Jomppa_Koo
Jäsen
Huomenna hautajaiset edessä. Ei ihan lähin sukulainen, mutta kuitenkin juttuun tultiin aina. Ikää vähän yli 50. Sairauskohtaus vei. Koskaan ennen en ole hautajaisissa ollut, joten kerta se on ensimmäinenkin.
Itse taas olin muksuna vähän väliä jonkun sukulaisen hautajaisissa, mutta häistä mulla ei vieläkään oikein ole kovinkaan tarkkaa käsitystä, että mitä siellä tarkalleen ottaen tapahtuu, tai siis varsinkaan mistään sellaisista perinnejutuista. Tai no oon mä katsellut telkusta niitä hääohjelmia mutta siis kuitenkin...Koskaan ennen en ole hautajaisissa ollut, joten kerta se on ensimmäinenkin.
Huomenna hautajaiset edessä. Ei ihan lähin sukulainen, mutta kuitenkin juttuun tultiin aina. Ikää vähän yli 50. Sairauskohtaus vei. Koskaan ennen en ole hautajaisissa ollut, joten kerta se on ensimmäinenkin.
Meidän suvun hautajaisissa saa nauraa. Jotkut kun ovat niin ihmeellisen tosissaan. Meidän suvussa ei kyllä muutenkaan oikein ole mitään pillittäjiä.
Omankin mummon kuolema lienee edessä muutaman vuoden sisään ja olisihan se iso helpotus kaikille. Alzheimer on taannuttanut mummoni johonkin vihanneksen tasolle ja todennäköisesti elää jossain 40-luvulla mielessään. Ei se ole tunnistanut lapsiaankaan enää muutamaan vuoteen, eikä "puhe" ole muminaa selvempää. Todennäköisesti niissä hautajaisissa tulen toimimaan yhtenä arkunkantajana ja se nakki otetaan kunniatehtävänä. Jos vaan mies kestää kantamisen aiheuttaman rasituksen...
Itse taas olin muksuna vähän väliä jonkun sukulaisen hautajaisissa, mutta häistä mulla ei vieläkään oikein ole kovinkaan tarkkaa käsitystä, että mitä siellä tarkalleen ottaen tapahtuu, tai siis varsinkaan mistään sellaisista perinnejutuista.
-OO- kirjoitti:Ja mitä tulee tuohon hautajaisten tunnelmaan ja protokollaan, niin minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä luterilaista hautajaisperinnettä jossa oikein piehtaroidaan siinä surussa. Minä haluaisin että hautajaiset olisi vähän "iloisempi" tapahtuma eikä sellaista jäykkää ja vakavaa mitä ne yleensä on. Pari kertaa olen ollut sellaisissakin hautajaisissa joissa on naurettu ja muisteltu vainajaa hyvällä fiiliksellä, mutta liian usein nuo ovat tuota synkistelyä jossa joku vanha pappi paasaa synnistä ja kaikki istuvat synkkinä ja vakavina. Sitten veisataan välillä joku synkkääkin synkempi ja murheellisempi virsi ettei vaan kenelläkään pääse unohtumaan että nyt pitää surra ja olla vakava.
Pakotettu ilo ei kai ole sen parempi kuin pakotettu surukaan. On hautajaisia, joissa on aika haastavaa olla kovin ilomielisin tunnelmin liikkeissä. Riippuu tilanteesta ja suhteesta vainajaan.
Minä en ymmärrä hautajaisia ollenkaan. Kahdeksan vuotta sitten olen sellaisissa käynyt sen ainokaisen kerran mitä olen, kun pappani keikahti. Miksi niitä edes on. No niin, nyt sitten tosifanitosikot sanovat, että siellä muistellaan sitä ihmistä ja plaa plaa plaa.
Ja varsinkin se tuntuu menevän jo vähän yli, että jos sen vainajan mielimusiikkia kuunnellaan, mistä joku kertoi. Tollaiseen tapaan en itse ole törmännyt. Noh, eipä sitä muiden hautajaistapoja oikein viitsi alkaa arvostelemaan.
Kuollutta voi kunnioittaa mutta miksi itkien ja surien?
Huvittavaa uhoamista tuo muutamien maatuu mihin kaatuu-ajattelu. Huomaa, ettei perhettä tai pysyviä ihmissuhteita juuri ole.
Eikä hautajaisiin tarvitse mennä esittämään mitään, vaan vaikka ihan vain kunnioituksesta omaisia kohtaan.
Mulla on joskus päässyt kyynelkin vierimään asiallisen muistopuheen aikana, viimeksi mummoni hautajaisissa. Varmaan ihan tajuttoman typerä käytöstä multa, olisi pitänyt ehdottaa mummon kärräämistä kaatopaikalle.
Ei varmasti olekaan, turha yleistys. Sen verran kuitenkin, että eihän niitä hautajaisia itseään varten järjestetä, vaan omaisia. Onhan se mullekin aivan sama, miten mun kroppaani kuoleman jälkeen käsitellään, mutta en usko, että omaisilleni on. Toivottavasti näin, koska sitten kai olen elänyt edes jollain tapaa oikein.Yhtä lailla huvittavaa on myös tuollainen yleistys että jos ei halua mitään hautajaisia niin on epäsosiaalinen ja perheetön uhoaja. Hei, kaikki eivät vaan pidä hautajaisista yms. tilaisuuksista eivätkä siksi halua sellaisia itselleenkään järjestettävän. Ei sillä loppujen lopuksi ole mitään tekemistä sen kanssa minkälaiset ihmissuhteet tai perhesuhteet on.
Voi olla, että mun hautajaiskertani ovat hiukan vääristäneet suhtautumistani asiaan. Suurin osa sukuani on vapaakristittyjä, joten sitä taustaa vasten hautajaisia on leimannut kaikilla kerroilla toivo ja jälleennäkeminen kaiken surun ja ikävän keskellä. Tästä nyt ei tarvitse alkaa vääntää mitään väittelyä, mutta näin meillä.Ei niin, ja vaikka minä en itse pidäkään tavasta viettää hautajaisia niin ei se tarkoita sitä ettenkö kunnioittaisi vainajaa ja tilaisuutta käyttäytymällä siten kuin minun toivotaan käyttäytyvän. Mutta kai sitä silti voi kritisoida tätä tapaa jolla hautajaisia vietetään?...
Se mitä tässä olen kritisoinut on se, että kun hautajaispäivä on jo itsessään todella raskas ja epämiellyttävä päivä niin pitääkö siitä tehdä vieläkin raskaampi ja epämiellyttävämpi tarpeettoman raskassoutuisella ja synkällä seremonialla?
Ei varmasti olekaan, turha yleistys. Sen verran kuitenkin, että eihän niitä hautajaisia itseään varten järjestetä, vaan omaisia. Onhan se mullekin aivan sama, miten mun kroppaani kuoleman jälkeen käsitellään, mutta en usko, että omaisilleni on. Toivottavasti näin, koska sitten kai olen elänyt edes jollain tapaa oikein.
Voi olla, että mun hautajaiskertani ovat hiukan vääristäneet suhtautumistani asiaan. Suurin osa sukuani on vapaakristittyjä, joten sitä taustaa vasten hautajaisia on leimannut kaikilla kerroilla toivo ja jälleennäkeminen kaiken surun ja ikävän keskellä. Tästä nyt ei tarvitse alkaa vääntää mitään väittelyä, mutta näin meillä.
Kun aikanaan kuolen, se voi tapahtua lähitulevaisuudessakin - kaikki on mahdollista, ovat toiveeni hyvin yksinkertaiset ja samalla kiveenhakatut. Kaikki alkaa siitä, että elimeni on luovutettava niitä eniten tarvitsevalle. Mielummin jollekin munuaissiirrännäistä tarvitsevalle munuaiseni kuin krematorioon. Arkun tulee olla mahdollisimman halpa, mitä minä kalliilla arkulla teen kun se kuitenkin poltetaan tuhkaksi*. Kaikki päättyy mahdollisimman minimaalisin menoin polttohautaukseen ja tuhkat sirotellaan joko nimettömien uurnalehtoon (tjsp) tai sitten mereen helsingin edustalle. En näe omaa elämääni niin arvokkaana, että sitä tulisi juhlistaa suureellisin menoin ja vielä vähemmin toivon, että hautajaisistani tehdään nyyhkytysjuhla.
Toisinaan ihmiset tunteidensa vallassa tekevät näin. Ei siis surren vainajaa vaan itseään koska eivät enää näe tuota henkilöä elossa. Ikävä itkettää ja usein jopa niiin, että kohdekin on vielä elossa. Ei tuossa mitää pahaa tai ihmetltävää ole. Normaali reaktio, jonka huomaa vasta silloin kun todella tärkeä ihminen poistuu omasta arjesta.
Joissain, mm. afrikkalaisissa kulttuureissa iloitaan. Hautajaiset voi olla tanssia ja iloista laulantaa. Tuossa tosiaan näkee erot suhtautumiseen ihan kulttuurillisesti. Paljolti liittyy varmasti myös uskomuksiin ja uskonnolliseen taustaan. Olisi mielenkiintoista tietää, miten muinaissuomalaiset (siis ennen kristinuskoa) suhtautuivat yleisesti ottaen. Voisin kuvitella, että ei ole ollut ihan yhtä surullista paatosta kuin nykyisin. Uskomukset kun on olleet erilaiset ja kuolleiden on ehkä ajateltu olevan tietyllä tapaa läsnä edelleen. Sinänsä mitenkään syyllistämättä surua, jokaisella on siihen totta kai oikeus. Kyllä minäkin suren kuolleita läheisiä, mutta toisaalta yritän ymmärtää asioiden vääjäämättömyyden. Ja kyllä, se usein on juuri tuota Vanha Len:in mainitsemaa itsensä suremista.En nyt hautajaisissa tietenkään ryhdy kuseksimaan vainajan arkulle mutta tunnen itseni varsin vaivautuneeksi juuri tilanteen surumielisyyden tähden, joissain kulttuureissa suhtautuminen on toinen ja minun kannalta katsoen luontevampi. Toisaalla itketään vuorokausi ja sitten vainaja lykätään maahan, toisaalla vainaja viedään vuorille korppikotkien syötäväksi, jossain se poltetaan avoroviolla etc. Tarkoitukseni ei ole syyllistää ketään vaan ihmetellä minusta oudoksuttavaa tapaa.
Ei se ole mitään uhoamista vaan olen sitä mieltä ja tunnen sekä koen niin. Jos kirjoittaisin toisin tuosta asiasta niin puhuisin paskaa eli valehtelisin. Kuolema on täysin tavallinen asia ja kun joku kuolee niin sepä siitä. Kyllä tänne tulijoita ja olijoita riittää tungokseksi asti ja jalanjälki on kulutettu jo syyskuussa.Huvittavaa uhoamista tuo muutamien maatuu mihin kaatuu-ajattelu. Huomaa, ettei perhettä tai pysyviä ihmissuhteita juuri ole.