Mainos

Venäjän painostustoiminta Suomessa

  • 44 785
  • 208

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tätä samaa ovat kysyneet lähes kaikki maat niin itseltään kuin kansainväliseltä yhteisöltäkin. Tähän saakka tyydyttävää vastausta ei ole löytynyt. Se on selvä, että jokainen maa kokee esimerkiksi oman infrastruktuurinsa rampauttamisen kyberhyökkäyksellä sotatoimeksi, mutta tekijää on usein vaikea saada vastuuseen.
Näyttää todennäköiseltä, että ihan lähiaikoina joudutaan kovasti pohtimaan minkä verran hybridivaikuttamista siedetään. Minusta johonkin on vedettävä raja. Muutenhan pikkuhiljaa kiusaamisesta tulee normaalia ja otteet kovenevat. Tavallaan palvelunesrohyökkäysten kanssa näin on jo käynyt, ihan normaalia, että näitä on viikoittain, mikä on sinällään jo älytöntä. Mutta jos ne kohdistuvat kriittisiin kohteisiin, niin onhan se vihamielistä. Voisi sanoa, että sotaa. Itse en tyytyisi siihen, että vain suojaudutaan, vaan pitäähän touhu saada loppumaan. Erityisesti valtiollinen toiminta.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Olisi kyllä suotavaa, että Suomi saisi valvonta-apua niin ilmatilaan kuin merellekin Nato-Jäsenyyden hakuvaiheen ajaksi. Maavoimilla Venäjä ei nyt varmaankaan kykene Suomea aidosti uhkaamaan, mutta meri- ja ilmavoimia sillä riittää myös tännepäin.

Voimallisen Nato-maan läsnäolo olisi tärkeää siksikin, että se vaikeuttaisi Venäjää järjestämästä mitään 'Mainilan laukausten' uusintaa. Vaikeampi todistaa mitään omia tarinoita sana sanaa vastaan, jos US tai UK on paikalla valvomassa.
 
Viimeksi muokattu:

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu

Jos haluaisi, niin tämän voisi helpostikin nähdä uutena Mainilana.
Toi on vaikee kääntää Mainilaksi myöntämättä kansalle, että suuren ja mahtavan lentohärveli tuli tonttiin pienen ja säälittävän natsi-Suomen pumpum-välineillä.

Toki jos urhoollinen Z-kansalainen laskeutuikin tonttiin väistettyään vihamielisen länsinaapurin raakalaismaisen ilmatorjunta-hyökkäyksen.

Ihme touhua. Tuntuu välillä että Venäjä häviäisi sotansa täysin ilman vastustajaakin.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Olisi kyllä suotavaa, että Suomi saisi valvonta-apua niin ilmatilaan kuin merellekin Nato-Jäsenyyden hakuvaiheen ajaksi. Maavoimilla Venäjä ei nyt varmaankaan kykene Suomea aidosti uhkaamaan, mutta meri- ja ilmavoimia sillä riittää myös tännepäin.

Voimallisen Nato-maan läsnäolo olisi tärkeää siksikin, että se vaikeuttaisi Venäjää järjestämästä mitään 'Mainilan laukausten' uusintaa. Vaikeampi todistaa mitään omia tarinoita sana sanaa vastaan, jos US tai UK on paikalla valvomassa.
Jos Suomi liittyy ( hakemus lähetetty ) Natoon niin tänne saadaan varmasti jonkinlaista turvatakuita siihen saakka kunnes Suomi on liittynyt Natoon. Olettaisin niin, että valvonta-apua on tarjolla tarpeeksi.

Kaikenlaista häirintää esiintyy varmasti niin Suomen ulkorajoilla kuin Suomessa. Niihin vain on kyettävä tekemään ongelmien ratkaisuja järkevästi ilman turhaa patikointia. Kyberhyökkäyksillä ja hybridivaikuttamisella pyritään saamaan aikaan epämiellyttäviä asioita/toimenpiteitä Suomessa...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Venäjä | ”Kun katsoi, ketä kutsuttiin puhumaan” – Venäjän kulttuurikeskus Helsingin Taka-Töölössä ei ole asiantuntijan mukaan vain sitä, mitä sen sanotaan olevan

Ei varsinaista painostusta, mutta vaikuttamista kuitenkin.

Hesarin juttu on vain tilaajille, joten avataan sitä hieman. Taka-Töölössä on siis Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus. Tässä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, koska näitä laitoksia on joka puolella ja ne ovat Venäjän pehmeää vaikuttamista. Joidenkin arvioiden mukaan ne myös avustavat Venäjän tiedustelua. Keskuksen väki luonnollisesti kiistää tällaiset syytökset ja ihmettelee, miksi kukaan voi edes ajatella mitään tällaista.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se seikka, että keskus on saanut ilmeisesti vuoteen 2019 asti Helsingin kaupungilta avustusta kiinteistöveron maksuun. Vuosina 2012-2019 avustus oli yhteensä runsaat 244 000 euroa. Pikkusumma kaupungin budjetissa, mutta tuollekin rahalle olisi varmasti ollut jotain hyödyllistä käyttöä. Alunperin syynä tuen anomiselle on saattanut olla Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen rahapula, joka pakotti ulkomailla olevat organisaatiot jopa myymään huonekalujaan. Helsingin kaupungin ylin virkakunnan edustaja, kansliapäällikkö Sami Sarvilinna, levittelee käsiään eikä osaa sanoa, kuinka kauan ja millä perusteilla kaupunki on apua myöntänyt, mutta kommentoi kuitenkin seuraavasti: "Päätin, että avustuksen maksaminen lopetetaan. Kaupunki ei avusta muiden valtioiden toimintaa, ja vaikka on avustettu, ei ollut perusteita avustaa." Ilmeisesti siis vuosikymmenen vaihteessa herättiin pohtimaan, vieläkö on perusteltua avustaa Venäjän keskusta, ja todettiin, että ei taida olla enää. Kulttuurikeskus reagoi tähän ilmoitukseen kirjallisella pyynnöllä saada tukea jatkossakin.

Vaikea sanoa, onko Helsingin kaupunki alunperin jakanut avustusta ystävyyden, yhteistoiminnan ja avunannon merkeissä vai hyvää hyvyyttään, mutta kyllä tästä saa sellaisen vaikutelman, että taas kerran apinaa on koijattu pahan kerran. Tässä tapauksessa apinan roolissa on ollut maamme pääkaupunki.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoiseksi asian tekee se seikka, että keskus on saanut ilmeisesti vuoteen 2019 asti Helsingin kaupungilta avustusta kiinteistöveron maksuun. Vuosina 2012-2019 avustus oli yhteensä runsaat 244 000 euroa. Pikkusumma kaupungin budjetissa, mutta tuollekin rahalle olisi varmasti ollut jotain hyödyllistä käyttöä.

Pikkusumma tosiaankin, mutta kyllähän tuon olisi todellakin jakaa vaikka jonain ihan oikeina tutkija-apurahoina, rahalla olisi voinut kunnostaa pari nuhjaantunutta ulkokoripallokenttää, kustantaa kaupungin kouluihin bändisoittimia, katutaidetta tyhjiin seiniin jne.

Suomi-Venäjä-seuran toivoisin joutuvan tiukan tutkivan journalismin alle seuraavaksi. Monella tapaa arveluttava organisaatio ja vastenmielistä nähdä järjestön olevan edelleen yllättävän vaikutusvaltainen. Miljoonatukea myös vuoden 2014 tapahtumien jälkeen jne.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eli niitä pitää siis vaan sietää. Kivaksi on maailma mennyt.
No helvettiäkö sille mahtaa, että sen sijaan, että Venäjä pyrkisi yhteistyössä mm. Euroopan kanssa nostamaan omaa ja koko maanosan elintasoa, se on valinnut tämän "jatkuvan sodan homoeurooppaa vastaan". Eliitti voi silti paksusti ja asiasta kärsivä kansan enemmistö hurraa vahvalle tsaarilleen. Me voidaan vain ihmetellä tuota järjettömyyttä.
 

Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Ei kait pitäisi olla mitään asiaa lennellä Viron ja Suomen ilmatilassa?

Jos tuo linkki toimii oikeaan koneeseen (eli SVR391), niin ei kai tuo kummankaan maan ilmatilassa lennä?

Tossa näkyy ilmatilojen rajat: Venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa – jo kolmas tapaus viikon sisällä
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Nyt YLE:n, HS:n ja mtv:n käpykaarti on aloittanut informaatiovaikuttamisen yhdessä venäjämielisten poliitikkojen ja professorien kanssa. Ihan uskomaton määrä paskaa tänään mediassa.

Esimerkiksi tässä Särkältä ihan ok analyysiä, mutta sitten otsikko on ihan selkeää vaikuttamista ja erotettu tahallisesti asiayhteydestä.

 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi vittu. Kaikki jotka pelkää ajatusta NATOsta "koska Venäjä voi suuttua", voisivat miettiä sitä vaihtoehtoa faktaa, että ilman NATOa voi sanoa lähes varmaksi meidän olevan lähivuosina Venäjän kohteena.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mä mietin sitä, että jos ja kun me ollaan Natossa, niin mitä vitun väliä sillä on suuttuuko venäjä.
Asiahan on just näin. Natoon liitytään, jotta ei tarvitse välittää Venäjästä. Ne ketkä ovat huolissaan mitä Venäjä meistä sitten ajattelee, taitavat olla enemmän venäläisiä kuin suomalaisia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi vittu. Kaikki jotka pelkää ajatusta NATOsta "koska Venäjä voi suuttua", voisivat miettiä sitä vaihtoehtoa faktaa, että ilman NATOa voi sanoa lähes varmaksi meidän olevan lähivuosina Venäjän kohteena.
Joko sota tai venäjän oma pikku apulainen EU:n sisällä. Etupiirii. Olisko siistii? Venäjä voi kehittyä demokratiaksi ja just nyt pelottaisi twitter video meritorjuntaohjuksesta Viipurin tiellä vähemmän, jos lepyttelee rauhanturvaajia...hymiö
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Presidentinlinnaa tuhrittiin Venäjä-myönteisillä iskulauseilla Presidentinlinnaa tuhrittiin Venäjä-myönteisillä iskulauseilla
No niin. Uusin provokaatioyritys. Linkki Ilta-Sanomien uutiseen.
Turvallisuusselonteon julkistus oli selvästi lähtölaskenta erilaisille itänaapurin toimille. Toivon mukaan valtion johto pitää päänsö kylmänä.

Voisimme järjestää Suomessa jättimäiset sotaharjoitukset Naton kanssa. Harjoituksen kesto voisi olla 4 - 12 kuukautta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi olla kyllä yhtä hyvin jonkun kypsymättömän teinin tai teinien tekosia. Huvittavaa sinänsä.
Voi toki, mutta sellainen tuskinpa olisi osannut ajoittaa tekoaan näin ilman ohjausta.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Onhan tuossa sellainen kulma, että jos olisi tapahtunut Venäjällä, niin siellä olisi piru merrassa. Täällä töhrimisen vaikutus on pienempi. Toisaalta suomaisten sankarivainajien rajantakaisia muistomerkkejä ja hautoja on myös viime aikoina töhritty. Samaa sarjaa. Suomalaisittain aika pieni provokaatio, mutta toisinpäin voisi olla eri asia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös