Hyvin sanottu. Vaara voi olla hyvinkin tiedostettu vanhempien taholta, mutta silti joskus sattumien summa johtaa pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Omassa, sinällään turvallisessakin, läpiympäristössä sijaitsevat (eri kokoiset) vaaratekijät vaan realisoituvat joskus harvoin ikävällä tavalla.
Osa viesteistä tässäkin ketjussa kuvaa hyvin sitä ajattelutapaa jossa "aina on löydyttävä syyllinen jota voidaan rangaista". Jokaisen ihmisen/vanhemman kyky valvoa toista ihmistä on rajallinen. Itse tiedän tapauksen jossa vain hetkeksi tavallisen omakotilaton pihassa valvomatta (katsekontaktia vaille) jääny lapsi hukkui kotipihansa viereiseen ojaan jossa oli vettä vain muutamia senttejä. Joskus kaikki vaan tapahtuu väärään suuntaan juuri sillä väärällä hetkellä...
Se on juuri näin. Ymmärrän toki jos on joku vakava heitteillejättö mitä toki varmasti aivan liikaa tapahtuu ja siitä johtuva lapsen kuolema, mutta on se nyt helvetti että jollain ensimmäinen ajatus tällaisesta tapauksesta lukiessaan ja mitään yksityiskohtia tietämättään, on täysin ulkopuolisena etsiä syyllisiä ja vaatia isä tai äiti tuomiolle tapahtuneesta.
Mistä sitä tietää vaikka meidänkin täysin normaalissa, rakastavassa ja lapsien perään hyvin huolehtivassa perheessä voisi joku kaunis kesäpäivä tragedia iskeä. Mökillä pyllistät hetkeksi ihmettelemään Weberin renkaan alle mennyttä puukeppiä, samalla et huomaa että vaimo menikin juuri samaan aikaan sisälle hakemaan perunoita kiehumasta ja kun anoppi eli mummokin on juuri sillä hetkellä kyyristyneenä kukkapuskassaan, niin pahimmassa tapauksessa se juuri hetki sitten siinä minun ja vaimoni jalkojen juuressa koiraa ihmetellyt kaksi-tai kolmevuotias onkin jo kävellyt sen vaaditun 10 metriä saunan nurkalle ja sen takana odottavaan järveen. Käännyn ympäri ja puoli minuuttia oletan lapsen olevan sisällä vaimoni kanssa, vaimoni olettaa lapsen olevan minun kanssa siinä missä hetki sitten oli ja sitten onkin jo myöhäistä.
Olisi pitänyt olla tarkempi tietenkin, mutta tässähän tullaan näiden karmeiden onnettomuuksien perimmäiseen syyhyn, ei siinä ketään heitteille jätetä vaan epäonnisten sattumuksien summa osuu pieneen sopivaan aikaikkunaan ja huomio nyt vaan välillä herpaantuu puoleksi minuutiksi jos yksi luulee että toisella on homma hallussa ja toinen luulee myös jne.
Olisihan se kiva, että siinä koko perheen itkiessä ja järkytystä purressa ja surressa pikkulapsen ruumista vedessä nostettaessa elämän romahdettua juuri sirpaleiksi, aletaan ensi töikseen viedä poliisikuulusteluun ja syytteeseen heitteillejätöstä. Surra ehtii myöhemmin, ensin etsitään syylliset.
Ja syyllisiähän siinä väistämättä on, niitähän voi sitten itse kukin mielessään murehtia loppuikänsä mutta mitä siinä auttaa enää rikosoikeudellinen vastuu tapahtuneesta, noin järkyttävässä ja ennen kaikkea täysin vahingossa ja kenenkään tarkoittamatta sattuneessa onnettomuudessa mitä esim. esimerkkini tapaus olisi.