Voi Venäjä...
Viimeisen kahden kuukauden aikana on monesti ollut todella hämmästynyt ja epätietoinen olo. Vaikken miksikään Venäjän tuntijaksi itseäni voikaan kutsua, kuvittelin silti omaavani edes jonkinlaisen käsityksen kyseisen maan tilasta ja kansasta. Moni asia on heilahtanut omassa ajattelussa ympyrää.
Venäjä näyttäytyy dystooppisena, autoritäärisenä ja visionsa kadottaneena valtiona. Näistä kaikkein merkittävin on nimenomaan kadonnut visio, näkymä tulevaisuudesta, jota kohti Venäjän kansaa johdatetaan.
Kansa sen johto elävät nykyisyyttä menneisyydestään käsin. Se kertoo valitettavan surullisen tarinan Venäjän tilasta. Historiansa on hyvä tuntea, jotta sen virheitä ei toistettaisi tässä hetkessä. Mutta entä kun valtiota johdetaan puhtaasti menneisyydestä käsin? Valtion propagandassa muistellaan menneitä ja glorifioidaan Neuvostoliittoa. Samalla kyky nähdä todellisuus katoaa vääjäämättä. On mahdotonta muuttaa suuntaa, kun todellisuus korvataan fantasioilla, joita ei todellisuudessa ole koskaan ollutkaan. Fantasia antaa myös mahdollisuuden kasvattaa valheiden määrää kerta toisensa jälkeen. Samalla erkautuen todellisuudesta, faktoista ja inhimillisyydestä yhä voimakkaammin.
Menneisyyden haikailu näkyy erityisesti valtion propagandassa. Valtion tila ja talous on katastrofaalinen. Mitä huonommin menee, sitä suurempia valheita koneisto syöttää. Oli kyse sitten ulkoisista uhista tai menneisyyden palvonnasta. En ole vielä nähnyt tai kuullut, mitä Venäjä tulevaisuudeltaan tavoittelee. Venäjä toistelee, miten se on aina pärjännyt, miten pakotteet eivät heihin vaikuta, miten asiat etenevät suunnitelmien mukaan. Mutta mitään konkreettista tulevaisuutta tai tavoitetta ei tämä fossiilisista polttoaineista elävä valtio ole tuonut (ainakaan näkyvästi) esille.
Venäjä näyttäytyy pysähtyneenä ja menneisyydessään elävänä valtiona, joka elää nykyisyyttä fantasian avulla. Kun seuraavan kerran taas ihmettelet Venäjän touhuja, muista ettei sillä ole mitään yhteistä läntisen todellisuuskäsityksen kanssa.