Niin, tämä on kompleksinen kysymys jonka edessä tuntuvat olevan polvillaan oikeastaan kaikki maailman valtiot.
Koska valtiot eivät ole varsinaisessa yhteistyössä keskenään ja jopa samojen arvopiirien sekä yhteisöjen sisällä harrastetaan armotonta verokilpailua, vaatii tämä Brittien Google-veron tyyppisiä ratkaisuja, joissa agressiivisen verosuunnittelun mahdollistavan rakenteen omaavat yhtiöt joutuvat antamaan selvityksen siitä millä perusteella eivät maksa veroja varsinaiseen toimintamaahansa ja jos selvitys ei verottajalle kelpaa, näistä agressiivisella verosuunnittelulla verovapautetuista tuloista maksetaan 25% veroa.
Toki tämä, kuten moni muukin isompi verokysymys, koskee lähinnä suuryhtiöitä jotka maksavat tuloksestaan verosuunnittelun ansiosta vain 5-8 % veroa (globaalisti ihan sama ongelma) ja PK-sektori maksaa kiltisti sen 20 %.
Sinänsähän nämä toki ovat vaikeita keissejä, kuten Mehiläisen tapaus osoitti, jossa verottaja jäi lopulta nuolemaan näppejään ja moraaliltaan häilyvä mutta OECD:n siirtohinnoitteluperiaatteiden mukainen järjestely katsottiin siirtohinnoittelun osalta lailliseksi.
Tässä vielä tämä KHO:n päätös. joka vei verottajalta käytännössä hampaat siirtohinnoittelun suhteen ja täten mahdollistaa siirtohinnoittelun (eli yhtiö myy/ostaa/vuokraa tuotteita, palveluita, pääomaa samaan konserniin kuuluvilta yhtiöiltä) kautta tuloksen siirtämisen köykäisemmän verotuksen maihin.
Toki nämä ovat sinänsä vaikeita kysymyksiä, koska kuten sanottua verokilpailu on armotonta myös EU:n sisällä, kuinka tehdä ne ratkaisut jotka maksimoivat verokertymän. Kuten Suomessa on aiemmin nähty, yhteisöveron optimointi on vaikeaa.
Kun yhteisöveroa laskettiin agressiivisesti -80-luvun lopulta (kaikkineen ~60%) -90 luvun alkuun (25%), lähti myös yhteisöveron tuotto todella kovaan kasvuun (BKT-osuus moninkertaistui, samoin bruttosummat). Käytännössähän tämä tarkoitti sitä, että koska yhteisöverotus oli niin kovaa, yritykset näyttivät nollatulosta ennemmin kuin voittoa.
Lisäksi yhteisövero on kuitenkin vain yksi verokomponentti, jolloin kansainvälisen suuryrityksen pitäminen Suomessa yleensä on verotuksellisesti nettotuottavaa hommaa (työntekijöiden tuloverot, arvonlisäverot, sidosryhmien verot, työntekijöiden pitäminen nettomaksajina jne.), vaikka suuryritys ei tuloksestaan maksaisi jeniäkään veroja Suomeen.
Sinänsähän tässä keskustelussa moraalinen viiva tuntuu menevän vähän missä sattuu ja ihmisillä on mielenkiintoista logiikkaa sen suhteen mikä on hyväksyttävää verosuunnittelua ja mikä ei (alkoholin rahtaaminen Virosta täysin ok, mutta Portugaliin muuttaminen ehdottomasti tuomittavaa).
Koska valtiot eivät ole varsinaisessa yhteistyössä keskenään ja jopa samojen arvopiirien sekä yhteisöjen sisällä harrastetaan armotonta verokilpailua, vaatii tämä Brittien Google-veron tyyppisiä ratkaisuja, joissa agressiivisen verosuunnittelun mahdollistavan rakenteen omaavat yhtiöt joutuvat antamaan selvityksen siitä millä perusteella eivät maksa veroja varsinaiseen toimintamaahansa ja jos selvitys ei verottajalle kelpaa, näistä agressiivisella verosuunnittelulla verovapautetuista tuloista maksetaan 25% veroa.
Toki tämä, kuten moni muukin isompi verokysymys, koskee lähinnä suuryhtiöitä jotka maksavat tuloksestaan verosuunnittelun ansiosta vain 5-8 % veroa (globaalisti ihan sama ongelma) ja PK-sektori maksaa kiltisti sen 20 %.
Sinänsähän nämä toki ovat vaikeita keissejä, kuten Mehiläisen tapaus osoitti, jossa verottaja jäi lopulta nuolemaan näppejään ja moraaliltaan häilyvä mutta OECD:n siirtohinnoitteluperiaatteiden mukainen järjestely katsottiin siirtohinnoittelun osalta lailliseksi.
Tässä vielä tämä KHO:n päätös. joka vei verottajalta käytännössä hampaat siirtohinnoittelun suhteen ja täten mahdollistaa siirtohinnoittelun (eli yhtiö myy/ostaa/vuokraa tuotteita, palveluita, pääomaa samaan konserniin kuuluvilta yhtiöiltä) kautta tuloksen siirtämisen köykäisemmän verotuksen maihin.
Toki nämä ovat sinänsä vaikeita kysymyksiä, koska kuten sanottua verokilpailu on armotonta myös EU:n sisällä, kuinka tehdä ne ratkaisut jotka maksimoivat verokertymän. Kuten Suomessa on aiemmin nähty, yhteisöveron optimointi on vaikeaa.
Kun yhteisöveroa laskettiin agressiivisesti -80-luvun lopulta (kaikkineen ~60%) -90 luvun alkuun (25%), lähti myös yhteisöveron tuotto todella kovaan kasvuun (BKT-osuus moninkertaistui, samoin bruttosummat). Käytännössähän tämä tarkoitti sitä, että koska yhteisöverotus oli niin kovaa, yritykset näyttivät nollatulosta ennemmin kuin voittoa.
Lisäksi yhteisövero on kuitenkin vain yksi verokomponentti, jolloin kansainvälisen suuryrityksen pitäminen Suomessa yleensä on verotuksellisesti nettotuottavaa hommaa (työntekijöiden tuloverot, arvonlisäverot, sidosryhmien verot, työntekijöiden pitäminen nettomaksajina jne.), vaikka suuryritys ei tuloksestaan maksaisi jeniäkään veroja Suomeen.
Sinänsähän tässä keskustelussa moraalinen viiva tuntuu menevän vähän missä sattuu ja ihmisillä on mielenkiintoista logiikkaa sen suhteen mikä on hyväksyttävää verosuunnittelua ja mikä ei (alkoholin rahtaaminen Virosta täysin ok, mutta Portugaliin muuttaminen ehdottomasti tuomittavaa).