Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 835 129
  • 19 570

OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulla on jonkin verran tuttuja venäjällä joita pidän hyvinä ystävinäni ja mitä heidän kanssaan olen pitänyt yhteyttä, käytännössä kaikki pitävät tätä sotaa ihan puhtaana idiotismina. Tosin nämä ystävät ovat opettajia, yrittäjiä ja muutenkin jossain määrin oppineita ja maailmaa nähneitä ihmisiä jotka kyllä pääsevät muunkin kuin virallisen "tiedon" ääreen.
Venäjähän ei tiedonsaannin suhteen kuitenkaan ole sellainen umpiperä kuin esimerkiksi Kiina tai Pohjois-Korea.
Yksi asia joka saattaa, siis minun mielestäni, johtaa siihen että monet Venäjällä ottavat valtion propagandan todesta, on se, että Venäläiset noin yleisesti ottaen osaavat aika huonosti mitään muita kieliä kuin Venäjää. Yllättävän korkealtankin yhteskunnan portailta löytyy pomotason väkeä jotka eivät osaa kuin Venäjää.
 
K

Kiekkokatsoja

Mihin Venäläiset suuntaavat vihansa, kun kurjuus pahenee Venäjällä?
Kääntyykö se johtajiaan vastaan, vai tehoaako propaganda edelleen, ja viha kohdistuu länsimaihin? Kääntyykö propagandaviha jopa yksittäistapauksissa tai pienryhminä, väkivaltana länsimaalaisia kohtaan?

Mitä tapahtuukaan Ukrainaan kannetuille valtaville asemäärille, kun sota on ohi?
 
Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Sopinee paremmin tähän ketjuun.

Onhan tuo kieltämättä aavistuksen kantaaottava kostyymi mutta silti ihmetyttää, millaisella aivopesulla tuolla muu väki on käsitelty, kun aloitetaan hirmuinen älämölö yhden naisen pukeutumisesta. Venäjän rauhanturvaajat ovat vain auttamassa veljeskansaansa, joten pita pahaa tuossa muka on?!

Ihan näppärän näköinen täti
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Eli mitä yrität sanoa? Että venäläinen geeniperimä on heikkoa? Suomessa ei nyt, yli sadan vuoden demokratian, toimivan koulutusjärjestelmän ja vapaan median aikana mentäisi uskomaan Salen puheita. Mutta jos olisimme syntyneet Venäjälle venäläisiin olosuhteisiin, niin ei ole mitään syytä ajatella, ettemmekö keskimääräisesti toimisi suunnilleen samalla tavalla kuin maan nykyiset asukkaat.

Eli, miksi Suomessa on sadassa vuodessa päästy siihen että maa ei ole persläpi eikä uskota diktaattorin satuja. Onko kaikki sattumaa, demokratia, koulutusjärjestelmä, vapaa media ja täysin riippumaton ihmisistä?

e. Huomiona toki myös se etten minä ole yksittäisen sergein tai tatjaanan päälle syleksimässä kadulla tämän vuoksi.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Yksi asia joka saattaa, siis minun mielestäni, johtaa siihen että monet Venäjällä ottavat valtion propagandan todesta, on se, että Venäläiset noin yleisesti ottaen osaavat aika huonosti mitään muita kieliä kuin Venäjää. Yllättävän korkealtankin yhteskunnan portailta löytyy pomotason väkeä jotka eivät osaa kuin Venäjää.
Varmaan vaikeuskerrointa lisää, että oppiakseen muita kieliä, pitäisi oppia myös uudenlaiset kirjaimet.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jotenkin on varovaisesti syntynyt ajatus että Putinista ei ole tämän toistaiseksi epäonnistumiselta näyttävän (eli venäläisittäin onnistumisen) erikoisoperaatiin jälkeen enää maan toimivaksi johtajaksi.
Mutta pessimisti ei pety, tuossa naapurissa voi käydä mitä vaan ja riippumatta tuosta kahinasta voi Putin nauttia senkin jälkeen kansan 103%:sta luottamuksesta, ihan valtiollisen tilastotutkimuksen mukaan.

Eli mikään ei muutu, vaikka maassa olisi kaikki päin persettä.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Varmaan vaikeuskerrointa lisää, että oppiakseen muita kieliä, pitäisi oppia myös uudenlaiset kirjaimet.

Olen muuten kansalaisopistossa opiskellut pari kurssia venäjää ja kyrillistenkin kirjainten oppiminen kestää noin viikon.
Eli tuon ei pitäisi normiälyiselle olla mikään este.
 
[/QUOTE]
Sitähän se tarkoittaa ettei missään älyllisesti järkevässä maassa menisi läpi Putinin harrastamat puheet missä tekaistuin syin hyökätään naapurimaahan.
Vai voitko kuvitella mitä kansa esim. täällä tekisi jos Niinistö sanoisi että Ruotsissa on menossa suomalaisten kansanmurha ja sieltä hyökätään kohta tänne. Lähtisikö suomalaiset hyökkyssotaan vai sanoisiko että eiköhän Sale sun päivät presidenttinä ollut siinä, kiitos ja näkemiin.

Esimerkki on harhaanjohtava, ei Venäjälläkään sentään mielivaltaisesti täysin tuulesta temmattu väite menisi läpi yhtäkkiä noin vaan. Valheen pitää rakentua edes jonkinlaiselle, vaikkakin löyhälle totuuspohjalle jota sitten aletaan paisutella ja mediamonopolia hyödyntäen levittää massiivista propagandaa jolla haluttu idea vähitellen istutetaan väestön mieliin.
Edes fennomaanis-mielisimpiin kouluruotsin vastustajiin tuskin uppoaisi väite Ruotsissa tapahtuvasta suomalaisten kansanmurhasta, mutta jos meille yritettäisiin syöttää jotain vastaavaa niin otollisempaa maaperää olisi varmasti jotain Venäjän vähemmistökansoihin kohdistuvan kansanmurhan tyyppinen väite. Kun vielä aktiivisesti sekoitettaisiin Venäjän toisinajattelijoihin kohdistamat toimenpiteet ja Kiinan uiguurien kohtalo samaan astiaan vähemmistökansojen kanssa niin ainakin vähiten valveutuneilla alkaisi ryhmien välinen raja hämärtyä.

Pointtisi sinänsä on oikea siinä mielessä että vapaata tiedonvälitystä harjoittavassa demokraattisessa oikeusvaltiossa kuvatunlaisen propagandan läpisaaminen on ellei nyt täysin mahdotonta niin ainakin erittäin vaikeaa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Varmaan vaikeuskerrointa lisää, että oppiakseen muita kieliä, pitäisi oppia myös uudenlaiset kirjaimet.
Kerrotaan, että alunperin kirkonmies Kiril tai Kirillos - mies kyrillisten aakkosten nimen takana - olisi ollut yksi Itä-Rooman hallitsijalta tehtävän saaneista henkilöistä, joiden piti luoda slaavilaisille kielille oma kirjainjärjestelmä. Kirjainten oli suotavaa poiketa riittävästi lännessä käytetystä latinalaisesta kirjaimistosta osin siksi, ettei oma väki omisi niin herkästi kulttuurillisia vaikutteita lännen paavinuskoisilta ja ties keiltä vierailta.

Eipä noiden idän aakkosten omaksuminen niin hankalaa ole, jos sen asiakseen ottaa. Olin turistina kuolonkouristuksiinsa hiljalleen vajoavan Neuvostoliiton pääkaupungissa ensi kertaa vuonna 1989. Ensimmäisenä päivänä kävi ilmi, että monenmoista asiointia haittaa merkittävästi, kun aakkoset eivät ole riittävän tuttuja. Illalla tankkasin niitä opaskirjasta huolella, ja käytin oheismateriaalina hotellin myymälästä ostamaani Moskovan karttaa (jossa oli epätarkkuuksia ja virheitä, mahdollisesti siksi, etteivät kaltaiseni CIA:n agentit saisi liian hyvää tietoa). Parin tunnin iltatreenillä kyrilliset aakkoset olivat riittävän hyvin hallussa, ja toisena matkapäivänä kaupungilla liikkumisesta sai jo tällä tavalla enemmän irti. Loppuviikosta aakkoshomma oli jo suht paketissa, vaikka kieltä nyt siinä ajassa ei paljoa hahmotakaan.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Eli, miksi Suomessa on sadassa vuodessa päästy siihen että maa ei ole persläpi eikä uskota diktaattorin satuja. Onko kaikki sattumaa, demokratia, koulutusjärjestelmä, vapaa media ja täysin riippumaton ihmisistä?

e. Huomiona toki myös se etten minä ole yksittäisen sergein tai tatjaanan päälle syleksimässä kadulla tämän vuoksi.

Mistä itse luulet, että se johtuu? Onko Suomella kansa, jolla on vahva mieli?
 
Mistä itse luulet, että se johtuu? Onko Suomella kansa, jolla on vahva mieli?
Suomella ei ole ollut 500 vuotta kulttuurin ytimenä varastelu ja kusettaminen. Tsuhna nimeä rybyt käyttävät meistä kun olemme tyhmyyttämme rehellisiä ja ahkeria. Vastaavaa nimeä höhlä käyttävät Ukrainalaisista samassa merkityksessä.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eli, miksi Suomessa on sadassa vuodessa päästy siihen että maa ei ole persläpi eikä uskota diktaattorin satuja. Onko kaikki sattumaa, demokratia, koulutusjärjestelmä, vapaa media ja täysin riippumaton ihmisistä?

e. Huomiona toki myös se etten minä ole yksittäisen sergein tai tatjaanan päälle syleksimässä kadulla tämän vuoksi.
Kyllä. Sattuma, demokratia, koulutusjärjestelmä ja vapaa media selittää jokseenkin kaiken.

Jos vauvat olisi salaa vaihdettu venäläisvauvoiksi sairaalassa, eli Suomeen olisi kasvanut venäläisverinen väestö. Ne olisi silti saaneet länsimaisen kasvatuksen ja pitäneet itseään suomalaisina ja länteen kuuluvina, ja yhteiskuntamme olisi varmaan hyvin pitkälti samanlainen kuin se nytkin on.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kyllä. Sattuma, demokratia, koulutusjärjestelmä ja vapaa media selittää jokseenkin kaiken.

Kieli selittää. Ruotsin kielen takia Suomessa on aina otettu mallia länsinaapurista. Venäjän kieli taas on nähty enemmän uhaksi. Näitä asioita pitäisi korostaa enemmän, kun marraskuussa, sattumoisin tasan kuukautta ennen itsenäisyyspäivää, vietämme ruotsalaisuuden päivää.
 
Tosin naiset olis nyt kauniimpia ja miehet rumempia.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä. Sattuma, demokratia, koulutusjärjestelmä ja vapaa media selittää jokseenkin kaiken.

Jos vauvat olisi salaa vaihdettu venäläisvauvoiksi sairaalassa, eli Suomeen olisi kasvanut venäläisverinen väestö. Ne olisi silti saaneet länsimaisen kasvatuksen ja pitäneet itseään suomalaisina ja länteen kuuluvina, ja yhteiskuntamme olisi varmaan hyvin pitkälti samanlainen kuin se nytkin on.
Ööö... Pohjanmaa.... ja vaikka Idän "Suottaapi hyviniin olla" -väki noin esimerkkeinä.... ei tuo ole mitään kasvatusta. Ja siis en tässä nyt ketään dissaa. Sanon vaan että esim hämeessä syntyneet ja kasvaneet pohjalaiset enoni omasivat kovin vähän hämäläisyyttä paitsi sen murteen. Hassua muuten sen Tampereen sekaan se "Perkele, kyllä jämpti on niin"
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Suomella ei ole ollut 500 vuotta kulttuurin ytimenä varastelu ja kusettaminen. Tsuhna nimeä rybyt käyttävät meistä kun olemme tyhmyyttämme rehellisiä ja ahkeria. Vastaavaa nimeä höhlä käyttävät Ukrainalaisista samassa merkityksessä.

Nyt alat päästä kärryille. hammer lynx ylempänä vähän avasikin.

Noniin. Eli aika rasistista ajatteluahan tässä taustalla on. Toki on ymmärrettävää, että sellainen nousee pintaan tällaisina aikoina, ehkä sitä sitten tarvitsee tunnekuohun purkamiseen tms., mutta kyllä näitä näkemyksiä soisi muidenkin tällä palstalla haastavan. Ihan naurettavan yksioikoista ja halventavaa ajattelua. Kritiikin - kulttuurikritiikinkin - voi kohdentaa tarkemmin kuin leimaamalla 150 miljoonaa ihmistä.
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Noniin. Eli aika rasistista ajatteluahan tässä taustalla on.
Eikö se, että syytetään alueen kulttuuria eikä perimää ole nimenomaan rasismin vastakohta? Noin yleisesti muistan lukeneeni jostain jo ajat sitten, että luonnonvarojen rikkaus on keskimäärin käänteisesti verrannollinen maan hyvyyteen, koska luonnonvaroiltaan rikkaissa maissa ei ole tarvinnut panostaa perusjanariin kun varallisuutta on voinut kaivaa maasta. Norja mainittin poikkeuksena, öljyt löytyi niin myöhään, ettei se saanut kustua maan kehitystä. Ainakin Venäjä sopisi tähän kuvaan oikeinkin hienosti.
 
Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kieli selittää. Ruotsin kielen takia Suomessa on aina otettu mallia länsinaapurista. Venäjän kieli taas on nähty enemmän uhaksi. Näitä asioita pitäisi korostaa enemmän, kun marraskuussa, sattumoisin tasan kuukautta ennen itsenäisyyspäivää, vietämme ruotsalaisuuden päivää.
Venäjän puolellahan asuu aika paljon suomensukuisia kansoja, joista lähimpänä suomalaisia ovat karjalaiset. Jos suomalaiset olisivat eläneet vuosisatoja Ruotsin sijaan Venäjän vaikutuspiirissä olisimme luultavasti samantyylinen kansa kuin he. Lisäksi merkittävä osa meistä olisi assimiloitunut täysin venäläiseen kulttuuriin eikä välttämättä edes tiedostaisi suomalaisuuttaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös