään ymmärrä, miksi omaan itsemurhaan pitää sotkea viattomia ulkopuolisia mukaan? Rautakaupasta saa paksua köyttä, ja jos tähtää rekan keulan sijasta siltarumpuun, on vastapuolen henkisten / fyysisten vammojen todennäköisyys paljon pienempi.
 
Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Tämä varmasti kyllä selvisi kaikille. Mutta kyse on paljon muustakin kuin rekkakuskien "oikeuksien loukkaamisesta". Pahimmassa tapauksessa rekkakuskille (taikka veturin- taikka metronkuljettajalle) aiheutuu elinikäiset henkiset vammat. Ja voi siitä fyysisiäkin vammoja tulla. Ja tulonmenetyksiä. En itsekään ymmärrä, miksi omaan itsemurhaan pitää sotkea viattomia ulkopuolisia mukaan? Rautakaupasta saa paksua köyttä, ja jos tähtää rekan keulan sijasta siltarumpuun, on vastapuolen henkisten / fyysisten vammojen todennäköisyys paljon pienempi.

Teiän tarttee varmaan grangerin kanssa ruveta pitämään valmennuskursseja. Pointti on se, että tossa tilanteessa ihminen ei pakosti jaksa/pysty ajatella muita, kun ei jaksa itsestäkään huolehtia.
 
Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Eilen tuli myös televisiosta Dokumenttiprojekti: Hyönteisten ääni.
Siinä mies päättää tehdä itsemurhan ja teki itselleen teltan metsään. Siellä hän sitten näännytti itsensä nälkään ja piti samalla päiväkirjaa. 68 päivää jaksoi kirjoittaa, sitten loppui muistiinpanot. Muumioitu ruumis löytyi myöhemmin.

Oli melko vaikuttava tarina. Etenkin ne kohdat, joissa hän pohti että tässähän voisi vielä kävellä takaisin kaupunkiin ja jatkaa elämää. Mutta jatkoi sitten radion kuuntelemista yksin metsässä.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Vaatii aikamoista itsekuria ja todellista päättäväisyyttä tuollainen. Pitää kaivaa tuo dokkari jostain esiin.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaatii aikamoista itsekuria ja todellista päättäväisyyttä tuollainen. Pitää kaivaa tuo dokkari jostain esiin.

Hiukan ohi menee, mutta jollain tavoin sidoksissa kuoleman kautta seuraava muistikuva: joskus on ollut jotain dokkaria ihmisistä, jotka antoivat kuvata kuolemansa ihan mätäneminen ym.Haluttiin jotenkin päästä sisälle siihen, mitä tapahtuu ihmiselle. Muistaneeko joku?
 
M10

Jäsen
Eilen tuli myös televisiosta Dokumenttiprojekti: Hyönteisten ääni.
Siinä mies päättää tehdä itsemurhan ja teki itselleen teltan metsään. Siellä hän sitten näännytti itsensä nälkään ja piti samalla päiväkirjaa. 68 päivää jaksoi kirjoittaa, sitten loppui muistiinpanot. Muumioitu ruumis löytyi myöhemmin.

Oli melko vaikuttava tarina. Etenkin ne kohdat, joissa hän pohti että tässähän voisi vielä kävellä takaisin kaupunkiin ja jatkaa elämää. Mutta jatkoi sitten radion kuuntelemista yksin metsässä.

Katselin tuon "dokumentin", ja aika vaikuttavahan se oli. Ymmärsinkö kuitenkin oikein, että ne kertojan jutut eivät sittenkään olleet siitä alkuperäisestä päiväkirjasta? Se pisti hieman häiritsemään, kun näin ohjelman aikana oletin. Olisko jossain ohjelmatiedoissa lukenut tms.

Melkoista itsekuria vaatii tosiaan, ettei yhden vuorokauden jälkeen kävele esim. McDonaldsiin.
 
Sic

Jäsen
^ Vaikuttaapa mielenkiintoiselta, oli sitten täysin totta tai ei, eiköhän tuo kuitenkin lähes kauttaaltaan pidä paikkaansa, vaikka melkoselta tarinalta vaikuttaakin. Aloitin juuri katselemaan tuota.
 
Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ymmärsinkö kuitenkin oikein, että ne kertojan jutut eivät sittenkään olleet siitä alkuperäisestä päiväkirjasta?
Näinhän se oli. Kaiken lisäksi elokuva perustuu novelliin joka perustuu pohjimmiltaan kyseiseen päiväkirjaan. Aika kauas ollaan alkuperäisistä sanoista päädytty.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tässä on nyt tunti katseltu Ykköseltä dokkaria Boy Interrupted.

Vetää hiljaiseksi
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä on nyt tunti katseltu Ykköseltä dokkaria Boy Interrupted.

Vetää hiljaiseksi

Niin veti, katsoin samaa ohjelmaa, eli Pojan hauras mieli. Tämä koskee silläkin tavalla läheltä, että omassa lähipiirissä on lapsi, joka puhuu myös kuolemastaan ja itsemurhasta. Hoitoprosessi meneillään, mutta ahdistavaksihan tuo ohjelma ajatukset sai. On lapsia, joille rakkaus ei tunnu riittävän, ei millään, vaikka sitä äärettömästi antaisi. Ihmismieli on sellainen maailma, että sitä tuskin koskaan kyetään täysin ymmärtämään ja kaikkia saloja avaamaan. Ylelle on kyllä annettava tunnustus siitä, että sen kanavilta tulee yleensäkin ne kaikkein laadukkaimmat dokkarit. Tämä oli yksi niistä.

Ajattelin käydä näillä palstoilla, jotta voisin ajatella jotain muutakin, mutta tänä iltana ei oikein lätkä maistu ton jälkeen.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tänäänhän oli tuo Itsemurhan tehneiden muistopäivä. Hienoa Yleltä tuoda tätäkin kautta asiaa esille.

Kaksisuuntainen voi olla perkeleellinen kaveri.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Hiljaiseksi vetää tuo facebookissa pyörivä "sytytä kynttilä lapsille, jotka ovat kuolleet"-yhteisö.
Niin moni on joutunut kokemaan kauheimman mahdollisen eli oman lapsensa menetyksen.
Omia lapsia ei ole, enkä tietenkään voi edes kuvitella sitä tunnetta, mutta osanottoni kaikille kuitenkin.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tuttavan 15-vuotias poika, Roni, on kadonnut (Ristiina, Mikkeli). Viimeinen havainto on tekstiviesti sunnuntai-iltana, että olisi ollut tulossa kotiin. Nyt on puolittain epävarmaa tietoa, että poika olisi mennyt Hesaan. Tuntomerkit: 170 senttiä pitkä n,60kg.tumma,lyhyet hiukset, punavalkea takki, kivipestyt farkut, lenkkarit jalassa. Kaikki tiedot Ronista suoraan Mikkelin poliisiin.

Liitteenä Ronin kuva.

edit. Roni on löytynyt ja kunnossa.
 
Liitteet

  • roni.jpg
    roni.jpg
    40 KB · kertaa luettu: 953
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen Saksan telkkarista tuli jälleen maan viihdeohjelmien suurin instituutio "Wetten Dass...?".

Euroopassa ei mielestäni Englannin ulkopuolelta juuri löydy tasokkaita viihdeohjelmia, mutta tuo ohjelma on läpi vuosien ollut välillä ihan kiinnostava. Kestänyt pian 30 vuotta, tulee muistaakseni jotain 6-7 kertaa vuodessa ja idea on aika yksinkertainen. Suora lähetys, jossa aivan tavalliset ihmiset suorittamassa mitä erikoisimpia vedonlyöntejä, toisin sanoen väittävät, että pystyvät suoriutumaan jostain ihmeellisestä erikoisuudestaan. Mukana aina huippuvieraat, jotka lyövät vetoa näiden onnistumisista. Joukossa on ollut oikeasti todella mielenkiintoisia juttuja ja sitten vähemmän mielenkiintoisia.

Eilen tapahtui negatiivista historiaa, kun ensimmäistä kertaa ohjelma keskeytettiin. Joku nuori sälli yritti hypätä jollain ihme jousijalkasysteemeillä vastaantulevien autojen yli. Oli jo etukäteen aika vaarallisen oloista ja niinhän sitten kävi, että jätkä tuli aivan väärin alas ja jäi elottomana makaamaan. Suorassa lähetyksessä homma tietenkin meni heti sekaisin. Ohjelma luonnollisesti päätettiin keskeyttää. Hengenvaaraa ei ole, mutta halvaantumisen mahdollisuus on ilmeisesti aika suuri.

Oli kyllä pahan näköistä, kun maahan rojahti ja siihen jäi. Niinkuin yleensä tälläisten tapahtumien jälkeen, niin nyt keskustellaan koko ohjelman tulevaisuudesta ja siitä miten pitkälle tv-viihteen kanssa voidaan mennä.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Minua ei ole uskottu, kun olen sanonut, että Suomi on paskamaa. Jos Tarja Halonen lähtisi menee ja alettaisiin motivoida jengiä kunnollisiin suorituksiin, eikä olisi enää ok hävitä tai tehdä asioita huonosti niin loppuisi depressiot. Se on ihan saletti.
Lainaus tuosta YLE:n uutisesta:

Sairauskassojen tutkijat Saksassa havaitsivat ensimmäisinä, että monet selviävät työelämässä ainoastaan kemiallisesti - lääkkeiden turvin. Ns. työelämän doping on uupuneen seuralainen yhä useammin myös Suomessa.
 
Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minua ei ole uskottu, kun olen sanonut, että Suomi on paskamaa. Jos Tarja Halonen lähtisi menee ja alettaisiin motivoida jengiä kunnollisiin suorituksiin, eikä olisi enää ok hävitä tai tehdä asioita huonosti niin loppuisi depressiot. Se on ihan saletti.

Scholl, arvostan kyllä sinua todella paljon, kun uskallat sanoa suoraan asiat. Suomessa on juuri tämä vikana. Mitään ei sanota suoraan ja esitetään, että asiat ovat hyvin, vaikka koko maa on luultavasti lähivuosina todella heikossa jamassa. Velkaa tajuttomat määrät, ja silti sanotaan, että ei Suomessa ole mitään hätää. Suurin osa verorahoistakin menee turhaan käyttöön (Kansanedustajat, maahanmuuttajat näin esimerkkeinä).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös