Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 829 562
  • 19 557

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Ammoniakki on vaikea valitettavasti hankkia muualta kun Venäjältä:
– Ammoniakkia on vaikea löytää ostettavaksi muualta kuin Venäjältä, ehkä vielä vaikeampi kuin ennen, Kankaanpää harmittelee.

Kankaanpää toivoo, että tulevaisuudessa ammoniakkia saataisiin tehtyä Suomessa. Tämä voi pian toteutua, sillä parhaillaan Naantaliin suunnitellaan 600 miljoonan euron arvoista Green North Energyn tehdasta, joka valmistaisi ammoniakkia vetyä käyttäen. Investointipäätös tehtäneen ensi vuoden loppuun mennessä, ja parhaassa tapauksessa tuotanto käynnistuu vuonna 2028.

Haasteena on kuitenkin hinta, sillä vedyllä valmistetun ammoniakin hinta on noin kaksinkertainen perinteisiin valmistustapoihin verrattuna.

Tämän mukaan Venäjä ei ole onnistunut kasvattamaan asetuotantoaan
Rosstatin teollisuustuotantoindeksi tammi–syyskuussa 2024 on 104,4 prosenttia. Kasvun päälähteenä on viime vuoden tapaan aseiden tuotantoon liittyvä teollisuus. Sotateollisuuden kasvu on kuitenkin näennäistä ja syntynyt ruplan arvon laskun myötä, koska monet yhtiöt ilmoittavat tilastonsa ruplina eikä yksiköinä tai tonneina, Luzin arvioi.

Kun dataa arvioidaan fyysisenä volyymina, sotateollisuuden kasvu on paljon maltillisempaa. Rosstatin mukaan alkuvuodesta tuotettiin 37,2 miljoonaa puolijohdetuotetta (tammi-syyskuussa 2023 35,4 miljoonaa, 2022 35,6 miljoonaa ja 2021 30,4 miljoonaa). Vuonna 2018 Venäjällä tuotettiin 46,4 miljoonaa puolijohdetuotetta.

Kasvua ei näy myöskään räjähteiden ja ruudin tuotannossa tarvittavien ainesosien tuotannossa. Tammi-syyskuussa Venäjä tuotti 6,35 miljoonaa tonnia selluloosaa (2023 6,36, 2022 6,6, 2021 6,5 miljoonaa tonnia) ja 8,65 miljoonaa tonnia ammoniumnitraattia (2023 8,6, 2022 8,83, 2021 8,1 miljoonaa tonnia). Luzinin mukaan Venäjä ei pysty tuottamaan niin paljon räjähdysaineita kuin se tarvitsee.
Geraschenko taas arvioi, että Venäjän talous romahtaisi jo ensi vuonna, mutta saa nähdä:

It seems the Russian economy is headed towards a collapse in 2025. And Putin knows this.

While the Kremlin likes to pretend that their bloody war economy is doing better than ever, this is far from the truth.

In attempts to stop runaway inflation due to increased defense spending, the Russian Central Bank has increased the interest rate to record high 21% and will “very likely” raise it again in December. It is unclear whether they will be able to stop inflation this way, but this move is likely to bear devastating consequences for Russian businesses, already hurt by Western sanctions.

Many are already reporting a drastic increase in late payments from counterparties – a worrying sign for the economy. Financial experts are expecting a “wave” of bankrupcies to sweep the Russian market over the next several months, and many leading businesses have grim prognoses for 2025.

Russia’s biggest steel manufacturer, Magnitogorsk Iron and Steel Works, have enough reserves only for another 6 months and have a “very negative” outlook for 2025.

Samolet group, a major real estate developer is also on the brink of collapse – their sales are down 37%, and one of the biggest shareholders is trying to sell his stake in the company. As a systemic company for the Russian economy, the default of Samolet would likely require a government bailout.

Russia’s Union of Shopping Centers has appealed to the government for support. They are requesting subsidized interest rates of 7-10 percent, debt restructuring, and payment deferrals of 5-10 years. Without these measures, 200 shopping centers risk bankruptcy.

Among other companies that foresee a default in their future are Krial Energo Stroy plant and strategic enterprise “Rosgeologia”, while national restaurant chain “Kuzina” has technically defaulted already.

Even the defense industry is not safe from the effects of the interest rate hike. Sergey Chemezov, the head of the state-owned defense conglomerate Rostec warned, “If we keep operating like this, most of our businesses will go bankrupt. Even arms sales don’t generate enough profit [to service debt at rates above 20 percent].”

If these predictions come to be over the next two quarters, Russia’s economy is in for a major “shakeup” – economic growth will slow and inflation rates will keep growing. Very clear sign that the economy is doing well, right?
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ammoniakki on vaikea valitettavasti hankkia muualta kun Venäjältä:

Tämän mukaan Venäjä ei ole onnistunut kasvattamaan asetuotantoaan

Geraschenko taas arvioi, että Venäjän talous romahtaisi jo ensi vuonna, mutta saa nähdä:

Venäjän talouden totaalinen romahdus tulevana vuonna on kyllä hyvinkin odotettu skenaario. Esim. aikaisemmassa @Wiljami n viestissä on aika hyvin syyt lueteltu. Itse asiassa minun on hieman hankala ymmärtää, miksi niin moni taho lännessä poliitikkoja myöden on liukastunut Kremlin levittämään lehmän paskaan ja ostanut narratiivin siitä, että väkeä riittää ja talous boomaa.

Koska miten talous voisi kestää?

Se kun on perustunut yksinomaan fossiilisten polttoaineiden ja muiden luononvarojen vientiin, joita se lännen pakotteiden takia joutuu nyt myymään esimerkiksi Kiinaan käytännössä ostajan sanelemilla ehdoilla eli polkuhintaan. Samaan aikaan se on paskonut oman (jo aiemmin täysin perseellään olevan) demografiansa lopullisesti tapattamalla ja karkoittamalla maasta valtavat määrät nuorten ikäpolvien väkeä.

Venäjä on ollut kusessa eläkkeidensä kanssa jo silloin, kun sen ulkomaankauppa veti normaalisti ja demografia ei ollut vielä aivan näin totaalisessa katastrofitilassa.

Mutta epäilemättä jatkossakin kuulemme ihan lännestäkin väitteitä siitä, että Venäjän talous kestää ja vahvistuu, ukkoja riittää rintamalle ja aseita tulee Venäjän tehtaista niin, ettei varastoihin mahdu.

Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Eihän Venäjän talouden tarvitse vahvistua, mutta jos se heikentyessäänkin käyttää vaan entistä suuremman osan sotatarvikkeisiin, niin sotahan jatkuu.

Kansahan siellä ei ryhdy kapinoimaan, varsinkin jos köyhyyttä ja surkeutta tarjotaan Siperian aroilla asuville, jotka eivät muuhun ole tähänkään mennessä tottuneit.

Toki eiköhän Putlerkin halua sodan lopettaa menettämättä kasvojaan, jotta pääsee valmistautumaan seuraavaan kasvojen kohotukseen, eli tarttunee varmaan Trumpin tulevaan diiliin ja jonkinlainen tulitauko alkuvuodesta on tulossa.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Venäjällä myös syntyvyys laahaa ja katastrofaalisen matalat syntyvyysluvut Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen vaikuttavat myös jo tällä hetkellä negatiivisesti. Tuon kokoiselle maan väestölle voi pitkässä jouksussa olla vähän vaikea perustella miksi pitäisi valloittaa lisää maata kun omatkaan eivät synnytä tarpeeksi ja maa on nyt jo täynnä alueita joissa ei näy minkäänlaista kehitystä.
Jos kansa olisi sellaista, että se kyseenalaistaisi asioita ja vaatisi johdolta perusteluja, niin tuo voisi olla ongelma. Mutta koska Venäjä ja venäläiset, niin eiköhän tuo meininki kansan puolesta voi jatkua vaikka maailman tappiin asti. Odotellaan, koska on se oma vuoro lähteä mestauspölkylle kuolemaan vallassa olevan despootin puolesta.

Mutta kun Venäjän ehkä tärkein resurssi ja sodankäynnin mahdollistaja on aina kiteytynyt tuohon "Akat tekee lisää" -sanontaan, niin tuosta koko ajan huonompaan suuntaan kääntyvästä demografiasta voi vielä tulla Venäjälle jonkinlainen ongelma. Kun maan sotamenestys ja strategiat on aina pohjanneet hyvin pitkälle siihen, että miehiä voidaan uhrata ihan määrättömästi, niin kyllähän tuon väestöpyramidin vinksahtaminen pakottanee heidätkin miettimään, että voidaanko näin enää jatkaa.

No, onhan Venäjällä toki yritetty jo uudistaa asevoimia ja Ukrainaankin lähdettiin verrattaen pienellä joukolla ja erikoisjoukkoja käyttäen, mutta ihan perseelleenhän se meni ja jouduttiin taas palaamaan vanhaan taktiikkaan jossa syötetään miehiä jonossa tapettavaksi ja toivotaan, että se yhdestoista tai kahdestoista olisi tarpeeksi, viitaten vanhaan sanontaan. Mutta eihän tämä voi enää pitkään jatkua näin, ja Venäjäkin on kyllä pakotettu ihan oikeisiin muutoksiin asevoimissaan, mikäli meinaavat jatkaa sotaisaa politiikkaansa.

Käytännössä tuo tarkoittaisi koko koulutusjärjestelmän uusimista, jolloin joukoista ja yksittäisistä sotureista saataisiin itseohjautuvampia ja itsenäisiin päätöksiin kykeneviä. Ja se tarkoittaisi myös korruption kitkemistä jolloin armeijaan syötettävät taloudelliset resurssit saataisiin ihan aidosti muutettua tuloksiksi ja toimivaksi kalustoksi, eikä huvijahdeiksi Välimerelle. Mutta kun koko yhteiskunta käytännössä rakentuu epärehellisyyden, korruption, varastamisen ja sen varaan, että kansa on itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä lampaita, niin tuollainen muutoshan alkaisi jo vaarantaa koko kleptokratian olemassaoloa ja despootin sekä hänen pajaristojensa asemaa. Eli jonkinlainen dilemma siellä on ratkottavana. En näe välttämättä sitäkään kovin kestävänä ratkaisuna, että naiset laitetaan pakolla synnyttämään lisää lihaa tapettavaksi. Tai ainakaan se ei ole mikään kovin lyhyen tähtäimen ratkaisu.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Venäjän talouden totaalinen romahdus tulevana vuonna on kyllä hyvinkin odotettu skenaario. Esim. aikaisemmassa @Wiljami n viestissä on aika hyvin syyt lueteltu. Itse asiassa minun on hieman hankala ymmärtää, miksi niin moni taho lännessä poliitikkoja myöden on liukastunut Kremlin levittämään lehmän paskaan ja ostanut narratiivin siitä, että väkeä riittää ja talous boomaa.
Kyllä siis se on hyvin mahdollista, että Venäjän talous romahtaa, mutta, pidän itse kiinni vielä siitä odotusarvosta, että tämä tapahtuu vasta 2026, tai ainakin, että vasta 2026 olisi sen verran kriittinen piste talouden osalta, että alkaa näkymään todella vahvasti jo Venäjän sotimisessa, mikä kääntäisi rintamatapahtumatkin Ukrainan eduksi. Toki saa suorittaa aiemminkin.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kyllä siis se on hyvin mahdollista, että Venäjän talous romahtaa, mutta, pidän itse kiinni vielä siitä odotusarvosta, että tämä tapahtuu vasta 2026, tai ainakin, että vasta 2026 olisi sen verran kriittinen piste talouden osalta, että alkaa näkymään todella vahvasti jo Venäjän sotimisessa, mikä kääntäisi rintamatapahtumatkin Ukrainan eduksi. Toki saa suorittaa aiemminkin.

Totta. Saattaa olla turhan rohkeaa väittää, että se tapahtuisi varmasti nimenomaan 2025. Voi tapahtua seuraavankin vuoden puolella.

Semmoinen fiilis tässä tosin hieman on, että länsi osin pelkää Venäjän romahdusta, kuten se pelkäsi Neuvostoliitonkin romahdusta. Minä olen koko ajan ollut sitä mieltä, että Venäjän romauttaminen taloudellisesti olisi ainoa mahdollisuus saada Venäjä uusille raiteille. Voihan se mennä lopulta perseelleenkin, kuten meni 90-luvulta eteenpäin, mutta sekin tuo muutaman vuosikymmenen lisää peliaikaa. Ja samat virheet olisi mahdollista välttää - edellisellä kerralla pyrittiin luomaan keskinäinen talousriippuvuus. Nyt voitaisiin luoda yksipuolinen riippuvuus siten, että Venäjä on riippuvainen lännestä, mutta länsi ei Venäjästä. Nimittäin semmoiset maat, joilla ei ole vahvoja kiristysvipuja, tapaavat pysyä rauhallisina globalisoituneessa geo- ja talouspoliittisessa ympäristössä.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Eihän Venäjän talouden tarvitse vahvistua, mutta jos se heikentyessäänkin käyttää vaan entistä suuremman osan sotatarvikkeisiin, niin sotahan jatkuu.

Kansahan siellä ei ryhdy kapinoimaan, varsinkin jos köyhyyttä ja surkeutta tarjotaan Siperian aroilla asuville, jotka eivät muuhun ole tähänkään mennessä tottuneit.

Toki eiköhän Putlerkin halua sodan lopettaa menettämättä kasvojaan, jotta pääsee valmistautumaan seuraavaan kasvojen kohotukseen, eli tarttunee varmaan Trumpin tulevaan diiliin ja jonkinlainen tulitauko alkuvuodesta on tulossa.

Nuo viime aikaiset analyysit kuitenkin viittaavat siihen, että vaikka Venäjä käyttääkin koko ajan suuremman osan resursseistaan sotatarvikkeisiin, kansantalouden tuottavuus on niin heikkoa ja heikentyy vakavan työvoimapulan takia jatkuvasti, ettei se pysty tuottamaan läheskään sitä määrää tarvikkeita, mitä se tarvitsisi. Se ei myöskään pakotteiden takia saa tarvittavia komponentteja riittävästi, vaikka on pystynyt jonkun verran pakotteita kiertämään. Se ei kuitenkaan näytä riittävän.

Itse asiassa näyttää siltä, että Venäjä on pystynyt nostamaan sotatarviketuotantoaan käytännössä vain ruplamääräisesti - ei faktuaalisesti. Vaikka se panostaa juuri siihen.

Mitä tulee kansan kapinointiin, niin Stalinin aikana venäläisten selkäytimiin tosiaan hakattiin niin vahva pelko esivaltaa kohtaan, että he pakenevat tilanteesta jättämällä ottamatta kantaa mihinkään ("en ole poliittinen ihminen"). Mutta se ei tarkoita sitä, ettäkö he kestäisivät rajattomasti paskaa, jonka talouden romahtaminen aiheuttaisi. Venäjällä on ennenkin noustu kapinoimaan. Samoin viime aikoina useissa muissa maissa, jotka ovat kokeneet Stalinin vainot jopa venäläisiä pahemmin (kuten Ukraina ja Valko-Venäjä). Putinia vastaan ei ole noustu suuressa määrin kapinoimaan, koska Putinin aika on tuonut venäläisille myös paljon hyvää taloudellisesti verrattuna 90-luvun kaaokseen. Mutta jos talouskriisi sen lopettaa, asiat näyttävät nopeasti erilaiselta.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ammoniakki on vaikea valitettavasti hankkia muualta kun Venäjältä:

En tunne kemiaa tarpeeksi hyvin, enkä kemianteollisuuden lainalaisuuksia, mutta luulisi, että Lännessä olisi herätty jo tähän, ja pistetty ammoniakin tuotantoa pystyyn.

Nimittäin, jos ja kun Venäjä romahtaa taloudellisesti, voi tuo ammoniakin saatavuus sieltä muuttua varsin hankalaksi.

Edit: Tässä viime vuodelta artikkeli aiheesta. Visioita on, mutta pitkä on matka. Kysyntää tuolla tuntuisi tulevaisuudessa olevan. Tosin tuossa mainittuun Plug Poweriin en luota tässä yhtään. Katteettomia lupauksia on tullut pitkin matkaa. T. Tappiolla oleva piensijoittaja. ;)

Viimeksi muokattu:

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tunne kemiaa tarpeeksi hyvin, enkä kemianteollisuuden lainalaisuuksia, mutta luulisi, että Lännessä olisi herätty jo tähän, ja pistetty ammoniakin tuotantoa pystyyn.
Sama vanha länsimaiden tarina, eli kun on halpa maakaasujohdannainen, niin paha vaihtoehtoja etsiä kun ympäristöasioilla tms ei ole väliä kun halvalla pitää saada. Hintakysymys, ei tekninen. Tehtiin Suomessakin turpeesta aikanaan mutta sehän on hyi hyi koko ajatus nyt
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sehän on kai ihan tunnustettukin fakta, että Yhdysvallat päätti voittaa - ja voittikin - kylmän sodan ajamalla Neuvostoliiton vararikkoon. Tähän liittyi mm. Tähtien sota -hanke, mutta myös sijaissotiin osallistuminen (esim. Afganistan) sekä myöskin se, että ymmärtääkseni Yhdysvallat lainasi tai junaili velkarahaa Neuvostoliitolle, joka käytti nämä rahat asevoimiinsa. 1980-luvun lopussa Neuvostoliitto taisi käyttää melkein 20% koko BKT:stään asevoimiinsa.

Sen verran humanistia minussa on, että uskon että kaikki länsimaat oikeasti toivovat että Ukrainaan tulisi rauha mahdollisimman nopeasti. Mutta sen verran inhorealistiakin minussa on, että olen myös ihan varma, että jotkut merkittävät päättäjät ovat ainakin ajatelleet - jos eivät jopa puhuneet keskenäänkin - siitä mahdollisuudesta, että köyhdytetään Kreml kuolleeksi antamalla sodan jatkua niin kauan kuin tarvitsee.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole hirveästi talousasioihin ja varsinkaan örkkien talouteen perehtynyt, mutta ihmetyttää nää jo kolmatta vuotta jatkuneet höpinät venäjän talouden romahtamisesta. Silti lähes joka aamu saa lukea, kuinka paljon taas on syydetty ohjuksia ja drooneja ukrainalaisten niskaan.
Sodan alkaessa piti olla vaan ajan kysymys, koska kääpiön sotaretki päättyy omaan mahdottomuuteensa lännen pakotteiden ansiosta. Ei päättynyt. Kolmatta vuotta mennään ja hyvin tuolla kyetään edelleen Ukrainaa tuhoamaan pala palalta.
Alun perinkin lähdettiin väärille linjoille, kun lähdettiin hyssyttelemään. Kovalla kovaa vastaan oltais ehkä tullu hetkellisiä tappioita, mutta sota olis jo ohi ja rotta olis luikkinut koloonsa nuolemaan haavojaan, ellei olis jo pääsy hengestään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Taustalla on EU:n kyvyttömyys estää vientiä Venäjälle ja tuontia Venäjältä. Esimerkiksi EU-maiden vienti Venäjälle oli 12/2023 yhdessä Keski-Aasian maiden kanssa noin 60 prosenttia siitä, mitä se oli 12/2021. Pudotus ei ole niin suuri, että Venäjä putoaisi. Vaikka osa Keski-Aasian nousseesta viennistä menee Venäjän sijasta näihin maihin jatkamatta matkaa, toisaalta Venäjä saa vientiä erilaisen salakuljetuksen ja määränpää huijausten kautta. Ne eivät näy tilastoissa.

Vastaavasti Venäjä saa edelleen käsittämättömän suuret vientitulot EU-maista. Pelkästään fossiilisia polttoaineita EU-maat ostivat 2/2022 jälkeen viime kesään mennessä lähes 200 miljardilla eurolla. Tähän päälle muu energiavienti ja muu vienti EU-maihin.

Luvut on hyvä suhteuttaa Venäjän sotamenoihin. Tarkkaa lukua en osaa sanoa, mutta eri tutkijat ovat nostaneet esille 100 mrd dollaria vuonna 2023. Iso osa tästä rahoitetaan EU-maiden toimesta.
 
Kiitos valaisusta. Sen olen tiennyt, että länsi (mm. Saksa, Ranska) on suurista puheistaan huolimatta täysin pelkuri, joka ei uskalla oikeasti lopettaa sota, mutta tän kaltainen lieroilu on kyllä pöyristyttävää.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
En tunne kemiaa tarpeeksi hyvin, enkä kemianteollisuuden lainalaisuuksia, mutta luulisi, että Lännessä olisi herätty jo tähän, ja pistetty ammoniakin tuotantoa pystyyn.

Nimittäin, jos ja kun Venäjä romahtaa taloudellisesti, voi tuo ammoniakin saatavuus sieltä muuttua varsin hankalaksi.

Edit: Tässä viime vuodelta artikkeli aiheesta. Visioita on, mutta pitkä on matka. Kysyntää tuolla tuntuisi tulevaisuudessa olevan. Tosin tuossa mainittuun Plug Poweriin en luota tässä yhtään. Katteettomia lupauksia on tullut pitkin matkaa. T. Tappiolla oleva piensijoittaja. ;)

Yaralla käsittääkseni kolme vihreän ammoniakin tehdasta tullut tai tulossa. Norjassa taidettiin avata tänä vuonna, mutta taitaa vain että ammoniakin tarve on niin suurta niin oikeasti tarvittaisiin paljon enemmän tehtaita. Mutta eikö niitä nyt tehtaita Suomeenkin tulossa kunhan aikaa menee.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Sehän on kai ihan tunnustettukin fakta, että Yhdysvallat päätti voittaa - ja voittikin - kylmän sodan ajamalla Neuvostoliiton vararikkoon. Tähän liittyi mm. Tähtien sota -hanke, mutta myös sijaissotiin osallistuminen (esim. Afganistan) sekä myöskin se, että ymmärtääkseni Yhdysvallat lainasi tai junaili velkarahaa Neuvostoliitolle, joka käytti nämä rahat asevoimiinsa. 1980-luvun lopussa Neuvostoliitto taisi käyttää melkein 20% koko BKT:stään asevoimiinsa.

Itseasiassa tämä on nyttemmin historian ja taloushistorian tutkimuksissa osoitettu hiukan myytiksi. Asevarustelukisa toki nopeutti hiukan lopputulosta, mutta Kylmän sodan lopputulos ratkottiin jo 60-70-luvulla russitsien itsensä toimesta. Käytännössä tuolloin neukkujen olisi pitänyt tehdä talouteensa voimakkaampia uudistuksia jotka Brezhnev ja kumppanit jättivät tekemättä. Noiden virheiden vuoksi Neuvostoliitto olisi romahtanut joka tapauksessa vaikka Gorba yrittikin korjausliikkeitä.
 
Joo, niin minäkin olen ymmärtänyt. Olisi pitänyt kirjoittaa tarkemmin ja puhua jostain viimeisestä voitelusta tjsp. Suunnitelmatalous Neuvostoliitossa ei toiminut ja puolustusmenot veivät ilmeisesti koko ajan ihan liikaa rahaa. Todennäköisesti 80-luku kuitenkin nopeutti tätä romahtamista ja teki siitä lopulta vääjämättömän, jollain toisella tavalla olisivat voineet ehkä yrittää vielä kitkuttaa ja nitkuttaa jonkun aikaa eteenpäin.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Joo, niin minäkin olen ymmärtänyt. Olisi pitänyt kirjoittaa tarkemmin ja puhua jostain viimeisestä voitelusta tjsp. Suunnitelmatalous Neuvostoliitossa ei toiminut ja puolustusmenot veivät ilmeisesti koko ajan ihan liikaa rahaa. Todennäköisesti 80-luku kuitenkin nopeutti tätä romahtamista ja teki siitä lopulta vääjämättömän, jollain toisella tavalla olisivat voineet ehkä yrittää vielä kitkuttaa ja nitkuttaa jonkun aikaa eteenpäin.

Lueskelin jonkin aikaa sitten tiivistelmän aiheesta ja muistini(pahoittelen jos muistan väärin)mukaan pääjutut olivat:

-Neukkulan tuotanto oli käyttötavaran osalta tasolla jossa tavara oli suht heikkolaatuista eikä sitä oikein saanut myytyä vientimarkkinoille ainakaan niin että siitä olisi saatu voittoa

-Aseita vietiin, mutta monesti poliittisista syistä noitakin myytiin alennuksella tai velaksi( jota ei monissa tapauksissa maksettu koskaan)

-Energianviennissäkin oli samaa, myytiin öljyä "liian" halvalla niille jotka haluttiin pitää liittolaisina/kavereina

-Järjestelmä ei ollut tarpeeksi kannustava työntekijöille, tuotannon tehokkuus ei juurikaan kasvanut

-Koko maata nakersi sama korruptio kuin nykyään.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
-Neukkulan tuotanto oli käyttötavaran osalta tasolla jossa tavara oli suht heikkolaatuista eikä sitä oikein saanut myytyä vientimarkkinoille ainakaan niin että siitä olisi saatu voittoa

Ja jos suunnitelmatalouden ongelmat yrittää tiivistää mahdollisimman lyhyesti, niin tavaraa tuotettiin tietty ennalta sovittu määrä riippumatta siitä, oliko sille kysyntää vai ei. Ja kun tehtaan ja työntekijöiden onnistumisen ratkaisi ensisijaisesti vain valmistusmäärät, niin tehtaalle oli sinällään sama että tekivätkö toimivia perseensurisuttimia vaiko sellaisia, mitkä eivät surisseet eivätkä mahtuneet ahteriin. Kunhan niitä oli vaan tarpeeksi.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Karjalan budjetissa on varattu rahaa kerta-avustuksen maksamiseen lapsen synnyttäneille opiskelijoille.

— Tähän tarkoitukseen on varattu viisi miljoonaa ruplaa. Kerta-avustuksen suuruus on 100 000 ruplaa. Kerta-avustus maksetaan alle 25-vuotiaille tasavallan korkeakouluissa ja ammattiopistoissa opiskeleville naisopiskelijoille, Karjalan lainsäädäntökokouksen lehdistöpalvelu tiedottaa.

Alhainen syntyvyys taitaa olla ongelma myös Venäjällä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Venäjällä näyttäisi olevan sama ideologia valloillaan kuin Suomessakin: Kielletään kaikki ikävät asiat. Ja kovennetaan rangaistuksia.

Kohta siellä kielletään kuolema ja sairaudet, koska ne antavat huonon kuvan venäläisistä ja maan terveydenhuollon tilasta.
Huikea menestystarina meneillään eikä loppua tunnu näkyvän. Kansa ottaa kaiken vastaan sen pahemmin mukisematta, koska usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin on täysi nolla.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Venäjällä näyttäisi olevan sama ideologia valloillaan kuin Suomessakin: Kielletään kaikki ikävät asiat. Ja kovennetaan rangaistuksia.

Vaikka ei olisi vauvoja niin vaippoja kannattaa valmistaa. Niillä voi peittää korvansa ja silmänsä, kun meno ei miellytä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös