Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 833 249
  • 19 564

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Sen verran näitä alkanut tipahtelemaan ikkunoista itäisessä terroristilandiassa, että ovat ihan saaneet oman sivuston Wikipediaan:

Antov ja Bidanov kuolivat samassa hotellissa kahden päivän sisällä. Tällaista säästäväisyyttä ei olettaisi salaiselta palvelulta: hoidetaan kaksi tapausta samalla varauksella ja säästetään esim. matkakuluissa. Melko huoletonta matkailua Antovilta, jos tiesi aiemmin tapahtuneesta kuolemasta. Myös henkivartijoiden puute ihmetyttää.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dmitrin lista, kaikki muu romahtaa paitsi Venäjä:
  1. Öljyn hinta nousee 150 dollariin barrelilta ja kaasun hinta 5 000 dollariin per tuhat kuutiota.
  2. Britannia liittyy takaisin Euroopan unioniin.
  3. EU romahtaa Britannian paluun jälkeen. Euro poistuu käytöstä EU:n valuuttana.
  4. Puola ja Unkari miehittävät ”aiemmin olemassa olleen” Ukrainan länsiosat.
  5. Eurooppaan perustetaan Neljäs valtakunta, joka kattaa Saksan sekä sen ”satelliittivaltioiden” kuten Puolan, Baltian maiden, Tshekin ja Slovakian alueet. Mukana ovat myös ”Kiovan hallinto ja muut hylkiöt”.
  6. Ranskan ja Neljännen valtakunnan välille syttyy sota, joka jakaa Euroopan. Prosessin myötä Puolan alueet jaetaan uudelleen.
  7. Pohjois-Irlanti eroaa Britanniasta ja liittyy Irlantiin.
  8. Yhdysvalloissa syttyy sisällissota, jonka seurauksena Kalifornian ja Texasin osavaltiot itsenäistyvät. Texas muodostaa valtioliiton Meksikon kanssa. Elon Musk voittaa presidentinvaalit useissa osavaltioissa, jotka ”annetaan” sisällissodan päättymisen jälkeen republikaanipuolueelle.
  9. Kaikki suurimmat osakemarkkinat sekä taloudellinen aktiivisuus siirtyvät Yhdysvalloista ja Euroopasta Aasiaan.
  10. Rahatalouden hallintaan tähtäävä Bretton Woods -järjestelmä romahtaa. Tämän seurauksena romahtavat myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä Maailmanpankki. Euro ja dollari poistuvat kierrosta varantovaluuttana. Niiden tilalle aktiiviseen käyttöön nousevat digitaaliset fiat-valuutat.

Ja sama Suomi-Neuvostoliitto/Venäjä-Suomi- sanakirjan kautta läpiluettuna:

  1. Öljyn ja kaasun hinta pyörii suht nykyisissään. Ja kukaan ei juuri näitä osta Venäjältä, joten eipä väliä.
  2. Britannia ei liity takaisin Euroopan Unioniin, vaikka lasku eroamisesta ilmeisesti olikin suurempi mitä uskottua ennalta.
  3. EU ei romahda. Päinvastoin, EU on entistä yhtenäisempi, varsinkin, jos EU:n isot maat Ranska ja Saksa kasvattavat itselleen pallit myös Venäjän suhteen.
  4. Puola miehittää mieluummin "aiemmin olemassa olleen" Venäjän länsiosat. Muita se ei edes halua miehittää. Unkari ei pysty miehittää yhtään mitään.
  5. "Euroopassa" on jo Neljäs Valtakunta. Se tottelee nimeä Venäjä. Sai alkunsa vuonna 1991. Mutta, toisin kuten esikuvansa Kolmas Valtakunta, se ryssi ihan kaiken jo oikeastaan alkutelineisiin. Hieman aikaa oli jotain sumuista menoa länsimaailman malliin, ja sitten alkoikin varastelu, sekoilu, vallan keskityminen ja autoritaarinen meno.
  6. Ranskan ja "Neljännen valtakunnan" välille ei syty sotaa. Sen sijaan "Neljännen valtakunnan" sisällä saattaa syttyä sisällissota, jolloin "Neljäs Valtakunta" jaetaan x määrään itsenäisiä valtioita.
  7. Pohjois-Irlanti tuskin eroaa Britanniasta. Ja tuskin ainakaan liittyy Irlantiin.
  8. Kuten jo aiemmin todettua, Yhdysvaltain sisällissota käytiin jo 1700-luvulla. Nyt Dmitrille edes viime vuosisadan kattava aapinen käteen. Toisaalta, Texasin ja Meksikon "valtioliitto" voisi olla melko hulvatonta menoa!
  9. Toisin sanoen Aasia romahtaa ja osakemarkkinat keskittyvät enemmän ja enemmän Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.
  10. Toisin sanoen Rupla poistuu kierrosta varantovaluuttana sekä valuuttana ylipäätään. Miksiköhän Dmitri ei ehdottanut näiden "poistuvien" länsivaluuttojen tilalle digitaalita Lada-valuuttaa...
 
jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Entistä enemmän tuntuu siltä, että venäläisen demokratian etsikkoaika oli juuri 1980- ja 1990-lukujen taitteessa ja 1990-luvun alussa, jolloin kansa oikeasti lähti kaduille ja uskalsi vaatia muutosta. Tämä nykyinen kansakunta, joista toki osa muistaa nuo ajat elettyään ne, on kuitenkin totaalisesti Putinin mafian ikeen alla eikä uskalla tai edes viitsi pistää tikkua ristiin olojensa parantamiseksi. Ainoat, jotka voisivat jotain tehdä pikkutsaarille, ovat hänen oligarkkikamunsa, ja sekin on iso jos. Onneksi hullu diktaattori vanhenee joka päivä ja elää koko ajan jatkoaikaa.
Vaikka ukrainalaisten kohtalo ei keskivertovenäläistä tai rikasta sellaista saisi toimimaan, kannattaisi heidän pistää nyt sitä tikkua ristiin edes itsensä vuoksi ja yrittää irtisanoutua rosvohallintonsa johtamasta epätoivoisesta ja järjettömästä operaatiosta. Näin voisi olla edes pikkaisen paremmat mahdollisuudet yrittää lämmitellä suhteita muualle sitten, kun sota on ohi. Luulisi jo riittävän laajalti sielläkin ymmärrettävän, että itse aiheutettu katastrofi vain syvenee eikä suinkaan oikene tai ajan kanssa vain itsestään unohdu.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Luulisi jo riittävän laajalti sielläkin ymmärrettävän, että itse aiheutettu katastrofi vain syvenee eikä suinkaan oikene tai ajan kanssa vain itsestään unohdu.
Ongelmana nyt on se, että ryysylandian aivopesty kansa ei näin isossa kuvassa edes ymmärrä, että kyseessä on itse aiheutettu katastrofi. Olettavat lähinnä, että länsi on aiheuttanut katastrofin heille. Aivan roskiskamaa ovat mitä tulee tämän kriisin ratkaisuun...
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja sama Suomi-Neuvostoliitto/Venäjä-Suomi- sanakirjan kautta läpiluettuna:

  1. Öljyn ja kaasun hinta pyörii suht nykyisissään. Ja kukaan ei juuri näitä osta Venäjältä, joten eipä väliä.
  2. Britannia ei liity takaisin Euroopan Unioniin, vaikka lasku eroamisesta ilmeisesti olikin suurempi mitä uskottua ennalta.
  3. EU ei romahda. Päinvastoin, EU on entistä yhtenäisempi, varsinkin, jos EU:n isot maat Ranska ja Saksa kasvattavat itselleen pallit myös Venäjän suhteen.
  4. Puola miehittää mieluummin "aiemmin olemassa olleen" Venäjän länsiosat. Muita se ei edes halua miehittää. Unkari ei pysty miehittää yhtään mitään.
  5. "Euroopassa" on jo Neljäs Valtakunta. Se tottelee nimeä Venäjä. Sai alkunsa vuonna 1991. Mutta, toisin kuten esikuvansa Kolmas Valtakunta, se ryssi ihan kaiken jo oikeastaan alkutelineisiin. Hieman aikaa oli jotain sumuista menoa länsimaailman malliin, ja sitten alkoikin varastelu, sekoilu, vallan keskityminen ja autoritaarinen meno.
  6. Ranskan ja "Neljännen valtakunnan" välille ei syty sotaa. Sen sijaan "Neljännen valtakunnan" sisällä saattaa syttyä sisällissota, jolloin "Neljäs Valtakunta" jaetaan x määrään itsenäisiä valtioita.
  7. Pohjois-Irlanti tuskin eroaa Britanniasta. Ja tuskin ainakaan liittyy Irlantiin.
  8. Kuten jo aiemmin todettua, Yhdysvaltain sisällissota käytiin jo 1700-luvulla. Nyt Dmitrille edes viime vuosisadan kattava aapinen käteen. Toisaalta, Texasin ja Meksikon "valtioliitto" voisi olla melko hulvatonta menoa!
  9. Toisin sanoen Aasia romahtaa ja osakemarkkinat keskittyvät enemmän ja enemmän Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.
  10. Toisin sanoen Rupla poistuu kierrosta varantovaluuttana sekä valuuttana ylipäätään. Miksiköhän Dmitri ei ehdottanut näiden "poistuvien" länsivaluuttojen tilalle digitaalita Lada-valuuttaa...

Muuten hyvä lista, mutta Yhdysvaltain sisällissodan osalta voisi todeta, että Medvedevin 2023 ja Suomi-NL-Suomi -aapisen 1700-luku ovat molemmat melko pielessä. Oikea vuosiluku (1861) löytyy kun vähän etsii totuutta tuolta välimaastosta. Tämä taitaa olla siitä harvinainen tapaus, että oikea totuus löytyy kerrankin kahden väitetyn totuuden välimaastosta.

Miksei Dmitrin listassa ollut Alaskaa? Kai sekin sisällissodan jälkeen palaisi Venäjälle?
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Dmitrin lista, kaikki muu romahtaa paitsi Venäjä:
  1. Öljyn hinta nousee 150 dollariin barrelilta ja kaasun hinta 5 000 dollariin per tuhat kuutiota.
  2. Britannia liittyy takaisin Euroopan unioniin.
  3. EU romahtaa Britannian paluun jälkeen. Euro poistuu käytöstä EU:n valuuttana.
  4. Puola ja Unkari miehittävät ”aiemmin olemassa olleen” Ukrainan länsiosat.
  5. Eurooppaan perustetaan Neljäs valtakunta, joka kattaa Saksan sekä sen ”satelliittivaltioiden” kuten Puolan, Baltian maiden, Tshekin ja Slovakian alueet. Mukana ovat myös ”Kiovan hallinto ja muut hylkiöt”.
  6. Ranskan ja Neljännen valtakunnan välille syttyy sota, joka jakaa Euroopan. Prosessin myötä Puolan alueet jaetaan uudelleen.
  7. Pohjois-Irlanti eroaa Britanniasta ja liittyy Irlantiin.
  8. Yhdysvalloissa syttyy sisällissota, jonka seurauksena Kalifornian ja Texasin osavaltiot itsenäistyvät. Texas muodostaa valtioliiton Meksikon kanssa. Elon Musk voittaa presidentinvaalit useissa osavaltioissa, jotka ”annetaan” sisällissodan päättymisen jälkeen republikaanipuolueelle.
  9. Kaikki suurimmat osakemarkkinat sekä taloudellinen aktiivisuus siirtyvät Yhdysvalloista ja Euroopasta Aasiaan.
  10. Rahatalouden hallintaan tähtäävä Bretton Woods -järjestelmä romahtaa. Tämän seurauksena romahtavat myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä Maailmanpankki. Euro ja dollari poistuvat kierrosta varantovaluuttana. Niiden tilalle aktiiviseen käyttöön nousevat digitaaliset fiat-valuutat.
Dimitrin ennustukset sekoitettuna erilaisiin salaliittoteorioihin ja Venäjän suunnitelmiin. Monissa kohdissa ei ole mitään järkeä. Toisissa on vähän jotain totuuden palasia sekoitettuna jonkunlaiseen sekamelskaan. Jokunen on myös jollain tasolla hieman realistinen. Tällä selvästi pyritään vaikuttamaan joihinkin kohderyhmiin, esim. salaliittoihin uskoviin. Kohteita voi jakaa myös maittain. Venäjä, USA, Britannia, EU jne. Joistain näkökulmista katsottuna joistain kommenteista voi vetää yllättäviäkin johtopäätöksiä. Esim. Venäjä hyväksyy NATO:n joukot Ukrainassa?

1. Venäjän hallinto on omalla sekoilullaan vauhdittanut vihreää siirtymää, mikä on ajanut maita pois venäläisen energian piiristä. Energian hinta voi käydä korkeallakin, mutta markkinatalous löytää lopulta tasapainon kysynnän ja tarjonnan välillä. Ennustus voi silti hetkellisesti toteutua, mutta vaikea uskoa energian hinnan pysyvän koko vuotta tällä tasolla.
2. Britannian ero kesti vuosia. Takaisin liittyminen ei mitenkään onnistu nopeasti, vaikka siitä tehtäisiin hämmentävä päätös. Yritys hämmentää Brittien ja EU:n välejä.
3. EU:n romahdus, jossa ajatus perustuu ilmeisesti Euro järjestelmän kaatumiseen? Euro on maailman toiseksi suosituin reservivaluutta, joten aika vähissä lienevät ne jotka sen arvoa haluavat mitätöidä. Tämän ennustuksen ehkä ainoa pieni mahdollisuus on inflaation ja energiakriisin muuttuminen esim. Saksassa hallitsemattomaksi pankkikriisiksi. Tällä tavoitellaan EU:n vastustajien huomiota.
4. Venäjän ex-presidentti näkee NATO maiden joukot Ukrainassa tulevaisuudessa? Ilmeisesti Ukrainan NATO jäsenyys ei olisikaan este? Hämmentävää. Venäjän tavoite Ukrainan paloittelu?
5. Saksan johtama neljäsvaltakunta? Tarkoittaako tämä sitä, että Venäjän ex-presidentti tunnustaa Hitlerin vallan Saksan kolmanneksi valtakunnaksi? Valtakunta oli myös Hitlerin oma näkemys, vaikka kyseessä oli ennemminkin sotaretki, ei todellinen hallinnassa ollut valtakunta. Tavoite vedota saksalaisiin nationalisteihin?
6. Ranskalla ja Saksalla on kaikki syyt välttää keskinäinen sota, josta molemmilla on karmeita kokemuksia. Täysin järjetön ennustus, jonka tavoitteet lienevät vain EU:n ytimen hajottamisessa.
7.P-Irlannin ongelmat taitavat juontaa uskontoon ja erilaisiin syrjintä tapauksiin. Näistä ei ole kuitenkaan viime vuosina ollut merkkejä. Vaikea nähdä miksi syrjintä yhtäkkiä lähtisi kasvamaan? Tällä lyödään kiilaa Britannian sisälle.
8. USA sisällisota. Maassa on syvä jakauma, mutta muutaman osavaltion itsenäistyminen on älytön ajatus. Vähän sama kuin sanoisi, että Venäjältä Karjalan tasavalta itsenäistyisi sisällissodan seurauksena. Ainoa asia missä jotain järkeä saattaa olla on se, että tahtoessaan Elon Musk voi olla joskus vielä USA:n presidentti. Hänellä on vaikutusvaltaa, vahva julkinen asema ja rahaa rakentaa "Space-X" presidentti kampanja. Kaiken tämän tavoite on kuitenkin lyödä lisää vettä myllyyn USA:n sisäisiin ristiriitoihin.
9. Taloudellisen painopisteen siirtymistä Aasian suuntaan on ennustettu muutenkin. Isot taloudet ovat kuitenkin erittäin voimakkaasti kytköksissä toisiinsa, joten totaalisiirtymää ei tule. Yksin on vaikea pärjätä, vaikka olisi isokin maa. Yhteistyö ja toisista välittäminen on ihmiskunnan ainoa mahdollisuus selvitä tulevaisuudessa. Venäjän hallinon eristäytymislinja ja ihmisarvojen halveksunta vie kohti tuhoa. Aasian nostolla mielistellään Kiinan johtoa.
10. Valuuttajärjestelmän romahdus olisi globaalin tason katastrofi, eikä sekään liene täysin mahdotonta. Kaikki ovat nykyään kytköksissä toisiinsa ja valtavan kokonaisuuden hallinta ei välttämättä kunnolla ole kenenkään käsissä. Tässä on kuitenkin selvä kytkös salaliittoteorioihin uskoviin. Raha on helppo yhdistää moneen asiaan ja monet näkevät rahavallan pahana.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Ainoa asia missä jotain järkeä saattaa olla on se, että tahtoessaan Elon Musk voi olla joskus vielä USA:n presidentti. Hänellä on vaikutusvaltaa, vahva julkinen asema ja rahaa rakentaa "Space-X" presidentti kampanja. Kaiken tämän tavoite on kuitenkin lyödä lisää vettä myllyyn USA:n sisäisiin ristiriitoihin.
Musk ei voi olla USA:n presidentti vaikka haluaisi. Presidentin pitää olla ns. "Natural born citizen" eli joko USA:ssa syntynyt tai amerikkalaisille vanhemmille syntynyt.

Musk ei ole kumpaakaan. Eli Dmitri meni tuossakin metsään.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
8. USA sisällisota. Maassa on syvä jakauma, mutta muutaman osavaltion itsenäistyminen on älytön ajatus. Vähän sama kuin sanoisi, että Venäjältä Karjalan tasavalta itsenäistyisi sisällissodan seurauksena. Ainoa asia missä jotain järkeä saattaa olla on se, että tahtoessaan Elon Musk voi olla joskus vielä USA:n presidentti. Hänellä on vaikutusvaltaa, vahva julkinen asema ja rahaa rakentaa "Space-X" presidentti kampanja. Kaiken tämän tavoite on kuitenkin lyödä lisää vettä myllyyn USA:n sisäisiin ristiriitoihin.
Sinällään tämä ei ole ihan täysin tuulesta temmattu juttu, koska onhan tuo USA:n jakolinjojen kehitys ja mm. Trumpismin ja kaikenlaisen hörhöilyn nousu maassa ollut aika huolestuttavaa kehitystä. Trumpin häviö vaaleissa, Capitolin tapahtumat, välivaalien odotettua huonompi menestys Trumpisteille ja DeSantisin mahdollinen nousu Trumpin haastajaksi saattaa ehkä viedä asioita sikäli parempaan suuntaan että sisällissota ei näytä enää niin mahdolliselta ajatukselta, mutta ei se ihan mahdotonkaan ajatus ole mikäli tuo kehitys nytkähtää taas väärään suuntaan.

Se on tosin hyvin epätodennäköistä, että tämä tapahtuisi 2023 aikana, ja en tiedä mistä Dima repäisi nuo Kalifornian ja Texasin tuohon, koska minä luulen että ne jakolinjat tulee olemaan muualla mikäli USA sisällissotaan ajautuu, ja liittovaltiosta eroavia osavaltioita tulisi olemaan huomattavasti enemmän.

Muuten kyllä tuo Medvedevin lista aika vahvaa tajunnanvirtaa, joka alkaa olla jo tuttua tuolta Venäjän äänekkäimpien äänitorvien joukosta. Putin, Lavrov, Zahkarov, Peskov, Medvedev, Kadyrov, Shoigu ja kumppanit pistää kyllä jokainen vuorollaan sellaista paskaa eetteriin, että sieltä saa kyllä hakemalla hakea järkeä, logiikkaa ja totuutta, mutta tuskin löytää.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Puutarhatontun poika on vapaaottelijana vähintäänkin yhtä kovaa luokkaa kuin isänsä koripalloilijana. Onkohan ollut ihan Alexander Semin valmentajana, sen verran väkevän näköisiä iskuja tulee matossa makaavaan vastustajaan?

Venäjällä (ja Tsetseniassa) kaikki on kyllä yhtä vitun suurta teatteria tällä hetkellä.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muuten hyvä lista, mutta Yhdysvaltain sisällissodan osalta voisi todeta, että Medvedevin 2023 ja Suomi-NL-Suomi -aapisen 1700-luku ovat molemmat melko pielessä. Oikea vuosiluku (1861) löytyy kun vähän etsii totuutta tuolta välimaastosta. Tämä taitaa olla siitä harvinainen tapaus, että oikea totuus löytyy kerrankin kahden väitetyn totuuden välimaastosta.

Miksei Dmitrin listassa ollut Alaskaa? Kai sekin sisällissodan jälkeen palaisi Venäjälle?

Hups, oli näköjään tekstiin päässyt typo-paholainen.

Offtopic tähän väliin, mutta muistelen joskus 90-luvulla pelanneeni jollain konsolilla "North & South" tms peliä. Peli kuitenkin perustui Yhdysvaltain sisällissotaan. Muistaako kukaan muu tuollaista peliä? Mikä mahtoi olla konsoli?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hups, oli näköjään tekstiin päässyt typo-paholainen.

Offtopic tähän väliin, mutta muistelen joskus 90-luvulla pelanneeni jollain konsolilla "North & South" tms peliä. Peli kuitenkin perustui Yhdysvaltain sisällissotaan. Muistaako kukaan muu tuollaista peliä? Mikä mahtoi olla konsoli?

Peliä en muista, mutta mikäli tuo peli pohjautuu samannimiseen TV-sarjaan, niin ainakin esikuva oli hieno. Tai oikeastaan kaksi ensimmäistä kautta, sillä kolmas oli monessa mielessä kehno...

Pelistä Wikipedia kertoilee tällaista:

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peliä en muista, mutta mikäli tuo peli pohjautuu samannimiseen TV-sarjaan, niin ainakin esikuva oli hieno. Tai oikeastaan kaksi ensimmäistä kautta, sillä kolmas oli monessa mielessä kehno...

Pelistä Wikipedia kertoilee tällaista:

Tuo se ilmeisesti oli. Ja taisin pelata sitä 8-bittisellä Nintendolla, kun sellainen itsellä oli.

Vaikka nyt käytävä sota onkin karmea kaikin tavoin, niin jotenkin tällaisena konsolipelien sekä Simcity- ja Football Manager-ystävänä olisi mahtavaa, jos Ukrainan sodasta tehtäisiin tietokoneelle kunnollinen peli. Sellainen oikea strategia- ja taktiikkapeli, ei pelkkää räiskimistä. Oikeastaan sitä räiskimistä ei tarvitsisi olla ollenkaan.

Mikäli tuollainen kunnollinen peli luotaisiin, siitä voisi helposti maksaa hyvillä mielin, varsinkin jos tuotot käytettäisiin Ukrainan hyväksi.

Mutta se offtopicista.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Putin on laittanut salaisen palvelunsa verikoirat liikkeelle ja eliminoi niitä, jotka ovat varastaneet asehankinnoista.
Sitten sen pitäisi eliminoida kaikki. Muistetaan, että ennen invaasiota ruskistien tykinruoka myi polttoaineet vehkeistään Belaruksessa.

Nuo "mystiset" kuolemat on aiheutuneet joko liikaa varastamisesta, sodan vastustamisesta tai syyllisyydestä huonosti menevään sotaan. Esim epäonnistuminen LKP:n suhteen. Syyllisten etsimisessä on perinteitä ja ammattitaitoa...ihan perinteistä valtataistelua ja puhdistuksia örkkien tapaan. Erehtymätön tsaari tarvitsee syntipukkinsa ja pajarit esimerkkejä miten käy epäuskollisuutta osoittaville. Putler on tässä kohtaa puhunut totta, koputtakaa puuta. Se Karin nettiluoento (youtube linkki, 1.7 milj katselukertaa) avaa tätäkin hyvin ja nyt näemme maton kupruilua.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kannattaa lukea ihan kohtuullisen pätevä kirjoitus siitä, miksi Venäjän BKT ei kyykkää yhteensä kuin luokkaa 5-6 prosenttia 2022-2023 ja miksi Venäjä sai arviolta kaikkien aikojen 350 mrd tulot energiastaan vuonna 2022.

Tällä hetkellä öljyn hintakatto on 60 dollaria. Asetushetkenään noin markkinahinnan mukainen. Kansainvälinen tutkijaryhmä on arvioinut, että 35 dollarin hintakatto veisi Venäjältä niin merkittävät öljyvientitulot, että se rajoittaisi merkittävästi maan kykyä käydä sotaa Ukrainassa. Oma näkemys on, että juuri näin olisi jo tullut tehdä. Taloudellinen tuki Venäjän hyökkäyssodalle ja omien kansalaistensa sorrolle ja tapattamiselle tulisi olla mielellään minimiluokkaa.

Vaikutuksia tulee vähitellen. Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) arvioi, että sodan seurauksena Venäjä menettää noin tuhat miljardia euroa öljy- ja kaasuvientituloja tämän vuosikymmenen aikana.

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Puutarhatontun poika on vapaaottelijana vähintäänkin yhtä kovaa luokkaa kuin isänsä koripalloilijana. Onkohan ollut ihan Alexander Semin valmentajana, sen verran väkevän näköisiä iskuja tulee matossa makaavaan vastustajaan?

Venäjällä (ja Tsetseniassa) kaikki on kyllä yhtä vitun suurta teatteria tällä hetkellä.

Melkoinen mörssäri ja iskukone, hirmuisa vastus kenelle tahansa! Mahtavin onnistuja on tuomari kun osasi lopettaa ottelun oikealla hetkellä, nyt ei ole vaaraa pudota ikkunasta. Katsomon partaperttejäkin hävetti taputtaa, mutta kuten Stalinin puheiden jälkeen, kukaan ei uskaltanut olla taputtamatta, valkopaitainen lopettikin jo mutta aloitti viisaasti uudestaan.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Vittu mikä Absurdistan. :) Ei voi oikein muuta sanoa. Itse en ole minkään hanskausurheilun se suurin fani, mutta ei varmaan tuolla läpsyttelyllä kunnon fighteri vielä kaadu?
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Venäjällä nähty minkäänlaisia mielenosoituksia viimeisten kuukausien aikana? Kansan tuki, tai vähintäänkin hiljainen hyväksyntä, johdon toimille vaikuttaa hyvin vahvalta.

Ymmärrän tietysti, että ihmiset pelkäävät, mutta eiköhän ihmiset ole aina pelänneet seurauksia, kun verrattavissa tilanteissa on noustu osoittamaan mieltä hallintoa vastaan. Luulen, että syksyllä iranilaiset pelkäsivät – ja syystä – mutta niin vain niille kaduille lähdettiin riskeistä huolimatta.

UFC-urhelijoiden parista tuntuu näitä tyhjäpäitä löytyvän.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Onko Venäjällä nähty minkäänlaisia mielenosoituksia viimeisten kuukausien aikana? Kansan tuki, tai vähintäänkin hiljainen hyväksyntä, johdon toimille vaikuttaa hyvin vahvalta.

Ymmärrän tietysti, että ihmiset pelkäävät, mutta eiköhän ihmiset ole aina pelänneet seurauksia, kun verrattavissa tilanteissa on noustu osoittamaan mieltä hallintoa vastaan. Luulen, että syksyllä iranilaiset pelkäsivät – ja syystä – mutta niin vain niille kaduille lähdettiin riskeistä huolimatta.
Veikkaan kansan syvien rivien parissa hiljaista hyväksyntää tälle koko "operaatiolle". Siellä on kuitenkin noin hieman päälle sadassa vuodessa kaksi kertaa sanottu heipat silloiselle komennolle. En siis usko, että venäläisistä ei olisi siihen nytkin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilmeisesti valtion (ja alueiden tästä alaspäin) kirstu esimerkiksi eläkkeiden maksamiseen on edelleen pohjaton, valtavasti resursseja vaatineesta sodasta ja heikentyneestä taloustilanteesta huolimatta? Armeijan piällystöstä ja erinäisten turvallisuuspalvelujen hyvinvoinnista uskon Kremlin pitävän kiinni viimeiseen asti, mutta mikäli opettajien, terveydenhoitoalan ihmisten, alempien virkamiesten jne. juurikin eläkeläisten ohella toimeentulo alkaa sakata, voisi tällä olla yhteiskunnallisiakin vaikutuksia. Tämän päälle aiemmin länsimaalaisten yritysten työllistämät, vai ovatko he kaikki jo löytäneet uudet yhtä hyvät duunit?

Maastamuutto Venäjältä lienee ilmeisesti myös, jos ei pysähtynyt, niin hiljentyneen merkittävästi? LKP:n alkaessa venäläisten exodusta seurasi koko maailma, mutta nyt ei pahemmin löydy uutta infoa. Vaikka venäläisten osalta kannatankin tarkkaa harkintaa, kenelle oleskelulupia myönnetään, olen pistänyt toivoni, että juuri emigraatio heikentäisi Venäjää vähintään pidemmällä aikajänteellä. Huomioiden nyt maasta lähtevien olevan korostuneesti nuorehkoja työssäkäyviä ja heidän lapsia, tämä ei voi olla vaikuttamatta negatiivisesti maan elinvoimaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

Eiköhän maasta poistuminen tällä hetkellä edellytä hyvää parempia suhteita vallanpitäjiin? Ei välttämättä riitä pelkkä rahalla voitelu. Passeja ja papereita tutkii useampi taho.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puutarhatontun poika on vapaaottelijana vähintäänkin yhtä kovaa luokkaa kuin isänsä koripalloilijana. Onkohan ollut ihan Alexander Semin valmentajana, sen verran väkevän näköisiä iskuja tulee matossa makaavaan vastustajaan?

Venäjällä (ja Tsetseniassa) kaikki on kyllä yhtä vitun suurta teatteria tällä hetkellä.

Tuossa on kyllä samaa brutaaliutta kuin Seminin teurastaessa Marc Staalia.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Putinin Yhtenäinen Venäjä-puolue on antanut ohjeita kansanedustajille etteivät vaan alamaiset alkaisi epäillä mitään.

Ohjeessa on parikin varsin mielenkiintoista kohtaa. Kansanedustajia muun muassa varoitetaan kertomasta ylellisestä elämästään sosiaalisessa mediassa.

– Älkää julkaisko päivityksiä luksustavaroista, eksoottisista matkoista ja ravintoloista sosiaalisen median kanavillanne – ei mitään sellaista, joka voi luoda teistä kansan silmissä kuvan ”etuoikeutettuna luokkana”, ohjeessa esimerkiksi todetaan.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Musk ei voi olla USA:n presidentti vaikka haluaisi. Presidentin pitää olla ns. "Natural born citizen" eli joko USA:ssa syntynyt tai amerikkalaisille vanhemmille syntynyt.

Musk ei ole kumpaakaan. Eli Dmitri meni tuossakin metsään.
Totta. Musk taitaa jäädä taustavoimaksi ja ilmeisesti tuki on jo annettu Ron DeSantisille.
Trumpin häviö vaaleissa, Capitolin tapahtumat, välivaalien odotettua huonompi menestys Trumpisteille ja DeSantisin mahdollinen nousu Trumpin haastajaksi saattaa ehkä viedä asioita sikäli parempaan suuntaan että sisällissota ei näytä enää niin mahdolliselta ajatukselta, mutta ei se ihan mahdotonkaan ajatus ole mikäli tuo kehitys nytkähtää taas väärään suuntaan.
Sisällisota tarkoittaisi naapurien tappamista, jopa perheiden sisäisiä konflikteja. Se tuntuu aika käsittämättömältä vaihtoehdolta suhteessa näkemyseroihin ja ongelmiin. Capitolille Trump sai usutettua hyvin sekalaisen ääripään porukan. Ei kuitenkaan liene mahdotonta jonkunlainen sisäinen rajattu konflikti negatiivisen kehityksen jatkuessa (esim. joku isompi ääriliike lähtisi sotajalalle). Todella vaikea kuitenkin nähdä USA:n ajautuvan massiiviseen sisäiseen sotimiseen lähitulevaisuudessa. Tämä ei ole kummankaan pääpuolueen etu ja tuskin edes Trump haluaisi jakaa maata kahtia tai irrottaa siitä osavaltioita.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Veikkaan kansan syvien rivien parissa hiljaista hyväksyntää tälle koko "operaatiolle". Siellä on kuitenkin noin hieman päälle sadassa vuodessa kaksi kertaa sanottu heipat silloiselle komennolle. En siis usko, että venäläisistä ei olisi siihen nytkin.
Kun on 20-vuotta vangittu mielenosoittajia ja syötetty kansalle propagandaa niin halu lähteä kadulle osoittamaan mieltä ei varmaan kovin korkea ole. Etenkin kun miehet taidetaan lähettää suoraan rintamalle ja naiset haluavat vältellä raiskatuksi tulemista vartijoiden/poliisien toimesta.

Sitten on apatiaa ("Ei se mitään auta") ja tietenkin niitä joiden mielestä ukrainalaisten tappaminen on hyvä idea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös