Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 710 902
  • 67 883

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikös tuo mahdollinen ”rauha” ole Venäjälle yhtä kuin voitto? Häviäjän osa on sodassa karu, se tiedetään.

Venäjällä sotatalous pyörii, haavojen nuolenta, opit taskuun ja armeijan vahvistusta. Sitten uuteen hyökkäykseen. ”Rauhan” aikana erilaista pienempää ja isompaa kiusaa.

Trump ja Putin ovat minusta siinä samanlaisia, että kaikki sopimuspaperit ovat yhtä tyhjän kanssa. Ne eivät merkitse tositilanteessa mitään.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Eikös tuo mahdollinen ”rauha” ole Venäjälle yhtä kuin voitto?
Riippuu varmaankin mihin sen tarkastelupisteen haluaa asettaa. Jos tarkastellaan tilannetta siitä näkökulmasta kun sota alkoi, niin Ukraina on jo voittanut, vaikka rauhansopimus olisi kuinka huono tahansa. Jos taas ajattelee tätä vuotta, niin kyllähän Venäjälle hyvää sopimusta voidaan melkoisena torjuntavoittona pitää. Tänä vuonna kaikki indikaattorit ovat jo ennustaneet Venäjän resurssien hupenemista niin sotilaallisesti kuin taloudellisesti ja nyt USA on edistämässä sopimuksen syntyä. Kyllähän Venäjällä on myös uutisointi mennyt siihen suuntaan viime aikoina, että tavoitteet alkavat olla täytetty ja vaatimukset ovat kovia. Kansalle myydään siis ajatusta, että jos rauha syntyy, se olisi Venäjän alkuperäisen tavoitteen mukainen.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Ilmeisesti Himarsin datalinkit ei toimi, milläs annat kohteen

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

En huomannut että tästä on täällä juurikaan keskusteltu. Kyllä, Turkilla on oma lehmä ojassa eli se haluaa EU:n jäseneksi. Turkki ei ole ihan oikea demokratia mutta ei ole tämän päivän Unkarikaan eli tässä tilanteessa asiaa voidaan katsoa sormien läpi. Turkilla on yli 300 000 miehen vakituinen armeija joka on vahva assetti EU:lle. Muistetaan vielä että Natomaa Turkki pudotti yhden ryysyjen hävittäjän Syyriassa mutta jostain syystä kolmatta maailmansotaa ei syttynyt. Kuten tuolla aiemmin todettiin, Putte tarvitsee tässä tilanteessa rauhansopimusta enemmän kuin Ukraina koska Venäjä on heikko.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Ilmeisesti Himarsin datalinkit ei toimi, milläs annat kohteen

Ei myöskään ilmeisesti tuu enää tietoa USA:n satelliittien havaitsemista koneiden nousuista ja ohjusten laukaisuista.

What this means is American satellites will see Russian bombers carrying missiles taking off, bound for Ukrainian hospitals, power and transport infrastructure, and they will intentionally choose to sit on their hands rather than warn them it’s coming.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Trumpia voisi ihan hyvin alkaa kutsumaan murhaajaksi. Venäjän pommitukset ja ohjusiskut kohdistuvat käytännössä koko ajan siviilikohteisiin, ja jos Ukrainan ilmapuolustus ei pysty niihin puutteeellisten tietojen takia reagoimaan, niin näistä iskuista tulevat uhrit pitäisi kyllä mennä Trumpin omalletunnolle, jos sellainen olisi olemassa.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Nyt vaan joku rohkea toimittaja kysymään miltä tuntuu kun siviileitä kuolee hänen päätöksensä takia. Olisi loistavaa viihdettä taas kun ei varmasti muuta keksi kuin haukkua toimittajan, työnantajansa, kotimaansa ja syyttää Ukrainaa siitä ettei tehnyt diiliä(vittu mikä sana politiikassa).
 
OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitenkähän hyvin, tai huonosti, Britit pystyvät välittämään tuon five eyes-järjestelmän tietoja Ukrainalle, sieltä luulisi löytyvän tarpeellista dataa Venäjän sotatoimista.
Muutoin, Briteissä keskustellaan ihan vakavissaan uskaltavatko he enää luottaa USAn nykyjohtoon omien tiedustelutietojensa jakamisen kanssa.
 
Mitenkähän hyvin, tai huonosti, Britit pystyvät välittämään tuon five eyes-järjestelmän tietoja Ukrainalle, sieltä luulisi löytyvän tarpeellista dataa Venäjän sotatoimista.

Varmaan riittävän hyvin kun jenkit nyt painostavat brittejä lopettamaan tiedustelutiedon jakamisen Ukrainalle.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt vaan joku rohkea toimittaja kysymään miltä tuntuu kun siviileitä kuolee hänen päätöksensä takia.
Ei taida kohta olla hirveästi jäljellä vapaasta lehdistöstä Jenkeissä. Sitä vain, että ei taida olla sellaista toimittajaa, joka pääsee Trumpilta moista kysymään. Ja jos on, ei sen jälkeen enää se media pääsee kysymään Trumpilta koskaan mitään.
 
Näin hienosti toimii länsimainen demokratia.
 
NK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Että näin. Mielestäni vielä hetki sitten tilanne näytti siltä, että Venäjä on se joka tarvitsee eniten rauhaa.

Oranssi idiootti, joka uhosi lopettavansa sodan päivässä, on nyt saanut asiat sille mallille että Venäjällä ei ole mitään kiirettä lopettaa sotaa. Ja Venäjä on hyökkääjänä kuitenkin ainoa taho, joka sodan voi todella lopettaa.

Edit: ja lisätään vielä toinen uutinen:

Sekaantumista sisäpolitiikkaan. En yhtään ihmettelisi, vaikka Trumpin johdolla organisoitaisiin lopulta suoranainen vallankaappaus Ukrainassa.

Vittu nyt tuntuu siltä että maailma on niin sekaisin, että lopetan uutisten lukemisen kohta kokonaan. Ihan oman mielenterveydenkin takia.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt vaan joku rohkea toimittaja kysymään miltä tuntuu kun siviileitä kuolee hänen päätöksensä takia. Olisi loistavaa viihdettä taas kun ei varmasti muuta keksi kuin haukkua toimittajan, työnantajansa, kotimaansa ja syyttää Ukrainaa siitä ettei tehnyt diiliä(vittu mikä sana politiikassa).

Trumpin kabinetti päätti jo aiemmin, että Valkoisen talon mediatilaisuuksiin pääsevät vain ne mediat, joita Trump pitää rehellisinä. Jos joku toimittaja menee kirjoittamaan esimerkiksi Meksikonlahdesta Amerikanlahden sijaan, se oikeus paloi siinä. Google nimesi Meksikonlahden kartoissaan Amerikanlahdeksi ja esti alustallaan kielteisiä arvioita muutoksesta.

Meni muistaakseni tämäkin oikeuteen ja käsittely kuun lopulla tai ensi kuussa.

Trumpin haastamista vaikeutetaan muillakin tavoilla. Mielenosoituksia mm. yliopistoissa kiellettiin ja eiköhän tämäkin mene oikeuteen. Trump tapattaa välillisesti ihmisiä Ukrainassa ja tekee sen täysin tarkoituksella. Musk toimii samoin.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Nyt vaan joku rohkea toimittaja kysymään miltä tuntuu kun siviileitä kuolee hänen päätöksensä takia. Olisi loistavaa viihdettä taas kun ei varmasti muuta keksi kuin haukkua toimittajan, työnantajansa, kotimaansa ja syyttää Ukrainaa siitä ettei tehnyt diiliä(vittu mikä sana politiikassa).

Varmaan sekois lopullisesti... Löytyisköhän ketään näppärää hakkeria, joka sais sen Truessocial setin haltuun ja kävis vähän "päivittämässä". Twitterissähän salasana tais olla joku maga2020 tai maga2024? Tosi looginen ja helppo muistaa.
Monessa paikkaan joutuu käyttään vähintään 8 merkin salasanaa, jossa on iso kirjain, erikoismerkki ja numero. Vois olla liian vaikeaa Donaldille
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ihmetyttää kyllä millaiseksi banaanivaltioksi USA romahti käytännössä välittömästi Kremlin ehdokkaan saatua pallinsa. Demokratioissa luulisi olevan mekanismeja jotka estävät jo ennakkoon maanpetoksellisten mahtikäskyjen läpimenon, mutta ilmeisesti lännen entisessä johtovaltiossa semmoiset puuttuvat. Muuten on hankala nähdä, miten yksi heppu voi julistella suunnilleen lehdistötilaisuudessa että nyt vaihtui strategiseksi kumppaniksi venäjä, ja kaikki jenkkiapu siirtyy niille.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Putinin entinen neuvonantaja on sanonu, että kuuli jo 25.2. ennen viime perjantain tapaamista siis, että USA meinaa katkasta tuen Ukrainalle. Melko paksu väite ja mikäli paikkansa pitää, niin melko likaista peliä Trumpin porukka pitää. Noin minuutilla kohdalla kyseinen kohta jossa noin sanoo.

Tässä tuosta Illiarinovista enemmän niille joille ei ole tuttu jo aiemmin:

Edit: Tässä linkki alkuperäiseen videoon Illiarionovin Youtube kanavalle, saa englanninkielisen automaattiteksityksen asetuksista ja tuossa ihan alussa tuo kohta on. Mutta pitää tosiaan isolla suola-annoksella ottaa tuo vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Putinin entinen neuvonantaja on sanonu, että kuuli jo 25.2. ennen viime perjantain tapaamista siis, että USA meinaa katkasta tuen Ukrainalle. Melko paksu väite ja mikäli paikkansa pitää, niin melko likaista peliä Trumpin porukka pitää. Noin minuutilla kohdalla kyseinen kohta jossa noin sanoo.

Tässä tuosta Iliarinovista enemmän niille joille ei ole tuttu jo aiemmin:

Vahvistaa vaan sitä, mikä oikeastaan jo on tiedettykin, että puhdas väijytyshän tuo oli. Zelenskyi kutsuttiin vain osaksi teatteria.
 
Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Siellä on Venäjän ohjus osunut Kryvyi Rihin kaupungissa hotelliin, jossa oli ulkomaalaisia avustustyöntekijöitä, myös amerikkalaisia. (Linkki vie Demokraatti.fi -sivustolle. Uutisoitu myös muualla, mutta monessa paikassa hankalasti linkitettävissä, kun on seurantasivuilla uutisoitu). Mutta eihän tämäkään nyt varmasti hetkauta suurta diilintekijää. Itse asiassa kysäisin hieman johdatellen ChatGPT:ltä, millaista Truth Social -postausta tämän uutisen tiimoilta voisi Trumpilta odottaa.

Se tulee tässä, hieman omien lisämausteiden kera päivitettynä:

"Let’s get this straight! The missile strike to Kryvyi Rih from Russia, it’s all Ukraine’s and that CLOWN Zelenskyi's fault. They had the PERFECT DEAL on the table, from the great gentleman MR DONALD TRUMP. That BEAUTIFUL DEAL would’ve brought peace, but they, YOU KNOW WHAT? They rejected it. SAD. Just like they rejected peace from the very beginning, when they started this whole mess in the first place! If they had listened to us, this never would’ve happened. But no, they didn’t want peace – they wanted to keep fighting. And now, innocent people are paying the price, Russians, Ukrainians... This strike from Russia? It’s because they refused the BEST DEAL, the DEAL that would’ve stopped all of this. Ukraine is responsible for the chaos. It’s a total disaster. SAD!"
 
Voi jumalauta. Oma pää lukee tuota Paviaani Trumpin äänellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös